Visukinttu

Pieni päässäni asustava kupariseppä on saanut muitakin tehtäviä ja nykyään muistuttaa minua maanantaikutosen tekemisestä, joka on jostain syystä muodostunut jo traditioksi. Saa nähdä, kuinka kauan joku muista persoonistani jaksaa kysellä täysin typeristä ja yhdentekevistä asioista. Tosin juuri tämän vuoksi tänään varmaan on paljon käytännönläheisempiä aiheita. Olkaa hyvät. Vuoden 2005 tammikuun viimeinen maanantaikutonen:

1. Mitenkäs menee ruohonjuuritasolla?
Ei sen kummempaa, kiitos vain. Vähän haittaa tuo jalka edelleen. Kepeistä olen päässyt jo eroon, mutta johtuen heikkoudesta ja varsin jäykästä liikeradoista, kävely muistuttaa välillä perseraiskatun pingviinin tepastelua.

2. Jaahas. Entäs taloudellisella puolella?
Oikein hyvin. Palkkaa vielä odotellaan tammikuulta, mutta muuten voisi sanoa, että viime kesän muutosta aiheutunut luottokorttirumba on viimein saavuttanut päätöksensä. Ensi kerran puoleen vuoteen luottokorttilasku oli alle tonnin.

3. Oletko löytänyt jotain uusia juttuja viime aikoina?
Itseasiassa hienoa, kun satuit juuri nyt kysymään tuollaista, sillä kyllä olen. Paitsi että opin tiirikoimaan eräitä lukkoja, olen kokeillut keittiössä myös uusia miellyttäviä ruokalajeja.

4. Mitenkäs ruoka sitten? Mikä on viimeisin kokkaus minkä teit?
Tänään oli vuorossa varsin nopeaa roskaruokaa. Hookoon sinistä pariloituna ja leivän välissä tarjoiltuna. Viimeisin kunnon kokkauksesta on jo vähän enemmän aikaa ja oli kermakanaa.

5. Jos olisit ollut joskus niin kätevä, että olisit joskus keksinyt jotain oikein uraauurtavaa, niin minkä jo keksityn asian olisit halunnut keksiä?
Jojon.

6. Entä mikä keksintö olisi saanut jäädä keksimättä?
Kompaktit autot, jotka miellyttävät (vain) naisten silmää. Ne luovat fasistisen pahuuden ilmapiiriä maanteille.

***

Aamu oli taas aivan helvetillinen. Pitkästä aikaa maanantai tuntui juuri siltä, miltä se useimmille työssäkäyville varmaan tuntuu. Jouduin nousemaan sängystä jo kymmeneltä.

Ulkona oli aivan mukava ilma, suojasää teki auton päällä olevan lumen raskaaksi ja kadut olivat todella täynnä loskaksi muuttuvaa nuoskalunta. Kaksikaistaisista kaduista oli tullut yksikaistaisia ja ahtaimmat kadut saatiin tukkoon hyvin pelkästään jakeluautojen toimesta. Ahdisti lopulta ja jätin auton sakkoparkkiin työpaikan ulkopuolelle neljäksi tunniksi, jonka jälkeen se - ihme kyllä - oli vielä laputtamatta. Kiitos vain Helsingin pysäköinninvalvonta, että tänään ette partioineet kovin vilkkaasti sielläpäin missä minä.

Irtosin työkeikalta neljän maissa ja osuin tietysti pahimpaan mahdolliseen ruuhkaan. Vitutuksen sai nousemaan vielä paikallisen postin palvelutaso. Pakkausteippiä kun ei saanut paria palaa kuten ennen vaikka olin lähettämässä postin omaan pakkauslaatikkoon pakattua pakettia, jonka postimaksukin olisi ollut parinkympin luokkaa. Virkailija vain selitti, että teippiä ei ole kun ne nyt on päässyt loppumaan. Samaan lakoniseen sävyyn tosin sanoi, että myytävänä tietysti teippiä olisi. Päätin sitten olla sitäkin lähettämättä ja nimittelin virkailijaa kovaan ääneen huoraksi postin ovia paiskoessani.

Kotimatkalla ajellessa tuli sitten mieleen sekin, miksi auton katolle lumen kerääminen ei välttämättä ole hyvä asia. Ensimmäinen suojasää, niin se iso lumiklöntti sieltä liukuu tuulilasille kun vähän jarruttaa. Ei siinä muuta vikaa, mutta jos satut olemaan ahtaassa paikassa tai vaikka satasen vauhdissa. Tällä kertaa tosin pyyhkimet jaksoivat vielä sen lumikuorman sivuun viskaista. Mutta taisi viereisellä kaistalla olevat vähän hieraista silmiään kun yhtäkkiä vieressä olevan auton tuulilasilta heilahtaa ajotielle kuutio lunta.

(Enkä minä sitä virkailijaa oikeasti huoraksi haukkunut. Ei tehnyt edes mieli, mutta pitää jotenkin pyrkiä tekemään tästä blogista naisvihamielisempi tai jotain.)

***

Pitää selkeästi pitää yllä päivitystahtia, kun tässä blogissa olevien kommenttien määrä on enää 18kpl päässä merkintöjen määrästä. Ja joukossa ei ole edes yhtään spämmiä, kiitos webmasterin ja ip-osoitteiden bannaamisviitseliäisyyteni.

Törmäilin aika uuteen blogiin Aurinko ja kukka. Siinä sopivasti itsensä nimennyt Auringonkukka oli selkeästi ahdistunut siitä, että joskus vastapuolella on vähän liian suuri vaihde silmässä. Rakastumista ensi silmäyksellä ja sitärataa. Oletan kyseessä kuitenkin olleen alle kaksvitosen kundin, joka nyt sattuu vaan olemaan vähän toivoton naisasioissa (kuka meistä nyt ei olisi?) ja hetikun joku nainen nyt vain ylipäätään suhtautuu ymmärtäväisesti eikä heti nimittele pervoksi paskiaiseksi, niin sitä heti pidetään maailman ihanimpana ja mahtavimpana tapauksena. Jos hyvässä lykyssä nämä oman elämänsä roomeot ovat saaneet vielä pimppaakin, niin siitähän se ilo vasta urkenee. Kyllä sen pitäisi sitten olla jo vähintäänkin sitä ainoaa oikeaa rakkautta.

Tuon kaiken vastapainoksi netistä löytää kaikkea jännää. Justsopivasti on bongannut videon, josta tuli ensimmäisenä mieleen, että siltähän se hulluksi tullut hammaslääkärintuoli näyttäisi. Tai no - toisenahan se mieleen vasta tuli, mutta kuitenkin.

Mitenköhän näistä kahdesta eri asiasta voisi vetää mahdollisimman kyynisen loppuyhteenvedon?

***

Häiritsevän potentiaalinen, mutta pienimuotoinen nettitesti sitten osoitti, että olen suuri idolini, korttelinaapurini, rikostoverini Skitso. Tai ainakin Schizoblog. Tai jotenkin jotain.

(via ... ööö...Schizoblog)

***

Kanadalainen bändi Nickelback kuuluu niihin poppibändeihin, joiden tuotannosta löytyy muutamia biisejä, joista todella pidän. Erityisesti Breathe vuodelta 2000 on käytännössä yksi ikisuosikkini. Kyseiseen biisiin kuuluu käyttöohje: "soitetaan mahdollisimman lujaa".

Satuin sitten törmäämään tämänkaltaiseen linkkiin. Jotenkin noista biiseistä onkin aina tuntunut siltä, että ihankuin olisi jotain kuullut aiemminkin...
(via Sulo Vilén)

***

Illan kulttuuriantia näköradiosta tuijottaessani törmäsin poliisikoulun mainokseen (1,1Mt). Kyseessä on siis se mainos, jossa kaksi näennäisen rauhallista, harmitonta jamppaa istuu ostoskeskuksen penkillä, kun nainen tulee kyselemään papereita - ja paljastuu poliisiksi.

Okei. Mainoksen on varmastikin alunperin tarkoitus ollut olla hiukan flirttaileva ja kenties hauskakin (ai kenen mielestä?), mutta omasta mielestäni kyllä mennään pahasti metsään. Anteeksi vain, jos ajattelen, että Poliisin ei pitäisi popularisoida omaa uskottavuuttaan. Poliisi on ensisijaisesti organisaatio ja yksittäiset poliisit sen edustajia, eivätkä yksilöitä. Tämä pätee niin paskamaisiin kuin flirttaileviinkin poliiseihin. Yhtäkaikki.

Toinen on taas se perusajatus, mitä tuokin mainos tuo esille. Poliisi on poliisi ja poliisilla on oikeus tulla kyselemään papereitasi, olit missä tahansa tekemässä mitä tahansa. Tämänhän mainoksen rivien välistä voi lukea?

Jostain syystä voin kuvitella omaavani varsin hyvän käsityksen myös poliisien inhimillisistä puolista. Jos joku luulee todella, ettei rekistereihin käsiksi pääsevä poliisi oikeasti tsekkaa sieltä edellisenä viikonloppuna baarissa tapaamansa hoidon tietoja, elää varsin ruusunpunaisessa maailmassa. Omassa sellaisessa.

Elämmekö poliisivaltiossa enkä tiennyt sitä itse ennenkuin ne mainostivat sitä televisiossa?

***

Eilen pyörittelin päätäni tuskissa, tänään heräsin vitutuksessa, mutta ilta sai aikaan varsin mehevänkokoisen palautuksen varsin tyytyväiseen tilanteeseen. Hyvä lähtölaukaus sille oli kello 17:18 saatu todellinen älynväläys ja briljantti bisnesidea, josta parissa tunnissa oli kehkeytynyt erään alan tuleva aallonmurtaja. Kerrassaan loistavaa siis.

Kuitenkin tärkeintä mitä tänään tapahtui, oli kun tapasin pitkästä aikaa erään hymyilevän ihmisen. Ikäänkuin muistutuksena siitä, että joillakin ihmisillä on taito tehdä elämästä elämisen arvoista.

...mitä nyt sain vähän huonoa omaatuntoa hiukan myöhässä (=tänään) perille toimitetusta joululahjasta.

***

***

Sain tänään älynväläyksen siitä, että kunhan tässä saan vain kintun kävelykuntoon ja vähän ylimääräistä (=budjetoimatonta) rahaa kasaan, niin piipahdan rapakon takana pikaisella ostosmatkalla. Tämän älynväläyksen käytännön suoritus tietysti voi kestää oman aikansa. Sopivaa rakoa aikatauluihin ei ihan heti ole tiedossa, mutta kyllä tämä tästä - jossakin välissä.

Sitä vaan ajattelee itsekseen, että jos shoppailee hiljalleen täällä - tai kertarysäyksenä siellä, niin sama raha menee kuitenkin. Kaupanpäälle sitä saa kivan matkan - jossa tosin kahdeksan tunnin lentomatka (per suunta) voi viedä mehut mennessään. Jos systeri sen tosin sietää, niin kyllä minäkin.

***

Löydettyäni Parisuhteen Katherinen jatko-osan lähestulkoon sattumalta sai tämä kirjoitus meikäläisen nauramaan. Ääneen. Oikeastaan en oikein ymmärrä niitä nillittäjiä, jotka valittavat, että naisten ei pidä käydä armeijaa ja kun miesten pitää. Byhyy. Tietäisivät tuollaisistakin asioista, niin olisivat tyytyväisiä ja hiljaa. Ihme kyllä, gynekologia harvemmin kuulee käytettävän väittelyissä lyömäaseena tyyliin: "meidän pitääkin käydä näyttämässä römpsäämme tuntemattomille!"

Niin no joo. Toisaalta joissain väittelyissä tuo voisi olla aika laimea lyömäase, kun suuri osa miehistä näyttelee omaansa ihan mielellään.

***

MÄ OLIN NELOSEN UUTISISSA RUUTUKASVONA! Hähää!

***

Nukuin viime yönä univelat pois kymmenen tunnin yöunilla ja näin aivan järkyttäviä unia. Edes pahimpina teinivuosinani en voinut olettaa uniin voivan pakkautua näin paljon mitä räävittömintä seksiä. Onneksi mitään lampaita tai siipikarjaa ei ollut mukana - se alkaisi jo huolestuttamaan. Ylipäätään on näkyvissä jonkinlainen trendi unieni sisällön suhteen, että ne ovat perinteisistä teemoista (putoaminen, takaa-ajettu, yksinolo) siirtymässä b-luokan hollywood-leffoiksi. Tai b-luokan hollywood -pornoleffoiksi.

Puoliltapäiviltä oli hyvä ajatus alkaa tekemään töitäkin. Ei muuta kuin auto hangesta ja menoksi. Tajusin pohjoisrannassa autoa katsellessani, että Pallero on yksi niitä autoja, jotka näyttävät vaan hirvittävän surullisilta likaisina ja osittain lumen peittäminä. Samalla oheista kuvaa tarkasteltaessa tajuaa hyvin sen, miksi auton takaspoileri ei talvisin ole kovin hyvä ratkaisu. Olen nytkin ajeluttanut noin 15 kiloa lunta auton katolla ympäri helsinkiä. Ilmanvastus taatusti kasvaa ja siinä samalla bensankulutuskin. Pitää varmaan kunnostautua ja harjailla ne pois sittenkun lähtee vähän pitempää matkaa ajamaan.

***

Kurkku on vähän kipeä. Ahdistaa. Flunssa tulossa? Toivottavasti ei. Elän jälleen hiukan mitäänsanomatonta aikaa, jossa mikään ei satunnaisia vastaantulijoita lukuunottamatta pysty säväyttämään. Onneksi sentään jokin.

Pins...blogilista ei tunnu huomoivan näitä päivityksia. Ainakaan ajoissa. Taidan olla ainoa ja sehän vasta ahdistaakin. No oikeastaan ei, sillä eihän sillä ole väliä. Millään ei ole.

Fiilikset lainattu Lord Boredomilta

***

Naapuri heitti jälleen kivan ajatuksen ilmoille ja koska olen vastaanottavaisessa tilassa vielä muutaman päivän takaisesta naaraskatsauksestani, niin isken kiinni ajatukseen ja kaivan myös unelmanaiseni speksit esiin go-no vertausten avulla. Tämä ei siis tarkoita, että "vähemmän" -merkitty asia olisi kokonaan kielletty - vaan sitä, että se puoli naaraasta saisi olla pienempi kuin "enemmän".

Supernaaras (1 annos):

Blogit: enemmän Meaa, vähemmän Quddia
Brunetet (etc.): enemmän Amy Leetä, vähemmän Carmen Electraa
Biilit: enemmän Jeep Wrangleria, vähemmän Ford Ka:ta
Blondit: enemmän Gwyneth Paltrowia, vähemmän Marita Taavitsaista
Baarit: enemmän Manalaa, vähemmän Onnelaa
Barbaarit: enemmän amatsoonia, vähemmän kelttiä
Biisit: enemmän Queenin I Want it All, vähemmän Motörheadin Ace of Spades
Buumit: enemmän Klondiken kultakuumetta, vähemmän Stockkan hulluja päiviä
B-alkuisia sanoja: enemmän biljardia, vähemmän besserwisseriä

Tämähän vaikutti ihan terapeuttiselta. Pitääkin kokeilla ehkä joku päivä jollain muulla kirjaimella.

***

Jälleen kerran hyvä osoitus siitä, että minua ei saisi jättää yksin yöksi, jos lähellä on tietokone ja minulla vaikeuksia nukkua. Nytkin sängyssä piehtaroidessa jostain he-lvetin syystä päähän iski kuva siitä, millainen Jari Sarasvuon ja Juhana "suomen ainoa ja paras" Helmenkalastajan yhteinen lapsi voisi olla. Pakko oli nousta ylös sängystä ja konkretisoida mielikuva. Pelottavaa, mutta nehän näyttävät tarkemmin katsottuina melkein samalta.

Jos tällaisia merkintöjä tulee tänne useammin, kutsukaa lääkäri.

***

Koska blogistanian viikon aiheisiin kuuluu ehdottomasti Blogilista -blogilistan tuleminen markkinoille, ei Maanantaikutonen tavalliseen tapaan esitä elämää suurempia kysymyksiä vaan kunnioittaa Pinserin Samikin jos ei nyt elämän-, niin ainakin varhaisaikuisuuden työtä nimeämällä uudenuutukaisesta blogilistasta kuusi blogia, jotka tulevat varmasti menestymään pelkästään sillä, että ne tullaan laittamaan visusti omaan listaan ja odotukset tulevat olemaan niiden sisällön suhteen ainakin viidenneksen korkeammalla kuin koskaan aikaisemmin.

1. Lievä Kosto
Kepeän hempeä ote maailmanmenoon tuo mieleen Meiningin. Tarkemmin tarkasteltaessa osasyyllinen assosiaatioon taitaa olla blogspotin perustemplate.

2. Avionrikkoja
Sosiaalipornon perustapaus, josta Minttu Hapuli vetäisisi peruspsykologisia teemoja ainakin kolmen minuutin esitelmän verran. Lööppimäisyydessään silti hyvä vaihtoehto työssä tylsistymiselle.

3. Kasa
Kyllä, en ollut tätäkään blogia aikaisemmin lukenut. Nyt sen satuin näkemään ja sisällön ja ulkoasun yhteistoiminta oli varsin... toimivaa. Ihan pakko antaa mahdollisuus säväyttää.

4. Mieto Marinadi
Ihan siksi, koska sillä on niin kaunis hymy.

5. Mieletön maailma
Ensin luulin kirjoittajan olevan vässykkämäinen it-nörttijätkä, mutta päätin ensivaikutelmasta huolimatta tilata blogin sen rivien välistä hehkuvan hiukan fatalistisen asenteen vuoksi. Sitten huomasin sitä kirjoittavan jonkun naisen. Heh. Onkohan kukaan esitellyt sitä Benropelle?

6. Mainontablogi
Ihan siltä varalta, jos siellä vaikka joskus kerrotaan vinkkejä oman blogisijoituksen nostamiselle?

***

Naapuri heitti meeminhakuisen merkinnän ilmoille ja se suorastaan vaati julkisen häpeäntunteen nimissä lätkäisemään myös oman työpöydän näytille. Tämän nähtyään kukaan ei oikeasti usko, etten elä muuten villakoirien (niiden harmaiden ja pienempien) ja saastan keskellä. Työpöytä on ehdottomasti sotkuisin paikka, mikä asunnostani löytyy. Uskoisiko joku myös sen, että kuvassa näkyvä ratkaisu on vain tilapäinen? Jota se on ollut juhannuksesta asti?

***

Tämä ei ole suhdeblogi

Koko ajan kun Kitupiikki ja Visukinttu -blogit ovat olleet pystyssä olen pyrkinyt olemaan puhumatta naisista tai -asioistani. Enkä oikeastaan halua puhua niistä nytkään. Olen sillätavalla omituinen hyypiö, että haluan pitää omat suhteeni omina suhteinani. Joku päivä kai sitten kun jokapäiväinen elämä todella rymisten muuttuu jonkun säädön, hoidon, suhteen tai jonkun muun ihmisen vuoksi, niin kai sen huomaatte ylipäätään tämän blogin sisällöstä. Alkaa tarkat analyysit vaipanvaihdosta ja sensellaisesta, mistä ne jo lisääntyneet yleensä bloggaa.

Tänään vaan eräs illanviettotoveri töräytti pienessä sievässä triviaalin pohdinnan naisten merkityksellisestä diversiteetistä. Vaikka naisia (kuten luonnollisesti miehiäkin) tulee niin monissa eri muodoissa, väreissä, pituuksissa, painoissa, ikäryhmissä - niin miten ihmeessä yleinen asennoituminen on, että miehet ainakin tietyssä iässä tuntuvat preferoivan tietyn kaavan mukaisia naisihmisiä. Eli käytännössähän se tarkoittaa noin 170-175 cm pitkää, hoikkaa, vaaleat pitkät hiukset omaavaa naista, jolla on B-C kupin rinnat ja profiilista selkeästi erottuva, muttei raa´asti esiintyöntyvä takapuoli. Missä deittinetti-ilmoituksessa kukaan on koskaan nähnyt miesten toivovan ihannenaiseltaan rehtiä luonnetta, itsenäistä toimeentuloa tai akateemista tutkintoa, jotka ovat taas naisten aktiivisia toiveita miessukupuolta kohtaan.

Me like blonds

Tähänkin ikään mennessä voin sanoa saaneeni omat kokemukseni naisista. Tottakai, helposti naisia tulee ajateltua objekteina. Jos joku heittäisi äkkiä, että "sano kolme asiaa tosta vastaantulevasta naisesta?", niin aika helposti ensimmäisenä tulisi mieleen tukan väri ja tissit. Ei siis puhettakaan mistään sellaisesta, että "se näyttää aika kivalta" tai "se taitaa olla humanisti". Mies ei vain taida kyetä nopeaan, rationaaliseen ajatteluun, kun kyse on refleksinomaisesta reaktiosta vastakkaiseen sukupuoleen.

Miten sitten oma naismaku jyrää? Kyllä. Kummasti tunnun omaa historiaani tarkasteltaessa preferoineeni blondeja, mutta yhtälailla mukaan on mahtunut tummatukkaisia, brunetteja - pitkä- ja lyhyttukkaisinakin. Kuppien koot on olleet ekstrasmallista ekstralargeen ja kaikkea siltä väliltä. Peffojenkin kokoelma vaihdellut persrypystä fillaritelineeseen.

Koko pointti tässäkin merkinnässä taitaa olla kuitenkin vanhojen muistelu. Sitä joskus ajattelee vähän melankolisesti kaikkia vanhoja säätöjä ja joidenkin perään jopa vähän kaiholla muisteleekin.

Johtunee varmaan siitä, että tänään blogistaniassa törmättävänäni olleella Marinadilla on niin kaunis hymy.

***

Eilisilta paikallisissa baareissa meni ihan hyvin, mutta tajusin kolmen siiderin jälkeen olevani paitsi huonovointinen, myös humalassa. Hesarilla nautitut makkaraperunat paransivat oloa sen verran, että vältyin lämmittämästä katukivetystä vatsani sisällöllä, mutta se toimi hyvänä muistutuksena siitä, että alkoholin - oli määrä kuinka pieni tahansa - kanssa kannattaa nauttia myös kiinteää ravintoa.

Kaikenlisäksi kinttu ärsyyntyi taas kipeäksi. Vain 200 metrin kävelystä. Pitää ottaa kevyesti varmaan seuraavan kuukauden verran ja välttää pienintäkin ärsytystä.

***

Pakkohan se on taas meemittää, kun kerran tarjolla on tällaisia perjantai-yön meemejä. Mitäpä sitä viriili mies muuta tekisikään perjantai-yönä muuta kuin esittelisi vasenta kättään netissä.

Jep. Eli kyllä, se on vasen käteni. Vasen käteni on palvellut minua hyvin ainakin tähän asti. Se on koura, johon olen voinut turvata kun oikea käteni on estynyt suorittamasta jotakin tehtävää. Vasen käteni on joskus hansikkaan peittämänä. Joskus tukena oikealle. Joskus suorittamassa yksinäistä tehtävää, jonka vain vasen käsi voi parhaiten hoitaa.

Vasemmassa kädessäni on myös arpi, josta mainitsin aiemmin. Vasemman käden rystyset ovat paremmassa kunnossa kuin oikean ja kämmenselässä erottuvat verisuonet ja jänteet selvästi jännitettäessä. Vasemmassa kädessä on myös ns. suutarinpeukalo.

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen vasempaan käteeni, josta pidän hyvää huolta. Kynnenalusiin ei ole ylimääräistä kasvustoa kertynyt sen jälkeen kun täytin 10 ja opin käyttämään kynsisaksia. Jonkinlaista huolta pidän myös muutenkin käsistäni, vaikken mikään metrosexuaali olekaan.

***

Tuli sitten tuo aiempi ongelmakin ratkaistua, vaikka en sitä (vielä?) tässä Visukintussa ottanutkaan käyttöön. Ongelma nimittäin oli oikeasti vielä paljastamattomassa työhön liittyvässä blogiprojektissa, jonka keksin nähtävästi samaan aikaan kuin naapurikin. Ihan eri blogeista kuitenkin on kyse - älkää huoliko. Meikäläinen ei vielä - tai enää - miten sen nyt haluaa ottaa - ole pelimaailmassa kiinni niin paljoa, että sitä työksi voi sanoa.

Silti on aika voittajafiilis, kun sai tuon ratkaistua. Ja tulihan siitä hienokin siitä uudesta blogista. En tosin kerro siitä täällä. Ainakaan vielä.

***

Perhanan perhana ja turskatin turskatti. Nyt tämä blogisofta alkoi oikein kiukuttelemaan ja kunnolla. Tuosta allaolevasta permalinkistä kun klikkaa, niin eihän se tuo lainkaan sen näköistä sivua esille, kuin vanhemmassa merkinnässä sama sivu on. Mutta jos kirjoitan nyt uuden merkinnän tämän jälkeen, niin taas tämän merkinnän permalink-sivu näyttää ihan ok:lta.

Nyt jokin mättää ja pahasti, mutta se ei voi olla Movabletypen template-ratkaisu (kai-ehkä?) koska sama template ohjaa molempia sivuja. Hittolainen.

Ei kellään löydy apua siihen, miksi tuo tuollaiselta on? Jos joku tuon ratkaisee, niin palkitsen viinipullolla. Tai jos joku ratkaisee ongelman "avaimet käteen" -periaatteella, niin väkevämpääkin on tulossa.

Eli kaikki alkoholistibloggaajat huomio.

Update: nyt sitten näyttäisi siltä, että yksittäisen merkinnän arkistosivun HTML näyttää olevan sen verran sekaisin, että koodissa on virheitä melkoinen määrä, joka todennäköisesti tuon aiheuttaa. Ei avuliasta aatua löytyisi, joka osaisi tuon koodin kahlata läpi?

***

Kun tällaista löytyy netistä, niin maailmassa on pakko olla jotain vikaa. Tämä on.... kaiken inhimillisen vastaista.

(via Terminaali)

***

Menopaussin Mean innoittamana pitää täälläkin suorittaa itsesaast... itsetutkiskelua ja tarkastella vuoden 2004 vanhoja merkintöjä, mitkä niistä ovatkaan omasta mielestä kaikkein parhaimpia. Jokainen saa tietysti olla omaa mieltään, mutta epäilen, että maa tuskin kantaa päällään ketään, joka oikeasti muistaisi yhtäkään merkintääni kahta minuuttia kauempaa ilman muistuttamista. Tässä kuitenkin siis TOP10 - aivan käänteisessä kronologisessa järjestyksessä (helpompaa meikäläiselle selata niitä näin nääs).

Bonsaipsykopaatti

Hassu Herääminen

Avainkysymys

Virkkausta perkele!

Better life through chemistry

Koiran kanssa

Iloista läiskettä

Ikea on perseestä

HERE´S JOHNNY!

Hometta ja homejuustoa

Niitä tulikin noin paljon. Eli taidan olla vähän jäävi arvostelemaan noiden suurinta sisäistä olemusta, mutta kai niistä pitäisi joku TOP5:kin saada karsittua. Eli jos joku teistä oikein on pitänyt jostakin noista, niin kertokaas nyt siitä sitten minullekkin.

***

Tänään ei ole mitään sanottavaa.

Zilch.

***

Sannamarian ja Skitson kaltaisesti osallistun itsekin arpimeemiin. Siinä on niin hieno taiteenlaji muutettuna meemiksi, ettei tosikaan. Itse osallistun oheisella polviarvella, koska kaikkein coolein arpi on tällä hetkellä pitkälti partakarvojen peitossa. Jos niiden läpi jotain näkisi, niin silmänruokaa tarjoaisi vajaa parisenttinen arpi muistona kohtaamisesta betoniporsaan kanssa sen jälkeen kun on lentänyt fillarin selästä ohjaustangon yli voltilla. Lopputulos leukanahka auki luuhun asti ja terveysasemalla perhoslaastareita ja liimaa.

Polviarpi on taas muistona alle kymmenvuotiaana tehdystä polvileikkauksesta. Siinä nyt ei ollut mitään hienoa, coolia tai muutakaan jännää, mutta kyseinen arpi on kooltaan ehdottomasti suurin arpi mitä kropastani löytyy.

Kolmostilaa jos kysyttäisiin, kuuluisi se ehdottomasti kämmenselässä olevalle vesipisaran muotoiselle arvelle, joka syntyi siitä kun ensimmäisellä luokalla vieressä istunut tyttö (Teija Jotainjotainjotain) iski siihen lyijykynän pystyyn. Ja ihan syyttä. Uskokaa pois.

Olinkohan mä siihen ihastunut tai jotain?

***

Jälleen on aika iloisen maanantaikutosen. Tämä proletaariluokan puhetorvi tuo teille lukijoille sen, mitä olette aina halunneet kuulla ihmisluokasta, johon ette itse kuulu. Oli se sitten seksuaalisesti poikkeavat, muutenvain perverssit, keravalaiset tai teitä enemmän palkkaa nauttivat. Muistakaa, että saatte tämän vain meiltä!

1. Mitenkäs tällä kertaa menee raharintamalla?
Kiitos oikein hyvin, eli ei kurjuutta kummempaa. Paha laskusuhdanne on jo ohitettu ja äkillinen kapitaalivajaus pystytty korjaamaan, joten koko ajan parempaan suuntaan.

2. Mitäs raha noinniinkuin ylipäätään merkitsee sinulle?
Oman faijani sanoin: aina kun on markka (tai nykyään euro) taskussa, niin asiat on hyvin. Niin kauan kun sitä on tarpeeksi normaalielämään, niin ei sitä tarvitse enempää. Ainahan sitä haluaisi enemmän, mutta turha ottaa stressiä aiheesta.

3. Mitäs osakkeita omistat?
tietoliikennepuolta ja teollisuutta

4. Ostaisitko ihmisen orjaksi jos voisit?
Todennäköisesti en. Mies, joka ei pysty pitämään edes kultakalaa, ei ole paras vaihtoehto pitämään omaa kotiorjaakaan. Tosin se pystyisi ruokkimaan itse itsensä, mitä kultakala ei välttämättä tee? Mutta siitä huolimatta, siivouspalvelussa on tarpeeksi luxusta minulle nyt. Ehkä sitten kun on oma puuvillaplantaasi tai timanttikaivos.

5. Jos saisit hankkia mitä tahansa 1000 eurolla, mitä se olisi?
Kattohuoneiston Bretagnesta tai uuden Rangen. Olettaen, että se jompikumpi tai vaikka molemmat irtoaisivat tonnilla.

6. Onko antaa mitään sisäpiirinvinkkejä?
Ei tällä hetkellä. Pari vuotta, niin median piirissä voisi olla muutama mielenkiintoinen vaihtoehto. Sen enempää en kerro. Ähäkutti.

***

Tänään tuli pitkästä aikaa lähestulkoon skitsahdettua ja sanottua jotain raakaa tai mikä vielä pahempaa, ehkä ärsytettynä tehtyä jotain raaempaa. Neljättä viikkoa nyt kyynärsauvalla kävelleenä olen alkanut pikkuhiljaa vittuuntumaan koko ajan pahenevaan tulevaisuudenkuvaan joka jalan paranemiseen liittyy. Tänään, jokamaanantaisessa kalliohovin baarivisassa kun neljäs ihminen tunnin sisään kyseli mukainnostuneena "mitäs sun jalkaan on käynyt" ja heitteli vitsejä "vammaisista" niin lievästi sanottuna alkoi kyrvittämään.

Ja kyllä. Olen suomalainen mies, joten uskokaa pois perkele, että minun ei tee mieli julistaa sairaskertomustani jokatoiselle vaivoista kyselevälle. Minun ei myöskään tee mieli kuunnella mukahauskaa hassuttelua tilapäisestäkään vammaisuudesta, kun samaan aikaan lääkärit heittelevät puhelinarvioita mitä vittumaisimmista vaivoista/operaatioista/vammautumisista joiden kestoaika vaihtelee muutamasta viikosta loppuelämään.

Joten turpa kiinni, saatana.

***

Tarkastelee sitten kasaribändien pastellivärisiä utuja, hevibändien mustan nahkan ryydittämää historiaa tai nykyisten rock-bändien glamourinsekoituksellista avantgardea, niin herää aina kysymys, että miksi ihmeessä bändien rumpali näyttää kaikkein täysjärkisimmältä? Rumpaleilla on aina lyhyin tukka, tavallisimmat vaatteet ja vähiten meikkiä?

***

Hävettää tunnustaa, mutta meikäläinen katselee mieluummin ämericcäläistä tositeeveetä kuin suomalaista? Ai miksi? Tämänpäiväinen Diili oli hyvä esimerkki siitä, millaiseksi tunnelma latistuu suomalaisessa formaatin toteutustavassa. Tunnelmaa ei kertakaikkiaan ole. Musiikki on kuin perseellä soitettua ja kuvaus & editointi on salmonellasta kärsivän ensimmäisen luokan opiskelijan joka on vasta löytänyt Premieren kivat efektivalikot. Budjettiakin kannattaisi varata vähän useampaan ja parempaan kameraan kuin ne käsivaralta kuvattavat kotivideokamerat. Ei tarvitse sitten maitolasifiltterillä peitellä huonoa kuvanlaatua. Saatanan nössöt.

Sarasvuo on Trumpiin verrattuna kuin kuollut homeinen kampela. Kiltti konsulttisetä, joka lohduttaa ja opastaa insinöörejä kun menee huonosti. Siinä missä Trumpilla on munaa toivottaa häviäjät huitsin nevadaan, istuu Sarasvuo viereen kertomaan, kuinka tuskallista on joutua vapauttamaan joku, joka on ryssinyt tehtävänsä niin pahasti, että äitikin hylkäisi. Munaa siihen toimintaan eikä mitään paijaamista. Siinä missä Sarasvuon apurit pitäisi olla raudanlujia ammattilaisia, joille yhden jätkän poispotkiminen ei aiheuta pienintäkään omantunnon tuskaa, niin johan naaraspuolinen avustaja väänsi jo melkein itkua kun ensimmäinen kilpailija lähti. Mitä helvettiä? Itkeä saa jossain Mirjapyykössä eikä missään bisnesohjelmassa. Saatanan nössöt.

Ja sitten ne kilpailijat. Saatana. Koko homma näyttää joltain perhanan insinöörimaisterien kokoontumisajoilta. Missä on ne oman metalliverstaan perustaneet levyseppähitsarit Vantaalta? Missä on ne kakskymppiset ihmelapset jotka on tehneet ensimmäisen menestyspelinsä 15-vuotiaina ja koodaavat 18 tuntia vuorokaudessa pöydän alla nukkuen? Nyt koko porukka näyttää yhtä kiharatukkaiselta Nissenin sponsoroimalta maitopoikueelta. Onneksi sentään se yksi pimuista erottui joukosta ja tuli paikalle Henkkamaukan farkuissa (19,95 eur) vaikka vähän korrektimpi pukeutuminenkin olisi ollut ihan jees. Onhan kyse sentään suomen liike-elämän valiojoukosta (köh!!!).

Saatanan nössöt.

***

Aika happamat fiilikset. Sunnuntai on alkanut taas tyypilliseen tapaan hyvin, hyvin hitaasti. Päätin jo eilen, että teen tänään minimimäärän töitä - mutta teen kuitenkin jotain, jotta parin viikon päästä alkava työputki ei muodostuisi niin perkeleellisen painostavaksi. Mikä siinä on, että jos deadlineen on kuusi viikkoa, niin tekee kuitenkin ne kaikki duunit silloin vikalla viikolla. Ihmismieltä (tai ruumista) ei ole vaan rakennettu tasaisen loogiseen työskentelyyn.

Ajattelin jopa listailla jonkinlaisen sunnuntai-listan kaltaisen yhteenvedon viikonlopun tapahtumista, mutta tajusin juuri, että siihen olisi konkretisoitunut niin vähän erilaisia asioita, että on parempi jättää se tekemättä. Ihan hauskaa sinänsä, mutta olisi sitä voinut paremminkin aikansa käyttää.

Life is life.

(nannaanannana)

***

Silläaikaa kun pizzaslice lämpiää mikrossa ja ihmissusielokuva hakee alkuvalikkoaan dvd-soittimessa, ajattelin ilahduttaa iltaanne laittamalla pimppavitsin ruudulle:

Nunna meni gynekologille ja valitti, että alapäästä tulee postimerkkejä. No gyne sitä kovasti ihmetteli, että mites nyt uskonsisar on postimerkkiautomaatiksi ruvennut, mutta päätti tutkia tavaran. Vähän aikaa luuhattuaan sisar sitten kyseli, että löytyykö sieltä mitään. Gynekologi otti pinseteillä pienen värikkään lappusen ja sanoi "Ei nämä mitään postimerkkejä ole. Nämä on Chiquita-banaaneiden etikettejä."

Heko heko.

***

Röntgenissä tuli otatettua nyt sitten muutama kuva. Tulokset selviää alkuviikosta. Parin tunnin odotteluaikana ehdin lukea lehtiäkin ja tottakai yhdessä oli artikkeli lonkkaleikkauksesta. Kivakiva. Joskus tuntuu juuri siltä, että kohtalolla on aika rankka tilannehuumori.

Huumoria taas ei taida olla tällä hetkellä liikenteessä Blogislavian kahden hunajapaahtiksen kesken. Nautapiirin Sebastyne heitti melkoisen kovan syytöksen selvästi Blogoutin Sannamarian suuntaan - vaikkei henkilöllisyyttä suoraan sanonutkaan. Ihanaa. Tällaista tämä sosiaalipornoa kierrättävä piiri kaipasikin.

Kunnon kissatappelua. Tosin itse arvelisin, että ei nyt syytöksen sormen kohde ole alullepannutta kirjoitusta kuitenkaan näpytellyt ja jättää asian tähän ja ohittaa tapauksen olankohautuksella. Tämä tosin on vain oma arvioni.

Update: Lopettaako Blogistanian poptyttötrio Bitchcraft tämän myötä? Miksi todellisuudessa Katariina sai tarpeekseen? Tuleeko lisää paljastuksia? Kestääkö jäsenten keskinäinen kemia tämän traagisen kokemuksen? Näemmekö ruodintoja iltapäiväblogeissa jäsenten miesseikkailuista? Milloin ensimmäiset alastonkuvat tulevat? Onko tässä enää mitään järkeä?

***

Kaipaan kevättä ja lämpimiä ilmoja, mutta kaikkein eniten valoisuutta. Pimeys alkaa ärsyttämään. Tosin voiton puolella jo ollaan. Muutama kuukausi vielä, niin voidaan odottaa parannusta siihenkin. Tosin jos talvi on tällaista, niin huhtikuussa sataa vielä lunta. Uskokaa pois.

Huomenna on röntgen. Jalan ongelmat alkaa jo sen verran ärsyttämään, että tekisi mieli sanoa kuvista riippumatta, että laittaisivat sitä veistä heilumaan ja vähän kybernetiikkaa peliin. Vituttaa ainainen kipu - varsinkin nyt kun siitä on tullut lamauttavaakin.

Mitä minäkin tänä vuonna olen saanut aikaiseksi? En yhtään mitään.

***

Skitson kautta Sannamariaan. Siinä ennen nukkumaanmenon bloggaussaldo ja inspiraatio. Sannamaria vaikersi lapsuuden traumoista ollessaan liian erinäköinen kuin muut, Skitso taas erikokoinen. Itselleni suurin eroavaisuus muista ei ollut niinkään fyysistä kuin henkistä. Tunsin itseni typeräksi.

Opiskeluun ei ollut peruskoulussa minkäänlaista halua. Mitään ei jäänyt päähän ja auktoriteetit lähinnä riemastuttivat pahantekoon varsinkin ala-asteella. Yläasteellakaan opiskelusta ei sen "vakavoituessa" tullut mitään. Hormoonit hyrräsivät - tottakai - mutta tulevaisuudensuunnitelmat olivat edelleen täysin blancot. Edes johonkin, kunhan ei amikseen. Lukioon ei ollut pienintäkään intressiä ja kun väenvängällä halusin ilmapiirinvaihdosta, niin muutin Riihimäelle 16-vuotiaana kauppikseen opiskelemaan. Opiskelusta tuli jo vähän enemmän aikaiseksi, olinhan itse valinnut alani. Käytännön opetukset jäivät selkärankaan, teoria ei päähän vieläkään.

Lyhyesti sanottuna tunsin itseni harvinaisen typeräksi koko kouluajan. Osasyyllinen oli teoreettinen opiskelu, jossa päntättiin, päntättiin ja päntättiin. Mitään ei jäänyt päähän, kun sitä sinne yritettiin patistaa niin vihaamieni auktoriteettien toimesta.

Kaksi seikkaa muutti sitten lopulta kaiken. Toinen niistä niinkin itseriittoinen kuin älykkyystestin tulokset. Tästä on tullut blogattua aikaisemminkin, mutta lopputulos vain yksinkertaisesti hämmästytti - ja myöhemmin tarkemmin asiaa tutkittua vakuutti siitä, että kysymys ei ollut koskaan siitä, että olisin ollut tyhmä - vaan siitä, että en ollut osannut käyttää kapasiteettiani oikein (enkä osaa itseasiassa vieläkään). Järkevyydellä ei ole mitään tekoa älykkyyden kanssa, joten siitä selittyi taas se, miksen ikinä pystynyt olemaan vain nöyrä ja pyrkimään sopeutumaan joukkoon.

Toinen lopulta itsetunnon mittarit kadottanut teko oli ensimmäisen yrityksen perustaminen. Tajusin sen, että loppujenlopuksi ihmisen omat teot merkitsevät paljon enemmän kuin se, millaista hyväksyntää on saanut aikaiseksi. Todistuksilla ei ollut mitään hyötyä silloin, kun työtä tekee itselleen ja kerää uskottavuutensa, ammattitaitonsa ja pätevyytensä aivan muilla ansioilla kuin tenttiarvosanoilla.

Jokainen taaplaa tyylillään. Itse en voisi kai elää tekemättä työtä, mistä pidän - tai tekemällä työtä jollekkin muulle jonkun alaisena.

Vapaus. Sitä se on. Muutakin kuin Mel Gibsonin repliikki.

***

Kuuntelen todella harvoin radiota kotona, mutta autossa käytännössä aina. CDt saavat autossa käyttöä vain kun ajelen seuduilla joissa ei kuulu mikään järkevä radioasema, jota jaksaisi kuunnella kolmea sekuntia kauemmin.

Radio City on ihan ehdoton suosikkini. Kanavalta tulee ihan oikeaa musiikkia, eikä BritneyAquileraBlondipoppia. Mikä tahansa asema, joka jaksaa vuodesta toiseen soittaa Mötley Crueta tai Kissiä - ansaitsee oman asemansa. Radio City on nyt vaan yksi sellainen. Tottakai sekin välillä sortuu soittamaan jotain listakamaa - varsin useinkin, mutta genre on se joka jyrää.

Tänään autoillessani aseman mainos Zunamin uhreille järjestettävästä konsertista tuli aalloilta ja itse viesti ohitti korvat (ja aivot) täysin. Päähän jäi vain mainoksen spiikannut naisääni joka oli käheä kuin Bonnie Tyler. Oli siihenkin tainnut löytyä aseman sisältä oma idea, kun joku firman sussuista oli tullut maanantai-aamuna töihin ryypättyään äänensä pornoksi. Tottakai sellainen ääni pitää saada eetteriin. Ainakin itse laittaisin jos olisin ohjelmapäällikkö.

Anttilasta kiipesi kainaloon Naapurin taannoisesta vaikutuksesta Xboxin Burnout 3. Toivottavasti ajotavat eivät siirry kaduille kun pääsen rattiin seuraavan kerran.

Hetken biisi: KISS - Strutter

She’ll let you walk the street beside her
But when she wants she’ll pass you by
Everybody says she’s lookin’ good
And the lady knows it’s understood
Strutter

***

Ei tietenkään nukuta vielä tähän aikaan kun elinrytmi heittää perseensaivartelijatoukkien vaivaaman sonnin kaltaista häränpyllyä. Ajattelin joku aika sitten, että "tuntuu ihan että kello olisi kahdeksan, korkeintaan puoli yhdeksän" - katsoin kelloa ja se oli 23:30. Analysoikaa sitten sitäkin.

Katselin paremman puuttessa muutama päivä sitten nauhoitetun Stigmatan. Toisessa pääosassa yksi niistä näyttelijöistä, jotka on jotenkin niin sympaattisia, mutta niiden nimeä ei koskaan oikein muista. Gabriel Byrne. (luulisi muuten, että jampalla olisi varaa parempiin nettisivuihin)

Yksi hupaisa seikka Byrnen vuoden 1999 roolivalinnoissa kuitenkin on. Kai sitä voi sanoa henkilökohtaiseksi vastakkainasetteluksikin, mutta jos mies tekee kaksi elokuvaa ja toisessa näyttelee uskonnollista, mutta loogisuuteen pyrkivää pappisihmistä ja toisessa saatanaa, niin luulisi sen vähän sekoittavan näyttelijän metodeja?

Viimeisimmät kommentit muuten ilahduttivat. Vielä yhdeksän kommenttia, niin tässä blogissa saavutetaan 300 kommentin raja. Niin, muistinko sanoa muuten, että tämä on 324. merkintä? (...ja miksi kukaan ei ole linkittänyt tänne pitkään aikaan? Onko se osasyy siihen, että sijoitus Pinserin listalla on laskusuunnassa?)

***

Maanantaikutonen on taas silmässä ja edessä siintää informaation supervaltatie lukemattomine lukijoineen, joiden merkitys konkretisoituu rekisteröityneiden ajajien ranking-listalla. Teilläkin on mahdollisuus vaikuttaa. Ei muuta kuin matkaan! Brummmm!

1. Mitenkäs liikenteessä tänään on sujunut?
Kiitos paremmin kuin pariin viikkoon aiemmin. Monta päivää sitä on parkissa oltukin, ja tekee ihan eetvarttia päästä välillä päästelemään edes lähikaduilla.

2. Mikä saa sinut kulkemaan lujempaa?
Suihinotto, hyvä seura tai hyvä seura ja suihinotto.

3. Jotta saat parhaan otteen kulkureiteillesi, millaiset kumit laitat allesi?
Hyvät leveälestiset lenkkarit/tennarit tai kevyet varsikengät.

4. Onko aamuisissa starteissa ollut viime aikojen sääilmiöiden vuoksi havaittavia muutoksia?
Eipä juuri. Startit ovat tapahtuneet viimeaikoina melko myöhään, mutta syy siihen on ollut se, että olen päästellyt pitkään ennen parkkeeraamista sänkyyn. Sääilmiöksi voidaan siten laskea sekin, että startin aikoihin on ollut jo tavallista hämärämpää.

5. Haluaisitko lisävarustella itseäsi? Jos kyllä, niin millä?
Kyllä. Pieni kyborgibonus jalkaan ei tekisi yhtään huonoa. Pahemmaksi tilanne ei varmaan siitä kuitenkaan tulisi. Toisaalta uudet päällysteetkään eivät tekisi pahaa.

6. Ovatko peilissä olevat objektit todellakin lähempänä kuin miltä ne näyttävät? Kummitteleeko menneisyys?
Exät tuppaavat ilmestymään tavalla tai toisella maisemiin juuri näihin aikoihin. Ei hajuakaan, mistä ne ilmestyvät, mutta kummitteluksi sitä voi sanoa.

***

Vähän surullinen, mitäänsanomaton olo taas. Akuutit työt loppuivat kuin seinään ja olisi taas viikko vietettävänä johonkin tylsään (kuten lisätöihin) tai vähän järkevämpään (kuten ajeluun ympäri eteläsuomea). Saavuin juuri ulkotiloista pitkästä aikaa. Olihan sitä pakko käydä jokamaanantaisessa baarivisassa, jossa tuli huomattua se asia, että ihmisen kekseliäisyys jotenkin kulminoituu eri ravintoloiden käyttämissä pizzalistoissa - ja erityisesti niiden erikoispizzojen täytteissä. Yksi visailijoista tänään sai pöytään lätyn, jossa oli kananmunaa ja kebablihaa. Niin ja jotain muutakin. Tunnistettavia täytteitä oli ainakin tomaatti ja paprika.

Supernaiivi on varmaan ihan loistava kirja. Omassakin hyllyssä se on joskus ollut. Enää ei ole. En tosin vieläkään tiedä, miksi sitä ei tullut silloin luettua, mutta toisaalta onhan niitä muitakin lukemisen arvoisia kirjoja.

Tänään kehitän vielä maanantaikutosen. Sen vuoro on kuitenkin myöhemmin.

***

Heräilin hiukan tavallista myöhemmin tänä aamuna. Tarkkaan sanottuna klo 12:56, jolloin ulkona tuntui olevan jo vähän hämärämpää. Ihmekös tuo, univelkaa kun on kertynyt viime päivien ajalta melko runsaastikin. Pitäisi oikeasti pystyä vähän pinnistämään noiden töiden kanssa silloin kun niitä tulee käsille - ja tekemään ne valmiiksi jo heti paikalla. Nyt ne jäävät aina automaattisesti viime päiville ja tulos on tämä.

Vieläkin on vähän viilaamista jäljellä. Muutama tunti vielä jonkinlaista päivystämistä ja sen jälkeen voi jo hengähtää - ja alkaa miettimään, mitä maaliskuun alussa taas tapahtuukaan. Vastaavanlainen pyrähdys on luvassa taas helmikuun lopussa, kun seuraava deadline pistää päälle. Sitä odotellessa taidan yrittää valmistautua hiukan aktiivisemmin asioiden hoitoon pidemmällä aikavälillä. Mutta ensin pari päivää lomaa. Tai viikko. Ehkä kaksi.

Hmmm...

P.S: Viime yönä Bubbelsissa tuli ennätystulos. Omasta mielestäni kun mitä vähemmän siinä pelissä saa pisteitä sen läpipelattua, sitä paremmin siinä on onnistunut.

***

Heräilin horroksesta puoliltapäivin ja silloinkin puhelimen soittoääneen. Soittaja oli eräs työkaveri, jonka viestinä oli "lähetin sulle just mailia.... Herätinkö mä sut?". Kovasti kuulosti ihmettelevältä kun kerroin käyneeni nukkumaan neljältä aamulla taisteltuani neljä tuntia viimeisten kirjoitusten kanssa. Pahiten osasi vielä vittuilla sanoessaan "ai samoihin aikoihin kun mä tulin kaupungilta kotiin".

Paskiainen.

***

Aamulla on taas sunnuntai ja viimeinen päivä ennen H-hetkeä, joka tuntuu aina vain saapuvan aikaisemmin. Ei jaksaisi tehdä enää mitään, ei ole enää ulkopuolista elämää. Rommelkaan ei ulkona hakkaa kattopeltejä vaikka lupasi.

Viime yönä kaivoin ennen nukkumaanmenoa kirjahyllystä jotain luettavaa ja käteen osui Will Eisnerin erinomainen kirja Elinvoima. Harvoissa sarjakuvissa on yhtä voimakas tapa ilmaista asioita kaikin tavoin. Kuvakielen kautta tuttuihin hahmoihin tuntee jopa samaistuvansa.

Sarjakuva on oikeastaan todellista popkulttuuria. Siinä missä yleisesti taiteeksi arvioitavat hengentuotteet todella herättävät niin pientä osaa ihmisistä, niin sarjakuvat ovat sitä aluetta, mikä (superkaupallisen roskan ulkopuolella) on pystynyt olemaan edelleen koko kansan viihdettä. Kunnollisesta sarjakuvasta pystyy nauttimaan kaikki ikään, sukupuoleen tai kansallisuuteen katsomatta.

Sama tietysti pätee myös elokuviin, mutta siinä, missä elokuvat ovat 99% paskaa, on sarjakuvien maailmasta vielä 99% ideologistien hallussa...

...vaikka se jäljelle jäävä 1% superkaupallinen paska tuottaakin alan 99,9% voitoista.

***

Kolmenkympin saavuttaneilla miehillä pitäisi varmaankin alkaa nousemaan esille huoli omasta vanhenemisestaan ja sen lieveilmiöistä. Yksi pahimmista impotenssin jälkeen on kaljuuntuminen, joka jostain syystä on joillekkin täysin ylitsepääsemätön ongelma. Ikäänkuin hiustenlähtö tarkoittaisi miehuuden katoamista ruumiista ja kaljuuntuvasta miehestä tulee säälittävä papparainen minkä ikäinen sitten onkaan.

Toisaalla opin tällä viikolla siitä, että vaikka olenkin ns. vapaaehtoisesti kalju, niin silti joillakin ihmisillä on luulo sen tarkoittavan sitä, että yritän peittää kaljuuntumistani. Totta on, että jo ammoin päätin, että jos päähän iskee pälvikaljun kirous tai muuten hiukset lähtevät, niin poistan loputkin. Parempi ylpeästi pää paljaana kuin hiuksiaan häpeillen. Ratkaisu hiusongelmiin tuli kuitenkin jo aiemmin, kun vain huomasin, että nahkapäänä on vain mukavampaa. Sitäpaitsi, miehien osalta se toimii vähän samanlaisena kuin naisille blondius. Kaljuilla on jossain määrin hauskempaa.

Jonkinlainen sosiaalinen kysymys vapaaehtoisenkin kaljuuden myötä tulee siitä, että miten standardi-ihmiset suhtautuvat kaljuusi. Osalle täyskalju merkitsee sitä, että automaattisesti yrittää piilottaa sillä osakaljuuntumisensa. Osalle kalju mies, joka pitää päähinettä tarkoittaa miestä, joka häpeää kaljuaan.

Tästäkin merkinnästä voin sitten vetää itsekseni jonkinlaisia pohdintoja siitä, että onko kaljuni sittenkään muille niin suuri asia kuin mitä se on minulle. Osoituksena merkityksestähän on pelkästään se, että vaivauduin kirjoittamaan asiasta tänne.

Niin. Taidan lopettaa pohdinnan tähän.

***

Aina sillointällöin tulee tarkasteltua sivujen statistiikkapalvelua ja huomattua hakusanojen kirjo, millä tännekkin on eksytty. Tällä hetkellä tammikuun kolme yleisintä hakusanaa järjestyksessä on tissit, hyökyaaltovideot ja visukinttu, mutta TOP20:n joukossa on mm. 80-luku HIM, prätkähiiret, koira tasapainohäiriöt, seksiaddikti, shemale seuraa ja puuvaha.

Asiallista. Toivottavasti olette löytäneet etsimänne.

***

Varsin aivokuollut olo. Taas. Jälleen kerran edessä on viimeiset päivät ennen deadlineä. Kaksi päivää vielä ja maanantain sormet-ristissä-jotta-kaikki-menisi-hyvin -päivä. Tiistai on jo vapaata. Väsyneet silmät näkee kalenterin ja tajuaa, että kaksi päivää on oikeastaan aika pitkä aika. Odottaa. Tekemisen kannalta kaksi päivää on ihan helvetin lyhyt aika. Ainakin jos tekemistä on noin neljän päivän verran.

Mutta ei se mitään. On sitä ennenkin yövytty tässä koneen ääressä.

Hyviäkin uutisia työrintamalta löytyy. Sain muutamia kontakteja ympäri maailmaa, joista varmaan kehkeytyy jotain ainutlaatuisen kaunista, jota harva pystyy arvostamaan.

Ai niin. Ja uusi alainenkin pitäisi varmaan mainita. Pitäisi varmaan ostaa piiska, jotta sen saisi pidettyä kurissa. Se ansaitsee sitä kuitenkin. Piiskaa siis.

***

Kaiken työn keskellä on taas ollut aikaa vähän seikkailla tarunhohtoisessa intternettissäkin. Blogimaailmaa selailtu on siis taas ja eräs kirjoitus sai ajattelemaan hetken ajaksi. Lähinnä sitä, miten jotkin asiat kuuluvat yleisellä asennoitumisella lapsuuteen, eikä niiden harrastaminen ole kovinkaan vakuuttavaa kypsemmällä iällä. Tottakai, kyllä ensiajatuksena meikäläisenkin mielestä kolmenkympin hujakoilla olevilta naisilta Barbie-harrastus kuulostaa kovin kummalliselta - vaikkakaan ei mitenkään erityisesti lapselliselta. Ei kai se silti väärin ole. Paskaako minulle se kuuluu, jos joku diggaa vaikka hiekkakakkujen tekemisestä - oli sitten omaa toukka-ihmistä käytettävissä tekosyynä hiekkalaatikolla leikkimiseen tai ei. Pääasia, että on kivaa, eikös juu?

Kyllähän itsekin tuli harrastettua pienoismallien (a.k.a. koottavat) rakentamista melkoisen kypsälle iälle asti. Hiljalleen sen harrastaminen on vain hiipunut, mutta ei siksi, etteikö se olisi edelleen kivaa, vaan siksi, että siihen ei nykyään vain löydy enää aikaa. Sen harrastuksen parissa vaan aikanaan huomasin, että vaikka senkin harrastamista pidetään kai yleisesti lasten tekemisinä, niin kummasti vain varsinaiset harrastajat ovat pääosin ihan nuorista vanhoihin. Ja ketä kymmenvuotiasta enää sitäpaitsi kiinnostaa, kun pleikkarikin on keksitty?

Siinä vaiheessa, kun oma poika (?) mahdollisesti astuu tähän maailmaan, se kyllä saa pelailla vain maksimissaan tunnin päivässä ja potkaisen sen pihalle joka päivä ainakin pariksi tunniksi tekemään jotain kehittävämpää. Isästä tuli jo tietokoneen ääressä liikaa viihtyvä bloggaaja, niin kai poika vielä olisi pelastettavissa.

Ai niin - ja jos se alkaisi haistattelemaan bussipysäkillä, niin vetelen ympäri korvia niin että tuntuu. Saatana. Mulle ei vittuilla, vaikka olisitkin mun siittämä.

***

Väsyttää. Kaikki. Nukuin viime yönä aivan liian pitkään ja senkin huonosti. Näin unta jostakin todella törkeästä, johon liittyi luonnollisella tavalla identtiset blondikaksoset. Yhtään en unta muista, mutta muistan harmitelleeni kun havahduin puhelimeen tulleeseen tekstiviestiin ja toivoin itsekseni palaavani uneen takaisin kun painoin silmät takaisin kiinni.

Päivä on kulkenut kuin siivillä ratakiskoja pitkin. Mitään harha-askelia suuntaan tai toiseen ei ole tarvinnut ottaa. Pyhäpäivä jopa helpottaa sitä, ettei kotoa ole tarvinnut edes lähteä. Täällä on jo kaikki, mitä tarvitsen.

Paitsi ystävät.

Kärsin pahasta omastatunnosta sen vuoksi, että en ole ehtinyt tai voinut tavata ystäviäni taas pitkään aikaan. Joko vaivat on tehneet siitä yksinkertaisesti liian tuskallista tai aika ei ole riittänyt. Ei tekstiviestit riitä sosiaalisten velvotteiden hoitamiseen. Vaikka kuinka ajattelisi niiden sisältävän kaiken sen lämmön mitä ystävistään ajattelee, niin niistä puuttuu aina sielu. Se kosketus, äänet tai katse, jonka haluaa jakaa.

Todellinen elämä.

***

Käyskentelin intternetin ihmeellisessä maailmassa palveluntarjoajalle, jonka kautta tilasin alunperin tämän visukinttu-domaininkin. Palveluntarjoajan kansainvälistä palvelua huokuvalla sivuilla oli pieni mainos, jonka mukaan pystyisin jättämään ennakkotilauksen mahdollisesti vanhenevasta domainista - joka sopi paremmin kuin hyvin minulle erääseen tarkoitukseen, jossa metsästin kohta vanhenevaa domainia. Ilmoituksessa luki "click here to find out more" - ja minähän klikkasin.

Vaikka internetissä hyviltä kuulostavat tarjoukset ovat usein ei-niin-kovin-hyviä, niin tällä kertaa napiskuukkeli heitti minut sitten sivulle, jossa oli pelkästään a-kirjaimella alkavia, alle kuukausi sitten vanhentuneita domaineja. Sadoittain. Ensimmäisenä niin käytännöllinen:

a-gay-military-men-uniform-sex-fetish-pictures.com

Pitäisiköhän tilata? Voisi sinnek-k-k-k-kkin laittaa sitten huonon blogin, joka kertoisi lähinnä siitä, etten ole käynyt armeijaa, etten ole kovinkaan kova jätkä eikä minulla siksi ole myöskään univormua ja saan aivan liian harvoin seksiä, ettei minulla ole fetissejä ja kuvaustaitonikin ovat olemattomat.

Ai niin. Enkä ole myöskään homo.

Sitten voisin itsekseni hykerrellä kotona iltaisin ajatellen niitä satojatuhansia netin käyttäjiä, jotka eksyisivät sivuilleni etsien homosotilasfetissikuvia.

***

Kaltaiselleni "teknisesti haasteelliselle" ei ole mitään muuta niin ärsyttävää kun jonkun kommentoiminen vieraskirjaan tai merkintöihin jotain jostain RSS-feedeistä tai muista ABC-hommeleista.

Perkele. Älkää häiritkö rehellisiä bloggaajia tuollaisella. Hus!

(okei, tällä yritän vain sanoa sitä, että minulla oikeasti ei ole hajuakaan mitä niillä tarkoitetaan)

***

Kertakaikkiaan väsynyt olo, nukkumaan olisi pitänyt mennä jo pari tuntia sitten. Kämpässä on tosin kaikkialla siistiä. Siivoojat kävivät taas. Vaihtoivat lakanatkin, tuulettivat tilavaatteet ja nyt sängyssä odottaa viileät, uudet lakanat, jotka tuudittavat toivoakseni viimeöistä parempaan uneen.

Sain tänään kirjoitettua yhden pitkän artikkelin yhdeltä istumalta. Tosin siihen menikin kuusi tuntia aikaa ja paljon stressinestohermoja. Olo on silti ylpeä.

***

Juuri silloin kun haluaisin tasaisen yöunen, aloittaa naapuri aamuseitsemältä poraamaan omaa puoltaan makuuhuoneeni seinästä - vähintään 16 kertaa. Tottakai siihen herää. Ei kai täällä kuolleitakaan olla. Tajuaisivat sen edes, perkeleet.

Pitäisi varmaan kirjoittaa lappu "kaikki ei elä 9-17 elämää saatanan lampaat" ja pudottaa se postiluukusta. Tai vaihtoehtoisesti laittaa kolmelta ensi yönä pienet porailusessiot itse käyntiin.

No en kai nyt sellaista tee. Psykopaattihan olisin. Ja tyhmä.

Tyhmä psykopaatti. Kas siinäpä jotakin, jonka jokainen haluaisi hautakiveensä.

***

.... - Niin. On taas maanantaikutosen aika. Tuo perinteeksi muodostunut dialogioksennus, jossa rinnakkaispersoonani esittää kysymyksiä toisille tai kenties joku muu tunnustettu tai tuntematon blogistaniassa elävä henkilö. Muistattehan kuitenkin hyvät ihmiset, että huolimatta maanantaikutosen näennäisen huolettomasta aiheesta, me täällä kannamme huolta aina sekä hitachin uhreista, irakin tilanteesta, nälänhädästä, Benropen ahdistuksesta ja myös teidän hyvinvoinnistanne. Älkää siis huoliko. Kysymys, jonka vastaus muuttaa juuri teidän elämänne on tulossa - ehkä jo ensi maanantaina.

1. Kuinkas pyyhkii?
Kiitos hyvin pyyhkii. Mitä nyt vähän on kintun kipeys haitannut sosiaalista elämää, mutta ylipäätään on varsin positiivinen olo.

2. Harmittaako, että on taas maanantai?
Eipä juuri. Kun on tuo elämä tullut rakennettua sellaiseksi, ettei viikonpäivillä juuri ole mitään merkitystä esim. töiden kannalta. Ihan hyvä juttu, potentiaalisten maanantai-ahdistusten kannalta, mutta melko huono juttu lähinnä perjantai-lauantai -akselilla.

3. Veditkö kännit uutenavuotena?
En. Pari lasia punkkua vain. Känniksi sitä ei varmaan voi sanoa, mutta humaltunut olin.

4. Tuntuuko sinusta, että sinua tarkkaillaan?
Kyllä. Usein. Joskus jopa jotkut ohikulkijat bongailevat meikäläistä parvekkeeltani ja kehtaavatkin huudella perääni ilman selkeää ilmoittamista omasta nimestään, asuinpaikkakunnastaan, osoitteestaan, siviilisäädystään ja senhetkisestä humalatilastaan. Eihän siinä muuten tiedä, kuka tarkkailee.

5. Milloin Helsinkiin iskee Tsunami?
Jos Aaaasiassa alkanut tsunami ei pääse läpi tanskansalmen tullialueen, niin tsunamivaroitus on annettava viimeistään silloin, kun Samuli Edelmann aikoo taas hypätä ruotsinlaivalta.

6. Saitko?
En. Perhana.

***

Joku kohtalo tai muu vastaava instanssi päätti lyödä tunneköyhää päätäni sitten lätkäisemällä erään varsin mukavan tuttavani (voisi melkein sanoa ystävän) nimen kadonneiden listalle.

Kun tuosta tiedon sain, niin säikähdin aivan perkeleellisesti. En omasta puolestani vaan kaikkien niiden, joiden tiedän olevan häntä lähempänä jokapäiväisessä elämässään. Oma menetykseni ei olisi ollut mitään verrattuna heihin.

Tuntia myöhemmin kuulin, ettei se hän ollutkaan. Vaan joku saman niminen, saman ikäinen ja samasta kaupungista.

***

Joskus sitä huomaa kaivanneensa jotakin ihmistä paljon enemmän kuin itsekään tajusi. Yoe käväisi paikanpäällä ja kaksi tuntia katosi kuin savu ilmaan teekupposten äärellä. Ylihuomenna se on taas matkalla takaisin melkein toiselle puolelle maapalloa ja taas kestää, ennenkuin se on täällä tekemässä tästäkin maasta siedettävämmän asua.

Harmittaa vain, ettei Yoe raahannut toista jaappanivahvistusta mukanaan tänne.

Nyt on oikeastaan vähän haikea olo. Todennäköisesti huomennakin kyllä vielä nähdään ennenkuin se astuu lentokoneeseen mutta silti jotenkin vähän vituttaa jo valmiiksi.

On se vain ihana ihminen. Ja fiksu.

Ja meikäläinen aika onnekas kun kahta poikkeusta lukuunottamatta, en ole nähnyt käytännössä ketään frendiä melkein viikkoon ja sitten ovelle saapuu Yoe.

Bloggaan vielä joskus myöhemmin Japanintuliaisista/joululahjasta. Aika veikeä laite. Pitänee hankkia ensin vähän käyttökokemuksia. Tämän rinnalla tavalliset munakellot kalpenee...

***

Aloitin eilen katselemaan siskolta saatua DVD-pakettia läpi. Encyclopedia of WWII. Varsin mielenkiintoinen tietopaketti jossa juuri vanhoihin filmeihin perustuva kuvakerronta on se oleellinen osa, mutta eilen sohvalla makoillessani ja paketin ensimmäistä levyä katsellessa alkoi kovasti ramaisemaan ja pariin otteeseen sohvalla nukahdettuani päätin käydä nukkumaan.

Tänään, hyvän 10 tunnin yöunien jälkeen katselin sitten toista osaa ja eipä aikaakaan, niin alkoi nukkumatti tulla kolkuttelemaan silmäluomien alueelle.

En tiennytkään, että historia toimii noin tehokkaana unilääkkeenä. Dokumentin kuvamateriaali kun on meikäläisellekkin ennennäkemätöntä ja siksi melkoisen kiinnostavaa, mutta vieritän syyn käsittämättömän monotoniselle kertojanäänelle, joka saattaa monet puhesyntetisaattorit kalpenemaan oman tasapaksun äänensä rinnalla.

***

Jep. Vuosi siinä sitten nytkähti eteenpäin. Ajattelin vielä eilen tehdä tämänpäiväisestä merkinnästäni sellaisen "mitä kaikkea olen ehtinyt tehdä tänä vuonna" -merkinnän, mutta jätän sen sitten kirjoittamatta. Mitään suurempia listoja kun ei oikein saisi aikaiseksi.

Sitävastoin eilinen ilta meni sitten odotettua paremmin. Kintun kipeyden vuoksi jäi käymättä hiukan odottamissani bileissä, mutta muuten ilta meni varsin loistavasti. Hyvää seuraa ei voita mikään, oli housut jalassa tai ei.

Jonkinlaista keisari-syndroomaa ruokki tosin pieni viimeöinen tapaus, kun kuudennen kerroksen parvekkeeltani raketteja katsoessa joku blondi huutelee kadulta meikäläistä nimeltä ja toivottelee hyviä uusia vuosia. Siinä vaiheessa, pienessä viinihumalassa en todellakaan pystynyt erottamaan, kuka ihme se siellä oikein oli.

Eli jos joku tunnistaa itsensä, niin kertokaa minullekkin. Hyvää uutta vuotta kuitenkin takaisin.

Kuten kai kaikille muillekkin. Vähän harmittaa vuoden katoaminen (taas) ja se, ettei voinut jakaa hetkeä tiettyjen ihmisten kanssa, mutta minkäs sille voi.

Life´s a bitch.

***