Visukinttu

Kylläpäs taas tuntuu vähän omituiselta, kun ei ole piiitkään aikaan blogannut. Haamupäivityksiä tuntuu olevan ihan hassuun tahtiin, mutta minkäs minä niille voin.

Todennäköisesti voisin paljonkin, mutta sanotaan näin: En vaan osaa.

Tälle polkkaamistauolle on ihan hyvä syynsäkin. Tämä armas kotikoneeni kun on päättänyt alkaa kyrpäilemään ja matelee kuin täi tervassa. Samaten langaton hiiri/näppäimistö-yhdistelmä on sanoutunut irti yhteistyöstä koneen kanssa - tai kone on sanoutunut irti yhteistyöstä yhdistelmän kanssa. Ihan miten vain, mutta ainoa tapa käyttää tätäkin tämänhetkisen varsin hektisen elämänvaiheen kanssa, on tuoda töistä tullessaan näppäimistö ja hiiri mukanaan. Mikä on ihanaa.

Onneksi sitä vielä kuitenkin tuntee ihmisiä, joille tietokoneet eivät ole matka ihan toiseen maailmaan. Vielä alkuviikosta tämäkin olisi ollut sula mahdottomuus, ellei Jukka olisi käynyt fiksaamassa tätä edes tähän kuntoon. Nyt pitäisi vain löytää aikaa (ja viitseliäisyyttä), jotta jaksaisi etsiä jostain Windowsin asennuslevyke ja asentaa se uudestaan tähän rakkineeseen.

Tottapuhuen olen alkanut ajattelemaan taas sitä powerbookin ostamista. Entäs jos vaikka ensi kuussa jo....

Ai mutta hetkinen. Sehän alkaa jo 10 minuutin päästä!

***

Koska vahvistuksemme australiassa heitti ilmoille kunnon kategoriointia, niin tällä kertaa maanantaikutonen menee yhden askeleen pidemmälle kategorioinnissa ja keksii yhden lisää saadakseen kuusi täyteen. Sen pidemmittä puheitta, Labels.

(I): Milloin kohtasit ensimmäisen kerran yhden yön suhteen? Mikä oli hänen nimensä?
Opiskeluaikana, eli 17 -vuotiaana. Hirvittävässä (molemminpuolisessa) humalassa jotenkin mukaan tarttunut tyttö oli kai jokseenkin vanhempi, jonka tajusin vasta aamulla. Nimeä en muista lainkaan. Tuskin tiesin edes silloin.

(II): Onko sitä naiskenneltu kenenkään kanssa säännöllisesti vain naiskentelemisen vuoksi? Ja montakohan kertaa?
On. Yleensäkin ihmisten asennoitumista ns. fuckbuddyihin on vähän vaikea ymmärtää. Miksi ihmeessä kaksi aikuista, vapaata ja tervettä ihmistä eivät voisi harrastaa sosiaalisesti rajoittamatonta seksiä keskenään?

Lähes vuoden ajan kiitos. Ei kuitenkaan yhtäjaksoisesti. Puhelin on hyvä keksintö, jolla voi tilata muutakin kuin pizzaa.

(III): Käytkö treffeillä vai deiteillä? Onko niissä jotain eroa? Mikä on surkein treffimuistosi?
Eiköhän suurin ero ole lähinnä ihan kieliopillinen. Jos lähdetään saivartelemaan, niin deiteillä käyminen on ehkä hiukan vapaampi ilmaisu kuin treffaileminen.

Surkein treffimuisto on helppo sanoa. Aikanaan ajauduin treffeille ranskanopiskelijan kanssa, jonka lupasin viedä Finlandia-talolle klassisen musiikin konserttiin. Talolla oli joku iso nimi esiintymässä. Valitettavasti en muista esiintyjän nimeä, koska se olisi ehkä ainoa asia illassa, jonka haluaisin muistaa. Jokatapauksessa lupasin odottaa sisäänkäynnin edessä ja sanoin pukeutuvani tummaan pukuun. Kyseinen nainen saapui sitten paikalle hiihtareissa ja leopardikuvioisessa tiukassa paidassa, jossa oli norsuntuheron kokoinen karvakaulus. Illan edetessä leidi osoittautui myös yhtä älykkääksi kuin nippu nakkeja, sekä ilomielin antoi miehen maksaa kaiken.

Kiittikö jälkikäteen edes? Ei tietenkään.

(IV): Muistiinpainuvin paikka, jossa olet juuri-tyttöystäväksesi-vakiintuneen-tytön kanssa harrastanut seksiä?
Vanhempien sauna.

Sori äiti.

(V): Jos rakastumista voisi kuvata värillä, niin millaiseksi sen maalaisit?
Täysin punakeltaoranssinen, kuiva syysmetsä, johon paistaa aurinko todella lämpimästi.

(VI): Oletko rakastanut ketään koskaan enemmän kuin itseäsi?
Olen. Eikä kukaan kai koskaan voi lopettaa täysin rakastamastakaan jos sellaista on tullut vastaan.

***

Enää ei välttämättä ole kovinkaan kauaa siihen, että työtilanne jopa mahdollistaa pienen sapattivapaan pitämisen. Saa nähdä - ehkä tuurillani se mahdollisuus jää olemasta, mutta tuurilla ne laivatkin karille ajaa tai jotain sinnepäin.

Tänään päähän pälkähti ajatus siitä, että jos vuokraisi talon jostain Espanjan tai Italian maaseudulta ja menisi sinne kuukaudeksi? Joku sellainen tönö, johon mahtuisi juuri pari ihmistä - tai sitten sellainen, johon menisi vajaa kymmenen ja houkuttelisi tarpeellisen määrän itsenäisesti matkaa tekeviä ihmisiä mukaan kimppamatkaan.

Sisiliassa olisi 14 hengen majoituksen mahdollistava linna vuokrattavana 2000 euroa viikko. Ei tulisi edes kalliiksi jos kaikki paikat täyttäisi. Oma uima-allas, näköalat, kattoterassia ja kaikkea muuta, mitä nyt italialaiselle "linnalle" voisi kuvitella.

Ai niin ja viinikellari tietty. Mutta ilman viiniä. (d´oh!)

***

Nyt se juhannusviikonloppu on sitten kokonaisuudessaan virallisesti ohitse. Itse aaton kuvia on nähtävillä netissä. Oletan, että sen verran suuri osa oleellisista ihmisistä osaa lähettää sähköpostia kysyäkseen kuvien sijaintia, että loputkin saavat tietää.

Eilinen lauantai meni ihan siinä sivussa loikoillen tosiaankin. Sosiaalista kanssakäymistä sen päivän osalta toimitti melko nopea käväiseminen muutaman kaverin kanssa syömässä illalla ja toimintaköyhyyden vuoksi tämä päivä pitikin pyhittää jollekkin järkevälle, mutta mukavalle ajankululle. Vielä viime yönä varsin validit suunnitelmat kuitenkin peruuntuivat päiväsellä ja päätin lähteä juhannusajelulle Kirkkonummelle.

Perinteiseen tapaan piti käydä katsastamassa Porkkalan tie, jossa juhannusaikaan on usein parikin eri ratsiaa eri poismenoteillä. Mitä voi muuta odottaa, jos kyseessä on erittäin tiheästi kesäasutuksella rakennettu niemi, josta on käytännössä vain kaksi poistumisreittiä. Tyhmähän sitä olisi, jos sinne ei ratsiaa laittaisi.

Koko juhannus laittoi vähän mielen matalaksi. Olihan se kivaa viettää tuttujen ja puolituttujen kanssa kesän keskihetkeä, mutta nyt ollaan sitten periaatteessa jo ylitetty se kesän kohokohta. Enää on jäljellä heinäkuu, jolloin kaikki ovat lomalla (paitsi minä) ja elokuussahan alkaa jo käytännössä syksy.

Minä? Pessimisti?

***

Tuossa puolenyönmaissa ajattelin vakavasti käyväni sänkyyn lukemaan. Jonossa olisi parikin hyvää kirjaa, muunmuassa Brian Urquhartin A Life in Peace and War.

Sitävastoin katselin illalla tallennetun elokuvan Pilviin Piirretty. Kyseessä on melko uusi tsekkiläinen leffa, joka kertoo toisessa maailmansodassa Englantiin pakenevista tsekkilentäjistä ja siitä, millainen kohtalo heitä odotti sodanjälkeisessä kotimaassaan.

Olen aina ollut jokseenkin viehättynyt ihmiskohtaloista. Yleensä sellaiset harmittavan pessimistiset dokumentit ovat niitä kaikkein mielenkiintoisimpia. Sellaiset, missä harvat saavat elämälleen hollywoodmaisia hetkiä tai jossa ihmisiä kuolee kärsimysten saattelemina. Elämää kaikkein raadollisimmillaan siis.

Kaipaisin taas pitkästä aikaa pitkäjänteistä väittelytoveria historiasta ja siitä, millaiseksi ihminen on omaa historiaansa muokannut nimenomaan sodan ja väkivallan kautta. Ihmisen historiahan on sodan historiaa, eikä maailmassa kovin moni rauhan vuosi ole todellisuudessa tuonut hirvittävästi mitään merkittäviä kehitysaskelia. Ei välttämättä mikään kaikkein hedelmällisin tai viihdyttävin keskustelunaihe.

Todennäköisesti juuri tällaisista asioista johtuen, jotkut ihmiset pitävät minua ehkä hiukan pelottavana. Se yhdistettynä ammattiini - tai pikemminkin sen toimintakenttään, vaikuttaa varmasti joidenkin minua paremmin tuntemattomien ihmisten ajatteluun siitä, millainen olen tai mitä voin ajatella erilaisista aiheista. Lisämaustetta tähän antaa se, että en pidä itseäni hirvittävän avoimena persoonana.

Tough shit. Ehkä bloggaaminen ei anna meistä ihmisistä sitä ainoata oikeata mielikuvaa?

***

Pin... eikun Blogilistaan on tullut nähtävästi uusia juttuja. Kauan kaivattu top-listakin on jossain välissä tullut kehiin - enkä minä sitä(kään) ole huomannut. Perhana.

Kymmenen kärki oli aika ennakoitavissa. Yllättävää minulle oli, että tilaan yhdeksää niistä kymmenestä. En minä näin laumasielu ole? Putoaisikohan joku niistä jos lopettaisin tilaamisen?

***

Ou jea.

Aamu valkeni aivan liian nopeasti ja vilkaisu yöpöydällä olevan kännykän kelloon paljasti sen olevan jo yksitoista. Sisäinen vekkarini väänsi kropan hereille, mutta aivoja ei - ja vasta tuntia myöhemmin lähimarketista haettu pizza yhdessä Simpsoneiden kanssa herätti aivotkin.

Ah. Eilen oli juu kivaa. Oikeastaan ensimmäinen kerta tänä kesänä, kun tuli oikeasti tallusteltua tarpeeksi myöhään yöllä kotiin. Ihmisen pitäisi joka kesä kokea valoisat yöt juuri siten. Kun on lämmintä ja valoisaa. Päällä pelkästään t-paita ja silti ei kuole kylmyyteen. Kuuminta hottia.

Nyt on sitten kai juhannus. Perinteinen luuserijuhannus kutsuu ja jääkaapissa odottelee äijä-ämpäri, eli yli kilo lihaa muoviämpäriin pakattuna. On oikeastaan vähän vaikea ymmärtää, miksi helvetissä niinkin neitimäisen pienestä marjaämpäriä muistuttavasta pikku kaukalosta voi tulla niin testosteronia huokuva äijämäisyyden linnakkeen tervapata pelkästään sillä, että se pakataan täyteen lihaa.

Hyviä grillailuja kaikille. Minä pysyn absolutistina tänään.

***

Ilta ja yö Kallion kaduilla ja baareissa naapurin kanssa. Ja vähän muidenkin. Kivaa oli, kuten nyt tietysti aina kun omanlaisellaan porukalla on liikenteessä.

Kyllä, tällaiset illat eivät ole mitään korkeakulttuurin mekkoja vaan ihan perinteistä suomalaista kännäämistä. Mitään suurempaa filosofiaa ei näistä kannata edes vaivautua etsimään, mutta sitähän se teettää.

Hakaniemestä käveltiin takaisin kotikortteliin molemmat kadottaen hyvää viskiä pois kehosta ylimääräisellä liikunnalla kesäyössä ja piereskeltiin matkalla kilpaa.

Oli aika äijä olo. Mutta sitä se viski teettää.

Huomenna vuorossa on hiillostettua lihaa.

***

Ihmiset tekee mitä kummallisempia asioita. Oikeastaan tässä maailmassa leipää voi ansaita paljon monitahoisemmin kuin 500 vuotta sitten. Vaihtoehtoja on muitakin kuin vain seppä, maanviljelijä tai kalastaja - muutamia muita ajan ammatteja mainitsematta.

Kaikkia duuneja yhdistää oikeastaan yksi seikka. Ei - se ei ole työn harmonisuus tai edes matalapalkkaisuus, joka tottavieköön haittaa monia ammatteja (mutta jos ei olisi matalapalkkaisia, niin ei olisi korkeapalkkaisiakaan). Kaikkia duuneja yhdistää se, että jos julkkis sattuu osumaan kampaajalle, korjauttamaan autonsa tai ajamaan ylinopeutta - niin auta armias kuinka nopeastikaan siitä kirjoitetaan roskalehdistössä. Joidenkin lehtien tarjoamat neljän nollan palkkiot eivät tätä oravanpyörää ainakaan hidasta.

Toinen illuusio, mikä on kadonnut omasta päästäni aivan muutaman vuoden sisään on se, että kun olet tekemissä minkä tahansa ammatin kanssa, niin olet aina osa myös sen yksityisen henkilön kännitarinoita. Eli juuri niitä tarinoita, joita se ammattinsa vakavasti ottava kaveri sitten naureskelee/itkeskelee/valittelee kavereilleen juhlissa tai muutenvain ajankuluksi. Jos ilmestyt lääkärille sateenvarjo perseessäsi, luuletko tosissasi, ettei lääkäri kerro sitä hauskana tarinana eteenpäin seuraavassa saunaillassa poliisille, joka kertoo vastineeksi jonkun muun vastaavanlaisen hassunhauskan tarinan?

Omalla tavallaan tuon tarinoiden kertomisen ymmärtää ihan hyvin. Jos nimiä eikä mitään tunnistettavia piirteitä kenestäkään mainita, niin nehän jäävätkin vain tarinoiksi. Kaikki mikä nyt vähän ihmisiä ilahduttaa, on vain hyväksi. Silti tällaisella on myös oma parantavakin vaikutuksensa. Voin kuvitella, että yksi stressaavimpia ammatteja ovat ne, joissa joutuu tekemisiin kuoleman kanssa. Kuulin aiemmin siitä, että näissä ammateissa leikinlasku ruumiiden parissa - tai niiden kanssa on hyvin yleistä. Ei ole mitenkään tavatonta, että ruumiinpesua suorittavat ihmiset ovat peittäneet ruumiin kasvot pyyhkeellä johon on piirretty leveävirneinen hymiö.

En minä ainakaan halua kuolleena päätyä kenenkään marionetiksi. Vaikka niin ajattelenkin, niin on hirveän vaikea lähteä syyttelemään ketään tuollaisesta. Raaka duuni vaatii ihmiseltä asennoitumista, jonka vastapainoksi on pakko suhtautua meille epämiellyttäviin tai -tavallisiin asioihin rankalla huumorilla. Jokainen kuolee ja jokaiselle on luvassa hautausurakoitsija, jonka mielestä nyt vaan sattuu olemaan hauskaa asetella ruumistasi John Travoltaa muistuttaviin tanssiasentoihin.

[tämän kirjoittaja ei joudu työkseen tekemisiin kuolleiden kanssa]

***

Maailmassa on monia asioita, joiden olisi pitänyt jäädä 1980-luvulle. Kaksi niistä on Bonnie Tyler ja Cher.

***

Olisikohan aika taas tehdä pieni kännibloggaus? Ihan tällainen pieni vain, koska takanahan on vain neljä tuntia Kallion kaduilla. Ei mitään sen suureellisempaa - ihan vain tavallista baareilua hyvässä seurassa.

Ilta loppui sitten ihan rattoisissa merkeissä. Nightlifessä. Jos maanantaina asiasta syytetään iltapäivälehdissä kaljuksi ajettua miestä, joka poistui paikalta, niin olen syytön.

Ihan niinkun oikeasti.

Ihan totta.

***

Sain juuri 28 tekstiviestiä parin minuutin sisään. Kaikki tyhjiä.

En tiennyt olevani noin kaivattu, mutta en myöskään tiennyt, että minulle ei vaan ole mitään sanottavaa.

***

Galleriassani näkyy sukupuolten välinen epäsuhta. Mitä enemmän kuvassa näkyy paljasta nais-ihoa, sitä enemmän kuva on saanut katsojia. Korkeimmat katsojamäärät kuvalla ovat lähes nelinkertaiset matalimman katsojamäärän saaneisiin kuviin. Se, että jälkimmäiset esittävät usein miehiä täysissä vaatteissa, ei liene mikään yllätys.

Tällä hetkellä olisi taas palava halu uhrata päivä tai kaksi kuvaamiselle. Kaapata joku kuvattava matkaan ja tehdä jotain pysyvää. Jotain sellaista, mistä myöhemminkin tulee hyvä mieli.

Kaupungin kuvasin jo kauan sitten. Staattiset rakennukset eivät juuri enää jaksa kiinnostaa. Ihmiset ovat se tämänhetkinen juttu. Tottakai, mistä tahansa tiilirakennuksesta löytää piljardi yksityiskohtaa, joista voi jokaisesta nähdä jotain uutta hienoa, mutta ei vain enää jaksa. Mielikuvitushan tässä on varmaan kadonnut.

Eräs ihminen muuten on rakastunut. Aika hienoa. :)

***

Vielä neljän aikaan iltapäivällä olin ihan varmana osallistumassa Kallion Blogimiittiin. Kaksi tuntia myöhemmin olin valmistautumassa hakemaan siskoani sairaalasta viedäkseni hänet kotiinsa. Toisella käsi paketissa - eihän se olisi voinut Porvooseen asti itse ajaa. Ohimennen sairaalaan ajellessani kävin Toverissa katsomassa, että kuinka paljon provinssiviikonloppuna ihmisiä oli vaivautunut paikalle.

Vallan moni oli. Eräskin nimeltämainitsematon oli löytänyt kaljuksi ajamisen ihanat puolet. En olisi uskonut. Kertakaikkiaan.

Sen noin kymmensekuntisen, mitä ehdin käydä miitissä kääntymässä, aikana ehdin oikeastaan käydä kaikki normaalin baari-illan tunnetilat läpi, joten oikeastaan fiilis on varsin ok. Kotiintultuani mietin vielä muutamaan kertaan, kannattaisiko sinne tuppautua, mutta päätin toisin. Ilta tuli vietettyä sitten John Waynen ja puhelimen kanssa.

Juhannus sai tänään ensimmäisen viettovaihtoehtonsa.

Olo on vähän sekavan jännittynyt.

***

Silloin kun minä synnyin, oli ykkösbiisinä Gary Glitterin - "I'm The Leader Of The Gang"

Ei välttämättä mitenkään mukavaa joutua yhdistetyksi pedofiiliin, mutta onpahan ihan mielenkiintoinen knoppitieto, jonka mahdollisti Annen lähettämä linkki.

Tästä muuten heräsi ajatus siitä, että vähentääkö ihmisen saavutuksia se, että henkilö muuten omassa elämässään on epäonnistunut idioottipaskapää? Olisiko Sikstuksen kappelin freskot yhtään sen vähemmän mittavampi saavutus taiteen alalla, jos Michelangelo olisi homostellut Ghirlandaion kanssa? Tai miten sarjamurhaajaan suhtauduttaisiin, jos sama ihminen olisi kehittänyt syöpälääkkeen, joka pelastaisi vuosittain kymmeniätuhansia ihmishenkiä?

***

Osallistutaan nyt sitten vihdoin ja listataan ne kuusi tällä hetkellä eniten kuunneltua biisiä. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että kuuntelen eniten radiota ja mitä sieltä milloinkin sattuu tulemaan, mutta itse biisikokoelmasta eniten korvia kuluttaa seuraavat biisit:

Guns´n Roses - Night Train
Metallica - Turn the Page
Janis Joplin - Son of a Preacherman
Nylon Beat - Sairaanfuckingkipeenraastavaa
69 Eyes - Betty Blue
Thin Lizzy - Whiskey in the Jar

Pinnan alla kytee: Van Morrisson - Mama Said there´d be days like this, Steve Miller Band - The Joker, Eric Clapton - Layla

Tästä eteenpäin en haasta ketään, koska kaikki tuntemani ihmiset maapallolla ovat todennäköisesti jo osallistuneet tähän meemiin aiemmin.

***

En ikinä ole ollut mitenkään ahkera meemeilijä. Osittain siksi, että uskon että ketään ei kiinnosta toisarvoisten jankutusteni välissä lukea kolmannen luokan valintojani tai muuta vastaavaa. Maanantaikutosessakin on todennäköissti tarpeeksi kestämistä sydänvikaisilla ja seniileillä. Toinen syy siihen on se, että meemeissä usein se varsinainen syy jää taustalle.

Niin tässäkin tapauksessa. Minut nyt haastettiin, mutta koska olen huono (ja laiska) salapoliisi, niin en mistään oikein saanut selville mitään kivaa selvitystä siitä, mitä oikein pitäisi listata ja miksi.

Juu. Tiedän. Kyseessä on se sama meemi, joka on jo käynyt kaikilla muillakin. Pitäisi vain löytää se, kenellä blogissaan lukee valmiiksi jonkinlainen ohjeistus haastetta varten.

Tai jos joku vaikka haluaisi kertoa kommentteihin, mistä oikein oli kyse? Palkinnoksi saatte ette enempää, ette vähempää, kuin listan ilmeisesti kuudesta biisistä, jotka mitä todennäköisimmin löytyvät mp3-soittolistaltani randomina, eniten/vähiten kuunneltuina, levyhyllystäni, äitini/isäni/siskoni levyhyllystä, muistiarkistoista tai levyraadin TOP100-listalta.

***

Tästä on ollut joskus aikaisemminkin puhetta, mutta mietin vasta muutama päivä sitten sitä, milloin tämän koko blogin pitäminen oikein alkoi. Muistan törmänneeni jotenkin Villen kotisivuihin vuoden 2001 keväällä. Seurasin Arkea vähän aikaa ja mietin, josko itsekin alkaisi kirjoittamaan "nettipäiväkirjaa".

Elämänvaihe oli silloin vielä paljon rauhallisempi kuin nyt. Aikaa oli pienelle näpertämiselle paljon enemmän kuin nykyarkena. Tosin päiväkirja itsessään oli vain osa sivustoja ja se näkyi. Turha kai puhuakaan siitä, että silloin olisi ollut jotain hienoja julkaisuohjelmia tai muuta vastaavaa. Ehei - kaikki piti vääntää käsin - vaikkakin editorilla. Oli [alkusyksy 2001].

Ei se tilanne kovin kauaa kestänyt. Sivujen rakennetta piti päästä muuntelemaan. Elämänvaihe muuttui vieläkin vapaammaksi kun MoonTV:llä alettiin elämään lopun aikoja ja muutaman muun joukossa sain paikasta lopulta lopputilin. Tilanne ei näkynyt juurikaan kirjoitustahdissa - merkintöjä tuli kirjaan parhaimmillaan 5-6 kuukaudessa. Sivupohjaan tuli (lyhytaikaisena) uutuutena framet [keväällä 2002].

Syksymmällä uudet duunit alkoivat ja aikaa alkoi löytymään taas vähemmän. Elämään tuli tavallisuutta hiukan enemmän kun arkirutiinit muodostuivat toimiviksi. Samalla Kitupiikki sai ulkoasuunsa jotain samanlaista mitä Visukintulla on nykypäivänä. [syksy 2002].

Päiv... eikun Blogin vääntämisessä tapahtui talvella 2003 taantuminen. Kitupiikki sai selvästi aiemmin syksyllä löydetyn ulkoasun myötä oman identiteettinsä johon olin vihdoin tyytyminen. Lähes koko vuoden olin varsin tyytyväinen, kunnes [syksyllä 2003] tuli ensimmäinen vittuuntuminen. Enää ei omien ajatusten kirjoittamisessa ollut mitään hauskaa.

[Loppuvuodesta 2003] tilanne oli taas jo normalisoitunut. Kirjoittamista piti vain jatkaa ja ensimmäiset wc-aiheiset raportit tulivat osaksi blogijournalismia.

Vuoden 2004 aikana Kitupiikki eli loppuvaihettaan. Lukijoita alkoi olla aivan liikaa ja jonkinlainen väsymys alkoi näkyä. [Alkuvuodesta] kaikki oli vielä hyvin, mutta myöhemmin Kitupiikki.com lakkasi olemasta ja myin domainin saksalaiselle firmalle.

Toukokuussa 2004 alkoi sitten Visukintun aikakausi.

***

Fetissi= palvottu esine, jonka uskotaan sisältävän taikavoimia; seksuaalisesti kiihottavaksi koettu esine Vrt. fetisismi Aiempia kirjoitusasuja: fetishi, fetišši.
[via sivistyssanakirja]

Tälläkertaa maanantaikutosessa käsitellään ihmismielen sitä kaikkein kummallisinta osaa, eli fetissejä. Mikä saa viisarin värähtämään tai pikkarit kostumaan. Maailmassa monta, on ihmeellistä asiaa.

(I): Onko mielestäsi ok sanoa, että fetissejä on kaikilla, mutta harvat vain myöntävät sen?
Noinhan se juuri onkin. Sama mallihan on hyvin yleistä aina, kun puhutaan tabuista. Konservatiivisilla ihmisillä on hyvin vankka käsitys siitä, että kun puhutaan fetisismistä, niin se tarkoittaa perversiota. Tämähän taasen ei pidä paikkaansa. Totta on, että joillakain ihmisillä tietyt fetissit kasvavat äärimmäisiin (=käsittämättömiin) mittasuhteisiin, mutta who gives a shit? Perinteisessä mielessä en käsitä omaavani mitään erityistä fetissiä, mutta lievässä muodossa kyllä.

(II): Viimeisin fetissi, mihin olet löytänyt itseltäsi tai törmännyt muiden ihmisten kohdalla?
Tosi yllättävää, mutta viimeksi vastaan tuli omalla tavallaan kaljuihin miehiin reagoiva naisihminen.

(III): Mitkä ovat kolme voimakkainta fetissiäsi?
Korkeat korot, Koulutyttö-look ja naisten navat. Chiaki Kuriyama on vaan niin håt. :)

(IV): Omituisin fetissi, mitä tiedät muilla ihmisillä olevan?
Tämä on vain toisen käden tietoa - hyvin luotettavaa sellaista, mutta maailmassa on tosiaankin miehiä (tai kenties naisiakin?), jotka saavat kicksinsä siitä, että maksavat tuntemattomien ihmisten laskuja.

(V): Pukeutuisitko kokokumiasuun, jos parisi niin haluaisi?
En ainakaan kovin mielelläni.

(VI): Kuka julkisuuden henkilö on fetissiesi ruumiillistuma?
Kuriyama tietenkin, mutta koska orientaalisuus ei ole koskaan ollut mitenkään kova juttu, niin käytännössä vaihtoehtoja on aivan liikaa. Ensimmäisenä tuli mieleen Alicia Silverstone - luultavasti sen vuoksi, että Veera kirjoitti siitä joku aika sitten.

***

Se siitä lomasta sitten. Aika meni maanantaista perjantaihin aivan liian nopeasti. Pieni pintarusketus tuli loppuviikosta saatua. Nyt käden erottaa jo selvästi tummemmaksi kuin vaatteiden peitossa olleet kehon osat. No can do. Pitäisi muistaa kirmata useammin alasti pellolla, niin tulisi tasaisempi jälki.

Ylipäätään loma osaa olla aina yhtä rasittava. Nytkin tuli huomattua, että silläaikaa kun olin poissa, jotain jäi kuitenkin tekemättä. Ihan kaikki ei mennyt ihan putkeen, mutta pitää vaan laittaa utua putkeen seuraavan kolmen viikon ajaksi. Ehkä se tästä lutviutuu.

Eikös siinä jossain kohtaa ollut juhannuskin? No mitä väliä! Helpottaahan se vain työn tekemistä kun on valoista ympäri vuorokauden!

Oikeasti piti kirjoittaa tänne jotain suuria totuuksia taas, mitä tuli (alku)viikon aikana mietittyä. Lähinnä kai noita suuria juttuja noista matkustamisen ihanuudesta, suhteesta biologisiin vanhempiin ja sitärataa. Asioiden (ja elämän) tilapäisyydestä. Nyt käytän jälleen "en muista mitä piti kirjoittaa" -korttia ja jätän suuremmat filosofioinnit myöhemmäksi.

Sitävastoin tyhjensin kameran muistikortin. Ei ihan samanlaisia kuvia kuin viime reissulta, mutta melkein...

[1] [2] [3] [4]

Matkailijoille kolme faktaa vironmatkailusta:

1.) Eestiläisillä on ikävä tapa soittaa joka paikassa huonoa ja vanhaa europoppia tai omia varsin omatakeisia sävellyksiään. Edellinen pätee myös radiokanaviin, joiden diversiteetti on jopa heikompi kuin suomessa (tai sitten emme tarkastelleet koko eetterin antimia).
2.) Yritä välttyä näyttämästä suomalaiselta ja opettele edes käytetyimmät sanat paikallisella kielellä. Vaikka harvat niitä käyttävät edes suomeksi, niin hyvä olisi osata eestiksi ainakin kiitos, anteeksi, ole hyvä ja olemme ruotsalaisia - lähettäkää lasku lähetystöömme.
3.) Vaikka olisi millaiset vatsavaivat, niin älä päästä tuhnupierua laivan tax-free -myymälän hajuvesiosastolla. Myynti laskee välittömästi ja laivayhtiöt joutuvat vaikeuksiin.

***

Viime aikoina on ollut ihan helvetillinen kiire joka paikkaan. Nyt tuntuu jo vähän helpottavan, mutta vajaan kuuden tunnin päästä olenkin lähdössä lomalle.

Loma.

Tuntuu ihan omituiselta. Oikeastaan ensimmäinen ihan oikea lomaloma kahteen vuoteen.

Koska olen siis ulkomailla, oletettavasti vaikeasti nettiyhteyden tavoitettavissa, niin aion jättää viideksi päiväksi kaiken bloggaamisen ihan muiden ihmisten harteille. Tästä syystä myös maanantaikutonen jää väliin tältä viikolta.

Sori. Toivottavasti voitte elää tämän kanssa.

***

Mainoskatkojen ei pitäisi antaa alkusysäystä bloggaamiseen.

Vietin rauhallista työllistettyä perjantai-iltaa läppäri sylissä sohvalla röhnöttäen, kun avoinna oleva televisio sai silmät tarttumaan siihen kuvaputken ruutuun. Kuvassa oli suhtkoht simpsakan näköinen, ehkä vähän jo rupsahtanut naisihminen, joka hehkutteli tulevia deittejään.

Pitkän hehkuttamisvaiheen jälkeen sitten illan realitysulhoehdokas esiteltiin myös olohuonekansalle. Ovesta pöllähti kuin huonoa elvis-imitaatiota vetävä keski-ikäinen miehenjötkäle ja ensimmäinen ajatus oli, että kylläpäs kyseisessä kaupungissa (oliko se nyt Los Angeles) sinkkunaiset on sitten epätoivoisia.

Sitten se selvisi.

Jätkällä oli Dodge Viper.

***