Keskiviikko 25.2.2004
klo 21:37
Heräsin
aamulla jo totuttuun tapaan puhelinsoittoon. Kello oli vasta
kahdeksan ja aivot olivat jääneet totaalisesti tyhjäkäynnille
eilisillasta. Vieläkin tuntuu siltä, ettei varsinaista
heräämistä ole tapahtunut koko päivänä
- ramaisee edelleenkin siihen malliin, että taidan laittaa
videot nauhoittamaan illan leffan ja kömpiä lakanoiden
väliin tänään tavallista viisi tuntia aiemmin.
Kävin sitten Ainon kanssa talvipuutarhassa,
joka oli aika hieno paikka. Ihan varmuudella en pysty sanomaan,
mutta luulen, etten ole koskaan aiemmin paikassa käynyt.
Ainakin se vaikutti täysin ennenkokemattomalta. Vähän
käsittämätöntä, että tästä
kaupungista löytyy vielä yksi paikka, johon sisäänpääsy
ei maksa mitään.
Alan stressaamaan vajaan kahden viikon päästä
tapahtuvasta Saksanmatkastakin. On enemmän kuin todennäköistä,
että sairastun johonkin lintuflunssaan juuri ennen reissua,
vaikka olen viimeiset kolme viikkoa elänyt todellisten
pärskijöiden keskuudessa.
Lyön vaikka vetoa asiasta.
Hetken biisi: Lee Ann Rimes - Looking Through Your
Eyes
look at the sky, tell me what do you see
just close your eyes and describe it to me
the heavens are sparkling with starlight tonight
that's what I see through your eyes
Keskiviikko 25.2.2004
klo 00:07
Olen
syöpötellyt kuin pieni eläin viime päivien
ajan. En käsitä oikein sitä itsekään
ja pelkään jo vararenkaan kasvamista fillarinkumista
traktorinrenkaaksi. Sitä vaan helposti kotona ollessaan
tulee syötyä ohimennen melkein huvikseen. Eikä
todellakaan mitään porkkanoita vaan raavaan miehen
ruokaa. Makkaraa ja sitärataa.
Tämä yhtäkkinen energian kerääminen
taitaa olla jotain kollektiivista vaikutusta Katherinelta,
koska hän valitti samasta asiasta juuri jokin aika sitten.
Kävin päivällä kiertelemässä
työasioissa pitkin keskustaa ja törmäsin sitten
lopulta Pauliinaan.
Fazerilla käydyn kahvittelun ja Forumissa käydyn shoppailun
jälkeen päätimme yksissätuumin lähteä
viettämään porukalla iltaa perjantaina. Oletettavasti
voin ainakin toivoa, että siihen löytyy ajankäytöllisesti
mahdollisuuksia silloin. Jää nähtäväksi
mitä tapahtuu. Hyvin suurella todennäköisyydellä
herään seuraavana aamuna sängystäni yksin,
kuhmu päässä ja sormi murtuneena - jos historia
toistaa itseään.
Enkä muuten varmasti selitä, mihin menneeseen tapahtumaan
tuolla viittasin. En, vaikka pyytäisitte!
Hetken biisi: Evanescence - My Last Breath
I’ll miss the winter
a world of fragile things
look for me in the white forest
hiding in a hollow tree
Tiistai 24.2.2004
klo 01:52
Kyllä.
Taidan olla sairas. Se on nyt todistettu jo internetissäkin,
etten näe minkäänlaista eroa naisten rintavarustuksissa.
Tein nimittäin Jankan
löytämän testin,
joka on kyllä ehdottomasti yksi viihdyttävimmistä
(ja jopa uskottavimmista) testeistä, mihin olen
netissä tähän mennessä törmännyt.
Testin tarkoitus on valita testin antamien vaihtoehtojen pohjalta
aina silmää eniten miellyttäviä henkilöitä,
kasvonpiirteitä tai vartalon yksityiskohtia. Omalla kohdallani
kaikki meni täysin putkeen kunnes tuli eteen valintatehtävät,
joissa piti valita kahdesta parista naisten rintoja ne kauniimmat.
Täysin mahdotonta. Arpapeliksihän se sitten meni,
mutta tunnen itseni aina vähän typerykseksi, kun en
ikinä oikein näe mitään eroa naisten rinnoissa.
Tissit kuin tissit.
No okei. Ehkä suonikohjuiset polvissa roikkuvat kärpäslätkät
saisivat minutkin jo heräämään, mutta kun
tunnen täysin teorian länsimaisesta kauneuskäsityksestä
- ja omat mielipiteeni myös sitä osaltaan tukevat,
niin ihmettelenpä vain (usein ääneen),
miten hemmetissä joku voi pitää naista toista
kauniimpana tissien perusteella?
Sama kuin katsoisi isosarvisempaa lehmää ja ajattelisi
siitä saavan paremmanmakuisen pihvin.
Hetken biisi: George Michael - Faith
well I guess it would be nice
if I could touch your body
I know not everybody
has got a body like you
Maanantai 23.2.2004
klo 01:10
Voi
jumaliste mikä viikonloppu. Elämässä ei
ole tapahtunut käytännössä mitään
sitten perjantain, joka oli sunnuntai-aamua lukuunottamatta
viimeinen päivä, jolloin elämässäni
oli jotain konkreettista osoitusta sosiaalisesta elämästä.
Lukittauduin käytännössä perjantai-iltana
kotiin tekemään töitä ja hupsista vaan -
koko viikonloppu on mennyt ohi siinä sivussa.
Tosin tuskaisena bonuksena voi sanoa, että töitäkin
on saanut tehtyä. Enemmänkin olisi varmaan ehtinyt,
mutta ei auta valittaa. Painopäivä pilkottaa tasan
viikon päässä, joten alkaa olla syytäkin
olla työt tehtynä, ettei taittajat ala loppuviikosta
tulemaan päälle puhelinlankoja pitkin. Taittajat ovat
oma ihmisryhmänsä, jotka omaavat globaalisti toiseksi
omituisimman duunaritittelin. Omituisimman duunaritittelin palkinnon
on voittanut eräissä kunnallisvaaleissa ollut täti-ihminen,
jonka ammatti oli luovuttaja.
Eksyin tänään päivällä katselemaan
taas muiden blogeja ja tajusin ajattelevani, että omaan
päiväkirjaani ei ole kukaan muu pitkään,
pitkään aikaan viitannut omassaan. Paitsi Katherine,
jota ei tietysti voida laskea - koska - öö - se on
Katherine. Sitäpaitsi jos en paremmin tietäisi (tiedänkö?),
niin voisin Katherinen viimeaikaisista merkinnöistä
luulla, että jaamme yhdessä saman seinänaapurin.
No joo. Leikki leikkinä, mutta muistelen vain kaiholla
sitä aikaa, kun tälle sivulle tuli parikymmentäprosenttia
liikenteestä muiden sivujen kautta (googlea ei lasketa),
mutta tosin kävijämäärätkin ovat niistä
ajoista yli viisinkertaistuneet. Se ei taas tarkoita sitä,
että äitini lisäksi tätä olisi alkanut
lukemaan myös muut lähisukulaiseni.
Ainakin toivon niin.
Tänään tuli ihan hirvittävä ikävä
Tinttiä. En sitten
tiedä, miksi. Todennäköisesti ylirasittuneet
aivosoluni muistivat häntäkin siksi, että ajattelin
päivällä meneväni syömään
Tintin
Tangoon, mutta josta ajatuksesta luovuin pikaisesti tajutessani,
että olisin joutunut raahaamaan kaikki töistä
kantamat tavarat vielä töölönkin läpi.
Toisaalta taas osasyy on varmasti se, etten ole nähnyt
Tinttiä kuin vain ohimennen viimeiseen vuoteen.
Noh. Ehkä vielä ennen kesää taas.
Hetken biisi: Samuli Edelmann - Kaikki Tahtoo
usva nuolee jälkensä seiniin
pihan täyttää juhlivat kakarat
naapurissa kaikuu blues
koko ihanuus...
Perjantai 20.2.2004
klo 23:50
Heräsin
aamulla kahdeksan aikaan siihen, kun uudet seinänaapurini
harrastivat aivan liian äänekästä seksiä.
Sitä tulee jotenkin friikki olo, kun kuuntelee sitä
meininkiä kuin raitiovaunujen kolinaa (jota se aika
paljon muistuttikin) ikkunasta kesäaamuisin. Jos en
olisi tähän uuteen naapuriin rappukäytävässä
törmäännyt alkuviikosta, luulisin, että
sinne olisi tullut kaniperhe. Sen verran aktiivista ruumiinkulttuuria
siellä harrastetaan.
Kateeksi käy.
Eilen oli sen verran kiva päivä, että käytiin
Nyssan kanssa kuvaamassa uusia kuvia. Mukava tyyppi sekin on,
kertakaikkiaan. Jos olisin kohdannut sen jossain muualla, niin
se voisi olla niitä harvoja naisia, jotka lähestulkoon
vaikuttaisivat pelottavilta. Yhtäkaikki, joku sanoi eilisen
päivän lopputuloksia aika rajuiksi, joten ihan hyvin
me niistä suoriuduttiin. Se rajuus kun oli päämääräkin.
Ihmisten kuvaaminen on loistavaa. Palkitsevaa, kertakaikkiaan.
Tuossa alemmassakin päiväkirjamerkinnässä
on yksi hyvä esimerkki siitä, kun jotkut kuvat vaan
vangitsevat kuvattavan niin äärettömän hyvin.
Sitä voisi yrittää loppuelämänsä
kuvailla toista ihmistä sanoin, millaisena hänet näkee
- saamatta ketään koskaan ymmärtämään,
mitä tarkoittaa. Silti sekunnin murto-osissa voi tallentaa
kaiken haluamansa kuvaksi, josta jokainen voi katsoa sen, mitä
haluaa sanoa - mutta josta tosin vain harvat ymmärtävät
nähdä.
Elän kuin viimeistä päivää vaikka
olen viettänyt koko illan kotona töitä tehden.
Ajatukset pyörivät jossain pilvilinnoissa, joista
on pakko tulla jossakin vaiheessa alas ja ryminällä.
Maailma tuntuu vain aivan liian hienolta paikalta ollakseen
totta juuri nyt.
Hetken biisi: Joan Jett - I Love Rock & Roll
I love rock n' roll
so put another dime in the jukebox, baby
I love rock n' roll
so come and take your time and dance with me
( se
joka alunperin keksi idean antaa Britney Spearsin tehdä
tästä biisistä coverin ansaitsisi tuskaisen kuoleman
)
Torstai 19.2.2004
klo 11:00
Ulkona
on loistava ilma ja olen kohtapuolin lähdössä
kuvausreissulle. Eilisiltakin meni vastaavissa aktiviteeteissa
- tosin varsinaista kuvaamista Mintun artikkelia varten kesti
vain alle tunti ja sen jälkimaininkeja (neljän siiderin
muodossa) loppuillan ajan. Päädyin lopulta pienen
spåra-ajelun jälkeen kotiin ennen yhtätoista
ja tein töitä loppuillan - ja yön.
Viime viikonlopusta lähtien olen herännyt joka aamu
ennenaikaisesti jonkun lähettämään tekstiviestiin.
Sekin on kai jonkinlainen osoitus sosiaalisesta elämästä?
Jossain vaiheissa ihmisellä on aina mahdollisuus katsoa
tiettyä ajanjaksoa taaksepäin elämässään
ja sanoa, että "nyt tämä on mennyt tosi
hyvin". Tänään on sellainen päivä.
Viikko on ollut kerrassaan loistava ja mikä parasta - on
se kulunut varsin ihmisläheisissä merkeissä.
Hetken biisi: Tori Amos - Cornflake Girl
never was a cornflake girl
thought that was a good solution
hanging with the raisin girls
she's gone to the other side
Tiistai 17.2.2004
klo 23:53
Voi
mikä viikon alku taas takana. Oletan, että on tiistai,
vaikken siitä ihan täysin menekään takuuseen.
Tuntuu, että se oli vasta eilen, kun vietimme sunnuntain
työn parissa Tampereella. Jotenkin uskomattoman aikaansaanut
fiilis taas, vaikka kaikki työt ovat enemmän tai vähemmän
kesken ja stressin määrä kasvaa ekspotentiaalisesti.
Kolme viikkoa saksanreissuun. En oikein jaksa odottaa sinne
pääsyä. Työmatkahan se on, mutta epäilen
pääseväni edes vähän rentoutumaan,
kun pääsen irti arjen ympyröistä. Edes vähän.
Muistin juuri tuostakin, että lentoliputkin
pitää varata. Perkkele. Tarvitsisin todella sihteerin
hoitamaan kaikki kakkahommat (=joita en itse jaksa/viitsi hoitaa).
Elviira
on jo nukkumassa. Myönnän. Olen addiktoitunut tämän
talitiaisen nukkumaanmenoaikojen seuraamiseen. Jessus, että
ihmisellä voi olla typeriä harrastuksia.
Virittelin vähän tätäkin päiväkirjaa.
Saa nyt nähdä, oliko tämä nyt millään
tavalla askel parempaan, mutta senhän päätätte
te.
Hetken biisi: Ritchie Valens - Donna
now that you're gone
I'm left all alone
all by myself
to wander and roam
Perjantai 13.2.2004
klo 00:42
On
kai ihan turha taas päivitellä sitä tosiasiaa,
että kirjoitan tätäkin päiväkirjaa
yöllä. Kuten aina, tuntuu nytkin siltä, että
ainoa aika ajatusten kääntelemiselle alkaa puolestayöstä
eteenpäin siihen asti, kunnes nukahtaa. Samasta syystä
joskus noiden kahden ajankohdan välinen aika voi venyä
pidemmäksi kuin uskoisikaan.
Kävin tänään Pauliinan
kanssa syömässä. Jostain käsittämättömästä
(?) syystä puhe kääntyi kesken perunoidensyömisen
taas seksiin ja sen lieveilmiöihin ja tietysti myös
ajanmittaan ympäröivien ihmisten tahalliseen häkellyttämiseen
keskustelemalla tarpeettoman kovaäänisin dialoginpätkin
kaisaniemen metroasemalla - kuten "ai miks mä
en pannu sitä vai?" - ja niin edelleen. Arvaatte
varmasti loput.
Jos joku ei vielä ole kuullut Kultaisesta
Kuukkelista, mutta silti katsoo olevansa blogien (ja nettipäiväkirjojen)
harras kuluttaja, niin nyt on aika jo kuulla asiasta. Itsekeskeisenä
paskiaisena oletan tietysti pääseväni ehdolle
jossakin sarjassa. Todennäköisesti <lue: varmasti>
sitä ei kuitenkaan tapahdu ja petyn vain asian suhteen
mitä pahimmissa määrin. Olishan sellainen kuukkelipatsas
kiva, mutta mistä se tulisi? Parhaasta ulkoasusta? Not!
Parhaasta päiväkirjasta? Not! Paras tunnustuksellinen
blogi? Not in a million years!
Silläkin uhalla, että tämä käsitetään
houkuttimena, niin tulen syömään lakkini jos
voitan yhtään mitään tuollaista. Saati että
pääsisin ehdolle.
Spämmia pukkaa sähköposteihin taas sitä
rataa, että harkitsen oman mieleni tasapainottamiseksi
taas pientä, mutta sitäkin tiukempaa vastaiskua spämmereille.
Muahahaa. Tiedän ihan hyvin, että viimekertainen
oli sama kuin olisi kussut metsäpaloon. Itse paloon sillä
ei ollut paskankaan vaikutusta, mutta sivuvaikutuksena helpotti
muutenvaan.
Ai niin. Aamulla herään taas päivään,
jolloin tapaan paljon uusia ihmisiä.
Hetken biisi: Anne Murray - I Can See Clearly Now
I think I can make it now, the pain is gone
all of the bad feelings have disappeared
here is the rainbow I've been prayin' for
it's gonna be a bright, bright
sun-shiny day
Maanantai 9.2.2004
klo 01:19
Läväytin
äsken tavalliseen tapaan ohimennessäni tietokoneeni
soittamaan summittaisesti jotain mp3-kokoelmastani. Harmi vain,
että kaikki nupit olivat koneesta jääneet maksimiasentoonsa
ja tähän aikaan yöstä naapurit tykkäsivät
varmasti todella paljon kun yön hiljaisimpina tunteina
täällä raikasi täysillä Sleepy Sleepersin
"Kuka Mitä Häh?".
Takana on varsin vilkas ja mukava päivä. Lauantai-iltaisen
Petran, Anun ja Santun kestitsemisen jälkeen vietin loppuillan
yksikseni ja päädyin kutsumaan painajaisten varalle
nukkumisseuraa keskellä yötä kolmen jälkeen.
Kyllä. Painajaistenhan varalle sitä sängynlämmittimiä
pyydetään. Juu.
Aamulla, hyvin hyvin myöhään tapahtuneen ylösnousemisen
jälkeen oli itseasiassa jo melkein iltapäivä
ja olin lupautunut lähtemään Loviisaan
katsomaan käpyjen uutta kämppää - tai tukikohtaa,
kuten ne sitä nimittää. Vajaat puoli vuotta eteenpäin,
niin sittenhän sitä näkee, kuinka paljon ne mitäkin
tukikohdistaan käyttävät. Hulluja nekin on. Enemmän
yhteisiä kämppiä kuin yhteisiä harrastuksia.
Jos ne eläkepäivillään kyrsiintyy lopullisesti
toisiinsa, niin onpahan ainakin paikkoja missä viettää
aikaa toisistaan karkuteillä.
Porvoossa käytiin tullessa syömässä systeri(e)n
kanssa ja kotona takaisin koko päivän autoajelun jälkeen
hyvissä ajoin.
Tulipahan vain huomattua, että Loviisa on sitten käsittämättömän
totaalisesti keskellä ei mitään. Miten hemmetissä
alle sadan kilometrin päähän Helsingistä
on saatu niin pieneltä vaikuttava kaupunki? Anteeksi
vain, jos tätä lukee joku Loviisalainen. Kaupunkinne
vain on syvältä.
Aikoinani Sampasta
tekemäni propagandajuliste on päässyt esille
erääseen Espanjalaiseen
(?) blogiin. Oma poliittisen sanaston espanja on vähän
päässyt ruostumaan, joten kovin hirveästi en
jaksanut katsella kyseistä sivustoa. Mi esta a la cuarta
pregunta.
Kävin tänään illasta läpi pitkästä
aikaa myös muita verkkosivuja:
Ensinnäkin Näkymä
rannalta haukkui oikeutetusti nämä kamerakännykkäotokset
(rivien välistä luettuna) alimpaan helvettiin.
Eli juuri kuten odotinkin. Tottakai nämä pikkukuvat
ovat perseestä verrattuna pienennettyihin versioihin oman
Olympukseni ottamista kuvista. Tarvitsen vain vakituisen selkähierojan
jos aion raahata sitä kameraa joka paikkaan mukanani. Joten
yrittäkää kestää - ehkä jossain
välissä saan käytyä ostamassa sen pienemmän
digin, jolla olisi yhtä helppoa tallentaa hetkiä kuin
tällä kännykälläkin. Tosin siihen ei
sitten voi puhua. Tai voi, mutta kukaan ei kuule. Paitsi tietysti
ympärillä olevat ihmiset - mutta nehän vain luulisivat
sitä kännykäksi. Tai sitten kameraksi, jossa
on kännykkä. Vittu että maailma on muuten omituinen
paikka. Maailma tarvitsee vielä enää vain kännykän,
joka toimisi myös kenkälusikkana.
Joku muoti-ilmiöitä bongaileva nettieläjä
oli myös tehnyt virheen ja linkittänyt sivuillensa
Antti Tuiskun faniklubin osoitteen. "Ai kuka Antti
Tuisku?" - No se Rovaniemeläinen pygmimenninkäinen,
jolla oli tukka kuin perämoottori ja joka tuli kolmanneksi
siinä "haluutsä joikhata?" -kilpailussa.
Kun ohitetaan puheenaoleva tyyppi kokonaan ja keskitytään
olennaiseen, niin kyseisen saitin keskustelupalsta on äärettömän
viihdyttävää luettavaa kaikessa inhorealistisuudessaan.
Välillä sitä lukiessaan huomaa ajattelevansa,
että kirjoitukset eivät kertakaikkiaan VOI olla totta.
Hyvänä esimerkkinä keskusteluketju siitä,
onko kundi söpö, komee, sexy vai hyvännäköinen.
Noh - onhan se tärkeää, että toisesta ihmisestä
puhutaan tarkasti määritetyillä termeillä.
Jos maailmassa on joitakin asioita, jotka todistavat, että
internettiä ei olisi koskaan pitänyt keksiä -
niin se on siinä.
Hetken biisi: Blink 182 - Adam´s Song
the world is wide, the time goes by
the tour is over, I've survived
I can't wait till I get home
to pass the time in my room alone
Lauantai 7.2.2004
klo 01:36
Kännykamerasta
taisi tulla tästä lähtien meikäläisen
vakioväline näiden päiväkirjakuvien ottamiseen.
Jos joku teistä ajattelee, että kuvista on nyt kadonnut
jotain olennaista teknisen laadun heikkenemisen myötä
- laittakaa ihmeessä viestiä tulemaan, niin yritän
parannella asiaa.
Sain tänään hyvän idean lähteä
Storyvilleen kuuntelemaan jazzia, mutta siitä ei sitten
tullutkaan mitään sopivan seuran puutteessa, joten
päätin odotuksista huolimatta lähteä bilettämään.
Mieli ei tosin jaksanut ruumiin mukana, joten lähdin liian
ajoissa pois. Suvan synttärit olivat Prahassa, johon raahauduin
selkeästi etuajassa.
Baarikärpäsessä pidettyjen jatkojen paikkeilla
tajusin, että koko illan tarkoitus olikin nähdä
vain äärettömän paljon uusia ihmisiä,
joille samalla oma naamani tuli tutuksi. Eräänlaista
naamatuttavuutta siis, josta joidenkin ihmisten osalta on hyvä
jatkaa eteenpäin - ja joista voi oikeasti joskus - hyvällä
tuurilla - saada jotain sellaista, jota voi kutsua järkeväksi
ihmissuhteeksi. Ehkä.
Huomenna on hyvä päivä. Päätin sen
juuri.
Torstai 5.2.2004
klo 01:51
Augh.
Päähän sattuu ja korvissa soi ääni
joka tuntuu varoittavan, että läheisellä työmaalla
räjäytettäisiin juurikohta jotakin.
Tällä kertaa kyse ei ole krapulasta (vielä)
vaan ihan siitä, että olen saanut nyt totaalisen yliannostuksen
ihan saatanan lujaa soitettua musiikkia.
Lähdimme ennalta sovitun suunnitelman mukaan kuuden maissa
Jukan ja Pervo-Pervilän
kanssa ekskursiolle itä-helsingin kaljaräkälöihin
ja mukaan tuli vielä bonuksena myös Samppa.
Tutustuttuamme paikallisiin alkuasukkaisiin ja nautittuamme
säännöllisin väliajoin myös alkoholipitoisia
virvokkeita, päädyimme aikataulun mukaisesti jopa
etuajassa Semifinaliin,
jossa oli tarkoitus olla Kätyreiden
levynjulkkarit.
Paikalla soitti ensin kaksi lämppäribändiä,
joita molempia voisi kuvailla sanoin "Porilainen wanna-be-punk
-bändi" tai "hauskalla tavalla epäonnistunut
ramoneskopio". Kuuntelihan niitä kyllä -
vähän tuskissaan, mutta paikalta ei tarvinnut poistua
pysyäkseen järjissään.
Kaiken tuon jälkeen olo oli kuitenkin jo sellainen, että
kun varsinainen keikka alkoi, oli äänentoisto sitä
luokkaa, että voin rehellisesti sanoa tämän illan
olleen ensimmäinen kerta elämässäni, kun
hiukseni ovat tulleet vähintään millin ulos päänahasta
pelkästään resonanssi-jytkeen vuoksi. Epäilen
suuresti, että semifinalin talossa pystyi olemaan yhtään
elävää olentoa, joka olisi voinut vaipua minkäänlaiseen
horroksenkaltaiseen tilaan tuon keikan aikana. Satunnaisia paukkeeseen
kuolleita eliöitä ei lasketa.
Toisaalta harmittaa, että tunsin niinkin kovaa tarvetta
paeta paikalta ennen aikataulutetun jytkeen loppumista, mutta
toisaalta taas on ihan jees olla kotona ajoissa, ilman että
jää hengailemaan keskustaan aamuyöstä aivan
liian myöhäisessä vaiheessa - ja aivan liian
humalassa.
Ymmärtänette varmaan, miksi EN aio nyt tapojeni vastaisesti
kuunnella kotona tätä kirjoittaessani musiikkia. Huomenna
olen onnellinen, jos voin kommunikoida ilman välikommentteja
"häh?" tai "mitä sä
sanoit?".
Tiistai 3.2.2004
klo 23:09
Viimeöisen
jälkeen pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa, mutta
kummasti päivä on venynyt aina tänne asti. Tämän
jälkeen menen sänkyyn ja nukun aamulla pitkään,
jonka jälkeen vääntäydyn jalkeille syömään
kaappiin varaamani aamiaissämpylän.
Ostin muuten tänään kännykän.
Vitun typerää, kun vanhakin toimi vielä jokseenkin
luotettavasti (not!), mutta kun se sattui olemaan vain heräteostos.
Yli 300 euron heräteostos - yeah. Right. Oikeasti
syy taisi olla Yoen, kun
se perhana meni - ja osti sellaisen pitaleipänokialaisen
ja kun siinä oli tietysti niin paljon hienouksia ja kaikkea,
niin tällaisen teini-ikäisen tasolle jääneen
heteromiehen oli pakko laittaa kanssa oma uusiksi. Kilpavarustelu
elää ja voi hyvin.
Kotimatkalla sitten törmäsin raitiovaunussa vanhaan
tuttuun, joka taas muistutti siitä, että äly
ja kauneus ei viihdy samassa päässä. Tai no.
Aika usein. Poikkeuksiakin on ja yksi niistä poikkeuksista
muistutti itsestään (tai oikeastaan kauneudestaan)
avustamalla kännykän uusien ominaisuuksien testaamisessa.
Eli tarkemmin ottaen, lähetti testikuvan, jotta näkisin,
että uusi kännykkä toimii.
Ja toimiihan se. Juu. Tosi hyvin.
Hetken biisi: Red Hot Chili Peppers - My Friends
my friends are so distressed
and standing on the brink of emptiness
no words I know of to express
this emptiness
Tiistai 3.2.2004
paljon myöhemmin samana yönä
Miettiessäni mitä tekisin, päätin avata
television.
Big mistake. Sieltä tuli jotain hirveätä
tekstarichättiroskaa. Kaikkeen ne ihmiset (vanhempiensa)
rahoja laittavatkin.
Luulen, että samalla kynnys telkkarin uudestaan avaamiseen
nousi huimasti. Sitähän voi tulla vielä joskus
muulloinkin. Yök.
Tiistai 3.2.2004
klo 02:51
Uni
ei tule taas sitten millään. Päässä
pyörii aivan liian paljon kaikkia ajatuksia ja kello tuntuu
raksuttavan ihan liian kovaäänisesti ollakseen digitaalinen.
Yö tehnee kaikista joskus hulluja tai ainakin idiootteja.
Tekisi mieli vain käydä selälleen kovalle lattialle,
katsella kattoon ja unohtaa oikeastaan kaikki hetkeksi - mutta
kun ei pysty. Ajatukset kiertävät kehää
jatkuvasti ja yksikään niistä ei muuta luonnettaan
tässä jatkuvassa oravanpyörässä.
Olen aina pystynyt samaistumaan niihin ihmisiin, jotka valittelevat
ääneen ajattelevansa liikaa. Tietysti kyse on myös
kapasiteetistakin. Itse joskus ajattelin, että kyllä
ajattelemiseen kulutettu aika on kuin pistäisi rahaa pankkiin,
mutta vanhetessa sitä huomaa, että olisi sitä
kiva joskus vain olla ajattelematta yhtään mitään.
Jos ei muuta, niin sitten kännissä.
Alkoholismi alkaa kuulostamaan taas hyvältä vaihtoehdolta.
Ja nyt on vasta tiistai. Heh. Ehkä vanha koira ei opi uusia
temppuja. Tai ainakaan virheistään.
Aamulla on herätys yhdeksältä. Ja se on aikaisin
meikäläisen elinrytmin mukaan. Kuuden tunnin päästä.
Tämän jälkeen kuitenkin surffailen uneliaanomaisessa
transsissa pari tuntia tai ehkä virittelen näitä
nettisivuja, jonka jälkeen vääntäydyn sänkyyn
miettimään "josko sitä jossain välissä
voisi nukahtaa" ja herään lopulta aamulla
kellon soittoon ehkä kaksi tuntia nukkuneena.
Eläköön elämän pienet ilot!
Hetken biisi: Korn - Bottled Up Inside
I keep feeling lost
I'll never find my way out
I'm not thanking them
unless the truth can pour out
Maanantai 2.2.2004
klo 15:27
Eilinen
olo alkaa pikkuhiljaa väistymään arkirutiineiden
tieltä ja teekuppikin pysyi (vaivoin) kädessä
äsken kun Anu käväisi
kupposella ohikulkiessaan.
Thomas kävi samaan aikaan ja päivä muuttuikin
hetkeksi kämpän siistimispäivästä kuvauspäiväksi
ja kämpän lattiasta tuli studio. Eipä siinä
mitään, tuskin kukaan lopputuloksesta sitä erottaa.
Viikonloppu jotenkin katosi jonnekkin. Turha kai selittää
kenellekkään, mikä oli syynä, mutta ihmetyttää
vaan edelleen, että miten hemmetissä pari päivää
voi kadota kuin tuhka tuuleen. Ihankuin mitään viikonloppua
ei olisi ollutkaan vaan sitä automaattisesti on siirtänyt
itsensä perjantai-illasta maanantai-aamupäivään.
Jos tuollainen yleistyy, niin pliis - antakaa mun huomata siirtäneeni
itseni takaisin yläasteen seiskalle.
Voisin sittenkin olla lunttaamatta siinä fysiikankokeessa.
Hetken biisi: Eagles - Take it Easy
well, I'm running down the road
tryin' to loosen my load
I've got seven women on my mind,
four that wanna own me,
two that wanna stone me,
one says she's a friend of mine
Sunnuntai 1.2.2004
klo 16:43
Voi kiesus mikä olo. Tällaiset olotilat aiheuttavat
varmaan enemmän itsemurhia kuin naiset.
Aivan käsittämätön krapula.
Tulin vasta äsken kotiin koko vuorokauden mittaiseksi
reissuksi venyneeltä "yhdeltä". Jollakin
tavalla sitä voisi poikamiehenä tuntea suurta tyytyväisyyttä
siitä, että fakta on, että heräsin aamulla
aivan kosmisen kissan vierestä. Valitettavasti kissa ei
ollut "kissa" vaan ihan kissa
- ja vieläpä urospuolinen sellainen. Sekin vielä.
Ja sitten se kehtasi vielä vallata nukkumapaikkani kun
kävin aamu-urealla Johannan WCssä.
Nyt ei oikeasti tee mieli muuta kuin odotella tilaamiani kebappeja.
Pakko saada ravintoa. Heti. Äkkiä. Nyt.
Missä hemmetissä se kuski oikein viipyy?
