Visukinttu

Nyt kun olo alkaa lääketokkurassa tuntumaan paremmalta, miltei voittamattomalta, niin alkaa myös neljän seinän sisällä oleminen entistä enemmän ottamaan pannuun. Olisi kova hinku lähteä jo huomenna töihin, mutta tietäähän sen, mitä siitä tulisi. Uudestaan kipeäksi tietenkin, eikä siellä toimistolla nyt kuitenkaan saisi aikaiseksi mitään.

Järkeä vähän tässä vielä puuttuu vaikka kroppa alkaakin jo vähän toimimaan.

Vaikken aina joka ilta ole muutenkaan menossa, niin tämä alkaa olemaan jo vähän liikaa. Viimeisen kahden viikon aikana olen nähnyt kahta kaveriani. Toiseen tartutin saman taudin - toiseen en ainakaan vielä todistetusti. Maanantain pikaisen toimistokokeilun jälkeen myös toimituspäälliköllä on tämä sama lenssu. Eli onnea nyt sinnekin päin.

Televisiostakaan ei tule oikein mitään, mihin todella jaksaisi keskittyä. Tyydynkin vain katselemaan sitä ja annan kuvien mennä tajuntaan. Päivisin myös katselen ulos ikkunoista - ilman tätäkin sairautta olisin onnellisesti elänyt ilman tietoa siitä, että vastapäisessä talossa asuva mummeli viskelee parvekkeeltaan lumipaakkuja alas kadulle.

Kevään tuloa sekin kai osoittaa. Kuka sitä nyt lunta parvekkeeltaan marraskuussa viskelisi.

***

Viime yö meni varsin iloisissa merkeissä. Pieni paukku reseptin takana ollutta yskänlääkettä ja nappi panacodia vei tajunnan sitten 12 tunniksi. Heräilin ensimmäistä kertaa melkein kahteen viikkoon täysin virkeänä. Lääketiede ei joskus vain jätä kylmäksi.

Yöllä tosin tuli nähtyä uni, jossa löin syystä tai toisesta Eugeniaa ketjun päähän kiinnitetyllä täytetyllä hamsterilla.

Hupaisaa.

***

Jee! Välillä pieniä väliaikatuloksia, kun joku ehti jo epäilemään, että olisin tähän flunssaan kuollut.

Keuhkoputkentulehdushan sieltä pölähti. Aikani julkisella puolella luukulta toiselle juostuani hyppäsin taksiin ja ajoin 500 metrin päässä olevalle yksityiselle lääkäriasemalle. Aivan kohtuullista tuntipalkkaa nauttiva lääkärisetä siellä sitten koputteli vähän, kuunteli keuhkoja ja läppäisi resepteihin sellaiset tropit ja tripit, että olo on taas varsin auvoisa.

Vetäisin kotiintultuani pillerit naamaan ja sammuin sängylle huvittavaan asentoon pariksi tunniksi. Jotain pillereistä sanoo se, että enää ei vituta yhtään ja jonkinlaisessa puolihorroksessa näin unia, että olin pienoisrautatien veturikuski.

Miksi tällaisia pillereitä ei anneta aina heti kun vähänkin valittaa yskää tai nuhanenäisyyttä? Maailma olisi varmasti parempi paikka kun kaikki sairaat ihmiset olisivat kotonaan lääkehoureissa.

Siitä puheenollen, taitaa olla aika terästää taas vähän tätä oloa uudella annoksella. Tervemenoa selvä päivä!

***

Olen edelleenkin sitä mieltä, että flunssa on ihan perseestä. Pätkääkään en ole saanut unta, enkä todennäköisesti saa.

***

Jepsansaa. Olipa tosiaan loma kerrakseen. Näin korkeaa tapahtuma/muistettavuussuhdetta ei ole varmaan koskaan ollut ennen. Jos kuume ei olisi näin korkea ja olo olisi flunssaisena yhtään parempi, jaksaisin kirjoittaa aiheesta enemmänkin.

En jaksa.

Sitävastoin yritän tässä kuvata sellaista tilanneahdistusta, jonka koin tänään kuoriessani valkosipulia. Sellaista monikynsistä siis. Niistähän tulee sellaisia järkyttävän kevyitä kuorenpalasia ihan saatanasti. Ja olihan niitä kertynyt leikkuulaudalle jo aika pino.

Mitäs siinä muuta sitten odotetaankaan flunssaisena kuin kunnon akuuttia yskänpuuskaa. Sen jälkeen leikkuulaudalla ei ollut yhtään. Sitävastoin kaikkialla muualla oli - ja jossain edelleen on.

Flunssa on ihan perseestä.

***

Lähdin pakon sanelemana käymään lähikaupassa. Juotava (hanavettä lukuunottamatta) kun oli taloudesta lopussa. Samaten nenäpyyhkeet. Ja oikeastaan kaikki muukin.

Nenäni ulos pistäessäni sää oli vielä ihan kiva. Kun astuin paluumatkalle ulos kaupasta, satoi taas lunta.

Sanomattakin selvää, että paluumatkalla kaikki tuntui vituttavan paljon enemmän kuin mennessä.

Perkele, että täällä on paska sääkin.

***

Eilinen ilta loppui valomerkkiin, kun flunssalääkkeeksi otettu salmiakki/banaanisnapsi kolkutteli jo kallon sisäseiniä. Aamu sitävastoin alkoi aivan liian aikaisin. Heräsin jo kahdeksalta, joka tuntuu olleen päivän trendi.

Aamupala koostui sulatetusta paahtosämpylästä, valkosipulista ja suoraan purkista syödystä tonnikalasta.

Huomenna olisi tarkoitus lähteä pienelle lomamatkalle, mutten ole varma, pystynkö. Köhä on sen verran vittumainen, että on kai järkevämpää ainakin tässä vaiheessa tuskailla kotona kuin ulkomailla.

***

K: Miten tv-lupatarkastajaa hämätään tyylikkäästi?

V: Hankkiudutaan Yleisradion aamuohjelmaan kertomaan, että ei omista televisiota.

***

Satunnainen matkailija tunsi itsensä varsin väsyneeksi pitkän matkan (joka oikeasti oli viisi yötä, mutta tuntui kymmeneltä) jälkeen. Heräsi ensimmäisen kerran vähään aikaan ihan omasta sängystään ja käveli keittiöön ottamaan virkistävää aamupalaa.

Jääkaapin oven avattuaan totesi ilmassa tuntuvan suuren urheilujuhlan lisäksi myös omituista hajua. Kohteeksi paljastui maitotölkki, jonka viimeinen myyntipäivä on mennyt yli kuukausi sitten.

Miksi tuollaiset alkavat haisemaan vasta silloin kun on muutaman päivän poissa?

***

....home. Olen kotona.

Jee!

Turvallisesti.

Tupla-Jee!

Enkä hukannut matkalla kuin luottokorttini ja matkalippuni takaisin.

***

Visukintun päiväkirja, Frankfurt Flughafen, 17:04:55 paikallista aikaa

Lähestyimme turvatarkastusta vetäen perässämme raskaita laukkujamme. Läpivalaisukone tuntui lämmittävän ympäröivää ilmaa ja hikoilimme hiukan kehittäen otsallemme hikipisaroita. Ei, emme tiedä, mitä kaikkea laukkuihimme olikaan epähuomiossa pakattu. Sisälsikö lahjaksi saamamme dvd-paketti sittenkin sata grammaa semtexiä, vai oliko se vain kiltin saksalaisen businesstavan mukainen muisto.

Käsi viuhtoi välillä housuntaskun ohi kuin tarkistaen, että olin varmasti pakannut taskuveitseni matkalaukkuun. Muistelin kaikkia niitä veitsiä, mitkä olin turvatarkastuksiin ympäri maailmaa menettänyt - kaikki jälkeen 9/11:n.

Matkalaukut menivät läpi tarkastuksesta. Läpivalaisukonetta hoitanut vihreäpaitainen virkailija ei löytänyt muuta mustaa ruudultaan kuin laukun metalliosat ja sisällä olevan kännykän laturipiuhan. Pystyin taas hengittämään rauhallisesti.

Puoli tuntia myöhemmin oli edessäni turvatarkastuksen metallinpaljastin. Seisomassa kuin minikokoinen riemukaari, jonka takana jälleen vihreäpaitainen, liiankin innokkaan näköinen hörökorvainen turvamies heristeli valmiiksi metallinpaljastinpamppuaan.

Kävelin laitteen läpi.

*ping*

***

Täällä sitä ollaan, Nürnbergissä tekemässä etäbloggausta. Tämänkin kokoisessa maassa joka ylpeilee (turhaan?) teknologiallaan, on yllättävän vaikea löytää nettiyhteyttä (joka toimisi). Sitävastoin onneksi messualueella järjestäjät antavat aina ilmaisia vouchereita käyttöön, kunhan esittää keltaisen "ausweisin". Tavikset saa odotella jonossa, me kuljetaan sieltä, mistä halutaan.

Muutenkin matka on tähän mennessä ollut aika matalalentoa. Töitähän nämä reissut ovat 98% ajasta, loput kaksi prosenttia jakautuvat tasan nukkumisen ja hauskanpidon kesken. Hauskanpidostakin voidaan olla eri mieltä - hotellin baari kun ei ole ihan kaikkein optimaalisin paikka viettää vapaa-aikaansa, kun kroppa on niin väsynyt, että menee lukkoon ensimmäisestä oluthuikasta.

Kuten joku sanoi, niin olut on ainakin hyvää, eikä siitä ole tosiaankaan puutetta. Paitsi että sitä löytää jokaisesta kaupasta rautakaupat mukaanlukien, sitä myös tarjoillaan meille virvokkeina. Shampanjaa tarjoillaan vain italialaisten ja ranskalaisten toimesta.

On se ihanaa olla etuoikeutettu.

Heil vaan kotisuomeen!

***

Nyt se kuume taas nousee. Aamulla pitäisi klo 06 olla taksi odottamassa oven ulkopuolella lentokenttäkeikkaa varten. Sitten palaillaankin kotimaahan vähän myöhemmin. Onneksi on joku, joka käy kastelemassa kasvit poissaollessani.

Ai niin. Mitkä ihmeen kasvit?

***

Jep. Nyt on sitten naistenpäivä taas. Kerran vuodessahan se päivä vastaan tulee, mutta mitäpäs tuosta. On niitä muitakin huomaamattomia päiviä, joiden olemassaoloa ei aina edes huomaa.

Silti tämä naistenpäivä sai jo eilisen puolella ajattelemaan taas niitä naisia, jotka ovat minullekkin tämän elämän aikana jotain opettaneet. Tärkeimpänä on tietysti oma äiti, mutta sillehän on jo äitienpäivä, joten sen voi vähän niinkuin laskea ulos tämän päivän vaikutuspiiristä.

Näihin tärkeimpiin elämäni naisiin kuuluu luonnollisesti ne, joiden kanssa on ollut jonkinlaisessa ihmissuhteessa. Jokaisesta voin väittää oppineeni jotain, joskus enemmän, joskus vähemmän. Joskus negatiivista, mutta onneksi suurimmasta osin jotain positiivista, joka on saanut meikäläisestä vähän paremman ihmisen.

Edellämainittujen lisäksi tärkeitä ovat ne naispuoliset Ystävät, jotka ovat olemassa. Eivätkä pelkästään niminä kännykän puhelinmuistiossa, vaan konkreettisesti. Te olette oikeasti tärkeitä ja teette elämästäni paljon paremman pelkästään olemalla olemassa. :)

Hyvää naistenpäivää, hyvät naiset.

***

Viimeöinen uni oli jokseenkin pelottava. Näin itseni jossain hotellissa purkamassa laukkua (jota en ole hankkinut) ja nostin siinä kaappiin vaatteita. Samantien huomasin, että ainoa puku, minkä olin mukaan ottanut, oli kiiltävää polyesteriä. Väriltään sininen.

Kammottavaa.

***

Elokuvista ja Valokuvista löytyi tällainen. Ahdistavaa, kuinka helposti ihminen saadaankaan riippuvaiseksi.

Nukkumassa "piti" olla jo kaksi tuntia sitten. Takuuvarmasti mietin unissanikin, miten olisi kaikkein kannattavinta jakaa vihreää ektoplasmaa.

(luulitteko, että nyt menisin nukkumaan? ehei - vielä kerran!)

***

Hitto vieköön, kun iski pieni paniikki. Tajusin, että ensi torstaina starttaavassa koneessa on harvinaisen veemäistä taas matkustaa (tai, no vasta lentokentällä) vanhalla matkakassilla. Jo viime kerralla ajattelin hankkia ns. trolleyn, johon menisi kaikki vajaan viikon matkalla tarvittavat tarvikkeet kuvausvälineistöä ja läppäriä lukuunottamatta. Sen verran iso vielä, että pukukaan ei kovasti kärsisi pakattuna.

Silloin tuli ajateltua luonnollisesti, että laukku pitää hankkia heti kun pääsee kotiin. Nyt on sitten mennyt varsin monta päivää, viikkoa ja kuukautta siitä päätöksestä, seuraavan lentokoneen nousuun (ja lentopelkopaniikkiin) on vain muutama päivä aikaa ja eihän sitä laukkua vieläkään ole hankittuna.

Pitäisi löytää pikaisesti huomisen tai ylihuomisen aikana sitten uusi laukku. Nopeasti. Eikä viitsisi mitään ylihintaakaan maksaa, mutta ei viitsisi myöskään kovin kauas lähteä. Onkohan noita matkalaukkuihin erikoistuneita pikkuliikkeitä missään tässä Helsingin keskustan lähettyvillä, mihin autolla pääsisi heti viereen? Mieluummin sitä erikoisputiikkia tällaisissa suosisi kuin isompia tavarataloja.

***

Seinänaapurin jälkikasvu päätti herätä tuntia aikaisemmin kuin minä ja siinä samalla herättää meikäläisenkin. Tällaiset aamut saavat ensimmäisenä mieleen, että jospa minulla vain olisi valmiiksi viritetty katapultti ja kaksi minuuttia omaa aikaa naapurin pikku sinappikoneen kanssa.

***

Eilinen lauantai meni melko nopeasti. Illalla oli tarkoitus lähteä katsomaan 9. komppania, mutta tilanteen vaatiessa se vaihtui Kummelin Jackpot -leffaksi.

Ei se niin huono ollut, kun odotin. Oikeastaan muutamassa kohdassa tuli naurettuakin jopa, mutta pääosin se oli ihan kiva. Pera päähenkilönä oli jokseenkin jopa sympaattinen henkilöhahmo ja monia muita näyttelijöitä ei meinannut ensin edes tunnistaa. Loppuarvosana painuu silti siihen, että ei sitä oikein kannattaisi katsoa. Tai ainakaan maksaa leffalippua sen näkemisestä. (ach! sori Anu, unohdin maksaa sulle sen lipun)

Yö meni vähän pidemäksi kuin oli tarkoitus. Aamu oli siksipä juuri varsin vaikea. Aamiaiselle oli tarkoitus mennä Soul Kitcheniin, mutta kun paikka avaa ovensa sunnuntaisin klo 14, niin kuka siihen aikaan enää aamiaiselle menee?

Siksipä päivän aloitus suoritettiin Ekbergissä. Helvetin ärsyttävää, kun edelleenkin joutuu aamiaiselle lähtemään toiseen kaupunginosaan.

***

Näin lauantainakin tuli herättyä aikaisin, hiukan ennen yhdeksää. Koska näin aamupäivällä ei ole mitään suurempia vaatimuksia lähteä töihin, päivänviettoihin tai muuallekkaan juuri nyt, niin päätin viihdyttää itseäni eilen tallennetulla Radalla -elokuvalla.

Tottapuhuen, leffahan on aivan paska. Ajoittain hauska, mutta luo taas sitä samaa naiskuvaa kuin aina ennenkin. Ensin yritetään tuoda esille naisia itsenäisinä uraihmisinä, jotka ovat unelmiensa työpaikoissa. Ensimmäisen varttitunnin aikana kaikki tämä katoaa samantien siihen samaan rotankoloon, mihin kaikki "onnellisten loppujen" leffat muutenkin. Muuten itsenäinen nainen ajautuu tapaamaan muka söpön miehen ja sitten siinä aletaankin suhteen vuoristorataa kuvailemaan aitoamerikkalaiseen tyyliin, joka kääntyy ensin päin persettä ja lopulta toinen osapuolista lähtee jonnekkin ulkomaille eksoottiseen paikkaan (kuten Costa Rica, Pariisi tai Quebec). Se kotiinjäävä osapuoli kuitenkin ehtii sitten jotenkin saamaan suunnitelmista selvää ja loppujenlopuksi leffa loppuu kaikenkestävään rakkauteen. Tai jotain muuta scheissea.

Milloin tulee leffa, jossa tällaisiakin tilanteita kuvailtaisiin sen pahimman yhteisen nimittäjän mukaan? Miksi kaiken pitää olla aina niin puhtoista? Miksi elokuvissa ei näy rumia ihmisiä paitsi koomisina sivuhahmoina? Milloin joku tekee elokuvan Alepan kassalla työskentelevästä tyttöihmisestä, joka tapailee kymmentä jätkää yhtäaikaa - ja panee niistä jokaista.

Cameron Diaz on muuten jotenkin ärsyttävä näyttelijä.

***

Satuin pitämään televisiota auki mykistettynä samalla kuin tein töitä sohvalla läppärin kanssa. Sivusilmällä huomasin sitten, että Ninja Sarasalo, tuo pieneltä menninkäiseltä näyttävä supermalli vilahti tämäniltaisessa Tuomas & Juuso experiencessä.

Kaikki oli hyvin, kunnes huomasin tytön vetävän jonkinlaista koreografiaa ohjelman loppuessa. Ajattelin jo hetken, että ei kai se vain laula? Katsoin tarkemmin ja kovasti sen näytti äänettömässä televisiossa mikrofonin ääressä suutaan aukovan. Nanosekunnissa mielessä vilahti jonkinlainen kuva siitä, millainen piipitys siitä suusta saattaisi tulla - ja lopulta en voinut vastustaa kiusausta ja lisäsin volyymiä telkkariin.

Ja olihan se. Melko... umm... miten sen sanoisi kiltisti? No ei mitenkään, joten sanon se suoraan.

Ihan hirvittävää paskaa. Tuolla ei olisi asiaa edes Idolsiin. Mikä siinä on, että kun missi tai malli alkaa rupsahtamaan, niin siitä automaattisesti yritään jonkun toimesta leipoa laulajaa tai juontajaa?

Respektiä vaan niille, jotka pyrkivät toteuttamaan unelmiaan vaikka meikäläisen kaltaiset besserwisserit ja kylttyyrihait torpedoivat niitä unelmia päivittäin, mutta hei - jotain rajaa. Ninjakin olisi voinut keksiä jotain muuta.

Lopuksi, pyydän, jos jollakulla oikeasti oli parempaa tietoa asiasta ja katsoi koko ohjelman. Sanokaa, että se "lauloi" suorassa lähetyksessä vain siksi, että se hävisi jonkun vedonlyönnin?

***

Juu. Ei pitäisi ikinä uskoa, kun toiset sanovat lettutaikinasta, että sen voi säilöä ihan hyvin pulloon. Se tulee siellä jääkaapissa vain paremmaksi.

Uskokaa minua. Kolme viikkoa pullossa kypsynyt lettutaikina ei todellakaan ole tullut yhtään paremmaksi.

***