Visukinttu

Pienen päiväkävelyn ohjelmana tänään oli oikeastaan käydä vain kaupassa, mutta samalla tuli käveltyä melkein äänestyspaikan vierestä, joten päätin käydä samalla laittamassa numeron paperiin. Tottapuhuen vielä kopissa tuli mieleen, että piirtäisin siihen korttiin ihan jotain muuta, mutta päätin sitten kallistua siihen toiseen suuntaan. Lähinnä siksi, koska muutos on aina muutosta. Ja siksi, että olisi jotain kannatettavaa illemmalla.

Lähinnä taitaa olo olla illemmalla vähän vastaava kuin jossain jääpallomatsissa. Kentällä kaksi joukkuetta, jotka molemmat ovat jostain, mistä ei ole minkäänlaista järkevää mielikuvaa. Siinä sitten valitsee kannatettavaksi joukkueen, jolla on paremman väriset peliasut tai sympaattisemmalta kuulostava maalivahti.

Kaupassa ostoslistalla oli lettutaikinan ainekset. Pari viikkoa sitten ostin kauan ostoslistalla olleen tanskalaisen vispilän, joka näyttää lähinnä porvarisylivauvan helistimeltä ja sitähän piti kokeilla heti äskettäin. Hyvin toimii.

Tunnin päästä tuleekin sitten lettuja. Ja hilloa. Ja kylmää maitoa.

Nam. Oli meillä huomenna kumpi presidentti tahansa, niin ainakin muistan, mitä tuli valinnan aikoihin syötyä.

***

En ikinä ole tällaistakaan kokeillut. Yllättävän helppo nuo oli synkronisoida.

***

Vähän aikaa sitten ostamani Taegugki hwinalrimyeo on ollut tämän illan dvd-elokuvavalinta. Korealaiset leffat ovat olleet vähän paitsiossa. Mitä nyt joskus katselin JSA:ta ja tykkäsin siitäkin.

Tuon Taegukgin nähtyään ei ole hirveän vaikea verrata sitä samankaltaiseen leffaan Pelastakaa Sotamies Ryan. Yllättävää kyllä, Taegukgi ei edes jää jälkeen tuosta Spielbergin rahareiästä. Itseasiassa menee siitä jopa ohitse monessa kohtaa - useammassa kuin PSR menee Taegukgista.

Kannattaa siis ehdottomasti tsekata, jos pitää sotaelokuvista. Tai korealaisista leffoista.

***

Tänään tulee kakkoselta Star Wreck: The Pirkinning klo 22:05. Pitänee katsoa, vaikka sen omalta koneeltakin olen nähnyt. On se vaan sen verran hieno projekti.

***

...tämä viikonloppu meinaan. Parituntisella pelisessiolla Kaisaniemessä ja sen jälkeisellä pienimuotoisella Kallionkierroksella, jonka kruunasi makkaraperunat Helsinginkadulla.

Luojan kiitos alan vanhenemaan. Tietyssä seurassa se ilmenee paitsi alkoholin sietokyvyn näennäisellä kasvulla, myös jonkinlaisena edistyneenä ajattelukykynä, joka takoo päähän aina jossain vaiheessa viestin "nyt on aika lähteä kotiin".

Jessus. Aamusta ei tule välttämättä kovinkaan mukavaa. Ainakaan yksin.

***

Silloinkuin minä olin skidi, Bauer tarkoitti lähinnä vain niitä parhaita luistimia.

Nykyään Jack Bauer voittaa jopa Chuck Norrisin, josta nykyajan pikkupalleroiset eivät ole edes kuulleet.

***

Tira mainitsi jotain toimistojen kylmyydestä. On jossain päin kuulemma toimistossa 19 astetta.

Voih. Silloin kun minä olin nuori, ei toimistoissa ollut talvella lainkaan lämmitystä. Nykyäänkin täällä on vain muutamia vanhoja pattereita (ajalta, jolloin isäni oli nuori) ja yksi sähköpatteri, jonka käynnistäminen vetää itärajan takaa sähköä yhden ydinvoimalan verran. Silti työtiloissa on ehkä kuusitoista astetta lämmintä. Kukaan ei tiedä, kun lämpömittaria ei ole.

Osasyyllinen tähän on varmaan toimiston ovi, jonka rakosista tuulee läpi. Postilaatikko on tukittu jo aikoja sitten, mutta oven rakosista pahimpina päivinä tulee pakkaslunta sisään. Puhumattakaan siitä, että paikassa ei ole lainkaan tuulikaappia.

Mutta vuokra on halpa. Lähes ilmainen.

***

Taisi olla Turisti, jonka sivuilta päädyin pari päivää sitten jonkun kaljupään (hyi kaljupäät on rumia) machobullshittia täynnä olevalle Suomi24 -nettideittisivustolle.

Siitä eksyin (älkää kysykö miksi - minulla oli vain erityisen tylsää) lukemaan paikan keskustelupalstojen aiheita ja löysin sieltä keskustelun. Lukekaa koko juttu, mutta alla pieni osa alkuperäisestä keskustelunaloituksesta:

Tytöt olivat tehneet Jennalle siis tälle synttärisankarille keskelle keittiönpöytää kullin. Pallit oli kaks lihapullaa ja itse penis oli tavallinen nakki. Sit sen Jennan piti ottaa suihin sitä nakkia ja muut tytöt hurrasi siinä. Sit mä naureskelin että heh heh ompas tytöillä kivat leikit. Mun muija oli tosi kännissä ja katto mua suoraan silmiin ja alko sit ite imemään sitä nakkia ja muut tytöt villiinty. No sit mä heitin vitsinä muistaakseni jotain että totako sä mieluummin imet ku..tai jotain en muista tarkalleen. Mutta no sit mun tyttöystävä sano että no vittu mieluummin kait mä imen tätä saariosten nakkia vaikka koko loppuillan ku sun prinssinakkias, siis ihan oikeesti.

Niin. Joku oli joutunut tosi ilkeämielisen kohtelun kohteeksi. Bu-hu-huu. Oli oikein seuran keskellä kerrottu, että on se pieni se muna. Kyynel.

En ole ikinä ymmärtänyt stressaamista peniksen pituudesta tai varsinkaan miesten välistä peniskateutta. Juu, näit varmaan naapurin Jorman jorman joulusaunassa ja Jorman jorma oli isompi kuin oma jorma? Entäs sitten? Samantien keltaiset sivut käyttöön ja etsimään sitä peniksenpidennysklinikkaa? Vaiko vaivut epätoivoon, että eihän sillä nakilla mitään naista saa?

Herätkää saatana!

Onko sillä nyt mitään väliä, jos se tytöntyllerö vertailee sitä exänsä penistä omaanne? Tai varsinkaan sen pituutta? Käyttäkää sitä omaanne, älkääkä vaipuko epätoivoon sen muutaman sentin/tuuman/kyynärän vuoksi. Vittuako te sitä surette, jos olette sattuneet saamaan jaossa pienimunaisten kortin? Opetelkaa pelaamaan sillä, mitä on jaettu.

Mikä hitto siinä on, että jostain tuollaisesta ei saisi puhua ääneen? Newsflash - naiset puhuvat siitä kuitenkin, yleensä silloin kun et ole paikalla. Se, että me yritetään kollektiivisesti pelastaa pienimunaiset kanssayksilömme häpeältä julistamalla koon merkityksettömyyttä, on lähinnä surkuhupaisa yritys. Totta helvetissä koolla on merkitystä. Tottakai formulan moottoritehollakin on merkitystä, mutta paskan formulakuskin voittaa vaikka mossella jos osaa ajaa tarpeeksi hyvin. Sitä sanotaan itsetunnoksi ja taidoksi. Taidon kasvattamiseen tarvitaan vain tutkimusta, uskallusta ja kokeilemista. Itsetunto tulee siinä sitten luonnostaan.

Sitäpaitsi kaikkihan me teemme samanlaisia asioita. Miehetkin vertailevat oikeastaan koko ikänsä. Kohteet ja niissä vertailtavat ominaisuudet ehkä vaihtelevat mitä vanhemmaksi me kasvamme, mutta jos olisin saanut joka kerta markan (tai euron), kun minäkin olisin kuullut kanssaveljiltäni hehkutusta/surkuttelua siitä, kuinka suuret/pienet tissit edellisyön hoidolla oli, niin olisin... No en kovinkaan paljoa rikkaampi mies, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.

Omalta osaltani voin sanoa olevani ihan tyytyväinen keskimittaiseen penikseeni. Juu, kai siinä joidenkin mielestä olisi parannettavaakin. Tuskin se mikään täydellinen omana lihanpalanaan arvioituna on. Parhaimpani olen sillä tehnyt ja se on ilmeisesti riittänyt. Haluaisinko isomman? En. Haluaisinko, että olisin alunperinkin varustettu isommalla peniksellä? En, mutta saattaisin vaihtaa mielipidettäni, kun ensimmäinen partneri kertoisi olevansa tyytymätön minuun ja syyttäisi siitä penikseni kokoa. Tähän mennessä tätä tosin ei ole tapahtunut. Jos tapahtuisi, niin nykyisessä utopian kaltaisessa olotilassa ajateltuna sillä ei sen kummempaa vaikutusta olisi, kuin että pyytäisin häntä seuraavalla kerralla puhaltamaan sen täyteen.

Meillä kaikilla on kai oikeus jonkinlaiseen mielipiteeseemme ja jos sen toisen ihmisen mielipide sattuu koskemaan penistäsi, niin ei sille kovin paljoa kannata itkeskellä. Pääasia on, että kokeilit - ja oikein hyvällä tuurilla sait siinä samalla seksiäkin. Se on nyt ihan fakta, että jotkut meistä sopivat ihan plus-miinus -kohdistamme yhteen toisillemme paljon paremmin ja joillakin taas väliin mahtuu muutakin kuin lateksikerros (kuten mm. kaiku). Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on miehelle oikeastaan kolme vaihtoehtoa. Itkeä oman peniksensä surkeutta vaikka internetin keskustelupalstalla, etsiä joku yhteensopivampi partneri tai vaikkapa ajatella laatikon ulkopuolelta ja tajuta, että hyvä seksi on paljon muutakin kuin pelkkä penetraatio.

***

Ihmisen pitää joskus todeta joitakin asioita ihan omin silmin, joiden olisi pitänyt olla itsestäänselvyyksiä.

Kuten esimerkiksi se, että eineslihapullat ovat parhaita ihan tavallisessa uunissa tehtynä.

Eivätkä ne ole kovin hyviä sitenkään.

***

Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana
(no työtehtäviähän tässä kai enemmänkin haetaan?)
- asekauppias
- tekninen käyttöjärjestelmäpäällikkö
- webtuottaja
- päätoimittaja

Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan
- Sodan Peto
- Full Metal Jacket
- Toy Story
- Stalingrad

Neljä paikkaa, joissa olen asunut
- Kairo
- Kirkkonummi
- Riihimäki
- Helsinki

Neljä TV-ohjelmaa, joista pidän
- 24
- Muodon Vuoksi
- Simpsonit
- C.S.I

Neljä paikkaa, joissa olen (viimeksi) käynyt lomalla
- Saarenmaa
- Bryssel
- Epsanja
- (en enää muista)

Neljä suosikkiruokaani
- Itsetehdyt pizzaleivät
- Mikä tahansa paistettu kanaruoka
- Bullmannin lihapullat
- Letut

Neljä saittia, joilla käyn päivittäin
- Blogilista.fi
- Irc-galleria.net
- Rekyyli.fi
- Militaryphotos.net

Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt
- 200 m itään
- 8400 km etelään
- 1,3 m kaakkoon, jonka jälkeen...
- ...2,4 m vasemmalle

Neljä blogia, joita mainostaa
- Lärssi Larpajaiset
- Verkkomerkit
- Cut my life into pieces
- Pintaliito

***

Jos joku ei sitä vielä tiennyt, niin en itse tupakoi. Joskus siinä varhaiskypsässä 15+ iässä on sitäkin tullut kokeiltua. Osittain sosiaalisesta paineesta, osittain ihan puhtaasta kokeilunhalusta. Tupakkateollisuus ei tosin minun kohdallani kovin suuria voittoja ole saanut, koska yhteenlaskettuna kuluttamieni kääryleiden määrä ei täyttäisi edes yhtä tupakka-askia.

Kaiken tämän historiallisen tiedon valossa kukaan ei varmaan ihmettele sitä, että en myöskään kovin hirveästi ole hyvilläni siitä, että muut ihmiset polttavat. Tai, itseasiassa on ihan ok, mitä kukin tekee omalla vapaa-ajallaan kun itse olen poissa paikalta. Samaten (hyvin ilmastoidussa) juottoravintolassa ei asiasta niin ole väliä. Itsestään selvää on tietenkin, että paljaan taivaan alla tupakoinnilla ei myöskään ole mitään merkitystä omalle hyvinvoinnilleni.

On kuitenkin yksi hetki, jossa odottaisin tupakoivien ihmisten pystyvän ihan kohteliaisuussyistä pidättäytymään polttamasta. Nimittäin ruokailu. Oli tilaisuus missä räkälässä tahansa, niin kun samassa pöydässä istuva saa eteensä lämpimän ruoan, niin olisi ihan mukava kuulla välillä "hei mä tumppaan tän" - tai "ai sä syöt, no mä poltan sit kun lopetat".

Tämän lisäksi pahinta on se, että jotkut pitävät ilmeisen hauskana vitsinä sitä, että puhaltavat tahallaan tuttujen tai puolituttujen ihmisten suuntaan tupakansavua jos toinen sattuu vähänkin syystä tai syyttä köhimään. Joku päivä menetän itsehillintäni ja tumppaan heidän tupakkansa. Siihen suun yläpuolella keikoilevaan silmään. Eikä näille naatiaisille mikään ystävällinen puhe auta. Luulevat sitä köhinää vittuiluksi tai muutenvain ylireagoinniksi.

Onhan se tottakai selvää, että itsehän minä sinne tupakansavuun lähden. Itse teen siis valintani, haluanko lähteä tupakansavuiseen baariin vai jäädä kotiin. Tällä logiikalla en yhtään pistä pahakseni, että baareihin ja muihin sisätiloihin tulisi täydellinen tupakointikielto. Itse ei-tupakoitsijana en tulisi kärsimään siitä pätkääkään, kun taas tupakoitsijat varmasti pitäisivät sitä kauhistuksena.

Toisaalta baareissakin on monenlaisia. On Kallionhovin kaltaisia räkälöitä, joissa kunnon ilmastoinnista ei ole tietoakaan ja savuton puoli on lähinnä täysi vitsi. Toisaalla on taas Kuikan kaltaisia laatupaikkoja, joissa tupakointikieltoa valvotaan todella tarkasti. Jos erehdyt savuttomaan pöytään ja sytytät savukkeen, voit olla varma, että henkilökunnasta on joku huomauttamassa asiasta alle puolen minuutin varoajalla.

***

Taannoin mietin sitä, pystynkö palkkaamaan alaisekseni itseäni vanhempaa ihmistä. Mietin asiaa pitkään ja ennen vuoden vaihdetta tilanne tuli, jolloin oli harkinnan alla oli ylipätevä, uudelleen työelämään siirtyvä 40+ nainen.

Tämä tietysti on vain yksi tapaus, mutta toisaalta on pakko myöntää, että tilanne on muuttunut todella radikaalisti siitä, kun samaa pestiä hoiti saman sukupuolen 20 vuotta nuorempi edustaja. Nuoremman työtehtäviin perehdyttämiseen meni viikko (eikä edes riittänyt), kun taas vanhemmalle näytin tehtäviä noin tunnin verran. Sen jälkeen hän on hoitanut tehtävänsä täysin suvereenisti. Yksin. Välillä vain kysynyt ohjeita, mutta muuten täydellisen omatoimisesti. Ja työtehtävät (ja varsinkin työkalut) ovat sellaisia, että niitä ei voi osata kukaan etukäteen. Kun nyt vertaa näiden kakskymppisen ja nelikymppisen naisen työtehokkuutta toisiinsa, on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Olen vaikuttunut. Tietysti hyvin pienenä negatiivisena huomiona voi mainita, niin tietynlainen sosiaalinen sopeutuminen on tapahtunut huomattavasti hitaammin. Työnantajana se on tietenkin vain sopivaa. Kun ihmiset kuitenkin toimivat täysin eri tehtävien parissa, niin jos mitään yhteisiä tupakkataukoja ei edes oteta, niin myös työaika ja -tehokkuus on ihan eri luokkaa.

Sanoinko jo, että olen vaikuttunut? Tästä lähtien suosittelen kyllä tapausharkintaa, oli työntekijä tai -tehtävä mikä tahansa, mutta katson hemmetin paljon avoimemmin silmin niitä, jotka ovat tässä kultaisessa keski-iässä.

***

***

Olihan tässä. Tämä lauantai-ilta. Kello tosin on viisi aamulla ja viimeiset ihmiset lähtivät ulos.

Mikäköhän sen viimeisen nimi taas olikaan?

***

Jumaliste, että osasikin olla todella loistava aamu.

Heräsin kadulta kuuluviin lumiauran ääniin ja tajusin heti, että yöllä on satanut lunta. Eikä tarvinnut lähteä minnekkään. Lumi jotenkin kirkasti huoneeseen sälekaihtimien välistä huokuvan valon - tai sitten se oli heräämisen ajankohta, joka pitkästä aikaa oli lähempänä yhtätoista kuin kymmentä.

Työnsin peiton alta ensimmäisenä ulos vasemman jalkani. Huoneilma tuntui kylmältä ja päätin torkkua sängyssä vielä vähän pidempään.

Puoli tuntia myöhemmin nousin ylös, käväisin lämpimässä suihkussa ja tuuletin asuntoa noin 15 sekuntia katsoen ulos ikkunasta. Kadulla olevat autot olivat lumipeitteisiä ja niin myös Pallero (onneksi ostin eilen lumiharjan). Tosin tarvitsen sen palveluksia vasta maanantai-aamuna, joten no worries - ehkä siihen mennessä sää taas vähän lauhtuu ja lumi sulaa sen päältä itsekseen.

Illalla luvassa on Renny Harlinin Manaaja -leffan myötä pelattava juomapeli. Vielä mahtuisi mukaan. Säännöt tullaan keksimään leffan alussa, mutta aion ainakin lyödä läpi säännöt, joiden mukaan juodaan kun:

1. näkyy krusifiksi
2. näkyy Suomen lippu
3. joku huutaa hysteerisesti
4. jollakin on sumeat silmät

***

Quesadillat lensivät juuri uuniin ja seuraavat kymmenen minuuttia ajattelin pyhittää bloggaamiselle. Ongelma vain on, että näin perjantai-iltana ei ole ihan hirveästi mitään sanomista. Kukaan vähän kauempana olevista kieltäytyi lähtemästä yhdelle, jopa Käpylän Demari, vaikka kuinka yritin houkutella.

Ehkä ilta ei silti ole menetettyä kauraa. Välillä on ihan ok olla kotonakin, mutta ehkäpä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

***

Saw II on sitten paska leffa. Todistaa vain sen vanhan sanonnan oikeaksi, että jatko-osat ovat helvetillinen keksintö. Olihan siinä sellaisia hetkiäkin, että teki mieli sulkea silmät. Harmi vaan, että tekijät käyttivät niin saatanan halpoja ratkaisuja saada katsojilta reaktioita. Hitaasti päähän uppoutuva veitsi, pikkupojan kielen repäiseminen ulos suusta ja vatsanahan leikkaaminen irti eivät ole sitä, mitä ykkösosa tarjosi.

On se paska.

***

Katselin ohimennen taas uutisissa, kuinka jotain puhuttiin taas jossain jostakin pressanvaaleista. Ei kiinnostanut niin paljoa, että olisin jaksanut taas kuunnella, kumpi heitti lokaa kumman päälle ja mitä toinen vastasi. Se toinen sen voittaa kuitenkin.

Sitävastoin aloin miettimään, että miksi itse olen tehnyt periaatepäätöksen, että en mene äänestämään. Yritin miettiä vaikka mitä, mutta päädyin tulokseen, että olen laiska. En minä yksinkertaisesti jaksa mennä käyttämään sitä oikeuttani toisen eduksi. Kyllä, oma etuhan siinä on periaatteellisella tasolla kyseessä, mutta oikeasti uskon, että minulle on ihan yksi hailee, kumpi heistä tulee valituksi. Siksipä äänestämiseni hyödyttäisi vain toista ehdokasta, eikä suoranaisesti minua.

Sitävastoin, päätin, että jos kumpi tahansa ehdokkaista tulee ovelleni kolkuttamaan (ilmoittakaa siitä ensin hyvä kampanjaväki, sillä en avaa oveani kutsumattomille jehovantodistajille tai presidenttiehdokkaille) ja suostuu yhteiskuvaan blogia ja jälkipolvia varten, niin lupaan pyhästi herätä äänestyspäivänä aiemmin ja lähteä äänestämään juuri häntä.

Tämä on sitten lupaus.

***

Jos jotain vihaan kaupunkiliikenteessä, niin se on maalaisia joilta puuttuu ajotaitojen, koordinaatiokyvyn ja järkevän ajattelun lisäksi myös ilmeisesti ajokortti.

Tällä kertaa illan verenpaineennousun tarjosi Pukkilan Liikenne.

Latvakakkoskuskin piti ehdointahdoin ajaa se saatanan maksimipituinen junttipakkinsa siihen risteyksen tukkeeksi, vaikka toiselle puolelle ei takuuvarmasti olisi mahtunut ja josta pääsi itsekin liikkeelle vasta kun risteävien teiden vihreät olivat vaihtuneet taas kerran vihreistä punaisille - ilman, että yksikään sieltä pyrkivistä autoilijoista pääsi kulkemaan. Vitun juntti!

Pukkila on paska paikka.

***

Olisin jotenkin odottanut, että kaiken sen öisen puhaltamisen ja parvekeoven vinkumisen jälkeen kadulla olisi ollut paljon enemmänkin lunta. On se jotenkin ihmeellistä huomata, että luontoäidilläkin on suoriutumisongelmia tuon talven tuonnin kanssa. Joku sovinisti voisi sanoa, että siitähän sen naispuoliseksi tunnistaakin. Hirveä vinkuminen, mutta loppujenlopuksi ei tule mitään.

Kyllä se minulle sopii. En minä mitään lunta kaipaa.

***

Joillakin kaupunginosilla on varmaan ihmisille aina oma merkityksensä. Useimmille se tulee siitä, että siellä on joskus asunut - tai asuu edelleen. Joillekkin taas kenties jostain muusta syystä.

Konala on sellainen kaupunginosa, josta en ihan tarkkaan edes tiedä, missä se alkaa ja missä päättyy, mutta itselleni siitä tulee aina mieleen Lada. Onhan lähes jokaisen Ladan takaikkunassa teksti "Konala-auto" tai jotain sinnepäin. Ja Ladojahan yhteen aikaan tämän maan teillä kulki melkoisen paljon. Itsekin laitoin yhden tieltä ulos vähemmän tunnetuin seurauksin.

Hirveästi noita muita kaupunginosiin viittaavia mielikuvia ei ole. Alppilasta tulee aina mieleen Alppilan Kenkä -liike, Töölöstä se matkatoimisto - ja niin edelleen. Kovasti tuppaavat olemaan nuo assosiaatiot helpoimmillaan juuri tuollaisia yrityksiin osuvia.

Mutta Ladassa ja Konalassa on silti jotain kuolematonta.

***

Eräässä nimeltämainitsemattomassa blogissa huomasin diskreetin "Bloggin´since 03" -tekstin ja aloin muistelemaa, että milloinkas sitä tuli itse aloitettua tämä nettipäiväkirjan pitäminen. Kaivelin arkistot esiin jälleen Kitupiikin puolelta ja onhan siitä tosiaankin aikaa. Tarkkaanottaen 4 vuotta ja 7 kuukautta.

17.6.2001 klo 7:16 Sunnuntai

Tänään aloitin tämän päiväkirjan kirjoittamisen. Tuntuu jotenkin typerältä kirjoittaa asioita ylös, joille ei ole mitään järkevää käyttöä. Höh. Olen muutenkin väsynyt kuin silakka pesukoneessa. Koko yö on mennyt valvoessa unetonta yötä ja tehdessä näitä kitupiikki.com -sivuja. Mutta mitäs tässä. Parin päivän päästä on odotettavissa silmäleikkaus. Pelottaa taas niin perkeleesti.

Hetken biisi: Bruce Springsteen - I´m on fire

***

Tai. No vapaapäivä se vain lähinnä oli.

Aamulla nukuin pitkään ja hartaasti. Käytännössä se tarkoitti, että kännykkäni (oi se iki-ihana Samsung) herätti minut ihan samaan aikaan kuin normaalistikin (klo 9) ja nukuin vielä vartin pidempään. Ehdin tunnin poukkoilla valveilla, miettien vapaapäivän aikataulua ja sitä, mihin aikaan FC Venus Kinopalatsissa pyöriikään, kun siivoojat sattuivat rimputtamaan ovikelloa. Koska en ikinä ammatti-ihmisten työtä halua häiritä, niin ajoin itse itseni kadulle. Onneksi olin viisi minuuttia aiemmin houkutellut Naapurilla majailevan tytöntyllerön kanssani lounaalle, joten tie vei Soul Kitchenin oven kautta Weeruskaan. SK kun avaa vasta yhdeltätoista. Ei sieltä liianaikaiset saa mitään. Tuli jälleen kerran todistettua, että hyvälle aamiaiskahvilalle (á la TinTinTango) olisi Kalliossakin tarvetta.

Lounaan jälkeen, vastoin parempaa tietoa päätin lähteä käymään toimistolla. Siellä olikin sitten ihan kaikki kunnossa. Vapaapäiväni ei ainakaan vielä ollut saattanut kaikkia apatiaan tai kaikkea kaaokseen. Uppouduin hiukan liian pitkäksi aikaa sitten töiden pariin ja missasin leffan. Sitävastoin eksyin Ninnin kanssa kahville Roban johonkin pikkukahvilaan (oli kivaa ja rynnäkköjänikset sai ensiaskeleensa).

Sitten olinkin jo matkalla kotiinpäin. Kaisaniemessä kävin varaamassa paikat Level 7:iin ensi viikon duuniporukkamatsia varten ja Anttilassa hakemassa kasan alennusleffoja, kuten Hulk, Taegukgi hwinalrimyeo, Aleksanteri, Manaaja, Hyökkäys Poliisiasemalle ja Aviator.

Suurin osa noista edellämainituista oli harkittuja riskinottoja.

***

Shine heitti haasteen. Tarkoitus on kertoa viisi omituisinta tapaansa ja haastaa viisi ihmistä edelleen. Koska pidän haasteista (ja myös Shine itse on ihan kiva), mutta vihaan kiertokirjeitä, niin jätän haastamisen muille. Kopioikaa idea vaan, jos huvittaa. Linkatkaa vaan meikäläiseen, niin sovitaan yleisesti, että olitte sitten haastettuja toimestani.

Eli viisi omituisinta tapaani, olkaa hyvä.

1.) Aina kun herään, tarkistan yöpöydältäni kännykästä kellonajan. Tämä ei ole ehkä kovin omituinen tapa, mutta se on korvannut pre-lasik -ajalta sen, jolloin ensimmäisenä herätessäni otin yöpöydältä silmälasit.

2.) Ajan partani lähes aina suihkussa, ilman peiliä, mutta ajan pääni useinmiten peilin edessä.

3.) Syön ruoka-annoksesta aina pihvin ja lisukkeet erikseen. Pihvi ensin, lisukkeet sitten. Vihannekset jätän useinmiten lautaselle maistamisen jälkeen.

4.) Suojatietä kävellessäni pyrin aina astumaan valkoisille alueille.

5.) Seksin aikana....

...no en minäkään teille kaikkea kerro.

***

Mikäköhän siinä on, että koskaan ei tule pysyttyä deadlinessa? Ei siis koskaan. Vaikka olisi kolme kuukautta ennen deadlinea tehnyt 99% duuneista valmiiksi, niin sen yhden prosentin valmiiksisaattaminen vie kolme kuukautta ja yhden päivän.

Helvetti, että ottaa taas päähän. Kello raksuttaa kohta puoli kaksi yöllä ja aamulla pitäisi valua toimistolle paljon aikaisemmin kuin olisi pitänyt.

Tervetuloa Utopiaan, perkele!

***

Jumalauta Nelonen! Miksi helvetissä olette päästäneet Mikko Alatalon laulamaan jonkun parlamenttibändin varjolla vaali-iltaan? Eikö se äänestetty eduskuntaan juuri sen vuoksi, että se lopettaisi laulamisen?

***

Maikkarin uutiset mainostivat juuri, että jenkit ovat jossain välissä tarjonneet suomelle jotain kiinalaisia vankeja Guantanamon tukikohdan "terroristivankilasta". Olisihan se vänkää varmaan suomalaistenkin kannalta saada vähän uutta verta paikoille, mutta ei meikäläisen mielestä kannattaisi tuollaisiin tarjouksiin tyytyä.

Sitävastoin olisi paljon parempi, jos vaikka vaihdettaisiin vankeja. Otettaisiin vaikka satunnaisotannalla oikeuslaitoksen syyllisiksi todetuista ja vaihdettaisiin niitä vähän niihin vähemmän fanaattisiin talibaneihin. Siinä Abdullah El-Mujadehinkin miettisi tekojaan vähän tarkemmin kun löytäisi itsensä jostain Ypäjän työsiirtolasta 20 asteen pakkasesta lämmittämässä saunaa. Joutuisi todennäköisesti katsomaan joka keskiviikko televisiosta Salattuja Elämiäkin.

Parasta kuitenkin olisi, kun Pilleri-Peralle tai Raiskaaja-Rainolle kerrottaisiin klassisesti uutiset siitä, että tuomio tuleekin kuitattua paljon aurinkoisemmassa ilmanalassa. Huonoina uutisina tietysti se, että joutuisivat pitämään oransseja haalareita.

***

Aamu oli kyllä ihan tappomeininkiä. Hirvittävä krapula perjantai-illan baarijuoksusta. Piti lähteä duunareiden kanssa baariin vain muutamalle ja aloitimme Kuikasta Kimble & Scrabble -turnauksen kera - ryyditettynä alkoholipitoisilla virvokkeilla. Parin tunnin relaamisen jälkeen oli tarkoitus lähteä kiltisti kotiin, mutta Paula pyysi yhden kerran liikaa lähtemään vielä toiseen baariin, koska "siellä oli tilaa vielä muutamalle".

Tämä päivä tulikin vietettyä pitkälti töissä, vakuutellen itselle, että ei enää ikinä viinaa. Koskaan. Siksi pysyttelenkin tänään kotona, vaikka Ari soittikin päivällä ja kyseli iltasuunnitelmien perään. Naputtelen vähän töitä koneelta ja relaan sohvalla. Ehkä teen vielä jotain hyvää pikkusyötävää illemmalla.

Peace out.

***

Hyi hemmetti, mikä maku suuhun on jäänyt. Kaikki vaatteet tuoksahtaa lievästi viinalle, tupakansavulle ja jollekkin muulle tuntemattomalle ainesosalle, jonka pelkään olevan eloperäistä.

On se sitten hienoa, kun on viikonloppu. Töihin pitäisi silti lähteä. En taida kyetä.

***

Mikäköhän siinä on, että McDonalds jaksaa mainostaa niitä pikkuporkkanoita. Tuskin kukaan nyt oikeasti ostaa niitä sieltä. Kasvissyöjät varmaankin suosivat ihan muita paikkoja. Ne lihansyöjät, jotka menevät paikkaan syömään pikmäkin kokiksella, tuskin välittävät vaihtaa rasvassa paistettuja ranskalaisiaan niihin oransseihin pikku pötkylöihin, joita saa kouluruokanakin.

Onko kyse enemmänkin siitä, että porkkanat tarjoavat sellaisen kivan vaihtoehdon, jota hehkuttaa televisiomainoksissa. Siitä perheenäidit tykkäävät kun lähettävät pienokaisensa mäkkäriin ja painautuvat siihen utopistiseen haavekuvaan, että se pikkupetteri ajattelee terveellisesti, eivätkä ota sitä rasvaa ja hiilihydraatteja tihkuvaa perunatikkuannosta.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että kasvisruokailu on hiton vaikea taiteenlaji. Ei sitä vaan kestä. Olen yrittänyt, ihan turhaan. Enkä yritä toiste, ellen saa 7 päivää viikossa töitä tekevää kasvisruokakokkia, joka tekee kunnollista pseudoliharuokaa.

Kun kohtaan vegaanin, finnovegaanin, lakto-okto-pussy-vegaanin tai minkä tahansa gaanin, niin haluan saada selville vastauksen kysymykseen miksi. Motiivit ovat aina mielenkiintoisia ja ihme kyllä, kukaan tuntemistani kasvissyöjistä ei ole vielä osoittautunut oraanpurijaksi siksi, että kyse olisi terveysvalinnasta. Syy on aina löytynyt eläinten syömisen vaikeudesta.

Hassua sinänsä, että tämä periaate harvoin yltää kalan syöntiin asti.

***

Kyllä mä olen sitten hyvä. Ei... mä olen paras! Ihan ässä. Todellinen sonni. Ja helvetin hyvä tyyppi muutenkin. Ja pystyn ihan mihin vain.

Ihan kymppiolo tänään.

***

Niinistö selittelee juuri jotain television uutisissa, kun tutkimuksen mukaan tavikset ovat pettyneet, loukkaantuneet ja muutenkin pahoittaneet mielensä Saulin "Työväen Presidentti" -kampanjasta.

Onhan se vähän naiivi, mutta Niinistö on nyt oikeastaan ainoa joka voi omasta mielestäni antaa järkevän vastuksen Haloselle. Plussaa miehelle siitä, että kyseessä on kuitenkin bloggaaja. Toinen plussa tulee siitä, että Salen logo muistuttaa Stadin Kebabin logoa. Kebabhan on hyvää.

Silti olisin itse Salen housuissa päätynyt johonkin muuhun kampanjaan. Ehkä joku sellainen, jossa tarkasti kerrotaan siitä, kuinka kova äijä Niinistö on. Maanantaista perjantaihin tekee töitä kansan puolesta 12 tuntia päivässä, jonka jälkeen lähtee Manalan baarin kautta vapaalle hässimään missejä tai ministereitä. Tai molempia.

***

Tajusin juuri, että alkuperäisten suunnitelmieni mukaan minun piti olla tälläkin hetkellä lomalla. Heh.

Elämä on.

***

Sunnuntait saisivat aina olla tällaisia. Kiireisiä, mutta silti liittyen voimakkaasti vapaa-aikaan tai työn harrastamiseen.

Aamu alkoi tukkajumalattaren kuvaamisella ja sitä seuranneella teenjuontisessiolla. Tätä seurasi pikainen vierailu lähikorttelissa erään projektin tiimoilta ja ennenkuin ehdin sanoa oikeastaan mitään, niin oli jo ilta ja Minttu tuli syömään lettuja kalastajauroksensa kanssa.

Alan taas saada jonkinlaista otetta tähän bloggaamiseen, mikä ei tarkoita sitä, että näiden kirjoitusten taso lähtisi mitenkään yhtäkkiseen nousuun. Te, jotka kaipaatte jotain älyllisempää kuin tätä armotonta sisäpiiriläppää, voitte mennä muualle. Kyllä sitä seksiä ja opaskirjoja siitä tulee vielä tänne, kunhan tässä taas vaan saa opiskeltua itsekin.

Kuvittelitteko, että ne professorit siellä yliopistollakaan kaikkitietäviä ovat? Ehei. Todellinen opettaja opettelee aina uutta.

Seksi on kyllä ihan loistava puheenaihe. Paitsi että se karsii seurasta liian takakireät yksilöt, löytyy siitä myös naurettavia (ja hauskoja) kokemuksia kaikilta. Tai ainakin lähes kaikilta. Jotka ovat siis jonkinlaisen aikuisiän saavuttaneet. Pitäisi varmaan jossain välissä tässä purkaa taas kaikki viimeaikojen seksipatoutumat jonkinlaiseen "Top 10" -seksibloggaukseen?

***

Jos joku lauantai on kääntänyt elämän ylösalaisin, niin se on tämä lauantai. Vatsassa on perhosia. Isoja sellaisia.

(lisäys: nyt muuten myös kommentointi toimii taas, joten käyttäkää sitä vapaasti)

***

Arin mökillä oli ihan hauskaa viettää perjantai-ilta saunoen pitkälle yöhön. Loppuyöstä on vähän vaikeaa sanoa, kumpi oli epäterveellisempää - juosta munasillaan ympäri polvenkorkuisia hankia vai ahtautua mökin tupaan pelaamaan juomapeliä.

Puoli vodkapulloa (ja lantrinkikolaa) myöhemmin, uni tuli silmään varsin nopeasti. Huolimatta alkeelliset mukavuudet omaavasta vaahtomuovipatjasta ja noin 14 cm leveästä "sängystä", oli yöuni mitä mainioin. Aamuherääminen siihen, että rotan kokoinen snautseri istuu polvien päälle, ei ole ehkä juuri sitä, mitä halusin.

Nyt on sitten taas viikonloppu. Saa nähdä, mitä tänään keksii.

***

Kuva Kalliosta on tässä oikeastaan paikallaan. Tunne on samanlainen kun katsoisi pimeään ja toivoisi valonpilkahdusta. Merkkiä siitä, että olisi tekemässä väärän päätöksen. Jokin tulisi, ravistaisi olkapäistä ja läimisi päähän halolla huutaen järkeä päähän.

Mutta ei. Mitään ei kuulu.

Sitä hukuttaa ajatuksensa tarkoituksella työhön ja selittelee itselleen, ettei ehdi ajattelemaan toista kun joutuu keskittymään muihin asioihin. Mutta eihän se ole totta. Typerää, vittumaista ja lapsellista pakoilla omia ajatuksiaan, mutta olen pelkuri ja en halua kohdata totuutta.

Jokin taannoisessa Naisessa säväytti. Paljon. Nyt on toinen ääni mielessä ja vituttaa sen kuunteleminen.

***

Olo on täysin veltto. Energiaa ei vain yksinkertaisesti ole. Yhtään. Huomaan tuijottelevani hämärässä huonessa kiinni olevaa televisiota ja ajatellen kaikkea muuta, kuin mitään järkevää. Ajatukset vilisevät ohi pään takertumatta kiinni. On vain liian paljon ajateltavaa, etten vain saa otetta mistään. Pitää keskittyä purkamaan sumaa siitä, mikä on kiireellisintä. Ja samalla toivoa, että jossain vaiheessa sen jonon pää näkyy.

***

Tämä päivä/viikko/vuosi ei alkanut ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla kun pääsin työpaikalle. Paitsi että duunit tuntuivat seisovan varsin voimakkaasti, niin työpaikan tietotekniikkaratkaisuissa tuli todellinen meltdown vastaan. Suurin osa tehdyistä duuneista katosi kahden kovalevyn sulaessa ja niinpä luvassa on yksi ylimääräinen miestyöviikko, jotta tilanne saadaan korjattua edes tulevien julkaisujen osalta. Mennyttä ovat jokatapauksessa puolen vuoden tehdyt työt, joilla ei sinänsä ole vakiintunutta arvoa - olisivatpahan olleet vain arkistoituina jossakin, jos materiaaleja tarvitsisi vielä joskus käyttää.

Vaikka työpäivän kokonaismieliala jäi reilusti miinukselle, niin kaikki asettui jotenkin uuteen mittakaavaan kun sain soiton, jossa sain kuulla hiukan yli vuoden ikäisen tytön sairastuneen silmäsyöpään.

En ikinä ole tyttölasta nähnyt, mutta tuntui kuin koko aiemmalla päivällä ei olisi oikeastaan paskankaan merkitystä. Kyllä minä tiedän, että kaikki ihmiset pystyvät sopeutumaan muutoksiin ja kuinka yhden silmän näkökyvyllä on paljon paremmassa asemassa kuin ne, jotka ovat sokeutuneet kokonaan. Silti tuo kuulostaa käsittämättömän julmalta. Ei vuoden ikäiselle saisi tapahtua tuollaista. Ei vain saisi. Ei kukaan vanhempi saisi joutua kokemaan niin pienen lapsen viemistä sädehoitoihin tai huolta siitä, tuleeko kaikki kuitenkaan sujumaan hyvin vaikka lääkärit kuinka kertovat ennusteiden olevan hyvät.

Jos en tämän tytön isää tuntisi, niin tottakai olisin ihan kuten ennenkin. Eihän se minua koskisi, edes välillisesti, kuten se nyt tekee. Nyt kuitenkin voin katsella kaikkea mikä vituttaa ja ajatella, että oikeastaan monilla asioilla ei ole paskankaan merkitystä. Korjataan ne jutut, mitä voi korjata ja unohdetaan ne. Turha rypeä vitutuksessa niin pienistä asioista, kuin epäluotettavat tietokoneet tai ylimääräiset rahanmenot.

Asiat pitäisi pystyä laittamaan oikeaan perspektiiviin.

***

No niin lapsukaiset. Siitä onkin jo vähän kauemmin kun viimeksi pääsitte lukemaan täältä jotain oikeasti uutta pienen jankutuksen lisäksi. Tässä välillä onkin tapahtunut kaikenlaista - ja jäänyt tapahtumatta vielä enemmän, mutta yhtään siihen tapahtumattomaan takertumatta, ajattelin nyt vähän täytellä näitä tyhjiä kohtia viimeisen parin viikon ajalta.

Joulu tuli vietettyä vanhempien asuintalolla Saarenmaalla varsin yliruokaisissa olosuhteissa. Lihaa tuli lisää luiden päälle aivan liian paljon, matka itsessään sinne + takaisin oli yhtä rasittava kuin aina ennenkin ja niin monta päivää mitääntekemättömyyttä ahdisti aivan liikaa. Onneksi pääsin kotiin sitten tosiaan myöhemmin. Joulupukki oli ihan kivan antelias ja sain muutamia kirjoja, syötävää (en mitään terveellistä), uuden fleecen jota olin toivonutkin, lampaanvillatäkin ja sensellaista pientä.

Välipäivät menivät sitten, kuten aiemmin sanoinkin, töissä. Oli melkoinen ihanuus taas saada vähän töitä tehtyä, ihan oikeasti, eikä vain suunnitella asioita päässä. Konkreettinen edistyminen työtehtävissä on aina varsinainen bonus ja sen arvoa ei vähennä se, että itse työtehtävä menisikin itsestä riippumattomista syistä täysin munilleen. Tulipahan yritettyä, eikös niin?

No todellisuudessahan ei mitään munilleenmenoa vieläkään ole tapahtunut. Erään projektin kanssa odotan sitä jatkuvasti, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Menee eteenpäin kuin höyryjyrä ja hyvähän se vain on.

Uusivuosi taas meni paljon mainetta saaneessa Soul Kitchenissä ja naapuriparin kanssa Kirstin- ja Josafatinkadun kulmassa raketteja katsellen ja shampanjaa juoden. Loppuyöstä tuli tosin juotua vähän enemmän, joten seuraavan aamun heikko olo oli odotettavissa. Sunnuntai menikin sitten ns. harakoille. Osittain siitä syystä myös hiippailen edelleenkin valveilla, odottaen, että nukkumatti tulisi.

Aamulla on kuitenkin taas aikainen herätys arkeen.

(ai niin, tämä julkaisupaketti täällä sitten koki vuodenvaihteessa muodonmuutoksen ja siitä johtuen täällä vielä tuntuu bugaavan kommentointi ynnä muut asiat, kuten arkistosivut)

***