Visukinttu

Säätilatutkimukseen olen aiemminkin käyttänyt webbikameroita, mutta juuri äsken oli ensimmäinen kerta kun käytin sellaista selvittääkseni, millainen sää ikkunan ulkopuolella saattaisi vallita.

Ei lunta. Vieläkään.

***

Nyt kun molemmat kärryt olivat jossain muualla, niin kotimatka töistä taittui jalkaisin. Sää oli sen verran masentava, että matkalle osunut Makuuni herätti himoja sopivasti vuokratakseni sieltä kauan hakemani leffan, eli 9. komppanian.

Kyseessähän on venäläisin voimin tehty leffa Afganistanin sodasta. Lähtökohdat ovat ihan tutut niin monesta muusta sotaleffasta. Joukko nuoria miehiä kokoontuu yhteen pakosta armeijan alaisuuteen ja lopulta sotaan. Alkumetreillä on jopa jo kliseenomainen parturikohtaus. Se kun tuntuu kuuluvan jokaiseen tämän lajityypin elokuvaan.

Leffa oli ihan mukiinmenevä paketti vähän tavanomaisesta poikkeavaa dialogia, mutta eniten se herätti ajattelemaan ylipäätään Afganistanin kaltaisten vanhojen valtioiden tilaa maailmanpolitiikassa. Sama tilanne on ihan kaikissa kokoonpanoissa. Oli se sitten maapallollinen valtioita tai koululuokallinen 15-vuotiaita. Jotkut ovat niitä isoja, rikkaita, vahvoja tai valikoituja kokoonpanoja kaikista edellämainituista - ja jotkut ovat niitä pieniä, päähänpotkittuja ja köyhiä.

Maailmanpoliisi, oli se sitten YK tai USA tai joku muu kiva kirjainkokoelma, on sitten se päällispuolisin hyvää tarkoittava opettaja. Se joka sekaantuu asioihin haluten tehdä oppilaiden elämästä parempaa, mutta onnistuu vain laajentamaan konfliktia tai syventämään eritasoisuutta.

Ehkä joskus vielä. Jossakin.

***

Pökötti lähti sitten talviunille päivää etukäteen. Soittelin parkkihallifirmaan, että "sopisko niinq millään et voisin tuoda sen kärryn jo nyt ku taivaalta sataa kaikkea muuta paitsi nisäkkäitä". Sopi kuulemma ja kiitin samalla luojaani, että lämmin talviparkki löytyi nyt alle 200 metrin päästä. Täyttä ihanuutta.

Samassa bunkkerissa on nyt monta muutakin kärryä. Bongasin ainakin neljä vanhaa Chevroletia, kaksi Buickia, lukuisia Corvetteja ja Camaroita, pari avokuplaa, 90-luvun Mustangin, sekä lajitelman muita euro-avoautoja.

Nyt on yksi huoli taas vähemmän viiden kuukauden ajan. Pitää sitä silti välillä käydä moikkaamassa tässä talven mittaankin. Keväällä sitten taas se näkee päivänvaloa ja meikäläinen antaa tuulen tuivertaa tukassa pitkin moottoriteitä.

Ei voi muuta kuin odottaa. Sillävälin pitää sietää tuota ulkona riehuvaa talvea. Se on tullu ny.

***

Marinadi ylitti 200 tilaajan maagisen rajan. Onnea vaan. Milloinkohan itse siihen pääsen. Alle kolmekymmentä vielä puuttuisi. Ei kukaan haluais niinku tilata tätä?

***

Tuntuu vähän olevan ilmassa senkaltaista tarinaa, että vähän jokaisella on ollut pahoja aamuja tänä viikonloppuna. Tästä syystä, koska olen niin äärettömän empaattinen ja solidaarinen luonne (hah!), jaan kaikkien kanssa ne kolme pimeintä kokemusta, jota on elämässäni tapahtunut joku aamu, jota edeltävänä iltana on tullut läträttyä Kuningas Alkoholin kanssa.

1.) Saksa

Joskus vuonna 1-ja-2 olin Saksassa työmatkalla ja illalla tuli otettua pidemmän kaavan mukaan. Kaikki muistipalikat olivat kohdallaan aina hotellihuoneeseen pääsyyn asti, josta eteenpäin onkin muistissa ihan musta aukko - kunnes öistä amok-juoksua ennen säädetty herätyskello oli pärähtänyt soimaan. Eli alle kolme tuntia myöhemmin. Hotellihuoneessa oli aivan pimeää ja kunnes tajusin, että en ole tullut sokeaksi, hoipuin olohuoneeseen avaamaan raskaat pimennysverhot. Hapuiltuani niiden kohdalle, repäistyäni ne auki ja käännyttyäni kirkkaasta, pään läpi porautuvasta valotulvasta poispäin, näin hiljalleen palautuvalla näkökyvylläni näyn, joka herätti pääkopassa täysin viattoman kysymyksen: "kuka helvetti on oksentanut olohuoneen pöydälle?". Myöhemmin tajusin, että sehän olen tietysti minä ja tähän vinkkinä oli myös se, että olin oksentanut myös makuuhuoneen lattialle.

2.) Story Neverheard

19-vuotiaana olimme muutaman kaverin kanssa mökillä, kun meno tuppasi menemään vähän rajuksi. Sattumalta naapurissa oli isompi porukka viettämässä samanlaista viikonloppua ja lopulta seurueet olivat lievästi sanottuna sekoittuneet toisiinsa ja kuka ikinä nyt sattuikin missäkin olemaan, myös lepäsi niillä sijoillaan. Itse heräsin leikkimökin patjattomalta hetekalta kahden muun ja avatun nakkipaketin kanssa.

3.) Asuntolaelämää

Samoihin aikoihin, kun tuo edellinen tapahtui, olin koulumme illanvietossa, jossa oli myös Karaoke. Tähän mennessä olin kehittänyt ihan normaalin suomalaisen miehen fobian yleistä esiintymistä kohtaan, eikä tarkoitus ollut lainkaan esiintyä.

Seuraavana aamuna kouluun päästyäni sain tosin vastaani paljon ihmetteleviä katseita ja vähän hymyileviäkin. Joku heitti jotain Juice Leskisen tuotannosta lainattuja säkeitäkin. Lopulta sain kuulla, että olin tullut soluasuntoomme kolmen jälkeen yöllä ja mekastanut eteisessä varttitunnin kenkiäni riisuen (joka tarinan mukaan kesti sen varttitunnin) ja laulaen samalla satunnaisen hikan rytmittämänä Juicen Viidettätoista yötä. Huonosti.

Ja muiden vahvistettujen tarinanlähteiden mukaan olin laulanut saman biisin myös koulun illanvietossa. Huonosti. Mutta ilman hikkaa.

(ja te perheen pienimmät, muistakaa tämä luettuanne, että alkoholi aiheuttaa juuri tämänkaltaisia ongelmia ja ne eivät ole yhtään hauskoja. Visukinttu-setä vahvasti suosittelee alkoholin käytön aloittamatta jättämistä - tahi lopettamista.)

***

Koska Hurinakin postasi tänään koirakuvia, niin miksipäs sitä huonommaksi jäämään. Koira ei tosin ole oma, mutta kamera on.

***

Tänään piti vuorossa olla matka Turkuun, mutta inhottavat yhteensattumat muuttivat harmikseni päivän suunnitelmia. Takaisku ei muuten olisi ollut niin kova, mutta kun olisin niin halunnut käydä vihdoin CCC:ssä. Sitä kun on kehuttu kovin paljon. Ja seurakin olisi ollut lupaavan laadukasta.

Sitävastoin olen nyt aamupäivän ajan nauttinut kauniista säästä ulkoilemalla oikein urakaksi asti ja kiertänyt kaikki Helsinginniemen rannat kameran kanssa ja voin sanoa, että siellä on ihan pirun kylmä. Vaikka pakkaa kaikki syksyyn varaamansa vaatteet päällekkäin, niin silti jotakin kohtaa aina palelee. Pitänee suosiolla siirtyä talvigarderoobiin.

Epäilen, että tämä päivä on vuoden viimeinen oikeasti kaunis ja ulkoilukelpoinen päivä. Säätiedotus lupaa huomisesta lähtien vettä ja kaikkea eloperäistä taivaalta putoavaksi ja lämpötilatkin alkavat vauhdilla laskea. Pessimistisempi julistaisi, että syksy alkaa olla historiaa ja on talven vuoro. Saattanee sekin pitää paikkaansa, joka on tietysti realiteetti ennemmin tai myöhemmin. Yhtään vähempää se ei silti vituta, kun olen itse kevätihmisiä. Syksykin menettelee, ainakin tällaisina päivinä. Talven pakkaset ovat taasen helvetistä, vieläpä syvemmältä kuin kesän hellepäivät.

Ikinä ei ole mikään hyvin.

Nyt olisi kova tarkoitus lähteä vielä ulos joksikin aikaa. Jos saisi jotain seuraa matkaan, niin olisi joku jota osoitella kameralla ja leikkiä ammattikuvaajaa. Tai sitten vain lounaalle.

***

Ihminen oppii monella eri tavalla asioita, mutta kaikkein katkerimmin oman kantapään kautta asioita. Kuten vain, näin akateemisen esimerkin kautta, itse tyhjennän tuopin neljässä sekunnissa, mutta mikä on todennäköisyys sille, että samasta pöydästä löytyy kolme muuta ihmistä, jotka tyhjentävät sen kolmessa? Ilmeisen suuri, jos pyörii peliteollisuuden parissa työskentelevien ihmisten kanssa. Those fuckers.

Ikinä en enää lähde ottamaan minkäänlaisia riskejä heidän kanssaan.

Nyt jossain pyörii minusta epäilyttäviä kuvia ja nännini ovat kipeät. Ainoa lohdutus asiassa on, että eräiden nisäkkäiden aivolohkot ovat myös kipeitä aamulla. Ja toivottavasti koko päivän.

Hävettää. Ja ihan aiheesta.

***

Nyt sitten vähän uteliaille taustatietoa siitä, mitä eilen tapahtui ja mihin eilinen merkintä viittasi. Eli firmamme kuvauksissa tuli paikalle mallitoimiston listoilla oleva tyttö, sellainen parikymppinen tyttö. Mukana seurasi lähes viisikymppinen mies, pukeutuneena pukuun ja kantaen salkkua. Esitteli itsensä ihan ok ja muutenkin tuntui ihan asialliselta, vaikkakin innokkaalta. Tyttö mukana ei vaikuttanut kovin innokkaalta miehen mukanaolosta, mutta en siihen kiinnittänyt sen kummemmin huomiota. Usein kun toimistoista esiliina laitetaan mallien mukaan, varsinkin jos on tuntemattomasta yrityksestä kyse.

Kuvausten alkuvaiheessa tyttö vaikutti silminnähden hermostuneelta esiliinan paikallaolosta. Erehdyin luulemaan asennetta lähinnä sellaiseksi teini-iän "kyllä mä pärjäisin itsekin" -asenteeksi ja kun miehen odottelu kuvaustilan ulkopuolellakin oli ihan rauhallista lehdenlukua, en sen kummemmin kiinnittänyt siihen huomiota. Kuvausten päästyä alkuun, alkoi mallikin rentoutua ja lopputulokset olivat melkoisen hyviä - odotettua parempia, sanoisinkos.

Kuvausten loppuvaiheessa alkoikin sitten kuohua. Siinä lopussa oli tarkoitus ottaa vielä kasvokuvia mallista perus-portfoliota varten, mutta "esiliina" sitten ryntäsi studion puolelle tytön takkia käsissään roikottaen ja käytännössä heitti sen tytölle sanoen vihaisesti, että "nyt pitäisi jo mennä". Sanoin sitten, että tässä nyt otetaan muutama kuva. Pääsette ihan kohta lähtemään, jolloin kaveri painui takaisin toiselle puolelle odottamaan tuhahdellen. Kun kuvat saatiin otettua ja malli vaihtoi vaatteet, niin kaveri olikin kehittänyt siinä ajassa jo ihan toisen asenteen - vielä kiukkuisemman. Vaati mallilta muiden nähden allekirjoituksen matkalaskuun (jonka loppusumman kätevästi pimitti taittaen paperin), soitti puhelun mutisten toiseen päähän jotain ja käytännössä raahasi itseään 20 cm lyhyemmän ja 30 kiloa kevyemmän tytön ulos käsipuolesta sanoen, että "esimiehellä" on hänelle puhelimessa asiaa. Kaikki paikallaolevat olivat vähän puulla päähän lyötyjä, että mitäs nyt tapahtui?

Minuuttia myöhemmin tyttö tuli takaisin sisään, itku kurkussa. Tämä "mallitoimiston" isipappa oli heti ulos päästyään huutanut puhelimeen ilmeisesti toimiston johtajalle, kuinka tyttö oli muka yrittänyt iskeä kuvaajaamme ja kuinka "he eivät ylläpidä huorapalvelua". Kävimme siinä sitten toimituspäällikön kanssa ulkona lähes samantien vähän keskustelemassa miehen kanssa, mutta oli jo ehtinyt häipyä.

Takaisin sisällä tyttö soitti "toimiston" johtaja-naiselle. Ilmeisesti juttu oli yrityksen "myyntipäällikön" tarinan mukaan, koska kun tyttö sanoi puhelimessa johtajalle, että "nyt se hullu alkoi syyttämään mua siitä, että yritin iskeä kuvaajan", niin johtaja kysyi "yrititkö sä sitten?" ja saatuaan kieltävän vastauksen, oli kiinnostuneempi siitä, että saako toimisto illalla otetun kuvamateriaalin käyttöönsä, kuin siitä, että miten tyttö pääsee kotiinsa tai mitä oikeasti oli tapahtunut.

Anteeksi, mutta missä vaiheessa tässä jollakulla on kadonnut realiteetit? Luulin aina, että tällaiset stereotypiat ihmisiä hyväkseen käyttävistä huijaritoimistoista ovat urbaanilegenda, mutta yhtäkkiä sellainen tapaus sitten heitettiin syliin. Jälkikäteen, kun tytön kanssa juteltiin porukalla, niin ilmeni, että tytön mukaan samainen mallipappa oli jo pitkään ehdotellut vaikka mitä, ei niin "painokelpoista" tavaraa (ja tässä blogissa rima painokelpoiselle on aika matalalla).

Siinä, kun varttitunnin verran oli kaikesta kuullut, niin oli hyväkin, että kaveri lähti pois. Alkoi olla ilmapiiri nimittäin sitä luokkaa, että rusina-reijo olisi löytänyt päänsä lihamyllystä. Tiedän, että edellisessä lauseessa olisi pitänyt kirjoittaa tuo pilkkanimi kieliopin mukaan isolla, mutta se olisi voinut antaa virhekäsityksen lukijalle siitä, että jollain anaalitasolla voisin kunnioittaa kyseistä ektoplasman alhaisinta muotoa.

Sinänsä, enhän minä tiedä, mitä on tapahtunut aiemmin. Tiedän vain sen, että pelkästään sen perusteella, mitä itse paikalla näin varsinkin viimeisen kymmenen sekunnin aikana, kaveri tarvitsisi todella ammattiapua. Jos murto-osakin tarinasta, joka on siis oman käsitykseni mukaan täysin uskottava, pitää paikkaansa, ansaitsisi kyseinen kermaperse kastraation ruokalusikalla. Jos näin pääsee kaikkien maailman jumalten armosta tapahtumaan, lupaan itse olla "teroittamassa" kyseistä lusikkaa vasten katukivetystä ennen operaatiota.

Nyt menee paatokseksi ja tottapuhuen täällä ruudun takana alkaa veri kiehua, kun pelkästään ajattelenkin tapausta - joka nyt on kuitenkin jo yli vuorokauden vanha. Perkele, että kiehuttaakin. Harvoin suutun, mutta nämä mulkerot saavat verenpaineen nousuun kuin kuuraketin. Tavallaan se raivostuttaa, että antaa näiden oman elämänsä ritareiden (ja muiden elämien paskiaisten) vaikuttaa toiminnallaan näin vahvasti omaan ajattelumaailmaansa, mutta tavallaan se lohduttaa, että ne ajatelmat pyörivät lähinnä maksimaalisen tuskan aiheuttamisessa ja kuolemanrangaistuksen palauttamisesta lakitekstiin.

V***u, v***u, v***u.

Anteeksi vain, te naiset, jotka joskus törmäätte kertomiini kuvatuksiin. Olen oikeasti, sydämeni pohjasta pahoillani, että maailmalla on tarjota sellaisia yksilöitä, jotka on pakko kategorioida kanssani samaan luokkaan "urospuoliset".

Häpeän sitä itsekin.

***

En kerro (vielä) koko tarinaa, koska olen liian väsynyt kirjoittaakseni järkevää tekstiä yhtään tämän pidempää, mutta sanonpahan vain, että jeesusperkelesentään - maailmassa on ihan järkyttäviä valopääidiootteja. Vittu että sylettää. Tekisi mieli puristaa erään yksilön pää ruuvipenkissä tuhannen €&"(!!##" "#&%#&%%#"!!!!

***

Vähänkö muuten tapahtui (kuvaava termi sensuroitu) juttu!

Mutta enpäs kerro teille!

***

Sunnuntai-päivän rutiineihin kuului tänään oleellisena osana kunnollinen lounas parin muun bloggaajan kanssa. Sen jälkeen pieni kävely pitkin Kallion katuja muistutti ainakin siitä, että talvi on todellakin ihan ovella. Lehtiä ei juuri puissa enää näy ja viimeisetkin karkaavat varmasti ihan viikon sisällä.

Sunnuntai-illat usein menevät television edessä tai välittömässä läheisyydessä, usein tosin keskittyen kaikkeen muuhun kuin siihen televisioon. Pitäisi käyttää vapaapäivät vähän paremmin, tiedän. Näissä pienissä päivissä parasta on siitä huolimatta Simpsonit.

Paskatuubista puheenollen, sieltä tulee parhaillaan Maajussille Morsian. Jos siitä jotain oppii, niin se on se, että maajusseilla on aika heikko tuo sisustussilmä. Tuorein sänkykin taisi olla 1980-luvulta.

Ai niin. Kiitti muuten teille kahdelle, jotka olette tässä viikonlopun aikana tilanneet tämän blogin luettavaksenne. Olis kyl hieno tietää, keitä te ootte.

***

Tänään oli vankka tarkoitus pitää koti-ilta ja keskittyä tallennettujen televisio-ohjelmien katselemiseen. Pari tekstiviestitarjousta illanvietosta lähialueilla napsahti, mutta minäpoika pysyin kovana ja kotona. Ei tämä vanha vain enää jaksa kahta iltaa peräkkäin. Sitä kaipaa rauhallista sohvaansa ja omaa rauhaansa nääs.

Aamu valkenee taas sunnuntaihin ja sen jälkeen alkaakin uusi, kaunis (ja sateinen) työviikko. Sitä odotellessa, pitänee aamulla ajatella jotain järkevää sunnuntaipuuhaa.

Perjantai-illasta on yllättävän vähän raportteja blogistaniassa. Kummallista.

***

Niin se sitten alkoi ja itseasiassa taisi päättyäkin, tuo vuosittainen perjantai-iltojen Nemesikseni, Kallion Blogipiirin syyskokous. Milenka oli kiva, vaikka loppuillasta se pitikin vaihtaa Juttutupaan (jossa hengaus Mitvitin vuoksi starttasi hitaasti). Sain myös todistaa melkoisen herkkää hetkeä, kun pari ihan kaikille tuntematonta miesbloggaajaa jakoivat yhdessä herkän hetken.

Illan saldo oli varsin pitkät unet, kun kotona olin (ehkä) joskus kolmen maissa, niin kymmenen tuntia tuli otettua unta palloon. Nyt jälkimainingeissa on hyvä käydä läpi tuhansia ja taas tuhansia blogimerkintöjä ympäri blogistaniaa. Niitä ei siis tule tänne tämän enempää. Pitää näet ajatella niitä lukijoita, jotka EIVÄT päässeet paikalle - tai eivät halunneet.

Sitävastoin ajattelin innostaa marginaalibloggaajia aktiiviseen sosiaaliseen elämäntyyliin sillä, että jos se ei muuten auta, niin blogienne suosio kasvaa taatusti. Riippuen tietenkin siitä, että kuinka idiootteja satutte olemaan alkoholin lähettyvillä, mutta kuten sanottua - se toimi aikanaan allekirjoittaneellakin. Esimerkiksi Hurina näyttää saaneen eilisen jälkeen 7 uutta tilaajaa. Illan Prinsessa (Voiko näin sanoa? No tottakai voi!) todennäköisesti saa toisen mokoman verran lisää vakilukijoita, johon ei tarvita sen enempää kuin näyttäytyminen hyvässä seurassa. Joten yrittäkääs nyt panostaa siihen mainontaan ja markkinointiin hyvät ihmiset.

No. Summasummarum. Kivaa oli, otetaan lisää. Eikun uusiksi.

Ja niitä osallistujien kuvia löytyy täältä.

Öpdeit:Tässä on myös yksi kuvankaltainen. Suttasin paljon naamoja peittoon, kun ei aina tiedä kuka taas omaa identiteettiään valvoo.

***

Siellä olin minäkin, kuten moni muukin. Hilirimpsis.

***

Kuten monet muutkin, myös tämä lähtee ihan kohta valumaan kohti Luxia. Eikun....

No jotain sellasta anniskelupaikkaa.

***

Harvoin tulee yhden päivän aikana ajateltua niin vähän töitä kuin tänään. Torstai tarkoitti tänään siis vapaapäivää. Fiilikset toki sen mukaiset, kun viimeisestä kunnollisesta vapaapäivästä onkin vierähtänyt sellaiset kaksi kuukautta. Ensimmäisenä oli aamutoimien jälkeen lähtö salille, jossa tuli todistettua myös iPodin vaikutus treeniin. Siinä, kun luukuttaa korviin Rammsteinia, on kummasti vauhdittava vaikutus. Syke pysyi sellaiset 10% korkeampana kuin normaalisti - ja vauhti kasvoi juoksumatolla ja crosstrainerissa sellaiset 25%. Tämä kaikki toki tuntui jälkikäteen myös kropassa. Olo on siis varsin väsynyt (mutta onnellinen).

Iltapäivä tulikin sitten vietettyä hyvässä seurassa Filmitähdessä. Pitkän kaavan mukaan syöminen ja sen jälkeinen shoppailu tuotti paitsi kylläisen olon (ainakin huomisaamuun asti), myös uuden paidan ja kaksi uutta leffaa dvd-hyllyyn. Tuli käytettyä Stokkan lahjakortti johonkin hyvään tarkoitukseen, eli ostin Aeon Fluxin ja Tokyo Driftin. Tämän jälkeen joku kysyy, mitä hyvää niiden ostamisessa oli?

Tietysti se, että joku muu säästyy niiden katsomiselta.

***

Sohvankulma vaikuttaa koko ajan paremmalta paikalta.

***

Nyt tänään se sitten tuli, iPod Nano. Mukanaan se toi uusia vuodevaatteita ja hyllyn keittiöön, mutta niistä viis. Olen myyty tuolle pienelle, omenanvihreälle musiikkilaitteelle, kunhan vielä opettelisin käyttämään sen kaikkia ominaisuuksia.

Tämä ei voi olla toimiva laite pitkällä tähtäimellä. Joko tämän akku kärähtää nopeasti (ja on mahdoton vaihtaa) tai sitten se muutenvain rikkoutuu herkästi. Jos heteromiehet käyttäisivät teknologian luomuksista sanaa adjektiivia söpö, se sopisi tähän slimmattuun pikkuvehkeeseen kerrassaan loistavasti.

Olen nyt koko illan paukuttanut tärykalvoille Gunnareita, AFI:a, Marilyn Mansonia, Metallicaa - ja herra paratkoon - myös klassikoita, kuten Village Peoplen YMCA:ta, Righteous Brothersin Unchained Melodya ja Ozzy Osbournen Crazy Trainia.

Ensi kerran salitreenistä taitaa tulla aika erilainen, kun tämä keikkuu mukana taskussa. Tänään ensimmäistä kertaa muuten joku tunnisti meikäläisen sielläkin. Ei tosin blogin kautta (luojan kiitos), vaan ihan töiden parista. Mutta ehkä joku päivä joku vielä ihan jokapäiväisessä elämässä pysäyttää ja sanoo moi.

Sitä päivää odotellessa.

Rok rok.

***

Pitkästä aikaa aloitin tiistai-aamun soittamalla musiikkia. Lähinnä kai siksi, että saisin seinänaapurille kostettua kalavelkoja viikonlopusta, jolloin nassikat metelöivät joka "aamu" toisella puolella seinää untani häiriten (joka on pyhä asia). Toinen syy voi olla, että tänään tulee perheeseen uusi musikaalinen jäsen, mutta siitä vähän myöhemmin sitten.

Tuli kuitenkin hyvä mieli, hetkeksi tosin, mutta osoitti taas sen, että tämä eliö tarvitsee aina tietyin väliajoin annoksen hyvää musiikkia. Tänään sitä tarjosi Velvet Revolver, Guns´n Roses ja Jimi Hendrix.

Saisikohan sitä macin jotenkin ohjelmoitua siihen, että se käynnistyisi määriteltyyn kellonaikaan, avaisi iTunesin ja soittaisi soittolistalta jonkun satunnaisesti poimitun kappaleen? Anyone???

***

Ensimmäisen kerran pitkään - hyvin pitkään aikaan, todella pelkään sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

***

Kaikkialla tunnutaan taas kirjoittelevan naisten oikeudesta saada hedelmöityshoitoa ja jotain muita sellaisia, jotka tähtäävät sitten lisääntymiseen. Ehkä paras kommentti aiheesta oli jossakin blogissa (jonka autuaasti olen jo unohtanut, joten en voi linkittää), jossa mieskirjoittaja toivoi sitten yksinäisten miestenkin kelpaavan adoptiovanhemmaksi.

Ristiriitaista, sano.

Jos olisin iältäni puolet siitä, mitä olen, niin hedelmöityshoito toisi ensimmäisenä mieleen ne tädit jotka laittavat naamalleen kurkkuja (ja ehkä hedelmiäkin) näyttääkseen paremmilta. Nyt se lähinnä oli yhdentekevä seikka, johon en ole kehittänyt mielipidettä. Jos eläisimme utopiassa, tai edes multi-suvaitsevassa yhteiskunnassa, niin ihmisiä ei edes median toimesta kategorioitaisi näin mustavalkoisesti yksinäisiin, parisuhteellisiin, heteroihin tai homoihin. Ehkä kaikilla elämän tasoilla katsottaisiin vain ja ainoastaan ihmisiä itseään ja jätettäisiin ne sivuseikat sivuseikoiksi.

Niin ja ottaakseni kantaa tuohon aiempana mainitsemaani kommenttiin, niin miksi helvetissä sitäpaitsi yksikään yksinäinen mies haluaisi itsekseen muksun, joka ei ole edes oma? Koiranpentu on tehokkaampi ja jos haluaa taaperon, niin tuolla niitä naisiahan on. Aina epätoivoisten yksinhuoltajaäitien instant-perheistä aina lisääntymiskykyisiin ja -haluisiin "yksinäisiin" naisiin asti.

No. Mutta täydellisessä maailmassa meillä olisi mahdollisuus tehdä omia valintojamme jos niin haluamme.

***

Viime yönä tuli ajateltua otsikon mukaisesti aika usein. Lopulta päätin käydä nukkumaan, sammutin koneen ja katsahdin kelloa, joka näytti varttia yli kolme. Nyt, kuusi tuntia myöhemmin olo on vähän hutera, mutta eiköhän tästä ihan täysi työpäivä ole luvassa.

Syy on siis Rise of the Nationin, joka valvotti tehokkaasti. Tai itseasiassa syy on Tiran, joka Civilization IV-ostoksellaan muistutti, että Maceillekin saa addiktiivisia pelejä.

Olisin ostanut Civilizationin, mutta ajattelin, että samassa korttelissa on turha pitää kahta samaa peliä. Ja sitäpaitsi Tira kuitenkin kyllästyy omaansa. Eli vaihdetaanko hetkeksi syntejämme, Tira, vaihdetaanko mitähäh?

***

Jokaisella on joko paperilla tai ajatuksissaan niitä asioita listattuna, joita pitäisi tehdä ennen omaa kuolemaansa. Tänään olen toteuttanut osan omasta listastani, eli toteuttanut tyttökalenterin julkaisun.

Alunperinhän tällaisiin listoihin laitetaan perinteisesti niitä matkoja kaukomaille katsomaan maailman ihmeitä, mutta kun niitä on tullut jo nähtyä ja useimpiin petyttyä, niin miksi vaivautua? Mieluummin pidän niitä ajatuksissani tarunomaisina osoituksina ihmisen kyvystä rakentaa ihmeellisiä asioita, kuin näen niiden todellisuuden turismin ja kaupallisuuden tyyssijoina. Paikka, joka ajoi minut tähän ajattelumalliin, löytyy Kiinasta ja se on pidempi kuin kehä III.

En edelleenkään ihan ole selkeästi kirjoittanut tuota omaa listaani, mutta elämässähän useinkin törmää siihen uusia asioita toteuttaessaan, että "enpäs ikinä olisi arvannut, että tällaistakin tekisin joskus".

Seuraavaksi on sitten vuorossa varmaan pornoleffan teko.

***

On hirvittävä ikävä joitakin ihmisiä, joita ei ole pitkään, pitkään aikaan nähnyt. Vielä useammasta ihmisestä kiertää ajatuksissa kysymys, että mitäköhän heille nykyään kuuluu.

***

Tänään on taas päivä mennyt aivan lentämällä läpi. Kello lyö yli kymmenen illalla - ja tuntuu, että vasta juuri heräsin. Aamupäivä meni salilla, iltapäivä toimistolla sekalaisissa töissä ja ilta meni ohi hallituksen kokouksessa. Nyt on hyvä valmistautua huomiseen päivään, joka menee ohitse yhtä nopeasti, jonka jälkeen on torstai, joka sekin menee todennäköisesti ihan yhtä pikaisesti. Perjantai onkin sitten oma päivänsä, jolle ei vielä ole mitään tärkeää varattuna, mutta lauantaille on jo töitä varattu - ja kun sunnuntai menee kuitenkin lepopäivänä, niin maanantaina alkaa koko rumba uudestaan.

On se ihanaa tämä elämä.

Uusi sohva sitävastoin tuntuu ihan hyvältä. Ongelmana vain on, että kulmapala on tosiaan vääränmallinen ja myyjäliike lupasi toimittaa korvaavan viimeistään neljässä viikossa. Ihan mukavaa palvelua, mutta laiskana en tietenkään kiinnittänyt näitä paloja toisiinsa, koska nehän joutuisi sitten kuukauden päästä irroittamaan, jotta kulmapalan voi vaihtaa. Alan tosin olla jo nyt vähän eri mieltä, kun aina kun perseen asentoa sohvalla vaihtaa, niin on pelko pudottaa itsensä sohvan rakosesta sisään. Ehkä vielä tällä viikolla väännän siis ne pari ruuvia kiinni.

Sen verran vittumainen ajattelin kuitenkin olla, että tuossa myyjäliikkeeseen palaavalla palalla pitää pyrkiä harrastamaan villiä seksiä. Sitten kun näen sen saman palan kuitenkin liikkeessä osana näytesohvaa, niin voin virnistää iloisesti. Joka jätkä ei olekaan paneskellut huonekaluliikkeen sohvalla.

Noin neljä viikkoa aikaa.

***

Jee. Uusi sohva tuli taloon. Ensimmäinen ajatus oli, että onpa se harmaa. Toinen ajatus oli, että soitanpa myyjäliikkeeseen, kun yksi pala sohvasta on vääränlainen. Pitäisi olla sellainen kulmikas, niin onkin pyöreä.

Kummallista.

***

Nyt vituttaa vähän kaikki. Ainoat asiat, jotka lohduttaa on, että kotona on taas kaikenlaisia tarvikkeita ja ruokaa kaapit pullollaan kun tuhlasin tunnin sunnuntaipäivästä ostoksilla käyntiin, sekä se, että virittelin pitkästä aikaa kotiteatterin toimintakuntoiseksi. Nyt pitäisi vain saada ne johdot piiloon.

Niin ja skippasin viime torstain salikäynninkin päiväohjelmasta käyttäen tekosyynä kiirettä ja silmäkulmavammaa. Paha, paha minä. Hyi hyi.

Vituttaa.

***

Muutamia viikkoja sitten käväisin Angleterressa viettämässä iltaa ja tiedättehän te ne illat, jotka jälkikäteen vaikuttavat ihan läpiselviltä. Kivaa on ollut ja vaikka jonkin verran on tullut alkoholiakin nautittua, niin kaikki muistikuvat ovat täysin tallella. No, tämä ilta Angleterressä oli juuri tällainen ilta. Seuraavana päivänä muistikuvat olivat hiukan hatarat, mutta tallella - kaikki oleellinen oli aivolokeroissa tallennettuna. Ilta oli hauska, seura myös, tulin taksilla kotiin ja niin edelleen. Normi-ilta.

Eräänä päivänä menneenä tässä postilaatikostani tupsahti ruskea kirjekuori, jonka avattuani tajusin saaneeni paketillisen kondomeja. Mukana seuraavasta kirjeestä ilmeni, että olin lähettänyt aiemmin sähköpostipalautetta kondomiautomaatteja valmistavaan/maahantuovaan yritykseen. Eipä siinä muuta sitten, kuin kaivamaan lähetettyjen viestien arkistosta viestejä - ja tottahan toki, siellä oli, kello puoli viisi aamulla lähetetty sähköpostiviesti kyseiseen yritykseen, jossa oli kerrottu sydäntäriipaiseva tarina siitä, kuinka mekaanisen maailman totalitäärinen ilmentymä esti viatonta kansalaista saamasta varmuusvälineitä viittä vaille valopilkkua.

Minkäänlaista mielikuvaa ei viestistä ole, mutta teksti oli täysin virheetöntä. Ilmeisesti alkoholimyrkytys ei ollut vaikuttanut kirjoitustaitooni, joka on pienimuotoinen ihme. Ei siksi, että kirjoituskykyni olisi jotenkin erityisen herkkä haavoittumaan, vaan siksi, että tavallisesti alkoholi vaikuttaa kaikkiin muihin kykyhini, mukaanlukien kävely-, nenänkaivuu- ja ajattelukyky.

Mutta. Kai tämä tarina todistaa jälleen kerran sen, että huonoista kuluttajakokemuksista kannattaa antaa palautetta.

Tai sitten sen, että alkoholi on oikeasti epäterveellistä.

***

....en tiedä, miltä apinan aivot maistuvat, mutta tänään tuli vedettyä samanlaista juomamuodossa. Ja pahaa oli. Maku ei huuhtoutunut alas colalla, ei tequilalla, eikä edes sitruunalla. Suussa on ja pysyy. Aion kokeilla seuraavaksi sinappia. Hyi helvetti. Jeesus sentään, että miksi jotkut juomat pitää olla niin pahan makuisia.

Mutta joo. Onnea vaan sille joka tänään vietti synttäreitään. Kakskytyheksän my ass.

***

Niille, jotka eivät tätä tiedä, kerrottakoon, että normiduunieni lisäksi olen pyrkinyt varsin intensiivisesti remontoimaan kämppääni viimeisen viikon ajan. Siitä johtuu myös tämä massiivinen väsymys ja epä-aktiivisuus oikeastaan kaiken muun osalta. Mutta nyt sitä saa iloa pienistä asioista, kuten keittiön viinipullotelineestä, olohuoneen verhotangosta (joka on vielä ilman verhoja), uudesta vaatekaapista (joka on oikeastaan ihan vanha varastona toiminut kaappi) ja tilapäistyöpöydästä makuuhuoneessa. Viimeisimmän lisäksi makuuhuoneessa on muutakin tilapäistä (ei, en tarkoita mitään naispuolista henkilöä), eli parvekkeelta otettu puutuoli, joka toimittaa tilapäistyöpöydän ääressä tilapäistyötuolin virkaa. Hiton hyvä idea lisätä työtilaa pikaisesti täällä kotonakin, kun nyt on joku paikka, mihin voi laskea kansiot ja mapit, mutta huono idea siinä mielessä, että termi "tilapäinen" on aina ennenkin tarkoittanut samaa kuin "seuraavaksi neljäksi vuodeksi" tai "kunnes se hajoaa itsekseen".

Uusi sohva piti saapua tänään, mutta eilen myyjäliikkeen kiva täti soitti ja selitti puhelimessa, että sohva on vielä tehtaalla. Toimittavat sen kuitenkin maanantaina.

Nyt on taas kuitenkin perjantai. Kämpässä ei ole mitään ruokaa, joten punnitsen tässä vaihtoehtoja siihen, että lähtisi ulos syömään jotain - ja kenties siinä samassa nauttisi nestemäisiäkin virvokkeita.

***

Tänään ajatus "taas kotona" tuli päähän vasta yhdeksän jälkeen. Työpäivä toisinsanoen venähti (taas) 12 tuntiseksi, mutta eipähän ollut tylsää. Kauniita naisia, nopeita autoja ja sitärataa.

Huomenna on luvassa samanlainen päivä. Paitsi kauniit naiset ja nopeat autot puuttuvat. Sitävastoin postiin pitäisi kantaa 150 kiloa tavaraa, käydä poistattamassa tikit silmäkulmasta, hakemassa uusi kameralaukku ja parkkilupa Pököttiin - ja tehdä varmasti monta muutakin asiaa, jotka olen nyt vain unohtanut.

Niin se vain on. Kiire. Mikä ihana tekosyy.

***

Tänään oli taas vähän synkkää ja sateista. Huolet painaa ja pitkästä aikaa taas on käynyt mielessä kysymys, että tapankohan itseni vielä joskus työhön.

Heti sen jälkeen tosin tulee mieleen, että rakastan työtäni ja sitä taas ei voi liian moni ihminen sanoa. Tosin tämä tuntuu välillä sellaiselta sairaalloiselta suhteelta. Kysymys vain on, että olenko minä Glenn Close vai Michael Douglas.

On syksy ja ilmassa on selvästi melankoliaa.

***

Eilisen leffaillan ja kahdesta siideristä johtuneen lievän humaltumisen jälkeen nukuin aamulla yhteentoista. Se siitä täysin kiireettömästä sunnuntai-aamusta, kun takaraivossa kolkutti auton parkkiluvan vanhentuminen viime kuun viimeisenä päivänä. Uusi parkkilupa kun oli jäänyt töihin, josta se piti siinä sitten hakea. Meikäläisen tuurilla kun se ainoa sunnuntaitöissä oleva parkkipirkko äkkäisi juuri sen meikäläisen vanhentuneen luvan niistä paristatuhannesta mahdollisesta.

Samalla reissulla käväisin Kirkkonummella tsekkaamassa taas lapsuusmaisemia ja A:ta. Mikäs siinä istuskellessa maalaiskahvilassa, kun sade ropisi peltikattoon ja istuttiin sisällä juomassa kaakaota ja syömässä tuoreita korvapuusteja. Siihen kun lisättiin sitten tuore, sellaisella helvetinkoneella itsetehty jäätelö, niin siinähän sydän pakahtuu. Luksusta. Olisi vaan vielä toivonut, että olisi se 20 astetta lämmintä ja aurinko paistaisi. Kaikkea ei voi saada. Ei edes joka kerta.

Kotimatkalla takaisin viivähdin eräällä tutulla puusillalla meren äärellä. Lounaasta saapuva ukkosrintama alkoi hiljalleen lähestyä jyristen ja läheisiltä pelloilta nousseet hanhiparvet lensivät ohitseni pyrkien pois sateen alta. Noiden äänien lisäksi, oli täysin hiljaista. Vaikka kaupungissa asuukin, niin sitä pitää aina silloin tällöin muistuttaa itseään siitä, että luonnon keskeltä sitä on lähtöisin.

***

No niin rakkaat lukijat. Ilta menikin sitten ihan mukavasti ja kotona taas ollaan. Tosin kotimatkalla leffasta taisin rikkoa erään suhteen, mutta sitähän sattuu. En minä sitä aiheuttanut, avustin vain.

Tämän kunniaksi yksi Monty Pythonin parhaista sketseistä koskaan:

Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun bloggaan istuessani asuntoni kovimmalla istuimella.

Aivan. Juuri sillä.

***