Visukinttu

Oletteko huomanneet, että kaikissa lihajalosteissa ynnämuissa sellaisissa lukee aina jollakin prosentilla se tuotteen lihapitoisuus. Olen varma, että niihin laskelmiin lasketaan mukaan myös paketti tai käärepaperi/muovi.

Ai miksi? No siksi kun juuri avaamani pekonipaketin päällä lukee "lihapitoisuus 95%".

Ja mitäs muutakaan siinä on? Läskiä tottakai, mutta sehän on tavallaan lihaa. Eikös vain? Ja sitäpaitsi sitä on paljon enemmän kuin 5%.

***

Kolmosen uutiset suoltavat nyt synttäreillään kunnon koosteita menneiden vuosien tärkeimmistä uutisista. Muistaakseni Clausewitz taisi sanoa, että ihmisen historia on sodan historiaa ja se jos jokin käy noista pätkistä selväksi.

***

Maailmassa on unettomia ja sitten on "unettomia". Ensimmäiset ovat niitä, joilla on ihan oikeita univaikeuksia nukkua syystä tai toisesta. Joillakin syy löytyy päivänvalosta kesäisin, joillakin taas väärästä elinrytmistä, muilla taas jostain muusta. Niillä toisilla taasen unenpuute johtuu ihan muista asioista.

Kuten ajattelemisesta.

Ihan vaikka jätetään heti aluksi tuo aikaisempi merkintä huomiotta, niin silti päässä on pyörinyt x-määrä eri asioita, lähinnä tietenkin töihin liittyviä.

Joku aika sitten laskeskelin parhaillaan meneviä projekteja ja päädyin jonnekkin kahdeksan paikkeille - ja ne olivat ihan vain duuniympyröistä. Nyt niitä on aktivoitunut useampiakin ja sen lisäksi vapaa-aikanakin pitäisi ehtiä viettämään... no juuri sitä vapaa-aikaa, joka ei ihan aina vapaalta tunnu.

Ihmeellistä on, että oikeasti sitä aikaa jostain vielä löytyy. Ongelmana on, että ne kaksi-kolme vapaata tuntia illasta menee yleensä sitten koomassa, tankkaamassa ravintoa tai semiaktiivisessa paperitöiden tekemisessä, koska jossain aivolohkojen välissä kolkuttaa ajatus, ettei kuintenkaan ole energiaa tehdä mitään järkevää.

Nyt kello on puoli neljä. Jos kokeilisi sitä unta taas. Herätykseen 4,5 tuntia.

I-ha-naa.

***

...taisin ihastua uuteen autoon.

Pökötti on nyt sitten myynnissä. Tosin sen myynti tai ensi kevääseen säästäminen ei taida vaikuttaa aiheeseen mitenkään.

Pakko käydä autokaupassa vielä tällä viikolla. Kunhan vain löytäisi siihen aikaa.

***

Nyt kun vietetään viikonlopun viimeisiä valveillaolotunteja, niin on hyvä summata jotenkin tämä viikonlopun tapahtumat. Lauantai meni kuvatessa paintballia ja ilta Jukan & Paulan tupareissa, jotka muuttivat ihan naapuriin.

Tänään oli tarkoitus viettää ihan rauhallinen koti-ilta, töitä tehden, mutta Minttu kutsui pelaamaan sitä varsin suosittua lautapeliä, Carcassonea. Varsin kiva pelihän se on, mutta kyllä peliseura siinä(kin) tekee illasta Illan. Jonkinlainen pikkumasennuskin tuli kohdattua, kun näki millaista on asua uudenveroisessa talossa/taloyhtiössä. Omassa kun on massiiviset johtotehtävät meneillään, niin rappukäytävät näyttävät tyypilliseen Kallio-tapaan varsin räväköiltä. Eikä termissä ole mitään hienoa.

Yksi todellinen ilon aihe tällä viikolla on jo noin kuukausi sitten ostamani parilapannu. Maksoi ihan perkeleellisesti, mutta on todella sen kaiken rahan arvoinen. Neliskulmainen, kahvalla varustettu teflonpannu näyttää joltain avaruussukkulan kärpäslätkältä, mutta tekee pihveistä todella meheviä. Siihen ei tavallinen pannu pysty - tai niin ainakin haluan kuvitella. Tänään tein pannulla iltapalaksi pari kanafilettä.

Jonkinlainen herääminenkin on tämän viikonlopun aikana tullut. Tajusin, että eräs ihmissuhde ei ehkä kaikesta huolimatta ole kaiken vaivan arvoinen.

***

Monilla ihmisillä tuppaa olemaan aivan liian surkea asenne, mitä tulee tavoitteisiin. Kun joku tekee jotain, tehdään se sitten pienissä ympyröissä. Kokeillaan ja lopulta sitten petytään, kun kovin useaa ei kiinnosta tai koko homma kuivuu muutenvain kasaan.

Kyrpiinnyn helposti sellaiseen asenteeseen. On ihan eri asia olla varovainen, kuin ajatella vain suppeasti.

Sitäpaitsi kun ajattelee isoja, niin saavuttaa ne paljon helpommin.

***

Ihan naapurissa, vain kaksi rappua vasemmalle olevissa kotibileissä on se hyvä puoli, että kotiutuminen sieltä tapahtuu jopa nopeammin kuin lähibaarista. Ja kuin varkain, koko homma tuntuu vähän siltä kuin olisi omassa kotipiirissä bilettämässä.

Ja todennäköisesti oli viimeinen kerta tänä kesänä kun grillattiin.

***

Siinä se uusin projekti sitten möllöttää ja jotain konkreettisempaa pitäisi saada aikaiseksi kuukauden päähän. Hiukan pelottavaa, mutta on tällaisia tehty aiemminkin näillä aikatauluilla.

Jokatapauksessa, into ei ole enää ihan samanlainen kuin viimeksi. Kaksi synnytystä myöhemmin alkaa olla tähän jo vähän rutinoitunut fiilis.

***

Töissä duunareiden puheenaiheena kuultua:

Minkälaistakohan Jarkon kanssa olis seurustella? Se olis kuitenkin kärttyinen koko ajan, mutta leppyisi, kun sille antaisi pesää.

Pitäisiköhän harkita alanvaihtoa? Tai lomautuksia?

***

Tänään oli varsin täyteen pakattu päivä. Aamulla kävin "kiinteistöesittelyssä" tsekkaamassa erästä tarjolla olevaa kiinteistöä ja sen jälkeen lähdin naapurin kanssa ensin Tampereelle ja sitten Kuikkaan.

Kotiutumiseen meni siis aikaa. Tänään en ole juuri tehnyt töitä töissä - saati kotona. Ja kohta menen nukkumaan. Silti ei hirvittävästi harmita.

Huomenna taas salille.

***

Ei jumankauta. Viime syksynä aloittamani projekti oman ajan tavoittelussa tavoitti tänään yhden kulminaatiopisteensä kun kävin ensimmäistä kertaa elämässäni kuntosalilla. Viime syksyn jälkeenhän on tapahtunut jo kasvohoitoa ja säännöllisiä hierontapalveluita (ei niitä, vaikka Kalliossa asunkin).

Tänään vedin itseni personal trainerin suosiollisella avustuksella piippuun eräässä kalliolaisella kuntosalilla. Tunnin treeni teki varsin hyvää ja tulevaisuus sitten näyttää, mitä vaikutusta kropan varsin rapistuneeseen kuntoon on. Toinen tavoite on saada vyötärönseutua vähän timmimpään kuntoon. Jostain ihan varkain kun siihen on hiipinyt sellaiset 7 kiloa ylimääräistä. Katsotaan nyt.

Suurin yllätys oli kuitenkin ne cross trainer -laitteet. Tiedättekö sellaiset tuntosarvilla varustetut potkulautasimulaattorit? Ne, missä vouhaavat kuntoilijat saavat alasti hakaniemen torilla juoksentelevat spurgut vaikuttamaan täysipäisyyden ruumiillistumilta. Tuli taas opittua vain, että sillä älyttömän näköisellä viuhtomisella on ihan tarkoituksensakin. Vaivaiset kolme minuuttia sellaisessa häkkyrässä sai ruumiin huutamaan hoosiannaa, neljässä minuutissa jaloista alkoi lähteä tunto ja syke pyöri siellä vaivaisessa 180:ssä ja viiden minuutin jälkeen olin valmis antamaan jaloilleni epäluottamuslauseen muun kropan pystyssäpitämisestä.

Tsiisus, että osaankin olla rapakunnossa. Ehkä tämä tästä.

***

Rempasta selvittyäni (ja nähtävästi kohta uutta aloittaessani) olen nyt tehnyt muutakin kuin pelkästään järjestellyt paikkoja. Olen nimittäin huomannut, että säilytystilani ovat melkoisen rajalliset ja kun uutta tavaraa tulee koko ajan, niin jostain vanhasta pitää päästä eroon.

Tästä syystä olen päättänyt tälläkertaa kirveen alle joutuvan vanhat VHS-kasettini. Niitä on sitten paljon, ainakin sellaiset 50-60 kasettia, joten jos joku tarvitsee - tulkaa hakemaan pois. Saatte ilmaiseksi. Viekää, kantakaa, lentäkää pois niiden kanssa. Kunhan tulette ja pakkaatte omiin kasseihinne tai pusseihinne. Jos haluatte kohteliaita olla, niin tuokaa maksuksi vaikka pussillinen ranskanperunoita tai purkki kermaviiliä.

Vähän tavallaan harmittaa, koska niinkin arkipäiväiseen asiaan kuin VHS-kasettiin voi latautua tunnepitoisia seikkoja. Siellä on ensimmäinen koskaan itse äänittämäni elokuva, samoin myös leffa, jonka näin ensimmäisen todellisen ensirakkauteni kanssa kahdestaan. Samaten se kopio Terminatorista, joka teki minusta lopullisesti leffojen ystävän...

Mutta. Mitäpä niitä suotta säilyttelemään. Jos joku ei hae pois, niin laitan roskiin. Ensi viikolla.

***

Aamulla herätteli karu todellisuus ihan uuteen aamuun. Kello oli soittamassa varttia vaille yhdeksän, heräsin siitä huolimatta puoli kahdeksan maissa ja roikelehdin keittiössä munasillani aamusuihkun jälkeen, kun tajusin taloyhtiön sähköremontin vuoksi remonttijätkien tulevan asentamaan uutta sähkökeskusta (vai miksi sitä nyt sanotaankaan) eteiseeni. Ehdin juuri pukeutua sopivasti aiheeseen ja onni olikin, etten nukkunut aiemmin oletetun vertaa. Olisi aamusuihku jäänyt väliin.

Töistä kotiutuani paikalla odottikin ihan kiva siivo. Eteinen nyt oletetusti on pienoisen pölyn peitossa kun remppajampat ovat siellä porailleet seiniä, mutta kaikkein "hauskin" yllätys on tietysti seinän tapetissa oleva, parikymmentä senttiä halkaisijaltaan oleva aukko. Milläs helvetillä se siitä peitetään? Ja kun tarkemmin katselin ympäri pienen eteiseni seiniä, niin siellä täällä oli kaikenlaista reikää, likaisia kohtia ja raapaumia. On se sitten ihanaa. Eteisremontti astui askeleen lähemmäksi muuttuakseen akuutiksi tarpeeksi.

Ja eihän se siihen vielä loppunut. Kylppärissäkin olivat käyneet porailemassa, perkeleet. Eivätkä edes pesseet lattiaa. Kätensä kyllä tietysti, jättäen pesualtaan kivan ruskeansävyiseksi jostain seinälaastista.

Paskiaiset.

No ainakin sähkö kulkee. Vielä.

***

Päivällä kävin ruokakaupassa, kun alkaa pikkusyötävät olemaan lopussa kotoa. Mitään todellista ruokaahan en ole toissaillallista perunapaistosta lukuunottamatta tehnytkään kotona pitkään aikaan.

Kassalla tuli sellainen pikku tunne, joka viestittää aina siitä, että jotakin olisi unohtunut. Ei sillä, että tunne olisi jotenkin harvinainen. Jotakuinkin aina kun olen jossain, olen sieltä lähtiessäni unohtamassa mielestäni jotakin.

Tänään se oli sitten leipä. Kaikki tarvikkeet sen päälle toki ostin, mutta itse leipä jäi. Huomenaamulla aamiainen ei sitten sisällä sitä standardinomaista paahtoleipääni.

***

Uuden televisiohyllyn tekeminen vanhan (ja alunperin tilapäiseksi tarkoitetun) paskan tilalle alkaa jo vähän lähestyä loppuaan. Kovin on vielä kuitenkin kesken. Johdotuksille pitää keksiä parempi paikka ja kotiteatteri pitäisi väännellä paikoilleen.

Silmä ei ole tottunut tuohon uuteen malliin, mutta ehkä se parissa päivässä. Nyt tarvitsisi jonkun sopivan ison viherkasvin nurkkaan kasvamaan ja jotain täytettä seinälle, jonka ennen täytti massiivinen hylly täynnä kirjoja ja dvd-leffoja.

***

Aamulla oli todella vaikea taas nousta ylös ja herätä ylipäätään. Vielä kolmen maissa kaupungilla käydessäni olin edelleen kuin unessa.

Tunti sitten tulin kotiin ja istahdin parvekkeelle lukemaan. Tuuli käänteli automaattisesti lehden sivuja ja ihan yhtäkkiä tajusin, että olen oikeastaan aika helvetin onnekas tyyppi, vaikka viime aikoina onkin olo tuntunut vähän päinvastaiselta.

Heti alkoi tuntumaan paremmalta.

***

Nyt se sitten putosi. Itsekseen.

Mutta ystävä ei vastaa puhelimeen.

***

Minttu hoiti taas homman kotiin ja ilotulitusta oli ilo katsella jostain muualta, kuin miljuunan kansalaisen kansoittamilta rannoilta, jossa teinit pörräävät bissehuuruissa.

Samalla reissulla tuli otettua kuviakin. Eräs niistä osui varsin kohdalleen. Tosin kalusto antoi omat rajoitteensa, kun melkein pilkkopimeässä joutui kuvaamaan keinuvasta veneestä.

***

Yhteyteni politiikassa hoiti tämän illan ohjelmajärjestelyt ja koti-illan (ja hyllynrakentamisen) sijaan lähdenkin katselemaan taivaspaukkumista ihan vesiltä käsin.

Tekisi melkein mieli sanoa, että "köyhät kyykkyyn", mutta mitäs helvettiä minäkään tästä riemusta olen maksanut? Kunhan vain lokkeilen.

***

....kaksitoistatuntisen työpäivän jälkeenkin, että viimeiset viikot ovat menneet niin intensiivisesti töiden parissa, että ruumiinravinto tulee pääosin lähiravintoloista?

Kas. Toikin juusto on jo homeessa.

Siitä sen tietää.

***

En tiedä, onko minusta vain tullut vanha ja kyyninen, mutta sunnuntain (tai muidenkin päivien) amerikkalaisissa eläin"dokumenteissa" ärsyttää ohjelmantekijöiden viittaukset eläinten taipumuksiin tervehtiä hoitajiaan "suukottelemalla" hoitajiaan.

Eihän se mitään saatanan suukottelua ole. Kyllä se eläin vaan pyytää emoltaan ruokaa nuolemalla sen suun ympäristöä, kuten lähes kaikki nisäkkäät.

Muuten näihin sunnuntaihin kuuluu oleellisena osana tämä eläinohjelmien katseleminen kaikessa rauhassa. Ja jos Simpsonit tulisivat, niin sekin tietysti. Nyt vuorossa on kuitenkin lähtö ulos kameran kanssa.

***

Tänään on sitten aloitettu pitkään vireillä ollut projekti uuden hyllyn rakentamisesta. Eilen tuli roudattua kotiin harkkoja, maalia ja puulankkuja olikin jo aiemmin - ja aamulla rautakaupasta haetut maalitelat ja puuvaha olivat sitten viimeiset tarvittavat ainekset soppaan, josta on tulossa tulevan mediakeskuksen luuranko.

Saa nähdä mitä tästäkin tulee. Todennäköisesti ainakin jotain joka ei missään sisustuslehdessä tule näkymään koskaan.

Ylipäätään olen aina sanonut, että kaikenlainen remontointi on minulle aivan liian vierasta. Ei se ole siksi, etten osaisi, eikä siksi, ettei olisi jonkinlaista näkemystä aiheesta. Olen vain tässä suhteessa liian saamaton. Tosin tilanne olisi varmaankin erilainen, jos olisin esimerkiksi työtön. Aikaa riittäisi remppaamisen lisäksi myös siihen pakolliseen akkujen lataamiseen, mikä nykyään on vähän niukassa.

Olen myös innoissani taas valokuvaamisesta. Pitkästä aikaa. Naapurin koiran kuvaaminen eilen sytytti taas liekin.

***

...nyt vähän jotain vipinää.

Ja joo. En tarkoita sitä sellaista.

***

Naapuri, jolla on ilmeisen vierasherkkä koiranpentu, päätti haastaa tähän meemiin jo muutama päivä sitten. En ole ehtinyt ja en ole viitsinyt ovat niin kuluneita (teko)syitä, että jätän ne nyt käyttämättä ja kirjoitan vaan tämän pirun vastauksen. Eli olkaa hyvä. Acta non verba. (paradoksaalista, myönnän)

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Homeroksen Odysseia. Satuin sitä lukiessani tapaamaan yhden elämäni suurimmista rakkauksista.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:
Ernst Rudelin Stukalentäjä

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Koska haastaja ehti varata jo kirjan Pelasta itsesi autiolta saarelta 24 tunnissa, haluaisin mukaan kirjan Näin pelastat itsesi autiolta saarelta varttitunnissa.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon (giddy):
MitVit on hupakko? Ei sellaista saa minusta tekemälläkään. Kai lähimpänä olisi Uppo-Nallen seikkailut pienenä.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin.
Kerran lapsena yritin kurottaa ylähyllyltä sellaista isoa tietokirjaa, mutta ote lipsahti ja kirja putosi tottakai suoraan päähäni. Pillitinkö, en muista, mutta kai se jotenkin sattui kun vielä muistissa on.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
yksi rakkaus - Visukintun Elämä.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Tekisi mieli sanoa, että Raamattu ja Koraani, mutten sano. Sitävastoin sanon, että Monica Lewinskyn muistelmat on varmaan olleet siitä turhimmasta päästä. Olenko lukenut? En.

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Jos kaikki työpuolelta olevat kirjat lasketaan pois kuvioista, niin Daniel Katzin Saksalainen Sikakoira on ollut kesken jo ikuisuuden.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
No juuri tuon edellisen, mutta kun ei saa valmiiksi, niin ei saa valmiiksi. Taru Sormusten Herrasta on ollut auki edessäni jo neljä tai viisi kertaa, mutta se on vain äärimmäisen tylsä teos.

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:
En haasta. Ähäkutti.

***

Ei sentään. Siellä päin kuitenkin ja ilmassa on suuren urheil....eikun savun hajua.

***

Tänään on sitten vietetty aikaa enemmänkin autojen parissa. Lähinnä tosin työauton, mutta illemmalla tuli käytyä Oopan kanssa kuvaamassa Pökötti hienostoalueella. Kyllä se Oopa on hyvä kuvaamaan. Jos tuolla kuvalla ei saa tonnia enemmän hintaa, niin ei millään.

Niin. Tuli nimittäin fiilikset siitäkin, että tuo kärry pitäisi laittaa myyntiin. Hauskahan se on kuin perhana, mutta kesäauto, mikä kesäauto. Mihin minä sellaista tarvitsen vaikka kovan kattonsa ansiosta se menee yhtälailla talviautona. Asia on sitten toinen, jos joku ei siitä pyydettyä (19t) hintaa maksa. Sitten se menee talvisäilytykseen ja kokee uuden tulemisen ensi keväänä - entistä pirtsakkaampana.

Totuus on, etten ihan kovin innokkaasti ole sitä myymässä. Saattaa ehkä ilmoituksen kasaaminen... hiukan... kestää. Ehkä?

Meillä miehillä on sellainen lelugeeni, että me tarvitaan aina jotain tarpeettomia leluja. Jossain vaiheessa meidän elinkaarta se on naapurin petterin lelurekka ja jossain vaiheessa vähän isommat menopelit. Tässä alan itse hiljalleen kallistua siihen, että auton omistaminen on aika kätevä juttu.

(selittelen taas itselleni...)

***

Jossain välissä tuotteistaminen menee liiallisuuksiin ja tämä on yksi esimerkki siitä.

***

Että sitten vihaan ihmisiä, joille toiset ovat itsestäänselvyyksiä.

***

Onneksi työt alkavat pikkuhiljaa helpottamaan. Huomenna viimeinen rutistus, niin on taas pari päivää helpompaa, kenties jo ensi viikolle.

Tänään oli viimeistelytöitä uusimman projektin parissa, joka huomenna menee eteenpäin. Sen voi taas unohtaa hetkeksi, kuten työtkin, kun viikonloppu lähestyy. Tätä unohtamista tänään avusti mukavaan tapaan törmääminen S:ään, joka ystävällisesti heitti vapaalipun Assemblyille. Kyseessähän on jokavuotinen nörttikeskittymä, joka ilmestyy Hartwall Areenan suuntaan. Huhun mukaan 6000 tietokonetta (ja kai kaksinverroin nörttejä) pakkautuu neljäksi päiväksi neljän seinän (tai itseasiassa yhden pyöreän) sisään.

Ikinä en ole paikalla käynyt, mutta nyt kävin. Voin sanoa, että on hyvin epätodennäköistä, että koskaan enää käyn. Nyt on kuitenkin sekin koettu. Tavallaan. Siinä missä joku hardcore-harrastaja viettää siellä sen 96 tuntia, minä vietin siellä tunnin. Siinäkin ajassa tuli mieleen kuuluttaa areenalla, että "30% teistä kuolee poikuus tallella".

No. Leikki leikkinä. Onhan se ihan jees, että on harrastuksia.

Sitäpaitsi Grand Prix paikanpäällä oli ihan mieliinpainuvaa seurattavaa.

Fuck yes. Huomenna on perjantai.

***

Eilisen sähkökatkoksen jälkeen oli oikeastaan vain sopivaa, että jätin tänään avaimet kotiin. Vara-avainta ei tietystikään kenelläkään, joka asuisi kolmeakymmentä kilometriä lähempänä. Eipä siis muuta kuin soitto jälleen kerran kiinteistöhuoltoon, jonka palveluhenkisyydestä en ollut ihan varma eilisen jälkeen.

Nyt sitten pöydällä odottelee yli kolmenkympin maksulappu siitä, että vartijatyttönen tuli avaamaan oven vara-avaimella.

IhQ.

***

Tänään oli mukava tulla kotiin. Uuni päälle, ruokaa valmiiksi ja pieni irroittautuminen Huuliharppukostajan parissa.

Juuri kun päätin alkaa tekemään töitä, niin koko kämpästä katosi sähköt. Odottelin varttitunnin, puoli tuntia, kolme varttia - ja soitin sitten jo isännöitsijälle. Ei vastausta. Seuraavaksi soitin sähköurakoitsijalle, joka tekee taloyhtiössä sähköremonttia. Ei vastausta. Lopulta soitin kiinteistöhuolto-yhtiön miehelle, joka vastasi ja sanoi muidenkin rapun asukkaiden raportoineen asiasta. Oli kuulemma joku "sulake pamahtanut" ja vartiointiliike kutsuttu paikalle. Ilmeisen vaarallinen sulake siis.

Puoli tuntia myöhemmin kiinteistöhuollon mies soittaa takaisin ja sanoo, että vartiointiliike ei osannut tehdä asialle mitään, vikaa (sulaketta?) ei kuulemma löytynyt. Nyt siis vaihtoehtona olisi kaivella 15 metriä jatkojohtoa esiin (perseestä repäistynä?) ja ottaa tarvittavat virrat rappukäytävän puolelta. Siellä kun sähköt pelasivat.

Sanoin ihan ystävälliseen sävyyn, että kun pitäisi töitäkin tehdä, eikä jatkojohtoja (ainakaan 15 metriä) ole. Seuraavaksi ehdotettiin, että toinen vaihtoehto on raahata tietokone pyykkitupaan, että siellä voi olla jopa rauhassakin. Siihen ilmoitin, etten oikein viitsisi kaikkia työssä vaadittavia koneita pyykkitupaan raahata. Sanoin sitten, että "eikö sille asialle tosiaankaan voi mitään" - enemmänkin siihen sävyyn, että nyt olisi oikeasti kiva palata takaisin kotiin 1600-luvulta. Kiinteistöhuoltomies lupasi soitella muutamalle sähköpäivystysfirmalle ja lopetimme puhelun.

Seuraavaksi soittikin sitten isännöitsijä, joka suunnilleen linjoja pitkin ryntäsi korville läpsimään, kuinka älytöntä on kutsua sähkömiestä kahdeksan jälkeen illalla korjaamaan sähkövikaa, joka nyt ei ole mitenkään akuutti. Kyllähän sähköä saa vielä rappukäytävästä ja jatkojohtoja Stockmannilta - joka olisi ollut vielä 40 minuuttia auki. Herramunjee! Kyllähän siinä olisi pitänyt äly jo sanoa jotain! Ei kannata soitella kenellekkään, vaan ihan vaan soveltaa ratkaisuja! Afrikassa kuolee lapsia nälkään, niin miksen minä, raukkaparka, pystynyt sen vertaa itse tekemään asialle jotain, että yhden 15 metriä jatkojohtoja saisin ja oman sähköhuoltoni turvaisin?

Ihan himmeetä. Paljonko isännöitsijät saa palkkaa? Ihan liian vähän, ilmeisesti. Tai sitten sähkömiehet liikaa. Ainakin isännöitsijän mielestä.

***

Mietin tuossa pyykkejä kerätessäni, että raha on aika suhteellinen käsite. Luulisin, että tulotasojen noustessa, elinkustannukset (=elintavat) kasvavat samaa vauhtia. Loppujenlopuksi tuloista ei jää yhtään sen enempää käteen, mutta elämä muuttuu vain materialistisemmaksi.

Kyllä jossain varmasti on joku ison yrityksen dirikka, joka parhaillaan miettii, miten maksaisi yksityissuihkukoneensa kerosiinilaskun.

***