Visukinttu

Viime yönä ei tullut nähtyä mitään painajaisia tai unia ylipäätään. Ihan normaali yö siis, mitä nyt kipeä jalka piti vähän valveilla - sekunnin kerrallaan.

Ajattelin tänään taas sitä, että kylläpäs olenkin tylsä ihminen - kertakaikkiaan. Ei tässäkään elämässä paljoa hurraamista ole. Ei oikeastaan mitään merkittävää, mistä voisi olla ylpeä. Taidan olla vähän masentunut tästä kotonaistumisesta ja siitä, että todennäköisimmin myös huomisesta tulee varsin independentti ilta.

Uutiset työntävät olohuoneeseen taas faktaa Aasiasta. Onneksi uutisaiheet eivät ole muuttuneet. Tuntuu vähän siltä, että eläisin vieläkin maanantaita.

***

Todella rauhaton yö takana. Nukuttua tuli ihan hyvin, mutta mieleen jäi pahin painajainen ikinä. Olen nappulasta asti pelännyt jokseenkin yliluonnollisia ilmiöitä - eli kummituksia ja muita sen sellaisia. Viime yönä näin "unta" että olin omassa sängyssäni, heräsin, en avannut vielä silmiäni mutta tunsin jonkun seisovan vuoteeni vasemmalla puolella, hengittäen rauhallisesti, liikahdellen hiljaa - ja lopulta kävelevän sängyn ympäri huoneesta pois olohuoneeseen ja sieltä ulos.

Eikä se tunnu vieläkään unelta, vaikka se sitä varmasti oli.

***

Että osaa taas ottaa päähän ja rankasti. Todennäköisesti koko vuodenvaihde menee taas pilalle yhden ainoan asian vuoksi ja tulen samalla vähänniinkuin bonuksena hulluksi.

Anna mun kaikki kestää.

Hyvät uutiset on siinä, että on aikaa ja mahdollisuuksia istua koneen ääressä tekemässä töitä. Ja bloggaamassa siitä, kuinka paljon vituttaakaan.

***

Kuten kaikki meikäläisen tuntevat tietävät, niin allekirjoittaneella on suunnilleen kultakalan empatiakyky ja sen rinnalla keskimääräistä sairaalloisempi huumorintaju. Silti jostain syystä lehden uusin merkintä tuntuu jo vähän mauttomalta vaikka mustasta huumorista pidänkin.

Suora lainaus kyseisestä blogista:

(TAMIL NADU) Kaakkois-Aasiaa kohdanneen suurmaanjäristyksen järkyttävä kuolonuhrien määrä jatkaa edelleen kasvuaan. Avustusjärjestöjen ja viranomaisten arvioiden mukaan katastrofi on vaatinut jo ainakin kahdensadan alligaattorin ja yli sadan kaimaanin hengen. Lisäksi kymmeniä muita on kadoksissa.

Lehden tietojen mukaan kuolleiden joukossa ei kuitenkaan ole ainuttakaan suomalaista alligaattoria, joskaan alueelle alligaattoreita lennättävät matkatoimistot eivät ole vielä kyenneet saamaan yhteyttä kaikkiin asiakkaisiinsa.

Kadoksissa oleville alligaattoreille ei anneta paljon toivoa. “Todennäköisimmin järistyksen nostattamat hyökyaallot ovat huuhtoneet heidät mukaansa, eivätkä alligaattorit selviä pitkään veden varassa”, muistuttaa YK:n avustustyöntekijä Salvatore Riina.

SPR on jo aloittanut keräyskampanjan tuhoalueella sinnittelevien alligaattorien auttamiseksi. Jopa tuhat alligaattoria joutui järistyksen takia kodittomaksi, kertoo Intian itäosissa työskentelevä Louis Vuitton.

***

On jälleen maanantai hyvät lukijat ja aika on maanantaikutosen. Tuon blogistanian oman Pravdan, joka tuo totuuden jokaiseen kysymykseen, mitä maailma voi kutoseen heittää. Vaikka sisällöntuottamisen ulkoistaminen Kiinaan on hyvin muodikasta tällähetkellä, ei maanantaikutosessa tulla käyttämään halpahintaista lapsityövoimaa vaan tälläkin kerralla kysymystenasettelu on 100% kotimaista, vaikka narsistisempi ja pinnallisempi kysymyksenasettelu paljastaakin taustalta Nautapiirin erään jäsenen.

1. Miksi niin Sedulla on niin monta ravintolaa?

Koska Sedun aikaisempi bisnes Sedburger ei menestynyt koska joku turkulainen oli jo keksinyt rakentaa hampurilaisia.

2. Pitäisikö top-listan huippujen saada vip-kortteja sedun ravintoloihin?

Pitäisi. Topkymppiläisten oikeuksiin kuuluisi saada myös ilmaisia vasektomioita ja sohvakalusteita.

3. Miksi me emme ole jo top- kympissä?

Koska te ette ole vielä keksineet paljastaa interblogistanilaista rakkaussuhdettanne minuun. Tai vaihtoehtoisesti voisitte saada lähes yhtä paljon lukijoita, jos paljastaisitte olevanne kaikki seksisuhteessa toisiinne.

4. Jos Visukintun ois pakko mennä sedun ravintolaan mihin se menis?

Vältän seduravintoloita yhtälailla kuin napalmissa kroolaamista, mutta kun jos kerran pakko olisi, niin menisin Kaivohuoneelle. Sinnekkin vain sunnuntai-iltapäivisin ja syömään.

5. Mikä olisi biisi joka saisi Visukintun hyppäämään tanssilattialle kyseisessä mestassa? Lyhyt kuvaus tanssityylistä.

Sellaista biisiä maailma on kai odottanut jo ajanlaskun alusta joka meikäläisen saisi irroittautumaan penkistä. Tyyli olisi jokatapauksessa "karannut paloletku" - jonka rinnalla lattialle heitetty porkkanakin vaikuttaisi John Travoltalta.

6. Jos Visukinttu näkisi kyseisessä ravintolassa naispuolisia nimeltämainitsemattomia bloggaajia, miten hän pyrkisi tekemään vaikutuksen.

Katsomalla silmiin ja sanomalla: "Jumantsuka nainen. Susta tulee varmaan kaunis vanhus kun sä ikäännyt. Saanko mä jäädä loppuiäkseni seuraamaan sun vanhenemista?"

***

Tällaiset päivät ovat niitä parhaita päiviä, jolloin toivoisi omaavansa makuuhuoneen ikkunasta avautuvan laajan etelänsuuntaisen näköalan. Talvipäivä, jolloin aurinko paistaa muuttaa sen vittumaisen kylmyyden kivaksi pikkupakkaseksi ja ahdistavan liukkaan jään ja loskan jalkojen alla tunnelmallisesti narisevaksi lumeksi.

Kaikki taitaa olla kiinni pitkälti näkökulmista?

Tänään on taas maanantai, vaikkei todellakaan tunnu siltä. Kävin itse liikehtimässä Hakaniemen suunnalla ja ajattelin iltasanomien mainoksesta huomattuani Burnout 3:n olevan tarjouksessa, hakea sellaisen keskustasta. Laiskotti liikaa, enkä jaksanut. Nyt takaisin kotiintultua vähän harmittaa, koska sitä olisi voinut tänään hakata sohvalla televisionkatselun vastapainona.

Pään sisällä vaivaa pienoinen ikävä. Tietäisi vain mitä.

***

Nyt kun joulunpyhät on virallisesti ohi ja ollaan jo arkimaanantain puolella, niin on turvallista ja monille varsin ahdistavaa huomata meikäläisen tekevän vielä ainakin yhden jouluaiheisen merkinnän.

Nimittäin kinkusta.

Käväisin tuossa jääkaapilla ottamassa maistiaiset taas systerin mukaanpakkaamista kinkkuviipaleista ja päätin näin juuri ennen sänkyyn hyppäämistä lukaista pari blogia läpi. Kävipä sitten siinä niin, että Khilou sanoi muutamalla sanalla vähän negatiiviselta kalskahtavan huomion kinkusta ja tulihan siinä sitten itsekin mietittyä, että ei kinkku nyt aina niin hyvää ole edes jouluisin.

Pahinta on ehdottomasti se kaupan valmiskinkut, joissa on säikeitä ja sellainen oikein iso läskisuoni siellä keskellä, johon aina pimeässä jouluyönä hampaansa tottakai upottaa. Mikä kuitenkin tekee huonostakin kinkusta hyvän on sen syöntitapa. Sillä kinkku ei todellakaan ole parhaimmillaan siten, että se siististi viipaloidaan ja sivistyneesti lautaselta haarukoin ja veitsin kitaan ahdetaan. Ehei. Parhaimmillaan se on suoraan pinnalta kuorittuna ja lihansyiden mukaan lohkottuna. Sellanen klimppi suolattua kinkkua, josta voi sitten hiljakseen vetää kuivahkoja kymmensenttisiä lihansyitä - ja dipata niitä sinapilla ennenkuin ne syö spagettimaisesti lurpsauttaen.

Äitee sanoi aina tuollaista valikointia tosin rääpimiseksi. Mutta mitäs akat kunnon miehisestä lihansyönnistä tietävätkään.

***

Kaikki tuntuvat lähtevän matkalle. Pari kaveria, systeri, Turisti ja yli-ikäiset pissikset isiensä rahoilla. Tammikuu taitaa olla paras aika matkustaa, kun niin paljon ihmisiä ulkomaat houkuttelee.

Eniten kadehdin kyllä systeriä. Se nyt lähtee vuodenvaihteeksi nykiin. Perhana. Ei siinä mitään, jos sen hotelli olisi vaikka jossain Jerseyn puolella oleva halpahintainen majatalo, mutta kun se on vajaan korttelin päässä Times Squarelta. Nykissä. Uutenavuotena.

Arvatkaa vaan vit...

No joo. Oikeastaan mä olen vaan ihan iloinen sen puolesta, vaikka kyllähän mä sen tiedän, että tollaset jutut on sille melko jokapäiväisiä jo nykyään.

Nimeni on Jarkko ja siskoni on elitisti.

"Hei Jarkko."

Olisi sitä itsekin tahtoa matkustaa taas jonnekkin. Jos vaikka nyt vihdoin saisi aikaiseksi sen verran lomaa vaikka keväällä, että kehtaisi irroittautua ja karata jonnekkin. Lämpimään? Ehei - mieluummin sitten jonnekkin viileämpään. Rantalomat ei oikein kiinnosta.

***

Tuli vietettyä sitten se joulu vähän myöhässä. Siskon luona kuusi koristeltiin, kinkku paistettiin, lahjat avattiin ja ruuat syötiin vasta joulupäivänä, kun siskot kasaantuivat omista töistään ja velvollisuuksistaan paikalle.

Lahjojakin sain, ihmeellistä kyllä, kun ottaa huomioon käytökseni viimeisten viikkojen aikana. Olen ollut kuin perseeseen ammuttu karhu - ainakin ajoittain, mutta kai sitä sisimmästä löytyy se kiltti poika jolle pukki lahjat tuo.

Jotta materialismi saavuttaisi huippunsa, niin luettelenpa tässä muutamia kohokohtia. Ensinnäkin sain vieraskäyttöön vihdoin tilavaatteet vuodesohvaani. Samoin Hackmanin ruokailuvälineitä, joista (varsinkin veitsistä) on aina jonkinlainen pula kun ne on kaikki likaisina. Sitten tuli japanilainen kokkiveitsi, pari DVD:tä ja lakanoita. Myös yksi teräspellinpala tuli saatua, joka jäi sitten systerin luokse.

Ja muuten mikä parasta:

se saatanan munakello paljastui yhdestä paketista! Kokkaamisteni onnistumisprosentti parani siis merkittävästi.

***

Nyt meikä lähtee joulun viettoon.

Hyvää joulua vaan. Taas.

***

Omituisin ja samalla yksinäisin - muttei surullisin aattoilta koskaan. Katsonut lähinnä televisiota, pessyt pyykkiä, loikoillut sohvalla, tehnyt töitä siinä samalla kirjoittaen kaksi artikkelia ja kohta aion mennä tekemään itselleni jouluillallisen.

Kananugetteja.

Jee.

***

Jos jossain näkyy joulun koko kyyninen olemus, niin se on kyllä blogistaniassa. Mitä sanotte vaikka Tumpun, Moroskoopin ja Sellistin näkemyksistä?

Koska jouluna ei saa kiroilla julkisesti, niin sanonpahan vain, että ******* että tämä ***** joulu osaa kyllä tänä vuonna ****** ihan **********.

Noin. Nyt suurimmat aggressiot on purettu ja on aika siirtyä puolueettoman havaintoraportoinnin pariin. Kävin nimittäin vapaaehtoisestina tutustumassa Kisahallissa tänäänkin järjestettävään kodittomien joulujuhlaan. Tarkoitus oli mennä raa´aksi työvoimaksi paikalle auttamaan siinä missä voi ja tuntea siinä samalla kenties sitä todellista joulun henkeä ja sitärataa. Puoli tuntia myöhemmin oli mielikuva tapahtumasta jo muuttunut.

Ensinnäkin koko tapahtuma on äärimmäisen huonosti organisoitu. Siellä on kaksisataa jamppaa ja pimp... siskoa tekemässä päällekkäisiä töitä ilman kenenkään ohjausta tai neuvontaa. Kuinka vaikeaa nyt voileivän tekeminen voi ollakkaan, mutta jotain rajaa sentään, kun joku kantaa leipälaatikkoa paikalle ja joku toinen kantaa niitä samasta paikkaa pois - koska niitä on liikaa. Haloo.

Toisekseen juuri tuo organisoinnin puute herättää jengissä "***** kukaan ei kerro mitä pitäis tehdä, joten seison tässä" -asenteen. Paitsi että paikalla olleet "turistit" ovat pelkästään tiellä, niin ovat muutenkin ärsyyntyneitä aamukuudelta heränneitä täti-ihmisiä, jotka ovat tulleet paikalle kuultuaan radiosta jostakin joka voisi antaa taivaspaikan takuuvarmemmin. Samaan kategoriaan on helppo luokitella kundit, jotka kävivät paikalla, näkivät väenpaljouden, kokivat sen liian vaivalloiseksi ottaa selvää mitä voisi tehdä sen hyväksi - ja ennen poislähtöään ottivat muutaman kuvan itsestään tonttulakki päässä jotta voisivat näyttää sitten ilta-aterialla perheelleen, kuinka solidaarista elämää se nuori Petteri elääkään.

Paikalla siis ei juuri mitään suurta joulufiilistä ollut, jonka alunperin ajattelin itsellenikin tarttuvan sieltä todellisen jouluhengen myötä. Lähinnä suuren urheilujuhlan tuntua, joka jätti jo alitajunnassa muhivaan joulu-kyynisyyteen oman pienen mausteensa kuin puolukan lanttulaatikon päälle. Loppuniitti on vielä sekin, että kun porukka on ne leivät tehnyt, niin sitten istahdetaan sinne paikanpäälle johonkin kuin tatti mussuttamaan niitä itsetehtyjä leipiä ja kahvia - kun paikka kaipaisi vieläkin paljon tekemistä.

Eipä silti, kyllähän tapahtuman järjestäjille ja vapaaehtoisille pitää hattua nostaa. Ei joka jätkä tuollaista järjestä pelkästä auttamisen halusta tai edes tule paikalle voitelemaan niitä voileipiä kenties juuri sille spurgulle, joka edellisenä päivänä kuseksi juuri sinne omaan rappukäytävääsi.

Hyvää Joulua vaan kaikille kansoille. Tai Pahaa Joulua. Ihan miten vain.

***

Tänään meni sitten koko päivä kaikenlaisten pikkuduunien parissa. Sain aivan perkeleellisen stressikohtauksen iltapäivällä kun tajusin ensi vuonna töiden vaikeutuvan katastrofaalisen paljon. Niitä vain kaatuu päälle lisää ja yhä enemmän.

Illemmalla alkoi jo vähän helpottaa. Kaivelin läppärin kaapin nurkasta, istahdin sohvalle istumaan syöden Jukan antamia tryffeleitä ja naputtelin puolet eräästä artikkelista valmiiksi. Helpotti. Taas tuntuu siltä, että inspiraatio töitä varten on kaivettavissa esiin kun on pakko.

Ei vieläkään silti joulumieltä. Olisipa arki, niin saisi aikaiseksi paljon enemmän.

***

Viime yö tuntui todella kylmältä. Yhtäkkiä sänky oli aivan liian iso ja peitto pieni ja hetikun pikkujalka eksyi peiton alta kylmään maailmaan, sitä paleli.

Eihän sellaiseen ikinä herää. Ei tähänkään. Havahtuu vain sekunniksi, tajuaa sen, että ikävä tunne - ja vaipuu takaisin horrokseen.

Aamulla kiitin itseäni siitä, että valitsin kännykkään uuden herätysäänen. Keväiseltä kuulostava hiljaa voimistuva sirkutus on parempi vaihtoehto kuin rankka urkuhevi, joka kännykästäkin kuunneltuna pudottaa amalgaamit hampaista.

Vieläkään ei ole joulumieltä. Ajattelin tosin paketoida ne muutamat lahjat, jotka tänä vuonna olen löytänyt. Ja myös ne, jotka ovat löytäneet minut.

Nyt on äärettömän laiska olo. Ei jaksaisi lähteä liikkeelle. Muttakun on pakko.

***

Nopeasti päivä meni tänäänkin. Aamupäiväinen toimenpidejärjestely ja joulusiivoajien odottelu, iltapäivällä ostoksille, hyvää ruokaa (ole hyvä vaan) ja tavallista pidempi iltapalaveri vei koko päivästä ajan pois. Ja vielä yhdeksältä nousin tänään ja silti päivä vaikutti lyhyemmältä kuin pitkään aikaan.

Sama homma huomenna. Päivän aikataulu täynnä. Muutamia viimeisiä ajatuksia pitää pukea joksikin konkreettiseksi. Joskus siitä saa päänsärkyä. Sitä on kuitenkin jotain sanottavaa, mutta pelkästään sanoilla muistaminen tuntuu niin typerältä.

Törmäsin tänään tiernapoikiin Ekbergillä. Oikeastaan ihan hienoa. Ei vain itselle tulisi mieleen läntätä naamaani kenkäplankkia ja lähteä laulamaan Bulevardin kansankuppiloihin. En edes uskaltaisi. Enkä omaa lauluääntä.

Onkohan noiden tiernapoikien siirtyminen maaseudulta kaupunkien ravintoloihin, juottoloihin ja kahviloihin ihan uusi juttu? Viime vuonna törmäsin tapaan ensi kerran ja luulin sitä vain sattumaksi.

Ai niin. Harmittaa muuten ihan pikkaisen. Sain joku aika sitten onnitteluviestin 40. sijan rikkomisesta jossa onnittelija kertoi, että vielä on TOP-25:een matkaa. Että tarvitsisin ihmeen tai jotain. Vasta viime merkinnän jälkeen tuli sitten mieleen, ettei se kovin kaukana nyt ollutkaan. Parin pykälän päässä. Vielä ehtisi, jos ihmiset merkkailisivat ahkeraan pamauksiaan.

Olisiko se sitten se ihme?

(GODDAMNIT! Pinserissä ei ollutkaan mikään kiva järjestelmän nollaus meneillään, vaan se on taas samanlainen kuin aina ennenkin. Ja meikäläinen tipahti ainakin 10 pykälää.)

***

Wau. Tätä voisi sanoa jo jonkinlaiseksi räjähdysmäiseksi suosion nousuksi.

Nousua Pinserin listalla sijalta 41 sijalle 25. Taakse jäi mm. Lehti, Hassuja Heräämisiä, Skrubu, Varo Vaan ja Katja W. Edellä on vielä tietysti mm. naapuri. Silti: hyvä minä!

Ai miten niin tämä on väliaikaista?

***

Heheee. Jouluaaton ohjelma on nyt sitten kehitetty. Yksin sitä ei ainakaan tule vietettyä. Se on se uutisen hyvä puoli. Huono puoli on se, että joudun heräämään seitsemältä aamulla.

Mitäpä sitä ei tekisi jouluaaton vuoksi?

***

On taas maanantaikuuden aika. Sexsex vaan sanoi ruotsalainen. Tälläkin kertaa ohjenuorana on litet bättre - ja siksi saattekin kuudennen kaupanpäälle!

Mitenkäs menee noin ylipäätään tälläkertaa?
Kiitos kysymästä, hiukan kiirettä pitää, mutta muuten menee vallan loistavasti. Elämä melkein hymyilee, vaikka pilviä aina sillointällöin kasaantuu taivaalle.

Mitäs ruokaa tai muuta syötävää aiot valmistaa jouluna itsellesi tai muille?
Ajattelin jouluaattona paistaa kenties pizzan tai jotain sellaista. Ihan itselleni siis. Joulupäivänä voi olla, että teen jotain vielä määrittelemätöntä sapuskaa. Todennäköisesti sekoitan sinapin.

Äärinationalismi nostaa päätään. Onko mielestäsi Suomen pysyttävä suomalaisena?
Ja minullehan on yhdentekevää, pysyykö Suomi suomalaisena tai kenialaisena, kunhan Suomesta ei tule ruotsalaista. Kenet me sitten voittaisimme lätkässä?

Vihaatko joulua ja jos kyllä, niin miksi?
En vihaa, koska meillä on niin kivoja pukkeja
Kalliossa.

Mikä on suurin saavutuksesi tällä viikolla?
Ehdottomasti kaurapuurovalmisteen nostaminen peruselintarvikkeiden kastiin kotona. Ihan vain mahdollisia tulevia yövieraita varten aamupalaksi. Tai jotain.

Kuka se brunette oikein oli?
En kerro. Mutta se ei ollut Inkeri. Inkeri on kuulemma blondi.

***

Mietin suihkussa ollessani blogimaailmaakin. On tälläkin monta eri nimeä. Blogoslavia, Blogistania, Blogilandia ja vaikka monia muitakin. Ei sitä edes kaikkia muista, mihin on joskus törmännyt. Melkein pitäisi kerätä kaikki muistiin - jos jollekulle tulee lisää mieleen näitä nimityksiä, niin niitä saa vapaasti tähän laitella.

***

Heräsin aamulla puhelimen herätysääneen. Pitkästä aikaa. Harvassa ovat ne päivät, jolloin olen ennen kahtatoista kehittänyt aikatauluun jotain tekemistä. Tänään oli yksi sellainen.

Aikaisen herätyksen (siis klo 9.00 josta torkuin vielä vartin)myötä tuli kummastus kun näin keittiössä jääkaapin oven viereen ilmestyneen usean ison tahran. "Mistä v-tusta nuo tohon on tullu?" -huomasin kysymyksen pyörivän päässäni.

Sekuntia myöhemmin aivot raksuttivat vähän tehokkaammin ja tajusin, että nehän olivat vain auringonvalon muodostamia läikkiä keittiön sälekaihtimien läpi.

On se ihanaa kun kevät tulee. Enää muutama kuukausi. Kolme. Tai neljä.

***

Juuri silloin, kun ajattelee, että kaikesta on jo väännetty tositeeveetä, niin Nelonen iskee välipalana Isälle Morsian -pätkän. Kyseessä on surullisenkuuluisan NBC-televisioyhtiön pätkä, jossa isipappa tottelevaisesti menee naimisiin lastensa valitseman naisen kanssa.

Siis ei jumaliste. Olen virallisesti hämmästynyt taas, kuinka pitkälle jossakin päin maailmaa (lue: rapakon tuolla puolen) voidaan mennä pelkän julkisuuden perässä.

***

Tulipahan kokeiltua ja ihan helposti mielestäni pärjäsin - vain 5 osavaltiota tuli laitettua täysin väärään paikkaan. Etelä-Carolina oli vähän heikko ja muutamat muut suuret osavaltiot (miten hemmetissä onnistuin sijoittamaan mielessäni dakotat melkein Seattleen?), mutta muuten itärannikon kääpiöt tuli löydettyä tosi hyvin. Tottapuhuen testi olisi ollut paljon vaikeampi jos jo löydettyjä valtioita ei olisi näkynyt kartalla.

Haluan tällaisesta statistiikkaa! Ja tietenkin vastaavanlaisen pelin myös euroopasta jossa jenkkiväestö miettii, mikäs se olikaan se maa siinä ranskan vieressä jota se Bush pommitti.

(via Pörrö)

***

Jep. Olihan se tietyllätavalla hieno. Toisaalta vähän säälittävällä mittakaavalla pettymys. Muutamia kivoja ja komeita illuusioita, ihan siedettävällä huumorilla, paskalla ylimahtipontisella musiikilla ja huonolla akustiikalla maustettuna ja tietysti finaalitemppu, jossa poika palautetaan vihdoin isänsä luo. Eli "Pekka" (isä, joka näyttää Ron Jeremyn 1970-luvun miimikkoveljeltä) ja "Jukka" (poika, joka näyttää Michiganilaiselta high-school nuorelta). Goddamnit. Kokemus se sinänsä oli - ja ihan kannattava sellainen, mutta lopulta tuli mieleen, miksei edes joskus tapahtuisi näytöksen lopuksi sitä, että kun yleisö taputtaa artistin/esittäjän lavalle takaisin ja kun se näytöksen keisari kysyy "do you want more?" - niin yleisö menisi hiljaiseksi, vastaisi yhteen ääneen "näääh..." - ja lähtisi kotiin.

Pakollisen encoren jälkeen kotiin mekin lähdettiin. Katsomaan Indiana Jonesia. Mies ja hattu oli jotenkin tuttu ja turvallinen valinta loppuillan viettämiseen, kunnes vaihdettiin Hohtoon ja Jukkaa alkoi nukuttamaan ja lähti perhana kotiinsa jättäen meikäläisen yksin katsomaan leffaa loppuun.

En uskaltanut. Onneksi on videot.

***

Voin henkilökohtaisella kokemuksella sanoa, että Schizo-Janne on saatanan kätyri. Ensin se juottaa läsnäolonsa myötä ylimääräisellä alkoholilla miehen kuin miehen humalaan (naiset se saa kevytpäiseksi ja -kenkäiseksi ihan läsnäolollaan - kuulemma) ja sitten vielä läväyttää silmien eteen meemin johon ei voi olla osallistumatta.

Eli kyllä. Ohessa oman työpöytäni kaunistus. Kaiken lisäksi vielä itse otettu.

Jos joku ei siis tähän mennessä vielä ymmärtänyt, niin tämä on kännibloggaus. Itseasiassa se on säälittävämpää kuin voisi luulla. Olen nimittäin juonut ehkä viisi tuopillista juomaa - ja eihän sen pitäisi tuntua missään jos olisin vielä 18-vuotias.

Alan tulla vanhaksi. Yök.

***

Alkuperäistä suunnitelmaa tälle päivälle ei oikein ollut. Heräsin (jälleen kerran) myöhässä ja iltapäivän alustava aikataulu menikin vähän sekaisin. Tarkoitus oli pyrkiä viettämään tämä päivä mukavassa seurassa ja kai sitä se on edelleenkin. Edessä on lähtö baariin. Se määränpää, mihin spiritus sen puolesta joutuu, on tällä hetkellä tuntematon.

Stay connected. More to come. I presume.

***

Illan iloksi jäin surffailemaan hetkeksi nettiin raskaan päivän jälkeen. Lueskelin nautapiiriä ja yritin päätellä, että pidänkö siitä vai en. Johtunee varmaan yksinkertaisuudestani, mutta joku asia siinä vähän kaivertaa mieltä. Ihan kiva blogi silti se on.

Siitä sitten tuli mieleen viimeaikainen bannereiden yleistyminen. Pitäisi varmaan tehdä oma VisuKinttu-bannerikin, jos kuvittelisin edes jonkun koskaan sellaista blogiinsa laittavan. Ahdistaisi vain, perskeles.

Sitten aloinkin jo (taas) miettimään, että kuinkakohan moni tähänkin blogiin on ikinä linkittänyt. Eihän se webbiosoite sitten millään tullut mieleen kun sitä yritti miettiä. Oikein googlettaa piti. Hakusanoilla "linked blogs". Sieltä löytyi ja ei muuta kuin etsimään tänne linkittäneitä ihmisiä. Vähän oli. Niitäkin.

Ei pitäisi valvoa näin pitkään. Väsyneenä tulee vain tämänkaltaisia turhia merkintöjä.

Tyhmä, narsistinen minä. Hyi.

(päivän hyvä työ: uusi jouluisempi pupuvideo saatavilla)

***

Ah mikä päivä. Täydellistä törsäystä koko ajan ja jatkuvasti joulun kiilto silmissä. Voi sitä helinää helskettä ja vilinää vilskettä pienten tiukujen kun annettiin Arin kanssa palaa oikein kunnolla.

No ei nyt sentään. Ei se aivan niin mennyt. Löydettiin kyllä molemmat lahjoja eteenpäin annettaviksi, mutta taisi todellakin jokajouluinen pommi pamahtaa ja löydettiin lahjoja vain itsellemme. Oma budjetti oli noin 60 euroa ja Arilla noin 450 euroa, josta tosin 400 euroa meni digikameraan, jonka sain yllytettyä ostamaan.

Jotain eettistäkin tuli tehtyä. Suurin osa tuosta 60 eurosta tuli tuhlattua ruohonjuuressa - vai mikä se viherpiipertäjäkauppa makasiineilla olikaan. Samalla huomattua se, että sellaisista paikoista löytyy monia kivoja pieniä lahjoja, joista löytyy ajatusta - vaikka käytännön sovellutukset jäisivätkin lyhytaikaisiksi. Hyvänä esimerkkinä äitee tulee saamaan tänä vuonna poron (tai joku nisäkäs siinä on) muotoisen sytytyspalan. Voi sitten mamma muistella jälkikasvuaan kun sytyttelee takkaan tulta tammikuussa.

Sinkkunaisille vielä tiedoksi. Jos yöt ovat kylmiä ja yksinäisiä, niin Stockmannilta löytyy ilo tähänkin asiaan. Myyvät nimittäin leluosastolla kaksimetristä Hämähäkkimiestä.

Plussat: ei puhu paljoa, on pehmeä ja omaa vatsalihakset
Miinukset: ei omaa selkärankaa

***

Päivä tuli vietettyä sitten kaupungilla. Sinänsä töitä tehden, mutta samalla muutamia iloisia ihmisiä tavaten. Yksi joululahjakin tuli ostettua, kun sellainen kohdalle osui. Suurin osa joululahjaostosten paineesta asettuu tosin huomiselle, kun jokavuotinen joululahjaostospäivä osuu kohdalle. Siitä sitten huomenna lisää.

Kaksimiel... Pervers... Mielikuvitusrikas mieleni tosin huomasi varsin häiritsevän näyn Sokoksen näyteikkunasta. Miltä tämä
teidän mielestänne näyttää? (sorry, vain WMV)

Samalla reissulla tuli ostettua muutama uusi DVD. Platoon ja Toy Story 2. Vähään aikaan en niitäkään ehdi taas katsoa, mutta on se hyvä pitää reserviä kasassa.

Jälleen kerran tuli tänään todistettua, että aina ei ole soveliasta puhua julkisilla paikoilla työasioista puhelimessa - termit "sirpalevaikutuksen testaaminen elävään maaliin" ja "kranaatin rakenne ja sytytinjärjestelmä" eivät vakuuta raitiovaunun kanssamatkustajia.

Update 16.12.: Video saanut vähän uutta ja jouluisempaa ilmettä.

***

Näytti sitten Pinseri tämänkin päivän saapuvaksi. Sijoitus 40. Ihanaa, Lei...Pinseri, ihanaa! Kohta uhkaankin naapurin ylivaltaa ja saavutan blogistaniassa tuon kadehdittavan sijan ja sen myötä saapuvan diktaattoriarvon. Naiset lakoavat ja miehet saapuvat järjestämiini blogikokoontumisiin ympäri eteläsuomea.

Kyllä. Kilpailuviettini on varsin voimakas. Kaikesta tulee niin paljon mielenkiintoisempaa, kun asiassa voi jollain tavalla kilpailla. Edes leikkimielisesti, jos ei ihan rahasta. Ne, jotka sanoivat, että tärkeintä on kilpailu itseään vastaan, eivät tienneet millainen psyyke leijonamiehillä on.

Ai niin. Ehkä tuolla sijoituksella no pyrkimys tulla myös alaspäin. Epäilen tuon saavutuksen olevan vain tilapäistä Anu nimittäin palasi takaisin kehiin kirjoituksineen ja olenpahan melko varma, että kyllä se sieltä ohi pyyhältää kunhan joku keksii sen ilmoittaa listalle.

***

Aika erikoista. Vietän todennäköisesti jouluaaton ihan yksin.

Ei tätä ennen ole tapahtunut.

***

Tänään tuli taas todistettua se, että kantapaikkojen henkilökuntaan kannattaa pitää hyvät välit. Tänään perinteisen baarivisan aikana sain älynväläyksen. Aina aiemmin olen ihmetellyt, että kumpaa paikassa söisi: lehtipihvin vai havaijinleikkeen. Listan ulkopuolelta siis kehitin oman erikoisen - annoksen jossa on molemmat ilman lisukkeita (paitsi tietysti maustevoi ja ananasrenkaat). Baarineiti vielä suhtautui ajatukseen suopeasti, koska olen niin hyvä jätkä.

Lihaa lihalla. Voiko raaka heteromies kuten minä toivoa yhtään sen parempaa? Kuka mitään millään perunoilla tekee. Lihaa sen olla pitää. Mitä punaisempaa, sen parempaa.

No onhan siinä ne hedelmät (ananakset) ja maitotuotteet (maustevoi). Vieläkun pyytäisi lohkon tomaattia mukaan, tahi vaikkapa kokonaisen sellaisen, niin sitten tulisi vihanneksetkin.

Ensi maanantaina pitääkin ehdottaa, että ottavat Visukintun Erikoisen listalleen. Jos törmäätte siihen Kalliossa, niin muistakaa - minä olin se ensimmäinen siellä.

***

Jo toinen perinteinen maanantaikuusi on nyt tulossa. Jälleen luvassa 20% enemmän sukurutsausta, perheväkivaltaa ja insestiä kuin Skrubun sunnuntaivitosessa. Sitäpaitsi maanantaivitonen on 100% suomalainen.

1. Oletko epätoivoinen?
En, vain tarkka valinnoistani.

2. Oletko metroseksuaali?
En uskoakseni. Vessan kaapin partavedet ja pari vanhaa dödöpurkkia eivät kärsi tilanahtaudesta.

3. Onko odotuksissa enemmän toivoa kuin viikko sitten?
Toivoa ei onneksi ole näkynyt pitkään aikaan. Joku sanoi sen muuttaneen Kuopioon. Tosin onni on vilahdellut dialogissa viime aikoina useammin.

4. Benrope on kertonut, että vasenkätiset ovat väkivaltaisempia kuin muut. Pystytkö kertomaan mitään, mikä todistaisi tämän väitteen todeksi?
En ole koskaan saanut vasenkätiseltä turpaan. Paitsi kerran melkein, kun teini-ikäisenä nimitin ruotsalaista vasenkätiseksi hiukan värikkäämmin sanakääntein, mutta sen totuudenmukaisuutta en ikinä huomannut katsoa. Yhtä kipeää teki molemmilla.

5. Onko jääkaapissasi lihaa? Jos on, millaista?
Tietenkin. Meetwurstia.

6. Miten päiväsi on mennyt?
Kiitos kysymästä, hyvin. Viikonlopun univajeet tuli kuitattua 12 tunnin yöunilla ja enemmänkin olisi voinut unta palloon mahtua, mutta työpuhelu tuli aamuyhdeksältä ja herätti perhana.

***

Vaikka maanantaikutonen voittaa 120%:lla sisältörikkaudellaan Skrubun sunnuntaifemman, niin nyt tällä kertaa oli niin nostalgista meininkiä ilmassa, että oli pakko osallistua.

1. Mikä oli ensimmäinen piirretty ja ei-piirretty elokuva jonka näit elokuvateatterissa?

Piirretty oli varmaankin Bambi, jos satunnaisia sunnuntai-iltapäivän piirrettyjä koosteita ei oteta huomioon. Kyllä varuskunnan elokuvateatterissa esitettiin mm. Warner Brosin piirrettyjä pätkittäinkin. Näytelty elokuva oli taas Krull, joka tuli käytyä katsomassa muistaakseni Savoyn paikalla (tai lähellä) olevassa teatterissa silloin vuonna yksi ja kaksi (eli 1983). Sanottakoon, etten ole nähnyt tuota leffaa sen jälkeen, vaikka pitäisi.

2. Käytkö leffassa yksin vai mieluiten seurassa?

Sekäettä. Päivänäytöksissä yksin - lähinnä sen vuoksi, että harva kaveri ikinä sellaisiin pääsee edes mukaan joidenkin tekosyiden (kuten opiskelu tai työ) vuoksi. Iltanäytöksiin en todellakaan mene yksin. Mieluummin jään kotiin.

3. Onko jotain elokuvaa jota et ole nähnyt elokuvateatterissa mutta tahtoisit nähdä isolla kankaalla?

No perkele. Rambo 3.

4. Oletko kokenut erilaisen/erikoisen elokuvatapahtuman? Kerro!

Muutamia kohokohtia. Ensinnäkin näin Full Metal Jacketin alunperin teatterissa juuri ennenkuin sen esittäminen kiellettiin. Toisekseen menimme katsomaan aikanaan pikkuteatteriin elokuvaa Hämärästä Aamunkoittoon ex-tempore -periaatteella kaverini kanssa tietämättä mitään siitä, että leffa oli vampyyrielokuva. Yllätys oli melkoinen, kun tajusimme seikan. Varsinkin kun kaverini todella inhoaa vampyyrileffoja. Kolmanneksi se, kun kävimme katsomassa kaverini kanssa jonkun täysin yhdentekevän elokuvan aikaisessa näytöksessä, mutta olimme ainoat katsojat, joten oli pakko kokeilla mm. elokuvan katsomista seisaallaan, ylösalaisin tai siellä etualueella selällään maaten.

5. Ovatko elokuvat parhaimmillaan elokuvateatterissa?

Jep. Ehdottomasti, mutta elokuvateatterit eivät aina ole parhaimmillaan istuimillaan kiehnäävien, karkkipusseja rapistelevien ja kavereidensa kuulumisia vaihtavien teinipaskiaisten kanssa. Eläköön kotiteatteri!

***

Viime yö jäi yllättäen todella vähäuniseksi. Tai tarkkaanottaen unta tuli palloon tasan nolla minuuttia. Miellyttävän yön jälkeen vuorossa oli miellyttävä aamu ja vasta sen jälkeen todellisuus alkoi nakutella päähän kuin metrinen koivuhalko. Olen siis torkkunut oikeastaan koko päivän (mm. erittäin terveellisissä paikoissa kuten auton ratissa) ja yritän pinnistellä nyt muutamia tunteja kerrallaan eteenpäin nukahtamatta. Päiväunet jos olisi ottanut, ei yöllä kuitenkaan saisi unta. Yhdeksältä nukkumaan - se olisi suunnitelma. Aamulla on kuitenkin aikainen ylösnousu, mutta saisi nukuttua 11 tunnin yöunet. Viimeöisen huomioonottaen ylimääräiselle unelle löytyy varmaan käyttöä.

Nyt haasteena on pysyä vielä 2,5 tuntia valveilla. Sehän onnistuu töitä tekemällä. Ehkä.

***

Jukka kaiveli tupareitteni musiikkivastaavan ominaisuudessa esiin meikäläisen levylaareista kaikki ne kaikkein pahimmat mahdolliset levyt mitä omistan. Eli juuri ne, joita kukaan ei oikeasti ole kuunnellut kymmeneen vuoteen, mutta jotka vain ovat jääneet jäljelle siksi, että niistä on joskus maksanut rahaa. Edes vähän.

Julle tietysti muistutti asiasta viimeisen musiikkimerkinnän kommenteissa ja silloin sikisi pyhä ajatus siitä, että pitäisi vihdoin siivota nuo levyt pois pinoista. Siispä ei muuta kuin tuumasta toimeen. Eli Visukintun levyarkiston poistotuotteet olkaa hyvä:

Magic Affair - Omen
Chris De Burgh - The Love Songs
Movetron - Soittorasia
Sandra - 18 Greatest Hits
Hävytöntä - 26 Pornolaulua
Sound of R.E.L.S. - Crazy Music
Mariah Carey - Daydream
D.J. Bobo - There is a Party
Pandora - Tell the World
Pandora - One of a Kind
Captain Jack - Operation Dance
Party Planet -kokoelma

Pakkasin nämä nyt sitten omaan pussiinsa pois ihmisten ulottuvilta. Seuraavan kerran kun pääsen leikkimään kunnon räjähteillä, liekinheittimellä tai muutenvain tulee mukava tilaisuus päästä eroon näistä niiden arvolle sopivalla tavalla, niin ne tulevat siirtymään ajasta ikuisuuteen. Pelkästään roskiin heittäminen olisi liian nössöä.

***

Väsyttää, tärisyttää ja viluttaaa. Tyypillinen lauantai siis. Jostain syystä toivoisin kaapista löytyvän kaurapuuroa, vaikkei siellä sitä ole.

***

Naapuri vuorostaan innostui sitten aiemmasta merkinnästäni heittämään break up -biiseistä sananpartta. Siitä tuli mieleen aiemminkin mieltä askarruttanut seikka. Miksei biisejä tehdä enemän funktionaalisilla tarkoitusperillä? Eli tehtäisiin biisejä tiettyä tarvetta varten, kuten tehdään postikorttejakaan. Onhan niitä kortteja, joissa ei lue mitään, mutta on niitä kortteja, joissa toivotetaan vaikka sitä 30-vuotissyntymäpää ja isänpäivää samaan aikaan. Tietenkin biisi pitää rakentaa sen verran hyvin, että sitä ylipäätään kukaan jaksaa kuunnella, sekä niin suurpiirteiseksi, että tietty prosentti ihmisistä osuu sen biisin aihealueelle. Funktionaalisuudeksi tässä yhteydessä ei siis laskettaisi naisille tehtyä biisiä, mutta biisi, joka on tehty 30 vuotta täyttäville miehille. Suurin osahan miehistä täyttää ainakin kerran kolmekymmentä.

Ns. "funktiobiisit" on kuitenkin myyneet enemmän kuin vastaavan tason biisit muuten ja useimmista on tullut ihan ehdottomia ikivihreitä. Naapurin break up -biisistä tuli mieleen Eamonin "Fuck It", joka varmaan saa lyriikoidensa puolesta jokaisen petetyn miehen hyrisemään tyytyväisyydestä. Voisi jopa olettaa, että tässä pienessä, mutta niin kiihkeässä ihmisryhmässä biisi voi olla saanut hyvinkin korkean kulttisuosion.

Muita, itselleni läheisempiä funktiobiisejä on tietenkin Frederikin "Kolmekymppinen" (vaikka olenkin ikuisesti 29-vuotias) ja Happoradion "Pois Kalliosta". Edellinenhän kuuluu olennaisena osana jokaisen 30-vuotisbileisiin ja jälkimmäistä soitetaan monissa tupareissa ja muuttobileissä.

Muitakin biisejä toki on. Skid Row - "18 and life" kuulunee 80-luvulla eläneiden teiniangstibileisiin, mutta johtuen omasta vanhenemisestani en tiedä, soitetaanko sitä samalla tavalla nykyisissä ajokortti-iän saavuttaneiden mehukesteissä. Toinen vieläkin legendaarisempi on taas Alice Cooperin "School´s Out", jota paukutettiin heti suvivirrestä seuraavana. Unohtamatta tietenkään Status Quon "In the Army Now", jonka funktionaalisuutta ei kenellekkään kai tarvitse kertoa?

Lisääkin näitä laajasti käytettyjä funktiobiisejä varmasti on. Yhtään muita ei tosin tule enää mieleen. Kertokaa jos muistatte.

***

Viimeisin musiikkimeemi sai meikäläisen löytämään taas MP3-kokoelmani. Nyt sitä on tullut soitettua taas satunnaisotannalla kestäen ne kaikkein paskimmatkin biisit mitä soitto-ohjelma koneelta ulos oksentaa.

Äsken kävin kuitenkin suihkussa ja kun kuivattelen yleensä itseäni koneen ääressä töitä tehden tai päämäärättömästi surffaten, niin laitoin samalla musiikin soimaan. Ensimmäinen biisi, minkä kone valitsi oli 2800 biisin joukosta se, joka kuului samaan aikaan kuin tapasin toisen tyttöystäväni 19-vuotiaana.

Tuli melkoisen nostalginen olo. Ja vähän surumielinenkin osittain, mutta mitä niitä vanhoja aikoja muistelemaan. Sitä tikulla silmään jolta puuttuu tikku tai jotain sinnepäin.

***

Tänään oli kaunis pakkaspäivä ja sitä mukavampaa lähteä suorittamaan nopea isku Itäkeskukseen. Stockan lippupalvelusta piti hakea liput kopperin esitykseen ja samalla kävin hamstraamassa muutaman DVD:n leffahyllyyn. Ice Age, Blackhawk Down ja My Little Eye.

Varmaan kuukauteen ei ole tullut käytyä missään shoppailuhelvetissä. Itäkeskuskin oli täynnä joulunodotusta. Jouluvaloja, punaisia henkilökuntateepaitoja ja vihreitä muovikuusia. Ihanaa, tontut, ihanaa!

Samalla matkalla tuli ostettua Pallerolle etukäteen joululahjat. Sai mainion puolen vuoden palveluksen jälkeen kivan oranssinvärisen lumiharjan ja vihdoin myös parkkikiekon, joka ovilokerosta on puuttunut hankkimisesta asti.

***

Tänään oli varsin vilkas päivä. Olin "vapaalla" joka tarkoittaa siis sitä, että teen töitä, mutten ole kahlehdittuna minnekään ahdistavaan paikkaan, kuten työpöydän ääreen. Nyt on vähän sellainen olo, että unta kaipaisi, mutta kuitenkin suonissa virtaa energiaa. Yllättävää kyllä, koska viime yönä tuli mittariin vain nelisen tuntia yöunia. Vuorokausirytmini tarvitsisi tahdistimen. Ei tätä kukaan kestä. Joka viides yö 12 tunnin yöunet ja neljän seuraavan aikana yhtä paljon - yhteensä.

Osaisikohan Deivid hypnotisoida hyvät yöunet?

Jukka oli varannut kaksi lippua Copperfieldin esitykseen parin viikon päähän ja huomannut saaneensa yhden ylimääräisen lipun. Kolme sekuntia oltuani miettimättä asiaa sanoin "joo mä lähden sun kanssa" ja melko nopeasti (noin 0,6 sekuntia myöhemmin) tajusin, etten edes pidä Taavetti Kuparikentästä. Mutta mitä sitten. Ainahan vanha sielu kaipaa uusia kokemuksia. Mitä viisikymppinen (tai mitä ne nyt maksavatkaan) olisi todellisen superkulttuurielämyksen (not!) rinnalla?

Syystä tai toisesta pienet sähkömiehet aivoissani yhdistelevät johtoja ja saavat aikaan jonkinlaisen assosiaation Copperfieldistä ja Hasselpäh... Hasselhoffista? Eikä pelkästään etunimen vuoksi.

***

Tänään Visukinttu jäi 8 kävijän päähän uudesta kävijäennätyksestä. Au.

***

Blogistanian Romeon ja Julian kautta saatua meemittämistä:

Santana - Why Don´t You and I
Puddle of Mudd - She Hates Me
Danko Jones - Forget My Name
Three Doors Down - Be Like That
Bomfunk Mc´s - Freestyler
Mamba - Valokuvia
Bus Stop - Kung Fu Fighting
Suurlähettiläät - Maailman Laidalla
Tapio Rautavaara - Reissumies ja Kissa
CCR - Up Around the Bend

Huh. Onneksi ei osunut kohdalle mitään Backstreet Boysiä tai Captain Jackiä. Enhän minä siis sellaista koneellani pidä, mutta jos olisi ollut, niin olisihan se ollut noloa. Niinqu.

***

Joskus netistä löytyy jotain niin hauskaa, ettei voi olla nauramatta. Vanha teema, mutta uusi toteutus.

(Via Kooma)

***

Tapoin. Kyllä. Taas. Olen sarjamurhaaja. Jo toinen bonsai sai kuolla asunnossani lyhyen ajan sisällä. Ensimmäisenä kohtalonsa koki Anun tuoma pienilehtinen puu ja nyt vain 9 päivää ensi-ilmestymisensä jälkeen, Tainan tuoma vahalehtinen versio alkaa näyttää terminaalivaiheen merkkejä. Yhdeksän päivää. Onko kukaan ikinä tappanut viherkasvia nopeammin ilman kirvestä?

En vain ole yhteensopiva viherkasvien kanssa. Olen tappanut lähes kaikki kasvit mitä minulle on koskaan annettu.

Joskus aikanaan kun muutin ensimmäiseen omistusasuntooni, pakkasi äitimuori tietysti kaikkea mahdollista mukaan. Myös noin kahden kuutiometrin kokoisen peikonlehden (joka on siis viherkasvi te sivistymättömät). Se oli tietenkin istutettu yhtälailla helvetillisen suureen itsekastelevaan ruukkuun, joka - tietenkin piti olla idioottivarma tapa saada kasvit säilymään.

Kämppäni oli vain 27 neliötä ja sellainen kasvi, jonka pelkkä ruukku oli neliömetrin kokoinen - oli vähän turhan iso. Siispä älykkäänä viherpeukalona nostin sen parvekkeen nurkkaan - lämmin kesä kun oli ja kaikkea. Siellä sitten aloin katselemaan ruukkua. Kastelujärjestelmässä oli sellainen tikku, jonka oletin näyttävän vesisäiliön astetta. Mitä korkeammalla tikku oli, sitä enemmän vettä oli. Loogista, eikö?

No tikku oli aivan ala-asennossaan. Siis eipä muuta kuin vettä putkeen vanhalla limupullolla. Viitisen pulloa myöhemmin tikku ei näyttänyt nousemisen merkkejä. Ei muuta kuin lisää vettä putkeen siis. Eikä mitään vieläkään. Lisää vettä vain.

Ehkä noin 20:llä pullollisella huomasin mielenkiintoisen ilmiön. Vettä alkoi tihkumaan multakerroksen läpi.

Niin. Se tikku toimi samalla tavalla kuin öljyntarkistustikku autoissa. Paskaako se mihinkään nousemaan. Se piti nostaa putkestaan ja tarkistaa missä korkeudella vedenpinta ruukussa on.

Hyvä minä. Viherpeukalo.
Minusta ei koskaan olisi tullut puutarhuria.

***

Vielä kotona viimeisimmän merkinnän jälkeen katselin pöllähtäneenä tietokoneen ruudulle monen tunnin ajan tekemättä yhtään mitään muuta kuin oikeastaan odotin jotain töitä vielä ilmaantuvan. Ei. Ei mitään. Havahduin vasta aivastus-yskäisyyn ja siihen, että suusta tuli muutakin kuin hiilidioksidia. Ruudulle. Iso. Ja se valui.

Ihmisten ilmoille tuli lähdettyä perimaanantaiseen Kalliovisaan. Paikalle tosin vaivautuivat vain muutama ihminen tavanomaisen 12-hengen tiimimme sijasta, mutta pärjäsimme silti vain hiukan tavanomaista huonommin. Vielä vuodenkaan jälkeen en voi oikeastaan olla hämmästelemättä sitä, että kuinka hitossa neljän hengen, keski-iältään noin 50 vuotta, kalliobaarikärpästiimi voi päihittää kerta toisensa jälkeen vähintään kymmenen akateemisesti kouluttautunutta ihmistä eri alueilta.

No ehkä me joskus voitetaan.

Tai sitten ei.

***

Mä olen luonut meemin!!!

Edit: Veera kertoi, että olin jättänyt toisenkin inventaarion huomioimatta! Jes!

Älkää ihmetelkö, että innostun näin pienestä. Meemit kun ovat blogistanian taidetta. Voivat jäädä elämään - tai sitten eivät, mutta kun ne on joskus luotu, niin niitä ei voi luoda uudestaan muuta kuin kopioimalla.

Siis swiddu mä olen ylpeä ... ööö ... jääkaappi-inventaariomeemin isä.

***

Koska lukijoideni tyytyväisyys on minulle tärkeää, kannan erityistä huomiota pitääkseni yllä Visukintun hinta-laatusuhdetta. Tästä syystä nyt lukijoillani on mahdollisuus lukea Maanantaikuutta Skrubun maahantuoman sunnuntaivitosen sijaan. Luvassa on 20% enemmän seksiä, 20% enemmän väkivaltaa ja 20% enemmän miehiä, jotka eivät ajattele kyseenalaistavansa seksuaalisuuttaan tunnustautumalla vaaleanpunaisten kauluspaitojen ystäviksi.

1. Miksi olisi hyvä, jos George W. Bush julistautuisi diktaattoriksi?
Jotta meillä olisi useampia mahdollisuuksia adoptoida tarkka-ampuja sen sijaan, että adoptoisimme esimerkiksi orpolapsen.

2. Milloin olet viimeksi turvautunut väkivaltaan?
Tänä aamuna. Chilipurkki ei suostunut avautumaan, joten avasin sen väkisin. Mutta se kerjäsi sitä!

3. Mikä on tämänhetkinen tilasi?
Väsynyt, uupunut, aivokuollut ja onnellinen siitä kaikesta.

4. Pitäisikö ruokavalioosi lisätä jotakin?
Mielellään sinkkiä. Se pitää sperman runsaslukuisena.

5. Miksi sinut pitäisi julistaa pyhimykseksi?
Olen niin mukava, ihana, kiva ja rehellinen jätkä. Enkä koskaan kiroile.

6. Mitä teit viime viikonloppuna sen blondin kanssa makuuhuoneessasi?
Sen joku näki ja nyt siitä puhuu koko kaupunki. Vastaus: puhuimme asioista ja kommentoimme niitä.

***

Ei silmäntäyttäkään unta tänä yönä. Ajatuksissa aivan muut asiat kuin nukkuminen.

***

Eilisen lauantain kohokohtiin kuului jonkun jättämän Tupla-suklaapatukan löytäminen keittiön laatikosta etsiessäni jotakin järkevää ruokaa. Söin sen tietenkin heti tauon aikana katsellessani televisiosta jotain, joka ei muistuttanut töiden tekemisen tärkeydestä ja aikatauluista.

Muistelin eilen mennyttä viikkoa ja sitä, että taidan olla käynyt ulkoilmassa (ts. oman kynnykseni yli) neljä kertaa tällä viikolla. Tai viisi. En muista ihan tarkkaan. Ensimmäinen kerta oli maanantai kun kävin jokamaanantaisessa baarivisassa. Sitten tiistai kun kävin työasioilla. Sitten torstai kun kävin kahdesti ulkona. Ensimmäisen kerran kaupassa ja toisen kerran suuressa taisteluillassa. Muistan jonkun sanoneen pari päivää sitten, että ulkona on satanut vettä ja luntakaan ei paljoa enää ole. Huijaavat kuitenkin perkeleet, mutta unohdan aina katsoa ulos ikkunasta, jotta saisin itse sen selville.

Äitee soitti juuri äsken. Kyseli taas, onko kaikki hyvin. Olivat sitten ukon kanssa hajoittaneet meikäläisen kastekulhon ja tietenkin äitee veti siitä jonkun korkeamman voiman johtopäätöksen, ettei kaikki ole nyt perheen pikku vesselillä hyvin kun kastekulhokin sillälailla pomppasi pöydältä ja meni rikki.

On se kummallista. Mitäköhän ne hajoitti viime deadlinen aikoihin?

***

Kokkailin itselleni lounaaksi toasteja, kun tajusin eläneeni viimeisen viikon työrupeaman ajan käytännössä pelkästään vaalealla leivällä, pizzalla ja tonnikalalla. Ajatushan siitä sitten kumpusi listata keittiön top-5 lista. Eli tarvikkeet, joita aina löytyy jääkaapista tai sen lähettyviltä - ja joita ilman tuntuu, että keittiössä ei ole kaikkea tarvittavaa.

I Meetwursti. Ilman tätä ei ole elämää.
II Tonnikala. Korvaa lihan pikaruoassa.
III Mozzarella. Hyvälaatuista mozzarellaraastetta pitää aina olla.
IV Gran Reserva punaviini. Vuosikertaa 1998.
V Heinzin ketsuppia. Ei mitään erikoista ketsuppia välttämättä, mutta uusi "tip down" korkki on loistava keksintö.

***

Pienet aivoni alkoivat raksuttaa heräämisen jälkeen kiivaasti. Olin ennen neljää (!) herättävää puhelua nähnyt aimo annoksen seksiunia - ja voi pojat, millaisia ne olivatkaan. Siinä ei lihaa säästelty tai laadusta tingitty, kun vapaa rakkaus kukoisti. Muutamia tuttujakin seassa näkyi, mutta niinhän niissä aina.

Sitten aloin miettimään, että milloin viimeksi yöunet ovat olleet näin antoisia. Jälleen pikkuaivoni raksuttivat ja toivat vastauksen hetken päästä: viimeksi kun olin nukkunut keskellä deadlinen kiireitä.

Hmmm. Pitäisi tehdä useammin töitä.

***

Pidin äsken tässä pienen tauon. Katselin blogilistani läpi ja kiroilin pikkaisen hiljaa mielessäni, kun kukaan ei ollut päivittänyt. Ei taaskaan mitään tyhjänpäiväistä luettavaa. Uutta ainakaan.

Sitten tajusin, että kello on puoli neljä aamulla. Kuka hullu täällä mitään tyhjänpäiväistä tähän aikaan päivittäisi.

Hups.

***

Joskus on sellainen olo, että joku olisi juuri lyönyt paistinpannulla päähän. Tiedättekös? Siis sellainen olo, mikä huonoissa slapstick-komedioissa on kun lyödyllä menee hiljalleen silmät ristiin, hiukan ennen tajunnanmenetystä ja kaatumista.

Koko päivä on mennyt taas töiden tekemisessä.

***

Parisuhteen Katherine on taas nähnyt kaikenlaisia unia. Samalla kun luin kyseistä merkintää, sain itse flashbackin viimeöisestä (ei, siinä EI ollut Trivial Pursuitia).

Olin sekavassa mielentilassa pienellä hupiristeilyaluksella joka oli samalla myös jostain syystä sota-alus. Tunnelma oli aluksella Halloweenmäinen, muttei tällä kertaa mitään zombieita. Lopulta jossain kaukaisuudessa räjähti ydinpommi, taivaanranta kirkastui hetkessä ja merellä etenevä hyökyaalto (ja sitä seuraava paineaalto) kaatoivat laivan ja jouduimme uimaan maihin. "Maa" oli täysin littana, mutta järkyttävän iso luoto, jonka korkein kohta oli ehkä 15cm merenpinnasta. Tällä luodolla sitten käytiin atavistinen elonjäämiskamppailu kun henkiinjääneet perustivat omia kuppikuntiaan ja lopulta hupiristeilyalukselle jäänyt ihmisten keskinäinen harmonia vaihtui raakaan sotaan.

Niin joo. Ja mulla oli ihan oma kuppikunta.

***

Naapuri haastoi yhteisvastuulliseen keräykseen ja pakkohan siihen oli heti tarttua. Vaikkei itse nyt niin hirveästi joulusta piittaa, niin on se kiva ajatella, että edes joku saa siitä edes jotain irti.

Puhumattakaan siitä, että pitää bloggaajien (hyvää?) mainetta pitää yllä. Tästä syystä haastankin kaikki tämän lukeneet mukaan lahjoittamaan joko bloggaajien nimissä, tai ihan sitten vaikka anonyyminä.

Muistakaa, että tiedän, mitä teidän ip-osoitteiden taakse kätkeytyy ja vain napin painalluksella joulupukki saa listan käyttöön.

Ettäs tiedätte. ;)

Update: Bloggaajat ovat tällä hetkellä 83. keräyspottitilalla. Heti Suomen Pienipeniksiset Ry:n edellä. Seuraamme tilannetta.

Update II, klo 15:44: Nyt hei vähän lisää sitä aktiivisuutta! Ollaan vasta sijalla 72. Edellä on vielä joku pikkufirma TeliaSonera. Ei kai me nyt niiden anneta meitä voittaa?

***

Siihen se sitten loppui. Suuri voittoputki, joka määritteli rajat vastakkaisen sukupuolen kyvykkyydelle. Voitin vielä ensimmäisen ottelun, mutta hävisin toisen ja sitämyötä koko sodan. Onneksi pieni voittokin lohdutti mieltä. Mutta vain hiukan.

Syitä voisi etsiä paljonkin. Vaikka seksikeskusteluista tai siideristä. Tai seurasta. Tai kahdesta peräkkäisestä ottelusta, joka ei kuuluisi viralliseen Kuikka-otteluun. Tosiasia vain on se, että hävisin. Lähestulkoon virallisessa ottelussa. Naiselle. Kaiken lisäksi vielä bloggarille. Ahdistaa.

Ilta oli kuitenkin miellyttävä. Paljon hyvää juotavaa ja hyvää seuraa. Pitänee ottaa uusiksi joku kerta. Jätetään tälläkertaa kuitenkin se Trivial Pruisuit baarin hyllyyn. En pelaa sitä enää koskaan.

Selkä takanapäin ja pienen miehen ongelmat.

Tulipa tuokin sanottua. Kun kerran lupasin.

***

Visukintun listahavainnot jatkuvat. Tällä kertaa oma yhden sijan putoaminen johtui Kahvitauon kauanodotetusta päivityksestä. Juuri tietenkin silloin kun olin tekemässä oman, uuden ennätykseni. Kyllä se 40. sija sieltä vielä joskus rikkoutuu. Ainakin sitten, kun kaikki nyt TOP10:ssä olevat kirjoittajat ovat lopettaneet.

Kaiken lisäksi minua tyrkättiin sielunravintoketjussa alaspäin merkinnällä, joka kertoo jostain perkeleen rotasta.

Ahdistaa.

***

En ikinä ole tullut ajatelleeksi, että naisille on tyypillistä liikkua ryhmissä myös netissä, eikä pelkästään ravintoloiden vessoissa. Tyttötrio on saanut kilpailijan.

Pakko alkaa seuraamaan. Tätäkin.

***

Juuri tällaiset päivät deadlineviikon aikana saavat aikaan päätöksiä alan vaihtamisesta. Tai ainakin ajatuksia siitä, mitä kaikkea tekisi mieluummin kuin tätä.

Tälläkertaa pääsyyllinen löytyi eräästä saksalaisesta insinööritaidonnäytteestä. Kyseinen rakkine oli pakko saada puretuksi (joka oli helvetin vaikeaa) ja sen jälkeen luonnollisesti kasatuksi uudestaan (joka oli helvetin vaikeaa). Sitten siitä löytyi lopulta tietenkin osa, joka piti saada irroitetuksi, mutta tämähän ei tietenkään käynyt päinsä työpöydällä olevilla metrimittaisilla kuusiokoloavaimilla, vaan hommaan tarvittiin tuumamittaiset avaimet. Olihan juuri tuon pikkuisen osan valmistanut joku jenkkifirma, eikä eurooppalainen. Siinä sitten kaivelin laatikoita, löytyisikö jostain sopiva avain. Meni puoli tuntia, eikä löytynyt. Joten takki niskaan ja läheiseen rautakauppaan (=ainoaan tässä kaupunginosassa). Ovella törmäsin kylttiin "auki arkisin 9-17". Kello oli 17.13.

STANDARDIT PERKELE!

Eikö perkele maailmassa olisi ihan helppoa vaihtaa standardeiksi nyt yhdet perkeleen pikku ruuvit mitähäh? Paska homma, mutta ainahan se jää siitä kiinni. Aina on vääränkokoiset avaimet. Tai ruuvit. Ihan miten haluaa asian ilmaista. Jos koko maapallon väestö on päässyt yksimielisyyteen jo auton tupakansytyttimestäkin, niin onko nyt perkele yhden ruuvin standardisoiminen enää mitään? Jos jenkinpureskelijat eivät nyt suostu metrimittaa ottamaan söpöön kätöseensä, niin toivon, että edes Ykä Puska valloittaisi maailman ja pakottaisi kaikki opettelemaan tuumien käytön ja siinä sivussa toisi meile coca-colaa ja hamppareita.

Ai niin. Mutta meillähän on ne jo.

***

Matkalla-Marjut on Glooggittanut (Google-Look-Logo) oman bloginsa logon jouluisemmaksi.

Heti tuli päänsärkyä kun ajatuksissa aloin hyräilemään petteripunakuonoa.

***

Ensimmäinen päivä joulukuuta. Joulukuuta. Vähänkö kummallinen tunne. Onko tässä nyt taas mennyt vuosi? Vastahan siitä ollaan päästy eroon. Ihan vastikään. Muutama kuukausi sitten. Ahdistaa.

Kaivelin arkistoista tuon oheisen kuvan muistellakseni vuoden takaisia aikoja. Ihan samanlaisia tuntuivat olevan. Yhtälailla työt häiritsivät jokapäiväistä elämää ja vapaa-aikaa riitti kaikenlaiseen pieneen, muttei mihinkään merkittävään. Tuonkin päivän muistan. Päivä Kaivopuistossa kävellen ja meri-ilmaa hengitellen. Pakkasen jäädyttämillä rantakaduilla hiljalleen kameran kanssa kulkien ja napsien kuvia milloin mistäkin. Lopulta päätyen Cafe Carouseliin kaakaolle ja viinerille, selailemaan kameran muistikortilta päivän aikana otettuja kuvia, lukemaan päivän lehtiä ja miettimään sitä, lähtisikö jouluna saarelle kun näki kopterin nousevan hernesaaresta.

***