Visukinttu

En minä taaskaan tätä yöllä päivittänyt, mutta listalla niin lukee.

Aamu oli tosi hieno. Aikainen ylösnousu ja täysin kiireetön kölliminen sängyssä sälekaihtimien väleistä halstaroituvassa auringonvalossa on juuri sitä mitä pitääkin. Harmi vain, että yleensä tällaiset aamut loppuvat siihen, kun rakko pakottaa nousemaan sängystä katsomaan elämän suuria syvyyksiä wc-pöntön näkökulmasta.

Tänään on sitten jonkinlainen työ-vapaapäivä. Ei oikein tiedä, mistä aloittaisi, mutta niitä töitäkin pitäisi saada tehtyä vähän. Ihan pikkaisen vaan.

Eilen ostettu keittiön matto näyttää väärän kokoiselta. Jos se näyttää sitä vielä perjantaina, vien sen takaisin.

[lisäys 15 min. myöh.: olisihan se pitänyt arvata - niitä töitä sitten tuli enemmänkin]

***

Kello löi juuri yhdeksän ja olisi tarkoitus käydä kohtapuolin nukkumaan. On selkeästi tuota univelkaa jäänyt. Ajatus oli joskus aiemmin kirjoittaa tänään jotain uudesta keittiön matosta (joka tuntuu olevan täysin väärässä paikassa siellä keittiön lattialla) tai vanhasta mikroaaltouunistani, mutta taidan senkin jättää ensi kertaan.

Nih. Ettäs tiedätte.

Nyt sänkyyn hyvän kirjan ja kännykän kanssa (jos joku sattuu vaikka soittamaan tai muuten häiriköimään tekstiviesteillä). Siivousfirman tytöt kävi tänään ja kämppä tuoksuu vähän sitruunaiselle tai metsälle. Tai sitruunametsälle. Parasta on kuitenkin viileät, puhtaat satiinilakanat.

Aah.

***

Jonkinasteen vapaapäivä meneillään. Silti eksyin toimistolle hoitamaan asioita ja valmistautumaan iltapäivän kuvaussessioihin. Istun koneen edessä ja ajattelen oikeastaan kaikkea, mutta en mitään kovin intensiivisesti. Tajunnanvirtaa, sanoisin.

Saavutin taas jonkinlaisen tyytyväisyydenasteen leikkimällä materialistia. Vierailin lompakkoni kanssa sisustusliikkeessä ja löysin pari tauluaihiota, parit uudet lakanat (joista toiset aika pornonväriset), keittiön uuden maton ja pari toteuttamiskelpoista ideaa. Minttu tosin antoi hyviä vinkkejä värien suhteen. En voisi olla surkeampi yhdistelemään sisustuksessä värejä, vaikka olisin värisokea.

Ajattelin huomisen kuluttaa yhtälailla tähän kämpän sisustusprojektiin. Jos vaikka hankkisi parit tyynyliinakankaat ja sen jälkeen palauttaisi miehisyytensä rautakaupassa hankkien sähkö...iskuporakoneen. Ison sellaisen. Ja tehokkaan. Missä on paljon numeroita kyljessä. Ja mahdollisimman kalliin.

Tänään päättelin, että vaikka miehelle on ihan ok käyttää lausahdusta "näytänkö mä siltä, että mä tietäisin näistä jotain?" kangaskaupassa, niin siinä menettää jotain sielustaan, jos menee tekemään saman rautakaupassa.

Vapaa-aika on ihmisen parasta aikaa.

***

Googlella löytää mitä kummallisempia asioita. Miten mä olen onnistunut missaamaan joskus tällaisen linkityksen?

Miten niin mä olen valkoinen? Alkaa kuulostaa vähän liian arjalaiselta.

***

Ei voi ymmärtää. Useammaltakin taholta on kuulunut jo sitä, että tämä nettisaitti ei näy lainkaan selaimissa. Onko sitten joku suurempi taho iskenyt hanat kiinni visukinttu.comiin sen vuoksi, että täällä on sitä sosiaalipornoa?

Yritin myös iskoistaa tuonne blogilistaan niitä kivoja juttuja, joita kutsutaan nimillä RSS ja Atom. Onnistuihan se, mutta sen jälkeen koko ei päivityksiäkään näkynyt listalla. Heti kun otin pois, alkoi päivityksiä taas näkymään - tuplasti liikaa.

Alkaa olla tosiaan taas sellainen olo, että pitäisi pysyä tietokoneen ääreltä ainakin viikko poissa. Kun ei vaan osaa.

***

Jos joku asia on viime aikoina saanut täällä sapen kiehumaan, se on kielioppi. Ei sillä, että jokaisen ihmisen pitäisi olla joku kielipoliisi, mutta kunhan edes osaisivat kirjoittaa ymmärrettävästi ja isot kirjaimet, välimerkit ja sensellaiset huomioonottaen. Enhän itsekään ole mikään virtuoosi alalla.

Tämä ei siis millään tavoin liity blogimaailmaan, vaan ihan töihin. Olen nyt aivan liian kauan katsellut sähköpostiviestejä, kirjoituksia, palautteita ynnä muuta sellaista kakkaa, jossa kirjoittajien taso on esikoulu-ikäisten tasoa.

Ok, myönnettäköön, että jossain tapauksissa kyse on varmasti esikoulu-ikäisten ihmislapsosten aikaansaannoksista. Silti häpeän oikeasti sydänjuuriani myöten, kun aikuisilta ihmisiltä tulee jotain tämän kaltaista:

nii niist minivekuleist kun sitä yht mini versiota eiooo varastos toivoisin et sirä tulis pian

***

Oli tarkoitus vähän tarkastella sitä seikkaa, että niin monet bloggaajanaiset pysyvät anonyymeinä, mutta silti pitävät kasvonsa piilossa. Korkeintaan paljastaen kuvissa vain korkeintaan silmän tai silmät, hymyn - tai ties mitä.

Ajatus tästäkin merkinnästä jäi sitten haaveeksi, kun blogilista näyttää olevan muutosten kourissa, enkä nyt ihan ulkoa muista niitä kaikkia.

Ehkä huomenna sitten?

***

Sanokaa vaan mammanpojaksi, mutta satun rakastamaan äitiäni. Minut on vieroitettu sen naisen tarjoamista kapaloista jo kauan sitten, mutta äidillä ja kuopuksella taitaa olla jonkinlainen rikkoutumaton side - tai, no - kaikilla vanhemmillahan nyt side lapsiinsa taitaa olla, mutta te kuopukset siellä tiedätte kyllä, mistä puhun.

Se side taitaa olla juuri sellainen, että kun äitee tulee yli kolmekymppisen kuopuksensa luona käymään, tulee mukana lastillinen ruokatarvikkeita, joilla puoli miljoonaa vuotta sitten joku luolamiesklaani olisi pärjännyt talven yli. Ihankuin kuopus itse ei luottokortilla metsästää ruokaansa. Tosin itse alan vähän pitämään tuota toimintaa ihan normaalina. Kai se äitee saa siitä jotain tyydytystä, kun tietää, että on siellä kaapeissa edes jotain syötävää.

Äitien vaikutusta poikiinsa vähätellään jatkuvasti. Kerrotaan tarinoita siitä, kuinka miehet eivät koskaan pääse eroon äideistään ja kuinka vaimot joutuvat kilpailemaan huomiosta miehen äidin kanssa. Se varmaankin pitää paikkaansa joissakin tapauksissa ja on varmasti esimerkki siitä, kuinka perhetausta vaikuttaa ihmissuhteisiin. Tarinat kuitenkin myös kertovat miehistä, jotka ennen kuolemaansa huutavat äitiään. Voidaanko äitejä syyttää siitä, että pojat tuntevat äitinsä loppuun asti luotettavaksi, turvalliseksi ja pettämättömäksi asiaksi maailmassa?

Tänään on äiteen synttärit. Luvassa on illempana matkustamista Loviisaan ja takaisin Porvoon kautta koukaten. Illaksi sitten kotiin töihin. I-ha-naa.

***

Ketään ei varmaan enää kiinnosta, jos sanoisin olleeni töissä koko illan, joten ajattelin jättää sen tällä kertaa mainitsematta. Toisaalta ajattelin myös kirjoittaa vähän Marinadin sivuamasta aiheesta, eli perinnöstä. Jos omat vanhempani sattuisivat nyt kuolemaan (mitä en tietenkään toivo, vaan päinvastoin toivon, että vanhempani eläisivät ikuisesti), niin perintöähän tulisi ihan kivasti. Sinällään ihme ja tietynlaisen ylpeydenkin aihe, koska vielä 30 vuotta sitten tämä perhe olisi länsimaisen hapatuksen hollywood-elokuvassa laskettu kategoriaan white trash.

Lähinnä tuo aiemmin mainittu Marinadin kirjoitus sai minut ajattelemaan sitä, että miten vanhempani elävät. Vieläkin, kun äitee täyttää 55 vuotta ja ukko vähän enemmän (61vee), he elävät yhtälailla säästeliäästi kuin aiemminkin. Omalla tavallaan säästäen pahan päivän varalle, mutta samalla pitäen kuitenkin hauskaa sen verran, mitä haluavat. Mihinkään turhaan ei törsäillä, mutta elämästä pitää nauttia.

Omasta mielestäni se on hienoa, mutta toisaalta olen vähän huolissani. Ensinnäkin siitä, että ottavatkohan he nyt aivan liian varovasti rahankäyttönsä suhteen. Menettävätkö he jotain siinä, kun turvaavat jotain meidän "perintöämme". Olisin todennäköisesti mielissäni siitä, jos he eläisivät täysillä kaikesta nauttien (vaikka en sano, etteivätkö he tekisi sitä jo nyt) ja toteuttaen faijan ikiaikaista mantraa "käärinliinoissa ei ole taskuja". Vielä 10-15 vuotta sitten kävyt muuten uhkasivat, että jättävät meille systerin kanssa perinnöksi vain valokuvia.

Ei voi tietää, mutta huomenna on äidin syntymäpäivä.

P.S.: Ärsyttävää, kun tämä blogi tuppaa tekemään haamupäivityksiä - miten ihmeessä ne osaisi korjata?

P.P.S.: Ajattelin julkaista vielä ainakin yhden seksikoulun osan, joten valmistautukaa!

***

Eilisten bileiden jälkeen olo oli aamulla aika erikoinen. Ilmeisesti hyvissä ajoin nukkumaankäynti todella kannattaa. Aamukrapula oli hyvin lievä, jopa puoli kahdeksalta aamulla herättyäni. Epätavallinen aamu, sanoisin, sillä ilman juhlimistakin herään tavallisesti puolitoistatuntia myöhemmin. Ensi kerralla, kun aion nauttia porukalla alkoholia, pitänee kokeilla, josko aloittaisi jo iltapäivällä. Tulee seuraavasta päivästä paljon tehokkaampi, kun ei tarvitse nukkua puoleenpäivään ja istua rokulipöllyssä sohvalla loput päivästä.

Töitä siis on. Ajantaju taas kadoksissa. Pieniä bloggaus- ja pissitaukoja lukuunottamatta olen taas istunut toimistolla koneen ääressä kuin liimattuna. Onneksi viimeisiä viedään - lähestulkoon, mutta voin silti sanoa, että tänä iltana työt seuraavat kotiin. Lohdutus on, että maanantaista lähtien taas helpottaa.

Saa nähdä, jaksanko illalla lähteä yhdelle. Tai kahdelle.

***

Tämäkin päivä meni sitten harakoille. Huomenissa pitäisi korjata tilanne töiden kannalta ja kyllähän tämä viikonloppu töiksi menee ilman muuta.

Pahoittelen tätä hiukan kännibloggaukselta kuulostavaa näyttävää merkintää, mutta se vain johtuu siitä, että tämä on sellainen. Vaikea uskoa, että kello ei ole edes yhtätoista, mutta se taas johtuu siitä, että aloitimme jo neljän aikoihin iltapäivällä. Se annettakoon meille anteeksi, kuten mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan todistaneet oikeudessa.

Kyseessä oli siis Sampan polttarit. Kuvamateriaalia te tavikset saatte nähdä vain tämän oikealla olevan herrasmiehen verran, mutta paikallaolleille noin kolmellekymmenelle urokselle järjestän vielä viikonlopun aikana osittain sensuroituja, osittain sensuroimattomia kuvia ja videoita nettiin.

Ensin kuitenkin aion nukkua hiukan. Aiemminkin oli vähän tuota univelkaa, mutta nyt nukkuminen tuntuu harvinaisen hyvältä vaihtoehdolta.

Huomenna töihin. Ei jaksaisi.

***

Televisiossakin asti ilmoitettiin, että pääkaupungissamme on taas alkanut tämä taiteiden yö. Ei vaan täällä asti ole näkynyt. Paitsi mitä nyt illan töihin on kuulunut vähän graafista suunnitteluakin. Tai jotain sellaista. Ainakin graafiset suunnittelijat sitä sellaiseksi sanoisivat. Itse sanoisin sitä mainossuunnitteluksi, mutta minähän en olekaan graafinen suunnittelija.

Tässä kohtaa ei kai kenellekkään ole jäänyt mitenkään epäselväksi, että ilta on vietetty kotona, rattoisasti töitä tehden ja pari kertaa television taikaviestejä katsellen. Tottapuhuen vituttaa kuin pientä oravaa, jolla on käpy jäässä - erästä bloggaajaa lainatakseni. Ei vaan voi mitään. Jonkun on työt tehtävä. Edes viime aikoina niin viihteellinen tyttönelikkokaan ole päivittänyt tänään. Ovat perkeleet kuitenkin jossain hurvittelemassa. Ehkä meikäläinenkin ensi viikolla sitten taas pääsee viihteelle vähän useammin. Ei voi tietää. Vielä.

Huomenissa olisi - hmm - lähestulkoon samanlainen päivä. Yritän tässä nyt jotenkin hakea itselleni tekosyytä, että viitsisin ja jaksaisin lähteä tästä koneen äärestä taas pois, tälläkertaa nukkumaan. Olisi tuota univelkaakin vähän kertynyt.

Aamulla oli vielä joku hyvä idea, minkä epäoikeudenmukaisuudesta ja muusta sensellaisesta olisin voinut vinkua täällä maailmalle, mutta enhän minä sitäkään enää muista.

***

Täysi työpäivä takana ja ihan liian paljon kirjoitettavaa. Päivän ohjelmaan kuului 15000 merkin mittainen artikkeli ja siihen se päivä sitten menikin. Suurimmalta osin. Aivokuollut olo, joka on seurannut päätäni lähes koko viikon. Siinä myös syy siihen, miksi tämäkään blogi ei tunnu päivittyvän taas ihan niin usein. Paitsi nyt satunnaisten haamupäivitysten johdosta.

Nyt pyrin kuolaamaan tasaisesti molemmista suupielistä ja nousta lähteäkseni keittiöön tekemään illalliseksi wrappeja.

Ei vain jaksa. Elämä on.

[Lisäys: Joku on vielä mennyt ja lopettanut tämän blogin tilauksen. Ei varmaan sitten kelvannut häh?]

***

Tänään ei ole oikeastaan mitään tärkeää sanottavaa. Tarjolla olisi ollut varmasti mukava päivä linnanmäellä, mutta jouduin skippaamaan huvittelun ja hauskanpidon töiden vuoksi. Harmittavaa kertakaikkiaan, mutta minkäs teet. Sitävastoin vietin päivän kylmän raudan ja kauniiden naisten parissa.

Elämä on.

***

On ennenkin tullut kai myönnettyä, että kyynelehdin (terminologinen ero, koska miehet ei itke) sillointällöin tiettyjen syiden vuoksi. Yksi niistä oli tänään katsottu dokumentti kodittomista koirista, jota taisi katsoa moni muukin. Välillä kyynel vierähti silmästä ilosta, välillä surusta.

Tässä voisi selittää ummet ja lammet siitä, että olen lähes sataprosenttinen koiraihminen ja siitä, kuinka television kuvatulva sai mieleen vain oman koiran lopettamisen.

Jos tulette sanomaan, että ei koirien takia kannata itkeä, niin vedän turpaan saatana.

***

Pari päivää sitten kävin ostoksilla ja mukaan tarttui pitkästä aikaa pari purkkia viiliä. Eii hajuakaan, mistä syystä, mutta alan kai olla nostalginen myös ruokaostoksieni suhteen.

Vaahtosammuttimen mittaisena meillä kotona oli hirvittävän yksitoikkoinen ruokakaappi. En nyt tiedä, meneekö tämä nyt siihen "silloin kun minä olin teidän ikäisenne" -jaarittelukategoriaan, mutta ehkä silloin vain jääkaappeihin ei ladattu kaikenlaista erilaista ruokatarviketta.

No. Jokatapauksessa. Silloin viilikin oli aika luxusta. Mikään ei voittanut kun aamu- tai iltapalaksi sai kaataa vähän sokeria suoraan viilipurkkiin ja syödä siitä lusikalla.

Oli parempaa kuin kaikenmaailman jakkimakupalat ja sensellaiset. Ikinä en tykännyt suklaavanukkaista, kun ne näyttikin niin epäilyttäviltä. Kun vielä viilillä oli (valheellisesti?) terveellisyydenkin sädekehä, niin kai sitä nuori ja kasvava mies suosi.

Veikkaisin, että viimeisen 15 vuoden aikana olen syönyt viiliä ehkä yhtä monta purkillista. Korkeintaan. Sen syöminen on vain jäänyt jossain vaiheessa pois. Ehkä sen korvasi juuri joku suklaavanukas. Jugurtti. Murot? Ihan sama, mutta viiliä ei vaan tullut syötyä pitkään, pitkään aikaan.

Tänään repäisin toisen ostamani purkin auki. Nenään tuli samantien se tuttu tuoksu. Ei mitään hajuaistin rokkifestareita eikä nenäonteloiden tulivuorenpurkauksia, vaan aivankuin sinfonia soitettuna höyhentyynyllä. Pehmeä.

Oikeastaan hassua, että näin pienet asiat saavat muistelemaan vuosien takaisia asioita. Niitä hetkiä kun katseli ulos nenä kiinni keittiön ikkunassa - ja joka suun avauksella viiliä täynnä oleva lusikka veti valkoisen viivan ikkunaan.

***

Jokainen äijä varmaankin lukee paskalla istuessaan jotakin. Myöntäkää pois. Siellä teillä on vessoissa kaikki tasot tai telineet täynnä akuankkoja, tekniikanmaailmoja ja muita äijälehtiä.

Samalla tavalla kuin skidinä miehet leikkii sotaa, siinä iässä kasvaa yhtä luonnollisesti siihen käyttäytymismalliin, että kakkosella käynti tarkoittaa samalla jonkun lukematta jääneen julkaisun silmäilyä.

Luonnollisesti, harrastan sitä siis edelleen.

Lukemisen kanssa pönttöaktiviteetteihin kenellä tahansa vähänkin sosiaalisella tai urakeskeisellä ihmisellä ennemmin tai myöhemmin lukeutuu myös puhelinkeskustelut. Vaikka keskustelua ei käytykään istuma-asennossa, niin eräs ratkiriemukkaimpia keskusteluja on käyty puolitoistavuotta sitten Kurvin Parnellssissa, jossa puhelin soi juuri kun olin alkanut laskemaan laulellen vesiä miestenvessassa. Perjantai-ilta, kello lähemmäs yksitoista, joten tottakai vastasin pienessä hutikassa. Soittaja oli meksikolainen, joka oli määrä tavata seuraavalla viikolla. Hetken vakavuutta ei parantanut lainkaan taustalta kuuluva hyvin voimakas vuoripuron ääni, jota säesti läheisyydestä kuuluvat perjantai-illan örinät ja välillä avoimesta ovesta kuuluva musiikki. En muista, että koskaan muulloin olisin laittanut yksikätisenä hevosen takaisin talliin. Hyvin onnistui.

Tänään töistä tultuani päätin hengähtää hetken ja päästellä paineita, kun takataskussa (eli lattianrajassa) oleva puhelin soi. Vastasin ja siellähän oli sitten yhteistyökumppani jenkkilästä. Puhui englantia kuin peruna suussa ja dialogin käymisen riemua ei ainakaan helpottanut se, että jostain syystä en ikinä ole pystynyt suhtautumaan kovin vakavasti wc:ssä käytyihin keskusteluihin. En edes, vaikka toinen keskustelun osapuoli olisikin jossain muualla. Silti, kiittelin taas onneani siitä, että puhelinlinjoja pitkin siirtyy vain ääntä.

***

Kiesus mikä yö. Jos sekavista ja sairaista unista jaettaisiin palkintoja, viimeöinen olisi voittanut oscarin.

Ja ei. En todellakaan halua kertoa miksi.

***

• Mitä ikinä hevoset tekivätkään John Waynelle saadakseen hänet vihaamaan hevosia, se ei varmaankaan ollut tarpeeksi.

• Miksi hemmetissä Google.fi:llä on sivudomain Googel.fi - muttei Goolge.fi:tä?

• Tänne Visukinttuun on linkitetty vuoden aikana yli 880:ltä eri nettisivulta. Suurelta osalta (n. 300kpl) on tultu käymään vain kerran. Hännänhuippuna on Sopivasti Lihavan arkisto, jossa mitään linkkiä ei (enää?) ole. Selittänee sen, miksi sieltä on tullut vain se kerta? Eniten kävijöitä (8288 kpl / 22% kaikista linkkien kautta tulleista) on tullut Blogilista.fi:n suosikkilistalta. Sen lisäksi blogilistan kautta on tullut tuhansia muitakin vierailuita.

• Sivujen statistiikkaa jatkaen: seuraamalla suosituimpien hakusanojen listaa ylhäältä alaspäin saadaan mielenkiintoisia yhdistelmiä, kuten "naisen esileikki alasti" ja "naapurin naisten kikkeli"

• Brasilia on maailman ainoa maa, joka on nimetty puun mukaan.

• Pelkään ihan saatanasti mahdollista halvaantumistani.
  

***

Nyt vasta alan hiljalleen tajuamaan, mitä tarkoittaa haircut-blogi. Tuntuu olevan joku ihan uusikin sana, tai sitten olen viime aikoina törmäillyt siihen tavallista enemmän. Jokatapauksessa, syy siihen tuntemattomuuteen on varmaan se, ettei se ehkä ole tuntunut viestiltään ihan kaikkein mielenkiintoisimmalta - lisättynä vielä sillä, etten ole vain kehdannut kysyä.

Haircut.

Kuulostaa hyvältä.

***

Tänään on sitten ollut takana päivä, jolloin kaikki tuntuu olevan täysin perseestä. Tiedättekö - juuri tällainen päivä, jolloin haluaisi tehdä elämässä täyskäännöksen. Ottaa irtioton kaikesta mahdollisesta. Muuttua.

Masennus on tosi vittumainen vaiva. Tietää ihan tarkkaan, että mikään ei oikeastaan ole muuttunut eilisestä, jolloin kaikki oli ihan hyvin. Sitä vaan velloo itsesäälissään ja ajattelee, että jos vaikka kuitenkin. Ehkä. Mahdollisesti. Entäs jos.

Voihan vittu.

[lisäys: exät osaa olla joskus käsittämättömän vittumaisia]

***

Nähtävästi Blogilista taas jostain syystä kokee tämän sivun päivittyvän ihan liian monta kertaa päivässä. Mistä se johtuu, syytä tiedä en.

***

Viime yönä tuli syystä tai toisesta hikoiltua sängyssä noin kolme litraa. Nyt makuuhuone tuoksahtaa liikuntatunnin jälkeiseltä pukuhuoneelta.

Kummasti avaa muistoja menneisyydestä.

***

Lauantai-iltapäivän viihdykkeeksi ajauduin sitten käymään Stockmannin Outlet-myymälässä tuolla jossain lentokentän lähellä. Heti ovesta sisään astuessani mieleen palautui kumisemalla muistot luennoista, joissa painotettiin ympäristön vaikutusta ostostapahtumaan.

Kyllä, outletit nyt ovat yleisesti ihan varastomyymälöitä, mutta herranjumala mitä helvettiä. Ihan hirveätä kakkaa. Löytyi sieltä räkeistä ihan mukavaakin tavaraa, mm. Schottin housuja ja muuta, mitä olisin voinut jopa harkita vaihtavani rahaan. Sitävastoin poistuessani paikalta päätin vielä selata äkkiä kahden euron CD-alelaarin. Ihan sen vuoksi, että löytäisin jotain CD-levyjä autoon. Kotona levyt ovat jo vähän käytön johdosta tuomittu varastointiin.

Kouraan tarttui kaksi levyä. Sugar Raytä ja Gene Simmonsia.

Nyt, tähän kannattaa varautua. Vanha kunnon Genen musiikkityyli iskee meikäläiseen kuin miljuuna volttia, mutta on jotain, minkä Genekin osaa raiskata ja pahasti. Kyseessä on Prodigyn Firestarter. Genen coverina. Uskokaa pois, hämmästys oli melkoinen kuunnellessani sitä autossa.

Ajattelin hetken ajan jakaa kärsimyksen kanssanne ja tehdä biisistä mp3:n tänne ladattavaksi, mutta ei... Sen kaltaiset biisit pitäisi vapauttaa tekijänoikeuksista.

***

Nelosella on alkanut Miehet Mekoissa -realityohjelma. Eilinen jakso tuli tallennettua (hienoa, kuinka VHS-aikakaudelta siirtyminen alkaa aiheuttaa "nauhoittaa" sanan poistumista sanavalinnoista).

Kyseinen sarja on kieltämättä ihan kiva ajatus. Noin hyvin, hyvin pintapuoliselta saralta. Mitä voi odottaa ohjelmalta, johon isketään jätkiä pukeutumaan naisiksi ja joka kestää rundissa pisimpään, voittaa 250.000 dollaria? No tietysti perusamerikkalaista reality-huttua. Silti sen katsominen varsinkin aamulla sohvanpohjalta, jätkäporukassa vietetyn illan jälkeen tuottaa hiukan epäselvän tunnetilan.

Ensinnäkin, kyseinen ohjelma aiheuttaa kenelle tahansa heteromiehelle tonneittain myötähäpeän tunnetta. Siis ei, ei ja ei. Ei kukaan kehtaa mennä ohjelmaan edes neljännesmiljoonasta pukeutumaan naiseksi. Jossain vaiheessa kai kuka tahansa mediaihminen miettii tätä nähdessään, miten vastaava konsepti toimisi suomessa. En oikein usko. Ei helvetissä. Ei tässä maassa. Ei vielä. Tai sitten siinä olisi juuri ne tyypit, jotka oikeastaan haluvatkin salaa pukeutua mekkoon.

Toisekseen, yllättävää kyllä, ohjelmalla on ihan rehellinen, vähän opettavainenkin funktio. Joku drag queen -tyyppinen kokoonpano on tietysti vähän eri asia kuin naisten jokapäiväinen elämä, mutta kyllä tuollaiseen tilaan asettaminen voisi tehdä eetvarttia kenelle tahansa miehelle. Sympatiaa naisille, sillä päivä naisena voisi antaa meille ihan uuden arvostuksen sitä kohtaan, mitä naiset joutuvat kestämään.

Kuten ohjelmassa joku sanoi shoppailukierroksella. Miehenä on helppoa. Paita ja housut - thats it.

***

Heteromiehen osalta mikään ei voita jätkien kanssa vietettyä iltaa. Mikään ei ole parempaa, kun aukoa päätään alkoholiannoksen edessä, tai parhaimmillaan sen voimakkaan vaikutuksen alla. Siinä käydään miehisyyden linnakkeen tärkeimpiä kulmakiviä läpi, kun kolme heteromiestä käy läpi elämän tärkeimpiä asioita. Heppoisia ovat, ne keskustelut tisseistä, niiden koosta tai seksin laadun korrelaatiosta partnerin tissien hygieniaan.

Aavistuksen merkitsevämmäksi liikutaan silloin, kun käsitellään puheissa yleisesti seksiä, sen tarkoitusperiä, tärkeimpiä viehätyksen lähteitä naisessa - ja mikä tärkeintä, jokaisen paikallaolevan miesyksilön tunteiden kohdetta. Ihme kyllä, en tähän päivään mennessä ole koskaan kuullut, että kukaan mies puhuisi naisestaan esineellistävänä, vaan aina kovasti tunnetta mukaan panostaen.

Myös tänään.

On se vakituinen parisuhde ihmeellinen asia. Siinä missä muille tissit tai perse on vain tissit tai perse, niin niille, joilla on se tissit tai perse (tai molemmat) vakituisesti saatavilla, löytyy niiden takaa paljon muutakin, kuin pelkästään hiukan sovinistinen näkökulma naisen konkreettisiin edellytyksiin.

[kirjoittaja varaa oikeuden siihen, että ainoastaan urospuoliset ihmisyksilöt ymmärtävät, mistä tässä merkinnässä on kyse]

Kännibloggauksesta, perkele!

***

Jos ikinä vielä vaihdan domainiani, niin voitte uskoa, että se on sitten kurppajalka.com. Ihan sen vuoksi, koska Purkkaa ja Daisareita -blogissa sellaista ehdotettiin.

Vaikutti nopealla lukaisulla ihan hyvältä blogilta. Pitää seurata vähän aikaa, jonka jälkeen epäilemättä tylsistyn, koska sekään blogi ei päivity viisi kertaa päivässä.

***

Marinadi heitti jotain siitä, kuinka ei ihan aina kannata olla oma itsensä.

Ihan totta.

Mä en ikinä olisi saanut omana itsenäni yhtään työpaikkaa.

Tosin, se voikin olla syy siihen, että olen itse työllistänyt itseni.

***

Ei eilisillasta korvat nyt niin pahasti jääneet soimaan kuin viime kerralla. Onko se sitten osoitus tottumisesta vai oire kuuroutumisesta, saatte itse vetää johtopäätöksenne.

Tänään onkin sitten kaunis päivä. Ulkona. Tekisi mieli oikeasti ottaa taas päivä vapaaksi, lähteä vaikka kaupungille ostoksille. Farkkuja pitäisi ostaa useammatkin, paitoja tarvitsee aina ja uuden hupparinkin tarvitsisi.

Onhan ne ihmisen tarpeet hieno juttu. Ei sitä oikeasti mitään hupparia tarvitse. Pärjäisi sitä pellavaviitassakin pelkästään, heinäkasassa nukkuen (mitä nyt selkä tulisi entistä kipeämmäksi). Mutta koska olen materialisti, niin ajoittain mielihyvän hankkiminen rahaa tuhlaamalla on ihan kivaa.

***

Ai perkele! Johan oli äijäenergiaa kerrakseen. Onhan se Hynynen vähän sellaisen pitkätukkahippihomon näköinen, mutta ei se mikään Marco Bjurström lavalla ole. Siinä lyriikoista huokuu suomalaiskansallinen pyhä kolminaisuus - muna, viina ja tupakka, kun Kotiteollisuus aloitti tänään keikkansa Rocksissa.

On sillä pändillä kyllä vääntöä sen verran, että tekisi mieli yrittää kirjuuttaa murteella koko plokkaus. Karismaakin enemmän kuin komppanialla Pirkko Liinamaita. Tosin Liinamaa taitaa olla (kai?) kuollu jo, joten vertaus vähän ontuu.

Niin ja kyllähän se Kotiteollisuus aina jonkun Maija Vilkkumaan voittaa. Paitsi perseen osalta. Koska onhan sillä Vilkkumaalla ihan hyvä perse. Parempi kuin Hongistolla. Pakko myöntää.

Mutta siis. Näin täällä siis torstai-ilta vietettiin. Oli kivaa, mutta olisi saanut olla vaan enemmänkin porukkaa saamassa korviinsa (jälleen kerran) tinnitystä. Viimeisimmän ristiretken seurue kärsi raa´an puolituksen ja tällä kertaa mukana oli vaan kolme ihmistä. Mutta onneksi paikalla oli tuttujakin. Ei tullut orpo olo.

Ja jos nyt vielä vähän kritisoidaan, niin olishan se keikka saanut olla mieluummin Tavastialla. Se Rocks on vaan vähän tylsä paikka.

Kotiintultaessa odotti quesadillat. Ei ne enää lämpimiä olleet, mutta ihan hyvältä maistuvat. Nam ja rok. Visukinttu kuittaa ja jatkaa taas aamusta selvittyään.

***

insider: Olenko oikeasti ainoa, joka on huomannut Blogistaniassa omituisen näköisiä linkityksiä?

***

En nyt ihan muista, missä vaiheessa elämästani muodostui jotenkin sellainen käsitteellinen musta aukko, josta kaikki ihmiset alkoivat vetää omia johtopäätöksiään siitä, millainen ihminen olen ja mitä mieltä mistäkin olen. Kai se oli sitä aikaa, kun vietin vielä vähän vilkkaampaa elämää ja siinä samalla satuin hakeutumaan tälle alalle, minkä parissa nykyäänkin työskentelen.

Jo silloin ihmiset ihmettelivät kovasti ammatinvalintaani. Ei siksi, että olisivat kovasti ihmetelleet, miten kaltaiseni ihminen "ajautuu" tälle alalle. Vaan siksi, että hämmästelivät sitä, miten kukaan haluaisi työskennellä tällaisella alalla - ja vasta hetken päästä alkoivat jo vetämään johtopäätöksiä minusta, koska työskentelin - ja työskentelen edelleen monia pelottavan asian parissa.

Otetaan toiseksi esimerkiksi vaikka seksiteollisuus. Porno on yksi kai yhteiskunnan kiistellyimmistä tabuista. Silti henkilö, joka sattuu nyt olemaan töissä vaikkapa pornokaupassa, on monien ahdasmielisten paskiaisten silmissä jotenkin perverssi. Eihän dildojen myynti ole järkevien ihmisten hommaa? Eihän? Ei se voi olla?

Tottapuhuen, olen kurkkuani myöten täynnä näitä imbesillejä, joiden avoimmuus on verrattavissa säästöpossuun. Kaikki, mikä menee sisään, pitää olla tarkalleen sen muotoista, mihin possu on tarkoitettukin. Ihan turha tehdä säästöpossusta mitään muuta, koska siitä raosta mahtuu vain rahaa ja nappeja.

Välillä tottakai naurattaa, millaisia ennakkoluuloja joillakin ihmisillä persoonastani on. Ja pelkästään siksi, että he sattuvat kuulemaan, millä ansaitsen elantoni. Kukaan heistä ei ole koskaan alentunut kuitenkaan edes kysymään, miksi teen sitä, mitä teen - ja mitä ristiriitoja omassa työssäni näen. En minä ole täydellinen ihminen. En minäkään ole suuna päänä julistamassa, kuinka kaikki on työni parissa auvoista ja ihanaa. Minulla on moraali, jonka parissa kamppailen. Yritän luoda työlleni eettiset säännöt, jonka mukaan teen oman osuuteni siitä, että ala ja sen myötä kaikkien muiden elämä voisi muuttua paremmaksi. Ihan vähän vain, mutta kenties sen verran, että turhat pelot katoaisivat.

***

Tänään oli tarkoitus lähteä Kuikkaan pelaamaan Kimbleä pienellä porukalla, mutta paitsi että kantapaikkani oli sattumalta täynnä, ei sen korvanneessa Parnells´issa ollut Kimbleä! (mikä on huutava vääryys).

Kivaa oli. Kiitos kaikille osaaottaneille (lukee teistä ainakin kaksi tätä). Pieni, hyvin hienovarainen hiprakkahan siitä tuli, mutta koska aamulla pitää herätä töihin, päätin häätää kaikki kämpästäni jatkoilta ennenkuin juotte koko jääkaappini tyhjäksi.

Note for myself: Jatkojen järjestämistä ajatellen, ei ole kovin hyvä ajatus pitää kaapissa hyvää valikoimaa juotavaa, koska kaikki hämmästelevät sitä ja haluavat pyrkiä vähentämään sen diversiteettiä.

***

Pari iltaa kun on melko intensiivisesti tehnyt kotikoneella töitä, niin huomaa sen, mitä on oikeastaan kaivannut. Ei jäänyt yhteen kertaan se, kun automaattisesti yritti saada kaikki auki olevat ikkunat esille pelkästään vetämällä kursorin ruudun alakulmaan. Tajunnassa vaan välähtää hämmästys "mitvit! miksei tää toimi" ja samantien muistaa, että kyseessähän oli pc.

Ei tämä vaihdos ihan kivutta ole suoriutunut. Älkää luulkokaan te maccaristit! Ok. Töissä on käytössä mopomacit, eikä mitään suurimpia (ja kalleimpia) ja pakko sanoa, että rahamäärän nähden näistä lähtee puolet vähemmän tehoa, kuin vastaavan hintaisista puuceistä. On kuin vertaisi potkulautaa ja mopoa. Mutta toisaalta mopossa onkin paljon enemmän huollettavaa, vakuutusmaksuja ja syö se perhana bensaakin. Ja sitä käytettäessä pitäisi käyttää kypärääkin, ettei käy kipeästi.

Enivei. Onhan tämä hienoa olla kahden käyttöjärjestelmän loukussa. Enkä ole edes tietääkseni ainoa. Ähä!

***

Taas keskiviikko, mutta pitkästä aikaa heräsin auringonpaisteeseen, joka osaltaan tietysti antaa uutta pontta sille ajatukselle, etten tänään menisikään töihin.

Pakko. Eilisen ns. vapaapäivän ottaminen oli vähän liikaakin jo. Pitäisi, pitäisi, pitäisi tehdä taas töitä. Ihan urakalla, ettei ensi viikosta tule sitten totaalista helvettiä.

Pelottaa melkein. Mutta vain melkein.

***

logeista siis. Kun nyt kerran jossain muuallakin näin jotain tämänkaltaista päivittelyä blogilistaan, niin kerronpa minäkin. Laumasielujahan tässä ollaan eikös vaan ihmiset?

Ihmiset?

No. Jokatapauksessa jätän nyt listaamasta tänne ne kaikki blogit, joita syystä tai toisesta seuraan ja kerron vain muutamia niitä, joita seuraan tietystä syystä. Aloitetaan niistä, mitä pitää aina käydä katsomassa, vähän väliä. Tylsinä työpäivinä jopa pari kertaa tunnissa, jos vaikka olisivat käyneet päivittämässä, eikä blogilista olisi vielä ehtinyt reagoimaan. Näihin voin sanoa siis olevani jonkin luokan addikti.

Tiramisu
No Sex In The City
Schizoblog

Sitten seuraavana on ne, joita katselen ihan mielelläni, mutta lähinnä siksi, että tunnen kirjoittajan tai kirjoittajat elävässä elämässä paremmin tai huonommin. Todennäköisesti en yhtään näistä lukisi, jos tätä yhteyttä ei olisi. Muutaman jätän kuitenkin mainitsematta, ihan sen vuoksi, että kirjoittajat/ystävät bloggaavat anonyymeina ja ihan vain sitä turvatakseni...

Blogstar
Shining Harmony Times
Tyylitöntä Tajunnanvirtaa
Unikissan Seikkailut

Sitten niitä, joita luen todella harvoin, lähinnä silloin kun haluan lukea aihealueesta tai mieleen vain yhtäkkiä tulee, mitä kirjoittajalle sattuu tällä hetkellä kuulumaan.

Katherine
Funfurde
Meininki
Confessions

Viimeiseksi sitten niitä, joita luen tai vilkaisen melko säännöllisesti, mutta olen jotenkin menettänyt parhaan innon blogin seuraamiseen. (ja nyt kun tämän sanoin, poistavat varmasti kaikki minut linkkilistaltaan - jos alunperin edes olin siellä)

Hassuja Heräämisiä
Turisti
Lievä Kosto
Mieto Marinadi

Tilastotieteilijöille tiedoksi: huomasin, että tilaan varmaan kolmeakymmentä blogia ja niistä vain kahdeksaa kirjoittaa mies. Tätä en olisi välttämättä halunnut tietää.

***

Takana on yli 600 merkintää tähänkin blogiin. Hiukan yli vuodessa. Ei mitenkään huono saavutus, kun ottaa huomioon välillä pitämäni tauot. Määrä selittyy niitä vastaan sitten pitämilläni varsin aktiivisilla kausilla, kuten juuri nyt menevä. Aina tuntuu löytyvän vähän aikaa kirjoittaa yhdentekeviäkin blogimerkintöjä (kuten juuri tämä).

***

Se on Visukintun flashback-osastolta päivää.

Mainitsemattomasta syystä avautui muistojeni aarrearkku eräästä tapahtumasta, josta kerroin blogimerkinnässäni vuonna 2003. Koska kyseinen blogi on kuollut ja kuopattu (eli lopetettu ja arkistoitu), niin lainaan siitä koko merkinnän tähän.

En mä mitään unta saa. Ajauduin nettiin ja lukemaan lahjaksi saamaani juoppohullun päiväkirjaa, josta lainaan nyt tähän pienen kappaleen. Tekijänoikeudet hornan tuuttiin, koko kirjahan taitaa olla kuitenkin netissä.

"Mä sain idean, että Kristian penslaisi jormansa pirtulla. Pirtullahan desinfioidaan haavoja ym. ruhjeita. Kristian oli niin päissään, että innostui oitis. Se torppas munansa omaan lasiinsa, jossa oli blandaamatonta pirtua. Se ei ollut hyvä idea. Me ei kumpikaan nukuttu. Mä en saanut nukutuksi, kun Kristian ulisi ja vaikeroi sohvalla. No, ainakin pöpöt kuoli."

Jostain syystä juuri tuo kohta tuo elävästi mieleeni erään vuosien takaisen kesän, kun päätimme silloisen tyttöystäväni kanssa kokeilla "paljasta iloa". Siispä kauppaan hakemaan partateriä ja iloisesti karvat veks, joka kieltämättä oli mitä elähdyttävin kokemus kaikkine oheishauskuuksineen.

Ei kuitenkaan kauaa, niin alkoihan se sänki kasvamaan takaisin ja kutittamaan maan perusteellisesti. Paitsi että se lyhyt sänki tietysti ärsytti ihoa koko nivusten alueella, ei sen saman alueen raapiminen suoranaisesti ainakaan vähentänyt ärsytystä. Eipä siinä sitten muuta, kuin harmaat aivosolut liikkeelle ja päätökseksi tuli, että on verrattoman hyvä idea desinfioida ärtynyt alue - joka siis käytännössä tarkoitti polvesta polveen navan kautta rajattavaa aluetta. Kaapistakin sattui löytymään apteekista saatavaa desinfioimisainetta Neoamiseptia, joka desinfioimiskäytössä pitäisi laimentaa suunnilleen 20%:iin purkkitavarasta. Mutta koska meikäläinen on aina edustanut koulukuntaa "jos se sattuu, se vain tehoaa" kaikissa amputaatiota pienemmissä haavaoperaatioissakin, niin mitä sitä muuta, kuin hulauttamaan suoraan pullosta haaruksiin.

Elämäni seuraavat kymmenen sekuntia menivät suunnilleen näin:

--------------------
0,1 sekuntia: Miellyttävä tunne valtaa koko nivusalueen, kun desinfiointiaine helpottaa suunnattomasti kutinaa.

1,0 sekuntia: Miellyttävä tunne vain kasvaa. Tunne on verrattavissa kuin parranajon jälkeiseen partaveden levittämiseen potenssiin kymmenen.

1,5 sekuntia: Haaroissa tuntuu lämpenevän.

1,6 - 3 sekuntia: Lämpö lisääntyy infernaaliselle tasolle.

3,1 sekuntia: Huomaan löyhytteleväni boksereitani saadakseni aikaiseksi helpottavaa ilmavirtausta nivusalueelleni.

3,2 - 5 sekuntia: Alushousujeni heiluttelu niiden vielä ollessa jalassani aiheuttaa lievää helpotusta, mutta poltto kasvaa siitä huolimatta niin kovaksi, että antaisin jopa lehmän nuolaista nivusväliäni, jos se vain helpottaisi.

5,01 sekuntia: Mietin, missä olen viimeksi nähnyt lehmän

5,02 sekuntia: Hylkään koko lehmäajatuksen ja puristelen jo vapaaehtoisesti kiveksiäni unohtaakseni niissä olevan polttavan kivun. Sitävastoin juoksentelen pitkin soluasuntoani (jossa asui siis kaksi muutakin ihmistä minun lisäkseni) alushoususillani farkut nilkoissa kivekset kädessä.

6 sekuntia: Olen keittiössä varpaillani seisomassa tiskialtaan edessä huuhtelemassa nivusistani desinfiointiainetta pois. Kämppäkaverini ei ole vieläkään tiskannut tiskialtaassa loijuvia tiskejään.

6,5 sekuntia: Huuhtelu helpottaa tilannetta selvästi. Huomaan pystyväni jälleen semi-rationaaliseen ajatteluun.

7 sekuntia: Kävelen takaisin huoneeseeni. En enää pidä toista kättäni haaroissani.

8 sekuntia: Luen desinfiointiaineen käyttöohjeen pullon kyljestä.

10 sekuntia: Nostan housut ylös ja päätän olla tekemättä samaa enää ikinä.
--------------------

Tähän päivään mennessä lupaus on myös pitänyt.

Sort of.

***

Äijäily on joskus varsin jees juttu. Sillai niinkuin eräänlaisena taantumisena. Voi porsastella rauhassa kotisohvalla, syödä pizzaa, röyhtäillä ja kaivaa napaansa - tai raapia haaruksiaan. Sillä ei ole mitään tekemistä käytöstapojen tai -tavattomuuden kanssa, koska tämänkaltaista äijäilyä harrastetaan vain yksin.

Onhan äijäilyssä tietysti sosiaalisempiakin muotoja, mutta ne ovatkin sitten paljon monimuotoisempia. Yleensä ne tunnistaa siitä, että jos niihin liittyy ruokaa, niin sen on poikkeuksetta joko lihaa tai makkaraa.

Todelliseen äijäilyyn ei kuulu tietenkään mitkään sellaiset ikävät jutut, kuten naistenhakkaamiset, tappelut tai muut sensellaiset. Äijäily on positiivista asennetta!

Siitä tulikin mieleeni, että tänään teki oikeasti silmänräpäyksen verran mieli syöttää eräälle lattaperseelle sen oma nenä. Jos en olisi niin äijä, olisin varmaan tehnytkin sen yhtään ajattelematta.

***

Tänä maanantaina, Jumalan vuonna 2005, maanantaikutonen päätti tukea raamatun sanan vastaista inhan vastenmielistä sodomiaa ja kysellä typeriä homoista, homoudesta ja homofobiasta. Yrittäkää kestää.

(I): Kuinka monta homoseksuaalia tunnet?
Ihan oikeasti tunnen neljä, tiedän kaveri- ja tuttavapiiristäni ehkä tuplasti lisää.

(II): Oletko ikinä ajatellut, että homous voisi olla sinullekkin hyvä ratkaisu?
Lähes aina, kun petyn johonkin suhteeseen. Kai se on jotenkin luonnollista ihan sukupuolesta riippumatta, mutta ihan vakavasti en ole koskaan vaihtoehtoa ottanut. Ihan pelkästään siksi, että olen ihan umpihetero (pienellä feministisellä persoonan osalla maustettuna).

Toisaalta olen melko varma siitä, että homoilla on ihan samanlaisia ongelmia suhteissa kuin heteroillakin.

(III): Milloin viimeksi joku samaa sukupuolta oleva on yrittänyt lähestyä sinua?
Viime syksynä. Ihan imartelevaa se oli. Sittenkun sen tajusi jälkikäteen, että sehän yritti iskeä minua.

(IV): Kiihoitutko ajatellessasi/nähdessäsi kaksi vastakkaisen sukupuolen edustajaa keskenään hommissa? Jos et, niin pidätkö siitä millään tasolla?
En. Enää. Joskus oli tosin joku sellainen kausi, jolloin siinä oli jotain viehätystä, mutta fantasia on romuttunut ryminällä jo kauan sitten.

(V): Mihin homoseksuaalien parisuhteiden oikeudet pitäisi mielestäsi vetää?
Kaikki oikeudet mitkä heteroillakin. Kirkkohäät ovat nyt muutenkin homopiireissä varsin pannassa, joten kirkon siunausta asialle tuskin kukaan odottaa ennen Jeesuksen toista tulemista (tai sen jälkeenkään jos Jesse heittää tulta ja tulikiveä homojen niskaan). Meinasin ensin rajata oikeuksien ulkopuolelle oikeuden lapsen adoptioon, mutta käsittääkseni adoptio on onneksi vieläkin niin kontrolloitu prosessi, että jos joku sen läpäisee, niin on ihan sama, elääkö parisuhteessa vastakkaisen vai saman sukupuolen edustajan kanssa. Jos joku oikeasti väittää, että homoseksuaalien parisuhde on epästabiilimpi, niin kannattaa katsoa vaan niitä avioerotilastoja.

(VI): Jos arvelisit täysin vastoin tarkempaa tietoa jonkun julkimon olevan piilohomo, niin ketä veikkaisisit?
Oikeastaan olisi aika ratkiriemukasta, jos Matti Nykänen tulisi ulos kaapista, mutta sitä odotellessa on pakko veikata Jari Sillanpäätä.

***

Eilisen kirjoittaminen toi varmaankin vanhoja muistoja vähän liikaa esille. Näin viime yönä unta siitä, että leikkasin kieleni poikki. Eikä edes sattunut.

***

Viimeaikaisten palautteiden pohjalta, kolmas osa käsittelee siis suuseksiä. Vaikka tästä olen kertonut joskus aiemminkin, niin tällä kertaa vihdoin ihan asiallisesti. Suurin osa kysymyksistä, mitkä kohdistetaan suuseksin antamiseen ovat hyvin usein sukupuolien erojen välisiä. Miehet eivät tiedä, tai halua ottaa selvää, mitkä alueet naisen sukupuolielimissä ovat ne herkimmät ja siten vastaanottavaisimmat oraaliseksin kannalta. Ns. "suihinottaminen" ja sen vastaanottaminen ovat hyvin yksilöllisiä suoritteita ja mielipiteet niistä vaihtelevat suuresti.

Tästä syystä tärkein yleispätevä sääntö onkin pyrkimys kommunikaatioon. Suuseksi on suorittamista yleispätevin tekniikoin silloin, kun ei haluta/välitetä/ehditä ottaa selvää, mistä partneri oikeasti pitää. Kun tämän kuilu ylitetään ja pystytään oikeasti kommunikoimaan ja opastamaan toista puolin ja toisin, voidaan suuseksin saralla saada jopa parempia tuloksia aikaan kuin penetraatiokeskeisen seksin kautta.

Toinen yleispätevä sääntö on, että suuseksi harvoin perustuu nopeuteen. Suuseksi ei ole geneerisen seksisuorituksen eräs välivaihe, vaan ihan oma osansa. Siinä ei ole aikarajaa, jonka puitteissa siirrytään agendan mukaiseen toiseen osaan X. Se ei myöskään katso paikkaa tai aikaa.

Kolmas yleispätevä sääntö on, että puhtaus on puoli ruokaa. Tilanteita on varmasti, että suihku tai muu veteen perustuva puhdistautumismenetelmä on mahdotonta, mutta yhtälailla, kun sellainen mahdollisuus on, niin sitä kannattaa käyttää - vaikka yhdessä. Tietysti puhtaus vaikuttaa terveydellisiin seikkoihin, mutta ensisijaisesti se on vain kohteliasta ja vaikuttaa suoranaisesti myös suuseksin laatuun ja määrään.

Mies -> Nainen

Yleispätevillä neuvoilla pääsee jo pitkälle, mutta silti tuntuu vallalla olevan käsitys, että miehen vaikutusmahdollisuudet naiseen suuseksin antamisessa perustuvat voimaan, nopeuteen ja sormien käyttöön. Yksikään näistä ei pidä paikkaansa.

Hyvä suuseksi ei perustu voimaan vaan tietotaitoon. Ei nopeuteen, vaan hellyyteen. Ei sormien, vaan ensisijaisesti kielen ja toisisijaisesti huulten käyttöön.

Suuseksin tietotaitoon kuuluu tieto naisen sukupuolielimien rakenteesta. Vaikka tämän tiedon hankkiminen saattaa kuulostaa suunnitelmalliselta, niin ylitä tunne ja tee itsestäsi sen verran viisaampi. Vaikka et elämässäsi kerrankaan antaisi naiselle suuseksiä, niin tiedoista on paljon hyötyä ihan muissakin seksin osa-alueissa.

Ehdottomasti tärkein osa suuseksissä on naisen klitoris. Kuten aiemmin kerrottua, se sijaitsee siinä häpyhuulten yläosassa selvästi erottuvana nyppylänä. Kielen käyttö on tässä kohtaa pääosassa. Yleisesti ottaen sitä voi käyttää kahdella eri tavalla. Joko aivan kielen kärjellä tai kielen muilla, pehmeämmillä osilla. Tekniikkana kielen kärkeä tai sivuja voidaan käyttää jäykempänä osana ns. lirputtamiseen tai sitten tavanomaiseen nuolemiseen. Jos yleisesti seksissä naisen vagina ei ole napakymppi, niin suuseksin tekniikan osalta klitoris on periaatteessa kaiken keskipiste. Kuitenkaan ei kannata jäädä pelkästään kielen käytön varaan. Yhtälailla klitorista voidaan helliä hyvin hellävaraisin näykkäisyin (ei hampailla, vaan huulilla) tai imemällä. Näissä muissa tekniikoissa kannattaa kuulostella ja tunnustella partnerin kehonkieltä erityisen tarkasti, jos et tiedä varmasti, mistä toinen pitää. Klitoris on hyvin herkkä alue ja hellävaraisetkin näykkäisyt voivat tehdä kipeää. Sormien käyttöä kannattaa ehdottomasti välttää. Kaiken, minkä voisit tehdä suuseksissä sormin, voit tehdä myös kielellä ja huulilla. Kun on aika tehdä jotain, mihin et niillä kykene, niin usko pois, tiedät jo, mitä tehdä ja millä. Siihen asti, pysyttele perusasioissa.

Vaikka klitoris onkin suuseksin keskipiste, ei kannata muitakaan alueita unohtaa varsinkaan suuseksin alkuvaiheessa. Häpyhuulet, niiden ympäristö ja jopa reiden sisäpinnat ja alavatsa kuuluvat saman alueen piiriin. Niiden hyväily ja suuteleminen on varsin suositeltavaa.

Itse klitoris on hyvin herkkä alue, joten tässä kohtaa kannattaa käyttää malttia. Suutelemisen yleissäännöt pätevät osittain myös suuseksissä ja missään tapauksessa ei kannata olla liian aggressiivinen. Jos et tunne klitoriksen omistajaa tarpeeksi hyvin, niin käytä mieluummin liian vähän kuin liian paljon voimaa. Voimankäytön välttäminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pysyttelisit turvallisesti jossain höyhensarjassa. Jos nainen tuo itseään enemmän sinua vasten, niin lisää painetta tai ime/nuole voimakkaammin. Kun tunnet naisen saavan orgasmin, voit lisätä edelleen painetta. Orgasmin jälkeen, älä lopeta välittömästi, mutta vaihda vaihde takaisin hyvin hellävaraiseksi ja lopeta hiljalleen.

Juuri nyt on pää tyhjänä siitä, mitä olen saattanut unohtaa mainita, mutta jatkosta lisää sitten kommenttiosastolla.

***

Heräsin aamulla 5:30. Olin auton ratissa 6:55. Olin jossain paikassa jota kutsuttiin Nummi-Pusulaksi klo 08:14. Lähdin sieltä 16:05. Istuin klo 16:55-17:45 jossain jumalan selän takana monsuunisateessa, jossa ympäröivissä metsissä juoksi aivan liikaa Vietnam-elokuvia katsoneita miehiä ja poikia. Matka kotiinpäin kesti melkein kolme kertaa kauemmin kuin aamulla toiseen suuntaan. Parkkeerasin autoni kotitalon eteen klo 20:14, sammutin moottorin ja suljin silmäni hiljaa ajatellen, että on onni että tällaisia päiviä on vain muutama vuodessa.

Seuraavaan on aivan liian vähän aikaa.

***

Anteeksi vain, jos tämä nyt sattuu olemaan jotenkin vanha vitsi intternetin ihmeellisestä maailmasta, mutta sattui olemaan ihan uusi - minulle.

Ircistä löysin. Aika nörttiä.

***

Yökukkumista. Eli näitä öitä, jolloin pitäisi pystyä nukkumaan, muttei kykene. Liian vähän oikeanlaista väsymystä, liian paljon ajatuksia.

Liian vähän myös aikaa. Kello on soittamassa kuudelta. Nyt olen ollut 2,5 tuntia sängyssä. Nukkumatta pätkääkään.

***

Ihanaa. Korvat soi. Aika suurella todennäköisyydellä eilisilta on syypäänä.

Onneksi ei ole sentään krapulaa. Tosin olen jo nyt myöhässä päivän aikataulusta, joten hyvin menee.

***

Illan aktiviteetteihin kuului Tavastialla Koti-ikävä -klubi. Paikalla oli Bitch Alert, 51 koodia ja Velcra.

Ensimmäisenä mainittu oli ihan ennakko-odotusten mukainen omanlaisensa tyttöbändi. Ihan hyvää vääntöä, mutta kaiken takana ei ollut pelkästään nainen, vaan myös joku omituinen teiniangsti, joka sai biiseihin oman sivumakunsa. Illan kakkosesiintyjä, eli 51 koodia oli myös varsin väkevää vääntöä, mutta poikabändimainen solisti pilasi vähän bändin live-esiintymisen. Itse biiseissä ei ollut mitään vikaa, mutta kun lavalla heiluu teinityttöjä kosiskelemaan luotu pitkätukkapipopää, niin bändi kadottaa jotain merkittävää uskottavuudestaan. Sori vaan pojat ja tytöt.

Sitten viimeisenä oli varsinainen pommi, eli Velcra. Ikinä ennen en ole nähnyt kyseistä bändiä livenä. Tallenteista kovin olen bändistä pitänyt ja solistikin on oikeassa elämässä ihan miellyttävä tuttavuus, mutta tällä kertaa sain kuulla ihan omaa luokkaansa. Ei Velcra mikään Rammstein sentään ole, mutta varsin pätevää vääntöä tarjoava bändi. Jessi Freyllä on lavakarismaa kuin komppanialla John F. Kennedyitä.

Ensimmäisen kerran sain Tavastialla hien pintaan.

Rok rok.

***

Oikeastaan aika omituista (ja samalla imartelevaa), että porukka on kiitellyt paljon seksikoulun molempia osia. Enhän minä nyt mikään seksin Hemingway ole. Korkeintaan Juhan af Grann. (=tiedän kyllä mitä teen, mutta sen arvostamiseen tarvitsee olla vähintään toiselta planeetalta)

Kommenteissa ja palautteissa on väläytelty sitä mahdollisuuttakin, jos vaikka tekisin vielä jatko-osia aiheelle.

Vähän vaikeaahan se olisi. Mistä nyt sitä sitten kirjoittaisi? Ehdotuksia saa antaa. Flirttailusta joku ehdotti, muttakun satun olemaan ehkä planeetan surkein flirttailija (ai miten niin en tajua?), niin kaipaisin asiassa itse sitä opaskirjaa. Tietysti ideoitahan jo tullut. Suuseksi nyt kävi päällimmäisenä mielessä, mutta kaikkihan nyt sen osaa. Eikö?

Sitäpaitsi suihinotto on kuin pizza. Silloin kun se on huonoa, niin se on silti aika hyvää.

***

Tänään ei kovin useampi asia olisi edes voinut mennä pieleen vaikka yrittäisin. Toivottavasti illasta tulee vähän parempi.

***

Kuten aina, kaltaiseni intl.. intelk... itellektu... intelekt... älykkö ajattelee kotitaloustöiden aikana kaikenlaista. Tälläkertaa mietin pyykkejä kerätessäni sitä, että kylläpäs vuosien varrella suhtautuminen vaatteiden puhtauteen on muuttunut.

Sellaisena vaahtosammuttimen kokoisena tattina olin juuri sitä pahinta laatua. Sukat vaihdoin, jos joku ne kävi erikseen repimässä jalasta ja voi pojat, missä kaikkialla niillä silloin hiihdettiinkään. Ajattele nyt jotain alle ala-asteikäistä ja kerro se potenssiin kolme. Sama päti luonnollisesti muihinkin vaatekappaleisiin - ikinä ei vaihdettu, ellei ollut pakko.

Siitä sitten vähän muututtiin paremmaksi kun alkoi olla muitakin sosiaalisia piirejä kuin pihan muut muksut. Muistan lyöneeni jotakuta esikoulussa kakkosnelosella, mutta en nyt ole varma, haukkuiko se naapurin Teijaa vaiko likaisia farkkujani.

Jossain kaukaisessa vaiheessa tuli sitten muutos. Oliko se sitten jotain murrosikää tai vastaavaa, mutta sen jälkeen tuli vaihdettua asennetta siihen malliin, että kun äitee aikaisemmin päivitteli likaisia vaatteita, niin sen jälkeen se päivitteli 16-vuotissynttäreihini asti, että poika saa alkaa pesemään omat pyykkinsä. Joka päivä vaihtui paita, sukat ja kalsarit (vaihtui=menivät pyykkiin, eivätkä tuuletukseen) riippumatta siitä, oliko niitä käytetty peltotöissä, kotona korttia pelatessa tai pitkin maita ja mantuja mopolla ajellessa. Sama pätee edelleen.

En nyt ole ihan varma asiastani, kun koskaan ei ole tullut mieleen keneltäkään kysyä, mutta luulen, että ihan kaikki eivät ole ihan näin tarkkoja pyykkiensä suhteen? Suurin osa taitaa harrastaa edes jonkinlaista käyttöasteen arviointia ja voivat käyttää sitä yhden illan käytettyä paitaa seuraavanakin päivänä pienen tuuletuksen jälkeen?

***

Copterlinen kopteri on nyt sitten pudonnut Tallinna-Helsinki -välillä ja varmaankin tusinan verran ihmishenkiä menetettiin. Pari tuntia myöhemmin ollaan jo tiedotusvälineissä ilmoiteltu, että tapahtuneella ei ole yhteyttä terrorismiin. Sellaistahan se on tämä pelon ilmapiirissä eläminen. Kun kopteri putoaa tällaisessa puhurissa ja myrskyssä, niin tottakai siellä on joku ääriryhmän jäsen ilmatorjuntaohjuksen kanssa jossain luodolla lunnien parissa piilossa.

No ei, vakavasti ottaen onhan tuollaiset onnettomuudet aina ikäviä - ja mikä pahinta, olisin voinut itse olla siinä mukana. Sen verran usein on tullut lennettyä lahden yli sen samaisen vispilän mukana ja takaan, että tämän jälkeen voi tehdä melkoisen tiukkaa, että siihen suostun menemään edes kauniilla säällä.

Tai, no, enhän minä nyt siihen kopteriin menisikään. Mutta ehkä samanlaiseen.

***

Viime yönä oli taas pikkaisen uneton yö ja ramppasin vessassa vähän väliä. Aiemmin päivällä nautittu kiinalainen ruoka teki selvästi tehtävänsä. Töihinlähtiessä törmäsin hississä alakerran vanhaanrouvaan, jonka kanssa aiemminkin on vaihdettu sananen tai kaksi:

Siellä teillä vedeltiin vessaa sitten viime yönä aika paljon? Siihen aikaan ei saisi hirveästi sitä vettä käyttää kun me täällä alempana kuullaan sitten kovasti seinien välissä kun sitä vettä valuu ja kun me ollaan niin vanhojakin, että kun sitä vedellään, niin me herätään siihen ja sitten me ei enää saada unta kun me ollaan niin vanhoja ja bla bla bla bla...

No kun ne käytetyt kondomit ei mene yhdellä vedolla alas vessasta.

Suostuukohan se rouva ensi kerralla samaan hissiin?

***

Örrörrrö örrörörö. Örrö rörö ärörö örörörö. Graaaaaaaaah! Örrrö rörrrö rörööööö!

Örrö röröröö, rörö ärrärää! Graaaaaaaa-aaaa-ah!

Kaikki mukaan, nyt yhdessä!

***

Öisin tulee unettomana selailtua ihan liikaa blogeja. Yksi hyvä esimerkki on No Sex in the City, joka päätyi ruksattavaksi asti. Eniten siihen kai vaikutti tämä merkintä.

Hupaisaa, hauskaa, mutta ah - niin raakaa!

***

Elokuu on paska kuukausi. Johan sen sanoo englanninkielikin. August ei ole yhtään niin kesäinen kuin June tai July.

***

Tuli vaan mieleen tuossa pyykkejä ripustaessa, että jos ja kun tässä joku päivä kupsahdan, niin toivottavasti joku älyää mainita siitä tänne. Ihan vaan, ettei lukijat ala syyttelemään, että kuinka se Visukinttu nyt niin laiska on, ettei päivitä.

Toinen juttu on sitten se, että auttaisikohan se vaatekaapin siivoamisessa, jos lupaisin laittaa huomenna tähän aikaan kuvan vaatekaappini sisällöstä tänne? Se on kuin pommin jäljiltä ja on kaivannut järjestelyä noin abouttiarallaa puoli vuotta.

***

Töissä on ihan hemmetin tylsää. Ei jaksaisi tehdä mitään vaikka miljuuna ja kaksi asiaa odottaa tekemistään. Katselin juuri ikkunasta ulos ja satoi kaatamalla. Normipäivänä lähtisin oven ulkopuolelle tuulettamaan kuulaani, mutta ei nyt. Ei.

Yritän päättää, onko järkevämpää pysyä töissä ja valita jokin pakastimen miellyttävistä mikroaterioista, vaiko keksiä joku paikka kaupungilta, jossa voisi nauttia lounaan rauhassa.

Valitsen jälkimmäisen. Se on vapaaksi otettu iltapäivä ja moro.

***

Takaisin tänne tutun ja turvallisen maanantaikutosen pariin hyvät naiset ja herrat. Tulkaa vaan rohkeasti peremmälle, niin kuulette paremmin. Ei kannata jäädä sinne ovelle seisoskelemaan. Ette kuitenkaan halua jäädä oven suulle seisoskelemaan kun ne naulataan kiinni. Peremmälle, peremmälle.

Tällä kertaa maanantaikutosessa tehdään kartoitusta siitä kauni... älykkäämmästä tukanväristä ja naisista, jotka sitä kantavat.

(I): Kumpi on kauniimpi, Janina Frostell vai Marika Krook.
Kumpikaan ei ole ihan naismakuni terävintä kärkeä edes brunettesektorilla, mutta sanoisin silti Marika Krook.

(II): Kuinka suuri osa yli kaksi kuukautta kestäneistä suhteistasi on ollut brunetteja?
75%

(III): Koska blondeilla pitää vanhan stereotypian mukaan olla pitkät hiukset, pitääkö bruneteilla vastaavasti olla lyhyet?
Ei tietenkään. Kyllä se tukkamallin sopivuus on ihan kantajasta kiinni. Olen tosin huomannut, että erityisesit brunettien seurassa viehätyn useimmiten melko lyhyiden hiuksien kantajista.

(IV): Jatka vitsi loppuun korkeintaan seitsemällä sanalla (ja yritä olla hauska): "Brunette, blondi ja punapää menivät kauppaan...."
...josta vain brunette osasi ulos.

(V): Onko sinulla aavistustakaan, miksi niin moni tummatukkainen nainen värjää hiuksensa vaaleiksi?
Kenties sopiakseen joukkoon? Blondeilla on todennäköisesti hauskempaa. Tähän tarvittaisiin nainen vastaamaan, koska tottavieköön haluaisin itsekin tietää.

(VI): Sitten lopuksi vielä ikuisuuskysymys. Ovatko brunetit fiksumpia kuin blondit?
Eivät, mutta pirun paljon kuumempia!

***

Pidemmittä puheitta:

• miniblogitapaamisia 1 kpl
• alkoholi-annoksia 5 kpl
• miehekästä aamupahoinvointia 1 kpl
• merkitseviä puhelinsoittoja 1 kpl
• kieltäytymisiä hyvästä asiasta 1 kpl
• sunnuntaista ruudinhajuista työntekoa 1 kpl (WMV / 567kB)
• kateellisia katsahduksia 204 kpl
• "no, emmä haluaiskaan Hummeria" -lausahduksia 1 kpl
• off-road ajelua 1 kpl
• "vittu tää pitää viedä pesuun huomenna" -lausahduksia 4 kpl
• juonittelua blogistanian päänmenoksi 1 kpl

***

Mitä helvettiä. Mistä noita lukijoita taas on tullut lisää? Jotain viikko ja kymmenen tilaajaa tullut ihan tyhjästä.

Ette kai te ole täällä vain seksin vuoksi?

***

Ihan liian aikainen herätys. Kello soi kymmeneltä ja takana on viisi huonosti nukuttua tuntia. Au. Aamusuihku vähän piristi, mutta alan jo olla myöhässä aikataulustani. Pitäisi pyrkiä nopeammin liikenteeseen, kuin jäädä tähän tuolille istumaan ja bloggaamaan tämänhetkisestä fiiliksestä.

Fiilisbloggaus. Siinäpä taas uusi termi. Bloggaus, jonka tekee vain blogatakseen kun ei ole mitään järkevää sanottavaa.

Kun ei ole mitään järkevää sanottavaa, pitäisi pitää turpa kiinni. Saatana.

***

Tänne on eksytty viime aikoina taas mitä omituisimmilla hakusanoilla. Ehdinkin jo aiemmin kehumaan, että joku on etsinyt ohjeita ensisuudelman suorittamista varten, mutta tänään tuli varsinainen hupihaku:

tärinää päässä ihmisellä

Toivottavasti kaveri löysi etsimänsä.

***

Iltapäiväkävely Herttoniemenrannassa auttoi kummasti vähän outoon oloon. Samalla sai katsella taas uusien asuinalueiden arkkitehtuuria ja kokea vähän sitä samaa fiilistä, minkä Phil sai Kartanonkoskesta.

Asuisin minäkin mielelläni paljon uudemmassa asunnossa kuin nyt. Mukavuudet olisivat ehkä vähän paremmat, pohjaratkaisusta voisi löytyä jopa vaatehuone - ja parvekekin olisi isompi. Toisaalta seinät eivät olisi näin paksut ja huonekorkeuskin luultavasti vähän matalampi. Tosin jos se uudempi asunto olisi Herttoniemenrannassa, niin ajattelisin kahdesti, jonka jälkeen tyytyisin nykyiseeni.

Kuitenkin tuolla kävellessä ja katsellessa niitä taloja tuli kovasti mieleen Ruoholahti. Samalla tavalla on ollut tarkoitus saada mahdollisimman paljon merinäköalaa. Tuli jotenkin mieleen ne suurkaupungeissa olevat golf-lyöntiharjoituspaikat. Sellaiset, missä on kerroksia toistensa päällä ja lyöntipaikkoja jokaisessa kerroksessa, vierivieressä. Koko homman kruunasi tietysti se yhteinen tekijä, eli ahtaus. Parkkipaikat ovat ahtaita, samoin kadut. Kivijalkakaupat ja -kioskit ovat sentään pieni piristysruiske, mutta muita palveluita ei paikalla juurikaan ole paria ravintolaa lukuunottamatta.

Ravintoloista puheenollen, siellä näytti yhdessä kohtaa olevan joku ihan mielenkiintoisen näköinen (vilkaisin vain ohiajaessani) paikka. Jotain La Fela, Fijo, Filo tai sinnepäin. Unohdin tietysti sen nimen kun pääsin kotiin. Tietysti.

***

Kaikki olisi kerrassaan loistavasti, jos pieni heikko olo ei vaivaisi. Alan tulla vanhaksi, kun viidestä ravintola-annoksesta ja yhdestä kebabista tulee seuraavaksi aamuksi pienimuotoinen krapula. Noh, onneksi tilanne voisi olla toinenkin ja kärsisin taas jostain megalomaanisesta krapulasta.

Tästä illasta ei ole taas mitään tietoa. Olisi tarjolla yhdet geneeriset kotibileet, mutta koska Armoton tulee tänään televisiosta ja koska huomenna on aikainen ylösnousu (ja sen jälkeista rankkaa aktiviteettia), niin voin pysyä hyvin kotonakin illalla.

Törmäsin eilen illalla naapurin kanssa muuten Hesarin jakeluautoon, kun se oli purkamassa lehtiä Siltasaarenkadulla jakelupisteeseen. Omalaatuista kenties kaltaiselleni porvarille, mutta sain taas muistutuksen siitä, miksi en ikinä aio kuluttaa rahojani sen lehden tilaamiseen.

Vielä kotona (a.k.a. vanhempien luona) asuttaessa oli tietysti ihan mukava aikanaan istua aamiaispöytään lukemaan lehteä ja syömään muroja samanaikaisesti. Aloittaa sarjakuvasivuista, lukea henkilökohtaista -palsta ja skipata kuolinilmoitukset (kuka niitä edes lukee?).

Nykypäivänä vain vieroksun ajatusta, jossa tuottaisin joka viikko muutaman kilon täysin tarpeetonta roskaa pelkästään sen vuoksi, että saisin lukea asioista, jotka ovat tapahtuneet eilen. Päänsärkyä tämä aiheuttaa sillä, että lehden levikki on 420.000 kappaletta päivittäin. Laskekaa siitä, mikä määrä paperia siitä tulee ja miksi paperinkeräystä oikeasti tarvitaankaan.

***

Illan aikana on tullut esille, mitä kummallisempia ehdotuksia tulevien bloggauksien aiheiksi. Noin viisi eri ihmistä on selittäneet sähköpostissa, messengerissä, tekstareilla ja livenä siitä, mitä voisi ensi kerralla kirjoittaa. Prinsessalle sanoin, että kirjoitan ensi kerralla naismaustani, mutta vain siksi, että pääsisin kertomaan, millaiselta kissalta Anukau näyttää bloginsa perusteella.

Anteeksi siis te viisi, mutta tyydyn tänään niinsanottuun kännibloggaukseen. Tosin tämähän ei ole puhdasverinen kännibloggaus, koska ajatukseni kulkee vielä täysin sammaltamatta ja suurimmilta kirjoitusvihreiltäkin säilytään.

Eilisen puolella tehdyt kirjoitukset ovat kuitenkin olleet varsin suosittuja. Viime aikojen kävijäennätys on taas rikottu ja voin vain olettaa, että se johtuu rakastajantaidoistani.

Tai kirjoitustaidoistani. Go figure.

***

Ihmettelinkin, kun tänään sporaan nousi juoksija trikoopaidassa ja hikinauhassa. Numerolappukin rinnassa ja istuutui ihan rauhassa vaikkakin hikisenä sporan penkille.

Tänään oli Helsinki City Marathon. Seuraako 3T jollakin tavalla juoksureittiä jos Hakaniemestä kannattaa hypätä kyytiin vai eksyikö se juoksija?

***

Ennenkuin nyt lähdemme sedän seksikoulun toiseen, vähän pintapuolisempaan osaan, ilmoitettakoon tässä perussääntö, joka jokaisen miehen tulisi tietää, että naisen vagina ei ole napakymppi. Kaiken toiminnan ei tarvitse tapahtua siinä navan alapuolella ja pikemmin kun pystytte tämän perussäännön ymmärtämään, niin sitä parempi mies olette - ja sitä tyytyväisempi on naisenne.

Kädet ja käsileikit

Miehen käsiä on paljon eri kokoisia. On pianistin sormia, on raksamiehen turpeita lapioita, on kaikkea siltä väliltä. Kuten muuhunkin toimintaan, kuuluu tähänkin perussääntö, että tärkeintä ei ole sen koko vaan se, miten sitä käyttää. Tosin koko tulee tärkeysjärjestyksessä hyvänä kakkosena.

Käsien valtakausi seksissä kuuluu siihen esileikin loppuvaiheeseen. Vaikka iho onkin yleisesti ajateltuna esileikin ja osaksi myös ihan seksinkin tärkein elin, niin kädet nyt luonnollisesti sattuvat olemaan se voimavara, jota kannattaa opetella käyttämään. Käsien käytössä kannattaa muistaa se, että on olemassa muitakin tekniikoita kuin nipistely ja puristelu. Sormenpäillä tai sormilla hively, aivankuin haluaisit saada toisen kananlihalle on yksi hiljaisimpien hetkien parhaista tekniikoista. Kun tilanne on aktiivisempi, voit siirtyä astetta voimakkaampiin otteisiin. Ehdottomasti kannattaa pitää huolta siitä, että ei käytä käsillään liikaa voimaa. Naisessa on alueita, jotka ovat niin herkkiä, että pienenkin voiman käyttö aiheuttaa kipua. Kipu on taas useimmille naisille huono kiihoitin. Ne, jotka taas saavat siitä kicksejä, osaavat sitä pyytää.

Lähes kaikki käsiin liittyvät säännöt tai pikemminkin mahdollisuudet pätevät tottakai myös suutelemiseen. Niitä paikkoja, mitä naisessa voi kosketella, voi myös suudella. Usein, tietysti naisesta riippuen, se on myös suositeltavaa.

Suurin virhe, mitä mies käsillään voi tehdä, on keskittyä naisen rintoihin. Naisen rinnat ovat kyllä yksi naisen erogeenisista alueista, mitä naisella on, mutta jos oikeasti haluat mennä sinne, minne ei yksikään mies ole mennyt ennen, niin etsit naisesta koskemattomia alueita. Tai vähän vähemmän koskemattomia. Kuitenkin, jos keskityt rintoihin, niin aivan liian suuri osa naisista on jo kokenut rintojen ns. "leipomisen" ja silloinkin turhan kovakouraisesti. Pieni sively, hyvin hellä puristaminen tai jopa nännin kevyt nipistäminen voi olla paljon parempi vaihtoehto. Jos haluat olla väkisin hauska, niin kannattaa harkita kahdesti, ennenkuin puristat naisen rintaa ja sanot "honk honk". Usko pois, naiset ovat kuulleet sen jo monta kertaa. Käsien kanssa yhteistyössä kannattaa usein käyttää suuta ja erityisen hellävaroen myös hampaita.

Esileikin aikana tapahtuu toivottavasti paljon suutelemista. Suuteleminen keskittyy usein varhaisessa vaiheessa olkapäiden yläpuoliselle alueelle, jolloin käsien kanssa kannattaa olla aktiivinen. Tavalliset pelimiehet pitävät käsiään naisen lantion alueella, joko vyötäröllä tai pakaroilla, mutta mielikuvitusta ja todellista silmää/tunnetta omaavat miehet pystyvät käyttämään tämänkin ajan ja tilan käyttämällä käsiään huomattavasti monipuolisemmin. Ihan perusasioihin kuuluu, että tekee sen, mikä tuntuu luonnolliselta. Usein pelkästään juuri sormien kuljettaminen pitkin paljasta ihoa on riittävää, mutta hyvin usein yksi parhaista alueista on naisen niska. Kaula ja niska kuuluvat naisen herkkiin kohtiin ja varsinkin suutelemisen aikana kaulan alueen hively aiheuttaa naiselle lähes poikkeuksetta mielihyvää. Mitään puristeluja ei tällöin kannata käyttää. Liian rajut otteet aiheuttavat vain, että nainen ei voi peräytyä tilanteesta ja seksissä yleisestikin on tärkeää naiselle säilyttää turvallisuuden tunne. Jälleen kerran, muistutan tietysti siitä, että jos ja kun tunnette partnerinne, niin voitte varautua siihenkin, että saatte tehdä myönnytyksiä. Joillekkin naisille vaaran tunne toimii varsin voimakkaana kiihoittimena, mutta älkää olko niin aivottoman typeriä, että olettaisitte sen olevan sisäänrakennettu ominaisuus naisessa. Erikoisuudet kuuluvat yleissääntöjen ulkopuolelle.

Rinnat ovat se alue, joka kannattaa suudellessa jättää rauhaan. Käsille löytää muutakin tekemistä siksi aikaa ja jos aiot tunkea kätesi väliinne, niin se vähentää vartaloidenne kosketuspintaa. Rintojen vuoro tulee kyllä kun on tullakseen.

Koska miehelle on nyt annettu paisuvaiskudoksen myötä pitää pientä lepotaukoa seksin aikana, niin se ei tarkoita, että sitä pitäisi käyttää. Naisen orgasmiherkkyys on ihan toista luokkaa kuin meillä, kunhan lämmittelyvaihe on toteutettu kunnolla. Tällöin välivaihe kannattaa käyttää myös hyväksi. Kuitenkin erityisesti suuseksiä ajatellen nopea suihku ei ole koskaan pahaksi. Tämä välivaihe, kuten myös mahdollista penetraatiota edeltävä vaihe, on kuitenkin hyvin potentiaalinen tilaisuus käsien käyttämiselle. Ihan oikeasti kannattaa unohtaa ne pornoleffat viimeistään tässä vaiheessa ja miettiä enemmänkin naisen anatomiaa. Silminkin nähtävissä on klitoris, joka on se pieni nyppylä siinä yläosassa. Sen lisäksi löytyy ns. G-piste, jonka sijainnista tuntuu olevan mitä kummallisinta legendaa liikenteessä. Se kuitenkin sijaitsee emättimen sisäpuolella, sen yläosassa (suuntahaasteellisille: navan suunnassa). Näiden kahden pisteen stimulointi on käsien (ts. sormen) käytössä tärkeintä ja kun löydät oikean tekniikan, niin siinä tottavieköön kannattaa pysyä. Jälleen kerran kannattaa muistaa, että kaikki riippuu kuitenkin partnerin mielihaluista. Jos penetraatioiden/orgasmien välissä toinen haluaa vain levätä päälläsi raukeana suukotellen, niin tee se. Go with the flow.

Esileikin ja seksinkin aikana aivot ovat oikeasti ehkä se tärkein elin. Se ei tarkoita mitään analysointia, vitsien laukomista, tekniikan miettimistä - vaan vaistoa. Se, että osaat kuunnella toista osapuolta ja tulkita oikein kehonkielen, auttaa jo todella pitkälle.

***

Anna Nicole Smith, eli se blondattu akka, jolla sattuu olemaan oma "show" suomenkin kanavilla, kuuluu todennäköisesti kaikkein halveksittavimpaan ihmisryhmään, jonka voin kuvitella.

Katsoin tuon ohjelman tänään - tai ainakin sen ensimmäisen puolikkaan ja lupaan, etten enää koskaan katso sitä. Tai ainakin siristellen silmiäni silloin kun neiti (vai leskirouva?) Smith viipottaa ruudussa tai tulpaten korvani kun se avaa suunsa. Sinänsä on ihmeellistä, että jostain täydellisen käsittämättömästä syystä tiedän koko sen prosessin, mistä kaikkien blondien äiti on noussut kuuluisuuteen, niin en koskaan pitänyt kyseistä henkilöä mitenkään erikoisena (ts. vastenmielisenä), ennenkuin kuulin hänen avaavan suunsa (televisiossa).

Siis chiisus friggin kraist! Miksi ihmeessä jotkut ihmiset syntyvät mykkinä ja sitten tuollaisille annetaan äänijänteet? Luulin aina, että blondien "maine" on vain jonkinlaista legendaa, mutta nytpähän tiedän, mikä tai kuka sen on luonut. Nainenhan on tyhmä kuin kourallinen porkkanoita! Kaikenlisäksi se ruudunkin kautta välittyvä absoluuttinen tyhmyys on niin käsittämättömän tiivistä, että sitä ei edes kaltaiseni ylianalysoija pysty oikein analysoimaan - saati selittämään.

Äh. Olo tuntuu vähän turhautuneelta. Argh. Tekisi mieli repiä hiuksia päästä, jos vain saisi niistä otteen. Ovat perhanat kasvaneet yli millin mittaisiksi. Pitääkin laittaa huomenna taas höylä suihkimaan.

Sitten vähän kauniimpiin asioihin. Erään naisen kautta eksyin ihan tuntemattomaan paikkaan, kunnes tajusin sen olevan jotenkin tutun oloinen. "Outihan oli joskus kertonut tekevänsä koruja, mutta eiväthän nuo voi niitä olla.... vai ovatko?"

Jotenkin luulin aina Outin, nyt jälkikäteen jotenkin itsekriittisiltä vaikuttavista puheista päätellen, että ne olisivat olleet jotenkin...ööö.. rumempia. (sori Outi - älä lyö - ainakaan kasvoihin)

Jos olisin nainen, ostaisin etusivulta heti pari. Koska olen mies, niin pitänee pyrkiä hankkimaan merkitsevä parisuhde, jotta saa taas ostella jotain lahjoja sille suhteen toiselle osapuolelle. Ainakin Twilight Zone on aika hieno.

[Lisäys: ajattelin muuten tänään, että lähtisin afrikkaan strutsijahtiin. Ajatus pysyi vakavasti harkinnassa noin kuusi kolme sekuntia.]

***

Sori vaan, että saatan vaikuttaa täydelliseltä fakki-idiootilta, mutta ihan pakko avautua, kun ei muutakaan kirjoittamisen aihetta ole.

Ostin tänään Polarbrödin kotirieskaa paketillisen ja kotimatkalla satuin lukemaan paketin takaa lauseen "...leivät jäähdytetään äärimmäisen kylmässä, jolloin leivän kemiallinen vanheneminen pysähtyy."

Anteeksi, mutta leivän kemiallinen vanheneminen kuulostaa harvinaisen typerältä termiltä. Kuka mainosmies sen on keksinyt? Korjatkaa, koska olen kuitenkin väärässä, mutta eikö kemiallinen vanheneminen tarkoita vaan homehtumista? Miten muuten leipä voi vanheta?

Henkisesti? Astraalitasolla? Arvokkaasti?

***

Nyt alkaa mennä jo säälittäväksi. Huomaan jo toisen kerran tällä viikolla, että illaksi ei ole mitään tekemistä. Eilen vielä pystyin pelastamaan tilanteen jotenkin, mutta nyt - keskiviikkona - ei luvassa ole mitään järkevää.

Työnteko? Ei oikein kiinnostaisi. Toisaalta televisiostakaan ei tule mitään Diilin lisäksi. No tietysti Pähkähullu Professori, joka on kai elokuvalle vasta kahdeskymmenesneljäs esityskerta vuoden sisään.

***

En olisi ikinä uskonut, että ihmiset etsivät näin paljon esileikkiä netistä.

Tai ohjeita. Tai kuvia. Tai jotain.

[edit: kuva lisätty]

***

Ajattelin vielä eilen, että tänä iltana voisin kirjoittaa seksipalstan kakkososan, mutta juuri nyt fiilikset on sen verran sekavat, että taidan pyrkiä vaan nukahtamaan mahdollisimman nopeasti. Valmistelen vähän huomista päivää, kaivan hyllystä yhden lukemattomista lukemattomista kirjoista ja käyn sänkyyn aloittaen sen. Ensimmäinen kappale ja suljen silmät sitten toivoen parempaa huomista.

Ei tässä päivässä mitään huonosti ole. Ehei. Ei ihmispieni tarvitse mitään negatiivisia tapahtumia siihen, että ahdistaisi pikkaisen. Siihen tarvitaan vain, ettei tapahdu mitään hyvää. Kun kerran on mitäänsanomaton päivä, niin yhtälailla sitä voi sitten blogata.

Joku aika sitten oli puhetta erään toisen bloggaajan kanssa siitä, kuinka nettikirjoittaminen on muuttunut. On niitä, jotka kirjoittavat vain niistä asioista, joista vain oma kaveripiiri on kiinnostunut - tai muuten pieni ihmisryhmä esimerkiksi harrastus- tai työympyröistä. Sitten on niitä, jotka tietoisesti tai tiedostamattaan pyrkivät säväyttämään.

Taidan olla jälkimmäisiä. Ainakin ajoittain.

***

Kun kerran maanantai sattui monille pahimpaan mahdolliseen päivään, eli siihen, että pitää työpaikoille palata vähän pidemmältä vapaalta kuin pelkältä viikonlopulta, niin tällä kerralla maanantaikutonen poikii kysymyksensä lomanvietosta ja sen seurauksista.

(I): Kuinka paljon vietit heinäkuussa auringossa?
Liian vähän siinä mielessä, että en edes palanut. Heinäkuun alun helteissä ei hirveästi tullut ulkona edes oltua.

(II): Monta elokuvaa tuli katsottua leffateatterissa?
Neljä. Sin City, Mr. & Mrs. Smith, Star Wars ja Maailmojen Sota. Jos olisin tiennyt, millaista huttua kankaille tähän aikaan heijastetaan, olisin valinnut vain ensimmäisen.

(III): Onko heinäkuu ainoa oikea lomakuukausi, jos saisit valita vapaasti kuukauden?
En kyllä viettänyt lomaa (lukuunottamatta kahta päivää), joten vaikea mennä sanomaan. Viimeksi olen viettänyt kesälomaa vuonna 1999 tai 2001. Riippuu vähän näkökulmasta.

(IV): Mikä oli typerin asia, jota jouduit heinäkuussa todistamaan?
Ei epäilystäkään, että typerin näkemäni asia tapahtui unissani, mutta koska sitä ei lasketa, niin pakko kai sanoa, että töissä säännöllisin väliajoin toistuvat tekokainalopierut ovat jotain, mitä ihmismieli ei voi kuvitella.

(V): Vietitkö heinäkuun järkevästi? Olisitko halunnut tehdä vielä jotain muuta?
No en todellakaan. Taloudellisesti ajateltuna kaikkia toimia voi ehkä pitää järkevinä, mutta muuten heinäkuu menikin ihan penkin alle. Jos pystyisin listaamaan tähän sen kaiken, mitä olisin halunnut tehdä heinäkuussa, niin maanantaikutonen ilmestyisi vasta torstaina.

(VI): Lomaseksiä?
Vaikka tavallisesti retostelen leveästi tai itken saamattomuuteni perään, jätetään tälläkertaa hienovaraisesti kertomatta. Kaikkea ei pidä paljastaa.

Sitäpaitsi sanoinhan jo, etten viettänyt lomaa.

***