Visukinttu

Tunne ei ole mitenkään vieras, tämä joka ajoittain aina tulee kun mieli alkaa kulkemaan tuttuja ratoja eteen-taaksepäin. Vaihtoehdot tuntuvat aina vain vähenevän, vaikka todellisuudessa niitä tulee koko ajan lisää. Yksisilmäisesti tottuu vain näkemään sen yhden, jonka haluaisi valita, mutta ei uskalla.

Ei uskalla, koska.... ei edes tiedä, miksi.

Jos tietäisi, saattaisi uskaltaa. Jos uskaltaisi, tietäisi, miksi.

Kuinka hemmetin vanhaksi tässä elämässä pitää elää, että tietäisi, mitä haluaisi. Ottaisi vain sen pisteenä taivaanrannasta ja vaeltaisi kohti sitä pistettä. Säästämättä itseään, kunnes sen tavoittaisi. Jotkut sanovat, että ikä tuo viisautta, mutta mitä viimeisten vuosien aikana olen saanut, ei todellakaan ole viisautta.

Perkele.

Taas tuli yhdet uudet vuodet lusittua. Kyseinen juhla ei ole suosituimpien juhlien joukossa listallani lähinnä siksi, että vaivun aina pariksi päiväksi jonkinlaisen melankolian pauloihin. Mennyt vuosi ei koskaan palaa ja tulevaisuudesta ei ole takuuta.

Tarvitsen…

Kävin katsomassa torstaina uusimman Bondin ja törmäsin siihen tosiseikkaan, että Bonditkaan eivät ole samaa kuin ennen. Kyllä, (lähes) kaikki ovat olleet sitä mieltä, että kyseessä on paras tähänastisista agenttileffoista, mutta jotain oleellista siitä silti puuttui. Ja se oleellinen oli agenttilelut. Ei ole enää Q:ta, ei ole enää uusia leluja. Ei räjähtäviä kyniä, ohjuksia ampuvia paljettivöitä, edes agentin kulkuväline ei ole enää luodinkestävä.

Mikään ei ole samanlaista kuin ennen.

Ihmettelinkin, että miksi kukaan ei ole kommentoinut pitkään aikaan, mutta minusta johtumattomista syistä kaikki kommentit olisi:

a) pitänyt hyväksyä… b) …sähköposti-ilmoituksen perusteella, joka oli mennyt suoraan roskapostifiltterin toimesta roskakoriin.

Mutta nyt on sitten taas filtterit kunnossa. Kommentoikaa. Onko täällä enää ketään muuta kuin Janne?

Pohdin tuossa tänään, että mitenköhän prostituoidut toimivat parisuhde-elämänsä suhteen. Tosiasia on, että moni mies ei sitä kestä, että oma nainen jakaa rahasta muillekkin. Naisista en sitten tiedä, mutta käsittääkseni naisten väliset parisuhteet ovat prostituoitujen parissa tavallista hiukan yleisempiä. Onko sitten parisuhteen molemmat naiset prostituoituja? Se jotenkin kuulostaisi silloin loogisemmalta.

Mutta, entä entäs jos joku oikeasti tuntee niitä oikeita tunteita? Onko toisen ammatinvalinta sellainen kysymys, mitä kukaan ei pysty rakkaudella ohittamaan?

Edes sen oikean?

Sampo kovasti väittää, että nettipankkiongelmat ovat taakse jäänyttä elämää.

Miksi minä sitten jouduin yrittämään kolme kertaa, jotta sain rahaa siirrettyä?

Yksinasumisessa on se hyvä puoli, että saa tehdä kaikkea ihan omissa oloissaan. Kuten röyhtäillä.

Toinen hyvä puoli on se, että kukaan ei valita, vaikka puoliltaöin ikkunoita helistää satadesibelinen, palleaa pärisyttävä röyhtäisy.

Jumalauta, on hienoa olla mies.

Dokumentissa pappi kysyi prostituoidulta:
*Kun harrastat seksiä, missä Jeesus on?

Prostituoitu vastasi:
"Hän on aina lähelläni. Tiedän sen.Hän ei hylkää minua koskaan."

Minä olisin sanonut, että kaapissa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että TV1:llä esitettävä “Hymy Pyllyyn” -ohjelma on surkein koskaan esitetty suomalainen viihdeohjelma.

“Suomalainen irtisanomissuoja on hälyttävän alhaisella tasolla!”

Anteeksi mitä? Tuliko tämä oikeasti YLE:n kanavalla esiintyvän poliitikon suusta? Ah, niinpä tietysti. Tyyppihän oli vasemmistolainen.

Luuleeko joku valopää oikeasti, että työllistämisestä tehdään houkuttelevampaa tai edes helpompaa sillä, että yrityksiltä tehdään mahdollisista resurssinvähennyksistä vielä vaikeampaa? Kuka helvetin possu kuvittelee ammattiliittojen valopäiden ulkopuolella, että nykytilanne olisi jotenkin houkuttelevampaa yrityksille? Siinä se vasta soppa isketään, kun liittojen valta kasvaa, vinkumiset palkankorotuksista yms. lisääntyvät ja valtiokin vielä lähtee suojaamaan vain ja ainoastaan työntekijää.

Kyllä, voidaan idealisti-idioottien toimesta hehkuttaa vaikka kuinka yritysten sosiaalista vastuuta. Tosiasia on, että kun työllistämisestä tehdään kalliimpaa JA vaikeampaa (ml. ei-joustavaa yrityksen kulloisiinkin tarpeisiin soveltuvaksi), niin suomalaista teollisuutta ei ole. On ihan turha itkeä teollisuuden leikkauksia, irtisanomisia ja muita sensellaisia, kun se sama teollisuus siirtyy helpomman/halvemman ja yleisesti kilpailukykyisemmän toiminnan maihin. Siirtymä ei edes enää tarkoita mitään Nokian kännykkälaturitehtaita Kiinassa, vaan jopa keskikokoisten yritysten ulkoistaminen lähialueille Eestiin ja Venäjälle on entistä helpompaa. Ja houkuttelevampaa.

Vittu, ulkoistetaan kaikki ulkomaille. Duunarit kyykkyyn.

Katainenkin heitti kunnon valopallon taivaalle. Että julkinen sektori ei saa viedä kuulemma kaikkia koulutettuja ihmisiä, vaan että yksityisellekkin puolelle pitää jättää porukkaa.

Heh. Anteeksi, mutta kertokaa minulle joku julkisen sektorin työpaikka, joka on houkuttelevampi kuin yksityisellä.

Ihan oikeasti. Kertokaa. On niitä varmaan, mutta ei tule yhtään mieleen. Ei, edes vaikka mietin hetken.

Tässä pitäisi olla kaljakorin kuva. Miksi, saatte itse miettiä. Ne, jotka tiedätte vastauksen, voitte pitää itseänne onnekkaana/onnettomina, riippuen näkökulmasta.

Kohta on kuukausi taas vierähtänyt ja Japaninmatkastakin tuntuu olevan jo ikuisuus. Marraskuu on esiintynyt minulle lähinnä sängystä käsin, eikä valitettavasti kyseessä ole ollut John Lennonmainen rakkauden kuukausi. Alkukuusta oikea jalka sai nimittäin niveltulehduksen, enkä kahteen viikkoon pystynyt laittamaan yhtään painoa jalalle. Kolmas viikko meni kepeillä ja nyt alkaa pikkuhiljaa kotioloissa selviämään ilman kyynärsauvoja. Ehkä ensi viikolla jo vähän muuallakin. Siitä huolimatta, esimerkiksi kaupassa käynti on aikalailla turhaa. Kahdesta syystä: en kuitenkaan jaksa kantaa ostoksia kotiin ja toisekseen olen menettänyt ruokahaluni. Japanissa laihduin jo 3-4 kiloa, enkä uskalla käydä vaa´alle tämän toipumisen jälkeen.

Lumisateet ottavat pattiin urakalla. Eivät vähiten siksi, kun klinkuttaminen keppien kanssa olisi muutenkin vielä vähän hankalaa, niin hanget ja laiskat talonmiehet/kiinteistönhuoltohenkilöt aiheuttavat vain lisäongelmia.

Ajattelin ostaa auton. Pökötti meni talviteloille naapurivaltioon ja kun lopetin työt elokuussa, niin myös firman auto poistui käytöstä. Olen ns. julkisten käyttäjä tällä hetkellä ja sekin ahdistaa. Toisaalta se on helpotus, kun ei ole alhaalla kadulla autoa, jonka perään pitäisi katsella, mutta kaikki pienimmätkin asiat pitää hoitaa julkisilla. Omalla autolla pankkiin menisi 10 minuuttia, nyt siihen pitää varata puoli tuntia. Tai vähän yli.

Selviäisiköhän tästä marraskuusta hengissä. Ahdistuminen on ehkä vähän väärä sana, ylimitoitettu, mutta synkkä harmistuminen on ehkä parempi termi. Kaikki tuntuu vituttavan, paitsi tiettyjen ihmisten läheisyys. Muut tuntuvat yhdentekeviltä ja koko ajan kauemmaksi vetäytyviltä. Kaiken lisäksi, olen vielä ihastunut. Ihmiseen, joka on mahdoton monella tavalla.

Niinpä niin. Marraskuu.

Der Grande Vitutus. Grande.

Ihan loistava video. :)

Kävin iltalenkillä Ota-joen vartta pitkin katsomassa kymmenen vuoden tauon jälkeen A-domea. Iltavalaistuksessa paikka näytti kummituslinnalta. Raunioituneelta kasalta muuten modernin kaupungin keskellä. Ikäänkuin se olisi unohdettu paikkaansa.

Kymmenen vuotta sitten kun seisoin samassa paikassa, en tuntenut oikein mitään. Olin vaikuttunut siitä, kuinka tämänlainen kaupunki on noussut tapahtuneen jälkeen kirjaimellisesti tuhkasta ja miten kaupungista oli tullut täynnä elämää oleva metropoli.

Nyt paikka vaikutti paljon enemmän. Johtuneeko kasvaneesta empatiakyvystä, mutta katsellessani paikkaa olin tyytyväinen siihen, että elämme maailmassa jossa vastaavaa ei tarvitse pelätä kovinkaan paljoa. Salamannopeaa välähdystä, jonka seurauksena kokonaisia kaupunkeja kymmenine tuhansineen, ellei satoine tuhansine asukkaineen vain katoaa.

Katselin vielä hotellini ikkunasta paikkaa ja mietin miten valtava tulipallo olikaan kyseessä. Sienipilvi kohosi yli 10 kilometrin korkeuteen ja räjähdys tappoi 140.000 ihmistä.

Väsyttää, masentaa ja vihastuttaa. Olen sanaton.

Ihan yhtään Ahtisaarta väheksymättä pohdin, että saisinko minä kemian Nobelin jos keksisin tavan miten Lasolista saa juotavaa?