Visukinttu

Pyörin äsken tunnin verran viileiden satiinilakanoiden välissä muuttaen hiljalleen niitä lämpöisemmiksi. Samaan aikaan tuntui, että aivoissa käy varsinainen kuhina. En nyt satu olemaan aivotutkija, mutta tuntuu että siellä olisi pyöröovi, joka heittää nyt jatkuvalla syötöllä uuden huolenaiheen ajateltavaksi vaikka vastikään aiempikin tuli mieleen. Pimeässä huoneessa kun sulkee silmät, niin ajatukset kulkee pikakelauksella eteenpäin.

Olikosenytsielläjasekanssiellätaitäälläkunsesittentaasoli...

Ei helvetti.

Päässä on liian levotonta. Työ tietysti aiheuttaa oman stressinpoikasensa, joka laukeaa noin 7 päivän ja 16 tunnin päästä loppuvuoden suhteelliseksi vapaa-ajaksi. Silti muitakin huolenaiheita on. Kaipaan ainakin jaappaninmatkailijoita Stytä ja Yoea. Samaten ahdistun ajatuksesta, että olen nähnyt parasta ystävääni tänä vuonna ehkä kymmenen kertaa. Samoin erään ystäväni kiireet huolettavat. Samoin toisen parisuhde - tai pikemminkin sen jälkimainingit. Tai se, että en usko mihinkään. Tai ehkä en halua uskoa ja vaikka uskoisinkin, niin en myönnä uskovani. Enkä tiedä mitään, vaikka tiedänkin, että tiedän, mutten halua tietää.

Tuntuu taas, että pitäisi tehdä jotain järkevää. Parantaa maailmaa. Ihan konkreettisesti.

***

Eiliset kuvaukset meni vallan loistavasti. Onnistuin välttelemään kaikkien kovien äänien kuuntelemisen ja iltapalaverissa nautittu rasvainen kebab oli voidellut muut aistit vähän kestävämmiksi. Jo eilen tuli tosin jo mieleen, että kaikki ei jatku ikuisesti.

Aamulla oli taas paha olo. Vääntäydyin ylös sängystä jo pari tuntia sitten enkä ole silti saanut mitään aikaiseksi. Tiedät, että olet jo liian vanha, kun krapula kestää neljä kertaa kauemmin kuin humalatila.

Töihin sitä pitäisi alkaa silti. En tiedä, mitä täälläkin kirjoittelen jaarituksia juuri nyt tänne, kun niitä pitäisi kirjoittaa toisaalle. Kuvittelen kai tämän olevan pienempi paha.

Tai. No. Ajatusvirtaa on helpompi kirjoittaa kuin faktaa.

Ei tartte yksityiskohdat olla niin tarkkaan hallussa.

***

Tänään on käynyt tavallista suurempi trafiikki näillä sivuilla. Itsekeskeinen pieni lehmä sisälläni tolkuttaa sen johtuvan siitä, että kaikki haluavat kilvan tietää, mitä tupareissa oikeasti tapahtui.

Hähä!

(Lisäys: Naapurin huomiota jälleen lukiessani yritin todella miettiä, kenen rintsikoiden avaamista harjoittelin käyttäen vain vasenta kättäni. Anu se ei ollut, mutta oliko se Taina, Tia, Katja, Julle, Tiina tai joku muu? Ilmoittakaa nyt joku, kuka se oli.)

***

Kaikki ohi. VIhdoin. Tuparit on takana ja viimeiset vieraat ovat lähteneet. Paitsi muutamat, jotka nukkuvat olohuoneen puolella. Ne pitkänmatkalaiset siis. Saa nähdä, millainen krapula niille huomiseksi kehkeytyy.

Tupareiden järjestäminen sujui mallikkaasti. Alkukankeuden jälkeen paikalle vaivautui yllättävän paljon ihmisiä. Muutamia tosin jäin kaipaamaan, mutta sitä se taitaa olla aina. Kuten eräs viisas ihminen sanoi aiemmin: "ei kannata surra niitä, jotka jäivät tulematta, vaan iloita niistä, jotka tulivat".

Ainoa illan ja yön pimeä puoli oli se, että pari lokkia jotka tulivat paikalle, päättivät jatkojen loputtua suoraan sanottuna nyysiä "ilmaista" olutta jääkaapistani. Se on ihan eri asia, jos järjestän tuparit, kutsun paikalle tuttuja ja ystäviäni - ja vaikka hekin kutsuvat muutamia ystäviäni, mutta jos maksan melkein kolmesataa euroa juomista, ruuista ja ylipäätään koko illasta kaikkien muiden iloksi, niin pitäisivät perkele edes kotimatkaansa omakustanteisena.

Vittuako sitä eväitä matkaan laittamaan saatana.

Mutta kavereita on aina kiva nähdä. Siitä kiitokset heille.

***

Arviointivirhe. Boolia tuli litra / vieras. Muissa olosuhteissa voisi olla ihan siedettävää, muttakun sekoitussuhteesta 1/4 on vodkaa.

***

***

Täyttelin viimeisiä naulanreikiä keittiön seinässä ja koko ajan mieliala tuntui nousevan sitä mukaa kun seinää sain tasaisemmaksi. Kuinka palkitsevaa omin käsin tekeminen onkaan! -ajattelin, ja jatkoin vielä parikymmentä minuuttia, kun tarvitsin lisää tasoitetta. Puserrin tasoitetuubista lisää tasoitemassaa palettina käyttämälleni Anttilan postimyyntikuvastolle ja hymyilin aina vain typerämmin. Vilkaisin tuubia kiertäessäni korkkia takaisin kiinni.

"Muista tuulettaa työskentelyn aikana".

Ai niin.

***

Tänään oli taas varsin heikonlainen työpäivä. Aamuisen karkeloinnin jälkeen, mikä tahansa näytti paremmalta ulkoilmassa ja kävin blogilounaalla Kallion Kettusessa. Ahdisti, kun takaraivossa kolkutti huomiset tuparit. Olenkohan mä nyt tarpeeksi varannut viinaa ja onkohan nyt kaikki varmasti ok. Onko kaikki ihmiset kutsuttu ja mitenköhän tästä sitten taas eteenpäin.

Iltapäivällä soitti sitten eräs yhteistyökumppani ja keskustelun lomassa sitten sivuttiin asiaa, joka sai mielen virkistymään. Viimeisen viikon ajan olen stressannut ihan simona eräästä jutusta, jonka tuo asia korjasi täydellisesti. Elämä oli siis ihanaa. Ainoa huono puoli oli se, että jouduin ajamaan Järvenpäähän.

Ongelmat alkoivat jo heti autoon noustuani. Joku vesipää oli tietysti ajanut auton eteen omansa. Välimatkaa puskurista puskuriin noin 10 senttiä. Takana oleva oli taas tehnyt samat omalla pikkukinderillään. Vekslasin autoa noin 18 kertaa edestakaisin, kunnes sain sen ulos paikaltaan.

Sen jälkeen 50 metriä ajettuani käännyin kapealle yksisuuntaiselle kadulle, jonka joku pyroforkki oli tukkinut autollaan. Kuskia ei näkynyt mailla halmeilla. Kun huivipäinen juippi sitten saapui parin torventöräytyksen jälkeen autolleen, sain tyydyttävän mielikuvan siitä, kun nousisin autosta ja opettaisin tuplaparkkeerausta kundin päähän. Pesäpallomailalla.

Siitä 20 metriä eteenpäin, niin johan joku helvetin makaki ajoi yksisuuntaista väärään suuntaan. Tukki kotterollaan kadun oikein tehokkaasti. Ohi ei päässyt ennenkuin karva-apina osasi peruuttaa jalkakäytävälle.

Nyt jo, jälleen kotona, käy mielessä, että entäs jos koko hommalla olikin tarkoitus. Ensimmäisen 100 metrin ajamiseen kotiovelta lähdettyäni kului varmaan 20 minuuttia. Entäs jos siihen olisikin kulunut vain tavalliset 5 minuuttia, niin olisinko törmännyt hirveen lahdentiellä? Tai johonkin muuhun?

Jokatapauksessa, muutama päivä sitten Mikkelin reissulla avauduin pelkääjän paikalla istuvalle tuttavalleni siitä, kuinka ajoin 18-vuotiaana pahan kolarin. Kolme päivää ennen joulua ja kaksi päivää kortin saamisen jälkeen. Melkein yhdeksänkympin nopeuden ja auton kallioon törmäämisen jälkeen oli ihme, että kaivauduin autonromusta lähes vammoitta.

Siitä jäi pysyvät muistot. Tapahtumahetkellä oli ollut totaalinen pääkallokeli, mutta silti assosioin tapahtuneen voimakkaasti juuri talvikeleihin. Muutaman seruaavan vuoden ajan talvisin hikoilin kuin pieni sika autonratissa ollessani. Moottoritielle ei ollut mitään asiaa. Hyvä, jos pystyin ajelemaan kuuttakymppiä jos maassa oli hiutaleenkaan verran lunta.

Siitä se pelko hiljalleen heikkeni. Kymmenen vuotta tapahtuneen jälkeen pystyin nousemaan auton rattiin säästä riippumatta. Silti tilannenopeudet pysyivät aina alhaisina.

Viimeisen viikon aikana olen huomannut jo pystyväni parempaan. Lumisade ei haittaa ja vähän märältäkin näyttävällä tiellä voin ajaa. Silti välillä iskee päiväpainajaiset päälle ja varsinkin pikkuteillä tulee todellisia adrenaliinipurkauksia, kun tie hiukan kallistuu. Aivot väittävät heti auton joutuvan sivuluisuun ja löytävän tiensä taas kalliota vasten.

Fobian kanssa on sitten hienoa elää.

***

Heräsin juuri ja maailma näytti hetken sumeammalta kuin se onkaan. Pystyynnoussessani olin vielä umpiunessa ja pystyin vaivoin suorittamaan aamurutiinit. Tietokone päälle, vessaan urealle, takaisin katsomaan onko tullut jotain tärkeääkin sähköpostia, pyyhe kainaloon, takaisin kylpyhuoneeseen, bokserit pois jalasta, niiden heitto pyykkiin ja puolitoista askelta suihkun alle.

Juuri kun olin koskemassa suihkuhanaan, pienissä aivoissani kävi jonkinlainen sähkönpurkaus. Tajusin, että pyykkikoneeni luukku on vieläkin kiinni. Samantien tajusin myös, etten ole edes koskenut siihen tänä aamuna ja että nyt on jotakin vialla.

Bokserini löytyivät vessanpöntöstä.

***

Näin viime yönä kaksi erilaista unijaksoa. Ensimmäisessä omistin mersun, jonka onnistuin parkkeeraamaan asuttamani tornitalon sisäpihalle. Tajusin vasta kotona sisällä olevani tolkuttomassa humalassa joutuen paniikkiin, jonka jälkeen hätäpäissäni hyppäsin 6. kerroksen ikkunasta laskeutuen supersankarimaisesti lumiselle pihalle, loikkasin rattiin edelleen humalassa, naarmutin naapurin autoa lähtiessäni - ja jäin kiinni rattijuopumuksesta.

Toisessa joku oli selostanut, että bambutikun käyttäminen kasvo-akupunktiossa on terveellistä. Siinä sitten kaksikymmentäsenttistä grillitikkua työnnettiin nenän vierestä ties minne pään sisälle, kunnes se 15cm kuljettuaan katkesi jääden ihon alle.

Tiedättekö sen tunteen kun tuntisitte olevan unessa hereillä ja toivoisitte sen olevan vain unta?

Se on muuten joskus tosi ikävä tunne.

***

Olen vältellyt tarkoituksella osallistumista nyt netin suureen kiusaamiskeskusteluun. En siksi, ettenkö omaisi mielipidettä, vaan siksi, että tiedän tarkkaan mihin se on menossa. Keskustelu alkaa täysin viattomista lähtökohdista ja todellista asiaa käydään läpi ehkä muutaman päivän ajan, jonka jälkeen keskustelu ajautuu sivuraiteille. Oma mielipiteeni on se, että internetin perusajatuksiin kuuluu täysin vapaa mielipiteenilmaisu. Jos toisen kirjoituksista ei pidä, sen saa sanoa. Jos toisen mielipiteestä ei pidä, voi esittää oman mielipiteensä. Edes jonkinlaisia hyviä tapoja kannattaa silti noudattaa. Ei vuodateta niitä lapsuustraumoja toisten niskoille. Ei saamattomuutta. Ei huonoja naiskokemuksia. Pidättäydytään siis asiassa, eikä mennä henkilökohtaisuuksiin. Ei uhkailla, eikä haukuta toisia halventavilla nimityksillä, oli ne sitten neekeri, huora, psykonarttu, paskahousu, etc. Pidetään ne kädet siellä omalla puolella.

Muistelin tässä omia kouluaikojani. Yläastehan oli todellista alfaurosten leikkikenttää. Luokkamme oli varsin tyttöpainotteinen ja kymmenpäinen poikien lauma jakautui melko hierarkisesti. Oli ensin neljän kopla, jossa kaksi voimakkaampaa ja molemmilla omat hännystelijät. Muut olivatkin sitten sekalaista sakkia ja minä viimeisten joukossa. "Kunnioitusta" sai vain hakkaamalla jonkun hierarkiassa. Kahdesti senkin tein vain todetakseni, että rauha kesti vain pari kuukautta, ennenkuin joku nutipää taas päätti sekoittaa pakkaa. Mikään ei ole tuntunut lapsellisemmalta aikuisiän saavutettuani kuin tuo "järjestelmä".

Jokatapauksessa yläasteajan loputtua muutin pois kotoa opiskelemaan Riihimäelle. Nyt tajuan sen olleen ehkä selväjärkisin päätös ikinä. Kuusitoistavuotiaana itsenäistyminen, muutto toisaalle, uusien ihmisten sekaan oli parasta mitä itselleni saatoin tehdä ja erityisesti omalle sosiaaliselle kasvulleni. Ensimmäiset kuukaudet menivät opiskeluympyröissä varsin kankeasti. Olin tottunut siihen, että viimeisen yhdeksän vuoden ajan samalla luokalla olleiden ihmsiten kesken oman tilan saaminen vaati näsevaa vittuilua, uhkailua, kiristystä tai pakotusta. Tavallisessa tilanteessa, jossa jokainen oli yhtä uusi ihminen jokaiselle, oli tilanne täysin erilainen. Minkäänlaista lähestymistä toisten osalta ei voinut pitää täysin viattomana. Kaikki tuntuivat haluavan jotain. Tämä levisi myös koulun ulkopuolelle. Soluasunnossamme järjestettiin bileet ja pysyin mieluummin omassa huoneessa, ovi lukittuna, kuin olisin tutustunut kämppiksieni kavereihin, eli muihin minulle tuntemattomiin ihmisiin.

Kolme vuotta myöhemmin olin jo tottunut siihen, että järkevä sosiaalinen elämä ei tarkoita apinalaumaa vaan kaikkien kohtelemista tasapuolisesti. Kaikista ei tarvitse pitää, eikä kaikkea heidän tekemäänsä hyväksyä, mutta kaikkien kanssa pitää osata elää.

***

...voisitko tuoda etuajassa sen munakellon?!

***

Tällaiselta se sitten näyttää uusien kalusteiden kanssa. Pientä hiomista vielä tarvitaan, samoin vaatekoukkuja ja muuta pientä.

***

Siinä ne jöllöttää. Eteisen kalusteet meinaan. Ikeaa ovat, perkeleet. Eri asia on, miltä tulevat näyttämään valmiina, mutta katsotaan nyt, miten ilta kehittyy. Anun kanssa vietetyn päivän jälkeen tulee tarve vetäytyä sohvalle katselemaan DVD:tä, mutta pakko kai pinnistää ja pakottautua kasaamaan kalusteet. Ajattelin aloittaa puisesta penkistä, koska se on kuitenkin helpompi kasata. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin metallinen kaappi on yhtä looginen palapeli kuin pakata kerran syöty makkara takaisin kuoreensa. Typerää, huonosti suunniteltua ja ennenkaikkea helvetin vaikeaa.

Kivaa silti, jos tämän illan jälkeen saan eteisenkin täysin hyötykäyttöön. Sen lattialla lepäilee jo matto, jonka epäilen kestävän erittäin huonosti kuraa.

***

Takana varsin väsyttävä päivä. Viime yönä unta 4 tuntia. Sitä edellisenä saman verran. Aamulla ylösnousu klo 6.30 ja huomasin, ettei Welho taaskaan toimi. Ohitin sen olankohautuksella, pakkasin tarvikkeet päiväksi ja lähdin kaivamaan autoa lumihangesta. Kahdeksalta ajoin sen irti lumipenkasta.

Kolme tuntia Mikkeliin, kolme tuntia Mikkelissä ja kolme tuntia takaisin. Siinä päiväohjelma.

Viideltä olin jo varsin kusipäistynyt väsymyksestä. Kotiin palattuani täällä odotti Welho. Edelleen toimimattomana. Pikainen soitto HTV:n asiakaspalveluun. Selvisi, että netti on katkaistu, koska en ollut maksanut laskua. "Ai mitä laskua? Eikö niiden pitäisi mennä yritykseni osoitteella?" kysyin. Niinpä tietysti. Laskutusosoite oli totaalisen väärä.

Mikä on Welhon/HTV:n asiakaspalvelun kanta asiaan? No tietenkin se, että HTV:n laskutuksen moka on puhtaasti asiakkaan vika ja jotta asiakas saisi nettinsä toimimaan saman päivän aikana, joutuisi hän käymään maksuautomaatilla maksamassa laskun, ostamassa faksin ja lankapuhelinliittymän ja faksaamalla lapun HTV:n asiakaspalveluun. Sähköpostilla kun se ei käy. Ainakaan jos haluaa liittymän avatuksi saman viikon aikana.

Ei siis puhettakaan siitä, että:
a) Welho laittaisi netin toimimaan vaikka vain pariksi päiväksi jotta asiakas voisi mennä nettipankkiin ja...
b) ...maksaa "erääntyneet" laskut nettipankissa, ottaa ruutukaappauksen ja lähettää sen sähköpostin liitteenä asiakaspalveluun.

Tällä hetkellä olen harvinaisen kärttyisellä tuulella. Ei vituta, mutta toivon näkeväni enneunia yöllä, jossa Itä-Pasila (ml. Welhon asiakaspalvelu) jää meteorin alle.

***

Ei helvetti! Pitäisi yrittää pitää kiinni säännöllisistä elinrytmeistä juuri tämän vuoksi. Aamulla herätys 6.30 ja viime yönä takana 4 tuntia unta. Eikä siitä huolimatta vielä nukuta, jotta saisi edes jotenkin nukutuksi ennen kolmituntista ajomatkaa. *****! *****! *****!

Auttoikohan tuo? Kokeilaan. Tyyny kutsuu.

***

Myönnän, että olen pitkävihaista sorttia. Jossain vaiheessa elämässä tulee vain sellaisia yhdentekevyyden hetkiä - eikä tämä ole sellainen vaikka kyseinen tytöntyllerö onkin. Mennyt on mennyttä, mutta on se kusipäisyyskin kusipäisyyttä.

Joku asia estää latomasta kaikkea tapahtunutta samantien ruudulle, mutta kai sekin päivä koittaa jossain välissä. Kiinnostaisikohan jotakuta blogistaniassa oikein kunnon interblogistanialainen sosiaaliporno?

***

Viimeiset puolitoistavuotta olen tehnyt enemmän tai vähemmän töitä kotona. Sinänsä valitettavaa, mutta toisaalta eipähän tarvitse lähteä kotoa edes ulos jos ei huvita. Pakkas- ja sadepäivien unelma siis. Huonoina puolina on se, että tuntuu aina olevan vähänniinkuin töissä. Eikä kuitenkaan kotona. Eikä sitten kuitenkaan oikein töissä, mutta kotona. Tai vähän sinnepäin.

Nyt sain vihdoin kokeiltua keittiön uusia valoja kuvien ottamista silmälläpitäen. Duunia on vähän varjostanut aina oikean studion puuttuminen kuvaajalta ja meikäläinen on sitä vähän koettanut jeesata kuvaamalla itse osan kuvista. Ne surkeammat siis. Nyt niidenkin laatu (toivottavasti) vähän paranee, kun tilaa on riittävästi ja valoakin paremmin. Kaikkein parasta olisi tietysti jos löytäisi jostain kunnon työtilat, joihin sen studion saisi rakennettua.

Ahdistaa vähän. Toivottavasti se ei haittaa illan elokuvanautintoa. Taru Sormusten Herrasta tulee neloselta ja ajattelin kuluttaa kulhollisen kanapastaa sitä katsoessani.

***

Osta uusi lämpömittari keittiön ikkunaan. Vanha näyttää miinus kahdeksaatoista.

***

Eilen kuulin ovikelloni soivan. En yleensäkään avaa ovea jos en tiedä jonkun olevan tulossa käymään ja jätin sen tekemättä tälläkin kertaa. Kello soi uudestaan ja tällä kertaa jo voimakkaammin. En avannut vieläkään vaikka aivoissa kävi muistikuva edellisestä kerrasta, jolloin kolmannella kerralla oveen jo hakattiin huutaen "Poliisi! Avatkaa!".

Kohta ovella oli taas hiljaista.

Vajaan tunnin päästä ovikello soi taas. Enkä vieläkään avannut.

Seuraavan kerran ovikello soi yhdeltä yöllä. Avasinko? No totta helvetissä en avannut.

Sitten aamulla klo 8. Nukuin vielä. En avannut. Tosin varttitunti myöhemmin kävin vessassa ja lätkäisin oveen lapun jossa luki hiukan voimakkain sanavalinnoin, että jos on jotain *piip* asiaa - pudottakaa *piip* vaikka lappu *piip* postiluukusta, älkääkä soitelko kelloa yöllä.

Ovikello ei enää soinut. Sitävastoin puhelimeni soi varttitunti sitten. Puhelimessa oli naapuri, joka oli ottanut eilen talteen oven ulkopuolella roikkuneet avaimeni. Sanoin puoliunisena kiitokset ja pyysin pudottamaan postiluukusta. Häpesin aivan saatanasti suljettuani puhelimen.

Seuraavana krapulapäivänä pysyn kotona.

***

Kuulun niihin ihmisiin, jotka vihaavat lunta. Tai eivät vihaa sitä, vaan sen keskellä elämistä. Lunta saa vapaasti olla muualla, paitsi siellä, missä kävelen, oleskelen, ajan tai elän. Aina kun jalkojen alla on muuta kuin lunta tai jäätä, olen jokseenkin tyytyväinen.

On lumen keskellä hyviäkin puolia. Kuten nyt ensimmäisenä esimerkiksi justiinsa näkyvä puhtauden tunne. Kaikkialla on vähän siistiä, kun ketään ei ole ulkona ja kaikkialla on valkoista. Parvekkeeni käyttäminen taitaa mennä talviteloille, koska vilkaisin sinne äsken ja siellä on noin puoli metriä lunta. Joku hyvä puoli siis niilläkin, jotka eivät asu ylimmässä kerroksessa.

Kärsin tänään "vähän" huonosta olosta. Eilinen otti voimille niin paljon, että ensimmäisen kerran elämässäni todella ajattelin korjaussarjan korkkaamista. Illaksi oli luvassa oikeasti hyvää seuraa hyvässä paikassa, mutta vaihdoin sen valitettavasti koti-iltaan energiaa tuovan ruokavalion ja aivottoman DVD-mäiskeen kera. Vähän harmittaa, mutta kun kävin ylittämässä itseni ja tarpomassa ulkona vähän aikaa lumisateessa, olin varma siitä, että kotona on aika kotoisaa. Kun vain saisi hyvää seuraa kotiinkin useimmin. Kokkaaminen pelkästään itselle on vähän tylsää.

Sain ahdistusta jo valmiiksi ensi viikkoa varten. Heti maanantaina pitäisi olla taas liikenteessä ja varsin vittumaista siitä tekee juuri lumen massiivinen määrä, sekä se, että meikäläisen tuurilla maanantaina ja tiistaina on kuitenkin samanlaiset lumipyryt, että saa kahlata hangessa persvakoaan myöten. Kaupasta tullessani katsahdin vähän Palleronkin suuntaan ja siitä oli tullut Lumipallero. Lisäahdistusta sain, kun muistin, ettei kärryssä ole edes lumiharjaa. Pitänee pärjätä jotenkin muuten.

Joskus 70-luvulla muistan nähneeni, että autojen tuulilaseja suojattiin vilteillä tai muilla pressuilla öiksi? Käyttääköhän joku vielä sellaista tapaa?

***

Tällaisiin aamuihin kuuluu oleellisena osana uusien havaintojen tekeminen. Huomasin aamiaista kerätessäni, että leivänpaahdin sai aikaan alkukantaisen reaktion. Tuijotin sitä hiukan krapulaa muistuttavassa sekavassa mielentilassa lumoutuneena sen aikaa kun se sulatti pakasteesta noukitut ruisviipaleet. Mielleyhtymä viittasi suoraan nuotiolumoukseen, mutta hehkuvissa vastuksissa ei kyllä ole mitään elävään tuleen viittaavaa.

Toinen seikka, joka sai meikäläisen myöntämään itselleen olevansa krapulassa oli se, että kun television avattuani sieltä tuli hämähäkkimies -animaatio ja ensimmäinen ajatukseni oli:

"Wau. Makeet värit."

***

Löysin juuri kotiintullessani keittiön tiskialtaasta aiemmin tekemästäni pizzasta peräisin olevan juustonpalan. Toivon sen olevan jokseenkin irroitettavissa vielä myöhemmin tänään. Ruostumaton teräs on mm. siksi parasta mitä keittiösuunnittelulle on ikinä tapahtunut.

Jos tämä vaikuttaa töksähtelevältä tai vaihtoehtoisesti tavallista tarkemmalta itsensäilmaisemiselta, se johtuu ainoastaan siitä, että olen parhaillaan melko vahvasti alkoholin vaikutuksen alaisena. Tästä voitte syyttää PervoPervilää ja Verneriä. Tämä on siis ns. kännibloggaus, joka ei liene useaimmille mitenkään tavallisuudesta poikkeavaa. Vain muutamille ihmisille ajankohta kenties osoittautuu hiukan epäkäytännölliseksi, joista suurimman tuskan kantaa: minä itse. Tämä lähinnä siksi, että huomenna pitäisi olla hyvässä kuosissa aamusta alkaen, jotta kaikki aikataulussa mainitut tehtävät saisi suoritettua hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Tuskin kai nyt sentään. Ei enää.

Nyt odotettavissa on vain videolle nauhoitettujen ohjelmien katselua ja tyytyväistä yöpalan pureskelua sohvalla. Hiukan hämärän peitossa on, mitä yön kulinaristinen nautinto tulee sisältämään, mutta kyllä kaapista aina jotain löytyy. Jos ei muuta, niin suklaakeksejä.

Ne ne ovat oikeaa laskuhumalaruokaa. Nam.

***

Päätin sitten purkaa ylimääräisen levottomuuteni siivoamalla jälkiäni ja pakkaamalla työhön kuuluvaa tarvikemaailmaa sille varattuun laatikkoon. Laitoin kaiuttimista soimaan sekalaisen musiikin levyn ja kohta huomasin vihelteleväni Ville Valon ja Agentsin tahtiin Paratiisia.

oi jos sulle voisin antaa kaikkein kauneimman
tämän maailmani pallon valtavan
mutta enhän sitä teeee
pieni hetki riittänee

Joskus on helppoa tehdä töitä. Illaksi pitää kehittää jotain järkevää tekemistä. Ei tänä viikonloppuna baariin, kiitos, mutta kotiin ei tee mieli jäädä.

Lisäys 2h myöhemmin: Ketä mä yritän huijata? Pakko päästä baariin! Löytäis taas vaan jotkut kivat istujaiset jostain. Tekstareita maailmalle, niin kai sellaset löytyy.

***

Jos jonkun mielestä meikäläinen on niin kiltti ollut, että haluaa ostaa lahjan tänä vuonna - niin ostakaa hyvät ihmiset mulle munakello! Pizzat eivät ole kovinkaan herkullisen näköisiä vietettyään uunissa ylimääräiset 10 minuuttia.

Perhanan työt. Vievät ajantajun kokonaan.

Lisäys 1,5 tuntia myöhemmin: Tuli se pizza syötyä kuitenkin. Oli tavallista rapeampi. Stressi ottaa vallan ja taidan ottaa loppupäivän vapaaksi.

***

Ei hemmetti. Stressi iskee. Mikään ei ole tyypillisempää kuin tehdä hiki hatussa töitä viikon, jotta saisi kaiken kuntoon - ja viikon viimeisenä päivänä tulee isku vyön alle, jolloin saa varautua seuraavan viikon tekemään töitä kaksi kertaa enemmän korjatakseen mokat. Vituttaa.

Tarvitsen sihteerin.

***

No perkele. Pakko se on kai itsekin kun kerran kaikki muutkin:

1. Kun astut sisään ulko-ovestasi ja katsot vasemmalle, mitä näet?
WC:n oven, joka ei ole sinänsä mikään kaunistus. Siihen voisi kehittää jonkun kivan lätkän, kuten "Hengenvaara" tai jotain sellaista.

2. Minkä värinen matto on olohuoneessasi?
Tummansininen-vaaleammansininen-vihreä. Kuulostaa aika hirveältä, mutta on ihan kivannäköinen villamatto. Kai järkevintä jonka olen koskaan ostanut Ikeasta.

3. Kun katsot ulos keittiösi ikkunasta, mitä näet?
Entisen kämpän kattohuoneistonäkymien jälkeen olen pyrkinyt tietoisesti olemaan avaamatta sälekaihtimia vastapäisen talon vuoksi. Kun iso mies itkee, se ei ole kiva näky. Edes vastapäisestä talosta katsottuna.

4. Mitä tavaroita löytyy lavuaarisi reunalta?
Saippua, hana ja aika-ajoin myös tyhjä wc-paperirulla. Älkää kysykö miksi. Ne vaan tuntuvat kerääntyvän siihen.

5. Mikä on kotisi viihtyisin huone?
Yksin olohuone, useammalle makuuhuone. Älkääkä nähkö tässä edes mitään ihmeellistä. Chillaaminen luonnistuu paremmin makkarissani. Olohuoneeni on pyhitetty ruutujumalalle.

6. Mikä on kotisi ihastuttavin yksityiskohta?
Ihan v*tun iso teevee. No ei nyt sentään. Sanoisin kenties uusi kirjahylly, josta diggaan ihan simona. Joku muu voisi olla eri mieltä.

7. Mikä kotisi yksityiskohta kaipaisi pientä remonttia?
Kaikki paikat on jo kohta remontoitu, joten ei kai mikään. Sanotaan sitten eteinen, koska se toimii vielä tälläkin hetkellä eräänlaisena välivarastona.

8. Mikä on sinulle mieluisin asumismuoto? (rivitalo, kerrostalo jne...)
Kerrostalo tottakai. Omakotitaloon en todellakaan muuta ikuna jos ei ole pakko. Rivitalokin on vähän siinä ja siinä.

9. Missä säilytät imuriasi?
No swiddu! Imurikomerossa tietenkin!

10. Oletko tyytyväinen kotisi sisustukseen?
En ja olen. En vielä, mutta kenties, kun tästä tulee valmista (eli tyypillisellä heteromiesskaalalla noin kolmen vuoden päästä).

11. Onko seinilläsi enemmän tauluja vai julisteita?
kts. edellinen vastaus. Ei siis kumpiakaan, koska taulut nousevat seinille ehkä vuoden 2006 alkupuolella.

12. Petaatko sänkysi joka aamu?
Siltä varalta että äiti lukee tätä, niin sanon, että tottakai petaan.

***

Tänään sain kuulla kysymyksen "minkä arvoiseksi lasket itses?". Ensiksi oli mykistävän vaikea vastata siihen, mutta käänsin sen sitten toisinpäin ja kerroin kysyjälle erään bloggarin kerran arvioineen meikäläisen halvemmaksi kuin 800 euroa.

Kategorioiko joku läheisiä ihmisiä ystäviksi ja "ei-ystäviksi, mutta vain kavereiksi" tietoisesti? Jaa ei vai? Niin meikäläinenkin luuli vielä toissakesänä. Eräs silloin ystäväksi laskettu ihminen maksatutti 800 euroa silmää räpäyttämättä ja vaivautumatta puolustamaan sanallakaan tekoani, johon olin kieltämättä täysin syyllinen. Tiedän kuitenkin, että muutamalla sanalla tämä ex-ystävä olisi kevyesti pystynyt ottamaan syyllisyyttä omalle kontolleen (jonka olisi ansainnut muidenkin mielestä kuin vain itseni), vaikkei rahaa olisi joutunut maksamaan penniäkään.

Ei se 800 euroa paskaakaan kirpaissut. Rahaa se vain on. Enemmänkin vitutti silloin, että ihminen johon luotin, ei paskaakaan välittänyt väleistämme, vaan karkasi paikalta (ihan konkreettisesti), ettei itse olisi joutunut tulilinjalle ja alkoi vasta jälkikäteen ihmetellä, että miksi löin välit poikki. Sama ihminen suuttui teon jälkeen, kun laskin leikkiä tapahtuneesta. Aivankuin itse olisi joutunut syytetyksi?

Jotkut kasvavat todellakin vain isoiksi, eivätkä pätkääkään aikuisiksi.

***

Suihkusta on tullut jokapäiväinen aamurutiini. Ihan hyvä asia sekin, että päivíttäin peseytyy, mutta tarkoitan lähinnä sitä, että suoritan suihkurutiinit nimenomaan aamulla. Iltaisin harvemmin, jos nyt en ole päivän aikana oikein pahasti rehkinyt tahi muuten likaiseksi itseäni saattanut.

Teen myös samalla tunnustuksen ja lupaan yrittää vähentää suihkussaoloaikaani. Veden alla varttitunti menee nykyään aivan helposti. Polttavan kuuman tai jääkylmän suihkun alle seisomaan ja miettimään jää liian usein. Suihku on yksi niistä paikoista, joissa konkreettisen puhdistautumisen lisäksi tulee harjoitettua henkistäkin puhdistautumista.

Sen vuoksi se on kai niin kiva paikka. Suihku on pop.

***

Päivä on taas mennyt ympäri Helsinkiä ajellessa. Alkaa muistuttamaan vanhoja hyviä aikoja, jolloin tuli 30tkm mittariin vuodessa, kun nyt joka päivän tuntuu viettävän auton ratissa. Tai, noh - joka toisen. Seuraavaksi torstaina ja sitten taas tiistaina viimeistään.

Ari tuli käymään tänään. Kertoi taas siitä, kuinka sinkkuna oleminen on muuttanut luonnetta. Puhuttiin samalla, kuinka sen pitää ehdottomasti tulla viikonlopuksi Helsinkiin tupariviikonloppuna, jotta voidaan taas kaataa kurkkuun parillisia määriä tequilapaukkuja.

Valitteli sekin suhdettaan nyt jo ex-tyttöystäväänsä. Tai valitteli ja valitteli. Enemmänkin totesi vain, että on se nyt ohi. Kai sekin salaa toivoi, että löytäisi jostain jonkun paremman. Siinä vaiheessa, kun se alkoi luettelemaan kriteereitä eläinrakkaudesta, hevosihmisyydestä ja muusta sensellaisesta maanläheisestä hömpästä, tuli jostain syystä ensimmäisenä mieleen Misu.

***

Veera meni ja paukautti allekirjoittaneen mieleen tuskallisia muistoja ala-asteelta, jolloin 70-luvulla syntyneiden tulevien tosimiesten koulutukseen kuului oleellisena osana virkkuukoukun näyttäminen.

Näyttäminen. Kyllä. Luitte oikein, eikä tällä kertaa kyseessä ole edes kirojtuishivre. Kyllä se Opettaja Korhonen siellä meidän virkkuukoukkuluokassa tajusi ihan takuuvarmasti, että jokaikinen meidän luokankin äpäräpojista sinne puutöihin menee kuitenkin. Näytti siellä sitten muutaman kerran sitä virkkuukoukkua ja kertoi, että sillä voi tehdä vaikka ponchon. Luotettavimmille taaperoisille se antoi sen vielä käytettäväksi vankasti valvovan silmän alla ja käski kutoa villalangasta paksumpaa villalankaa. Piruako se silläkin ajoi takaa, mutta lopputulos näytti skitsofreenisen kastemadon oksentamalta karvapallolta. Punaiselta sellaiselta. Toivoi täti varmaan salaa, että nekin puikot olisivat olleet lakritsia, koska kuitenkin joku tökkää toista tai itseään silmään. Parempi on kurittomat kakarat saattaa puutöihin, jossa voivat sitten rauhassa leikata vannesahalla itseltään peukalot.

No hengissä siitäkin selvittiin. Ei tullut suurempia näkövammoja (ml. ulkonäkövammat) ja virkkuukoukku on vieläkin tuoreessa muistissa. Sehän on se, jolla virkataan ja jossa on koukku eikös vain? Luokka jakaantui lopullisen päätöksenteon jälkeen sitten aika tehokkaasti kahtia. Tytöt virkkaamaan ja pojat värkkäämään puisia saunajakkaroita. Homohan sitä olis ollu tai vähintäänkin rehtorin puhuttelun arvoinen kummajainen, jos olisi virkkaamisen valinnut. Kyllä pojilla sai olla vain yksi puikko ja se ei saanut olla kädessä. Paitsi vessassa.

Vähän on näin vanhoilla päivillä alkanut harmittamaan. Olisihan se aika helvetin coolia läväyttää näkyville aina kokkailuiltoina oma, itsevirkattu pannulappu. Parikymmentä vuotta se olisi jo käytössä kulunut, mutta pirulauta - jos pannulappu ei olisi kestänyt vähintään sen vertaa, niin olisi vikaa ollut tekijässä perkele! Jospa sitä vielä taistelisi sukupuolirooleja vastaan ja hankkisi virkkausvälineet? Hankkisi villalangan sijasta vaikka kevlaria ja vääntäisi siitä überpannulapun? Kestäisi taatusti isältä pojalle (voi vittu sanoinko tosiaan tollaista pannulapusta?) ja olisi vielä kaupanpäälle luodinkestävä.

Ei helvetti. Älkää nyt hulluja kuvitelko. Vittujako minä pannulapulla. Ainoastaan homot ja naiset virkkaa.

Jaa mitä sille saunajakkaralle kävi?

Äitee istui sen ekalla kerralla rikki ja sillä sytytettiin samana viikonloppuna sauna.

Meni sekin sitten hyvään käyttöön.

***

Postiluukusta kolahti taas visalasku. Melkein 500 euroa. Alan epäilemään, että Visa on helvetillinen keksintö, jolla ihmiset saadaan kärsimään syyllisyydestä kerran kuussa.

Joo. Viime kuussa neljä kertaa ulkona syömässä. Visalla.

Joo. Nähtävästi pari kertaa myös juomassa. Visalla.

Ja tottakai, pari kertaa myös taksilla kotiin. Visalla.

Onhan tuollainen maksuaikakortti melko kätevä tapa siirtää suurempia ostoksia pidemmälle aikavälille. Keittiöremontin ja muuton aikoihin se oli enemmän kuin tarpeen. Nykyään ainoa positiivinen seikka on, että olen ajanut korttini vain kerran käyttörajaan asti. Pitäisi varmaan vähän höllentää sitäkin. Harvemmin sitä 2000 euron ostoksia tekee.

***

Naapurilta lainaamani leffa sai tänään viihdyttää meikäläistä. Näin aikanaan ykkösosan ja jälkimmäisen tultua kuulin sen olevan huonompi. Odotukset oli siis ihan helvetin pienet. Vähän samanlaiset kuin Matrix Reloadedin jälkeen.

Jokatapauksessa kaksi tuntia meni ruudun ääressä kuin liimattuna. Tarantino osaa todella hyvin visuaalisen tarinankerronnan ja dialogin yhteenliittämisen. Jos juoni olisi irralinen osa elokuvaa, niin KB:ssähän on ihan paska juoni. Tai ... korjaan. KB:ssä ei olisi juonta. Onneksi leffat on paljon muutakin ja lopputuloksia joskus tulee tällaisiakin.

Ei tuota uudestaan silti katsoisi. Ainakaan seuraavaan vuoteen. Ei pahinta kertakäyttökamaa, mutta melko lähellä. Tarantinon leffoissa parasta on sellainen hiljainen yllätyksellisyys. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu - mutta mitään ei välttämättä kuitenkaan tapahdu.

- Are you going to be nice?
- I've never been nice my whole life, but I'll do my best... to be sweet.

***

...shit! Kallion liukumiina eli ns. paskaläjä on varsin paha tapa muistaa, miksi joskus kannattaa kulkea asvaltoituja jalkakäytäviä pitkin, eikä oikaista nurmikenttien läpi.

Saman tapahtuman seuraus on myös hyvä muistutus siitä, että kannattaa ostaa aina kaksi kappaletta hammasharjoja. Toinen käyttöön, toinen varastoon. Sillä kun tulee kotiin köntsänkappale kengänpohjassaan ja huomaa, että se ainoa hammasharja on tehokkain puhdistusväline, sitä yllättävän mielellään kärsii pahanhajuisesta hengityksestä huomenna.

Mihinkäs ne minttupastillit laitoinkaan?

***

Heräsin juuri ja jo sängyssä tunsin olon rentoutuneeksi. Vertikaaliseen asentoon noustessani tosin yllättävä kevytpäisyys aiheutti pientä huojumisliikettä, mutta pääsin ilman suurempia tapaturmia kävelemään koneen ääreen.

Kuten aina sunnuntaisin, nyt on sitten helvetinmoinen nälkä. Hiilihydraatteja ja rasvaa jos saisi pillerinä, niin nyt voisi olla aika ottaa sellainen. Koska sellaista ei saa, niin siirryn seuraavaksi ryöstöretkelle keittiötä kohti. Muistaakseni kaapissa on ainakin mozzarellaa, ketsuppia, kanaa, kalapuikkoja, pitaleipiä ja tonnikalaa.

Mielenkiintoinen aamiainen luvassa siis.

***

Loppujenlopuksi kaikki hyvin kuten lauantai-iltaan kuitenkin kuuluu. Tarpeeksi paljon ihmisiä, hyvää juotavaa, tapahtumia ja jutunaihetta. Tällä reseptillä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Ainoa ongelma on, että naapuri aiheutti alitajuntaani peruuttamattoman himon ajaa palleroni tuusanuuskaksi ruuhkassa seisovia autoja vasten.

Oletan kuitenkin, että se menee ohi. Toivottavasti huomiseen mennessä.

Vähän harmittaa, ettei toogabileet toteutuneetkaan. Vähän harmittaa sekin, ettei tullut lähdettyä klubille kuuntelemaan jotain ruotsalaista industrial-bändiä. Vähän harmittaa sekin, ettei saanut kutsua tarpeeksi ajoissa Tiramisun nousuhumala-pippaloihin. Moni muukin asia harmittaa elämässä, mutta aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

***

Munillehan suunnitelmat meni ja bileet peruutettiin. Vaatekaapissa on käyttämätön tooga, joka saa käyttöä varmaan vuoden 2031 tiernapoikaesityksessä seuraavan kerran. Lauantai-illan kriisi iskee. Lähteäkö baariin vai pysyäkö kotona. Veikkaan ensimmäistä.

***

Illan riennot alkaa jo olemaan kohta käsillä. Oikeastaan pitäisi katsoa Delta-jengi videolta ihan toogailun vuoksi, mutta en taida jaksa kaivella sitä esille mistään laarien kätköistä. Sitävastoin kävin ostamassa toogakankaan. On aina yhtä omituista olla ainoa mies kaupan kangasosastolla ja näyttää mitä todennäköisimmin siltä, ettei tiedä yhtään mitä on tekemässä. Ajattelin ensin vitivalkoista, mutta se olisi ollut tylsää. Sen jälkeen punaista, mutta olisin näyttänyt vain joulupukilta kylpytakissa. Päädyin lopulta luonnonvalkoiseen, joka varmasti on todella muodikas illan pippaloissa. Kulutin ylimääräisen minuutin Anttilan joulutarvikeosastollakin. Tekohavusta olisi voinut tehdä päähän sellasen suomalaistyyppisen seppeleen. Kuka mitään laakerinlehtiä päähän haluaa?

Teemaan kuuluisi varmaan ottaa mukaan saviruukku täynnä punaviiniä. Saviruukkua ei ole ja varastossa oleva punkkukin on liian hyvää toogapämppäämiseen. Päädyn todennäköisesti juomaan kirkkaita 1900-luvun juomalasista tai sitten jotain muuta 2000-luvun alumiinitölkistä. Jää nähtäväksi.

bonum vinum laetificat cor hominis

***

Joskus nukkuu 12 tuntia yössä, joskus taas ei lainkaan. Tänään vuorossa on jälkimmäinen vaihtoehto. Takana pari tuntia kyljenkääntämistä pimeässä ja yöpöydän valon ajoittaista naksuttelua päälle ja pois pientä lukemista varten. Todennäköisesti pieni tauko unenkiinnisaamisenyrityksessäkään ei auta.

Ärsyttää ihan helvetisti. Nukuttaa kuitenkin.

***

Voi perseensuti! Miten ihmeessä sitä onnistuu nukkumaan yhdessä yössä 11 tuntia? Yhdeltä nukkumaan, painajaisia ja herääminen klo 12. Tämän päivän aikataulu heitti juuri häränpyllyä kun tajusin windowsin kellon olevan oikeammassa ajassa kuin sisäinen kelloni, joka sanoi "ei tää vielä heräämisaika oo".

Tällaisina päivinä toivoisi omaavansa säännöllisen vuorokausirytmin.

***

Välähdyksenomainen muistikuva viime viikonlopulta: jos perustaisi Eläinpornokauppa Oy:n, jossa myytäisiin hamstereita ja tekopeniksiä, kauanko kestäisi ennenkuin viranomaiset tai muut tahot (mitkä?) kiinnittäisivät huomiota asiaan ja kieltäisivät sen?

***

Ajopäivä taas tänään ja vanne pään ympärillä kiristyi heti kun astuin ovesta ulos. Joku pässi oli taas parkkeerannut autonsa puoliksi ajoradalle ja toinen kadun kaistoista oli puoliksi tukittu. Eihän se suurta stressiä aiheuttanut, mutta olipahan vain osoitus siitä, että jotkut ovat vain vitun idiootteja.

Mannerheimintiellä sitten keltaisella kilvellä varustettu ammattilaistörttö päätti kiilata. Sekunnin murto osan teki mieli olla jarruttamatta ja työntää puskuri matkustajan syliin, mutta järki voitti. Kymmenen minuuttia myöhemmin toivoin jo, että viimeviikolla Hondan merkkihuollossa öljynvaihdon yhteydessä oltaisiin asennettu raketinheittimet ajovalojen taakse. Joku vanhalla mersulla huristeleva protoplasmatalikko oli päättänyt tukkia moottoritien kakkoskaistan ajelemalla oikealla kaistalla kulkevan täysperävaunullisen rekan kanssa vierekkäin. Eikä kyse ollut edes mistään ohittamisesta vaan rekka meinasi ohittaa mersun hiuksianostattavalla 80km/h nopeudella. Siinä porukka sitten vilkutteli valoja ja repi hiuksiaan tiellä, jossa on 100km/h talvinopeusrajoitus.

Onneksi kaiken pelasti Riihimäellä suojatiellä kulkeville vihreää valoa kiltisti odottanut vaahtosammuttimen kokoinen tenava koulureppu selässä. Kun vihreä valo vaihtui, loikki toukka tien yli prinsessahyppyjä tehden iloisena kuin eläisi ensimmäistä päivää.

Eipä tiennyt sekään, millaista aikuisen liikennemaailma on.

***

Koska tämä merkintä jatkaa kolmannellesadalle jatkuneiden Visukinttu-merkintöjen sarjaa, niin päätin tehdä tästä jotain hienoa. Tämä ei kuitenkaan ole meemi seuraavista syystä:

A) koska jos sanoisin tämän olevan meemi, kukaan ei innostuisi matkimaan aihetta
2) koska sanon, että tämä ei ole meemi, pelastan itseni häpeältä, koska kukaan ei tartu aiheeseen kuitenkaan

Eli tämän saavutukseni kunniaksi ajattelin kaivaa luurankoja kaapista ja paljastaa, mitä kaikkea typerää meikäläisen omistuksessa onkaan. Vuorossa on siis:

Kaapinpohjien kämäisimmät kamat, joita ei koskaan käytä, joita ei halua kenenkään näkevän ja joita ei kuitenkaan heitä pois:

Palkintosijat:
I. Marjapuuron värinen pikkutakki viidakkokuosisella vuorella.
II. Dildo
III. Alaston Joulupukki -vinkulelu

Kunniamaininnat:
- pinkit pörrösukat
- 40x60cm kokoinen kehystetty kuva itsestä neljän promillen humalassa
- käsinkirjoitettu vastaus Cityn deittiliitteessä olleeseen ilmoitukseeni

***

Törmäilin tänään liikenteessä työn puolesta ja havaitsin edelleen vihaavani keskelle risteystä autonsa tunkevia nyktalooppeja. Hyvänä esimerkkinä tämä tapaus, jossa bemarikuski vääntää autonsa keskelle risteystä ja tajuaa vasta siinä, ettei risteyksen yli mahdukaan. Päätti sitten parkkeerata keskelle risteystä kunnes valot taas muuttuivat vihreiksi.

Paikalle sattunut poliisipartio teki sitten asialle - - - (jännitys tiivistyy)

. . . ei mitään.

Koska onhan nyt poliiseilla parempaakin tekemistä eikös vaan?

***

Yritin etsiä netistä ensi viikonlopulle osuvien toogabileiden taustatietoa - eli suomeksi sanottuna toogan pukemisohjetta. Osuin googlettamalla sitten sivulle, jossa vietin puoli tuntia elämästäni.

Toogiakin sivuilta löytyi, muttei ihan sitä infoa jota kaipasin. Harvemmin silti on ollut niin hupaisaa kuin tuota sivustoa katsellessa. Jos yleisen silmänruoan karsii pintapuolisesti aiheesta pois, niin on hienoa nähdä koko kirjo siitä, mikä saa (tai minkä pitäisi saada) puntiin vähän vipinää. Pakko silti kysyä, että saako joku oikeasti kicksit siitä, että nainen pukeutuu Viikinki-Ingaksi?

Meitä on moneen lähtöön.

Seuraava merkintä on sitten 200. merkintä Visukinttuun joten yritän ihan juhlan kunniaksi kirjoittaa jotain järkevämpää.

***

Kuten aiemminkin olen täällä määkinyt, kuuluu sunnuntai-päiviin oleellisena osana ehdottomasti Simpsonit ja roskaruoka. Tämä päivä ei ole ollut millään tavalla poikkeus.

Lepopäiviksi pyhittäminen ei varmaan kenellekkään ole mikään ihmeellinen asia. Mitään suurta hengellistä syytä sille ei varmaan ole, mutta on se hyvä edes kerran viikossa ottaa vähän iisimmin ja relata. Tällä kertaa syy ylimääräiseen pötköttelyyn löytyy eilen nautitusta alkoholista.

Sunnuntainen päivänpiristys on myös kasarimeininkiä ja takatukkaa tarjoava Lovejoy. Nimihenkilöä esittävä Ian McShane on yksi niistä harvoista tv-esiintyjistä, joiden toivoisi olevan hiukan enemmänkin esillä. Tähän mennessä olen nähnyt tyypin vain jossain toisessa ohjelmassa vierailevana hahmona ja sotaelokuvassa Taistelu Englannista.

***

Tämä on varsin selväpäinen kännibloggaus, mutta älkööt antako sen häiritä. Mennyt ilta alkoi paikallisesta Kuikasta jatkuen paikalliseen Parnellssiin, josta lukumääräisesti haasteellinen seurueemme jatkoi oletetun suunnitelman mukaisesti Manalaan - mutta johtuen sään lieveilmiöistä, joutui tyytymään St. Urho´s Pubiin ja sen keittiön (joka on sama kuin Manalassakin) antimiin. Ei huono vaihtoehto siis lainkaan.

Nyt taas sitten nukkumaan ja huomenaamulla tuplasti unta kaaliin. Odotettavissa on heikkolaatuinen aamupäivä, mutta päivän mittaan selkenevää aivotoimintaa.

***

Takana muutamatuntinen digimessuilla, jossa digimaailmaa tarkasteltaessa tuli taas rasitettua kinttua aivan liikaa. Ei tää parantunut vielä ole - ei lähelläkään. Samasta syystä alan aavistelemaan, ettei baariin lähtö tänään ole kovin validi vaihtoehto.

Sitävastoin messuilta iskeytyi päähän eräs toinen idea. Jää nähtäväksi, tuleeko siitä mitään sen kummempaa, mutta tällä hetkellä idea vaikuttaa ihan toteuttamiskelpoiselta. Jos se sitä on muidenkin mielestä, niin tulevaisuudessa siintää taas yksi projekti.

***

Aye-´king-Aye! Tänään tulee telkkarista taas Diili, joten taidan ladata eteen tarpeellisen määrän roskaruokaa ja pysyä kotona. Huomenna voi taas lähteä kaupungin yöhön ja siirtää ansiokkaasti töiden aloittamisen ensi viikkoon.

Hyvä minä! Hyvä amerikkalainen viihdeteollisuus ja Donald Trump!

***

Joku vanha tutkimus musiikin temmon vaikutuksesta ajonopeuksiin pitää ihan paikkaansa. Ajellessani pitkin Pikkuniementietä tajusin nopeuden ylittäneen 70km/h ja radiossa soi Judas Priestin Turbo Lover.

Jo eilistä päivää blogimaailmassa edustavaan meemiin kirjahyllyn aarteista osallistun myös, joten tässä tulee oma top-10. Osa kirjoista on ullakolla ja vanhempien luona, ja muutama listaan kuuluva kirja on lainassa, joten joudun pähkäilemään niille korvikkeet.

Carl von Clausewitz - Sodankäynnistä
John O´Farrell - Parasta miehelle
Jari Tervo - Kallellaan
Antony Beevor - Berliini 1945
Bret Easton Ellis - Amerikan psyko
Robert Donovan - Kuusi kesäkuun päivää
Marya Hornbacher - Elämä kateissa
Erlend Loe - Supernaiivi
Kari Heusala - Naisen Seksuaalisuus

ja viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä:

Markku Palokangas - Sotilaskäsiaseet Suomessa 1918-1988

(viimeisin ei ole listalla siksi, että se sisällöllisesti kuuluisi topkymppiin vaan sillä kolmen kirjan sarjalla on mittaamatonta tunnearvoa)

***

Heti kun karkaan maasta, niin blogistaniaa ravistelee oikea meemien ylitsepursuava kuohu. Sitä on vanhojen hoitojen listaamista ja kirjahyllyn kolistelua, sekä automerkkien kautta selviävää sielunelämää - johon ehdinkin jo osallistua. Yritän muistaa vielä noihin muihinkin sanoa oman painavan sanani, mutta myöhemmin.

Viimepäivät on olleet aikalailla kuin suossa tarpoisi. Kivaahan reissussa taas oli käydä katsomassa vanhuksia, mutta jostain on tullu jotenkin niin törkeän tarpeeton olo. Tosin kyse on varmaan vaan väsymyksestä, mutta minkäs teet. Vituttaa vähän silti.

Jenkkilän pressanvaalien lopputuloskin vitutti. Vähän aikaa. Sitten tajusin, että koko vouhotus Kerryn puolesta täällä jossain kaukana Finlandian takametsiköissä on ihan yksi hailee suurelta kantilta. Mielummin sitä uhraa ajatuksensa johonkin tuottavampaan ja ottaa stressiä jostain muusta kuin imbesillistä mullinkuikelosta, joka pommittaa maita, joiden nimiä ei osaa edes lausua. Vapaasti lainaten/muotoillen kuten joku jossain blogissa jo sanoi: se on sitä demokratiaa, kun kansalaiset äänestävät presidentin jonka ansaitsevat.

Eikä perkeleen valokuvagalleriakaan toimi. Vielä. Toisella puolella Tellusta asustava Sty varmaan sen värkkää jossain vaiheessa kuntoon, muttei sitäkään kehtaa siltä koko aikaa pyydellä. On sillä parempaakin tekemistä, kuin toimia muutaman kympin vuotuisella vaivanpalkalla meikäläisen henkilökohtaisena tietokoneeksperttineuvonta-avustus-pisteenä.

Lisäys: lätkin parhaimpia kuvia sitten tänne

***

Jea. Olen palannut, mutta tarkempi kuvaraportti matkasta jääköön myöhemmäksi. Nyt tyydyn tekemään jo klassiseksi muodostuneen testin, jonka idean kopioin naapurilta.

Olet luotettava ja turvallinen isähahmo, jonka syliin on ihana käpertyä. Elämän haasteissa seisot läheistesi peruskalliona ja teet oikeudenmukaisia valintoja. Sinuun voi luottaa vaikeissakin tilanteissa ja lähelläsi on helppo olla. Olet läheisillesi rakas ja tärkeä. Joskus saatat tuntua vähän liiankin tutulta, mutta juuri silloin osaatkin yllättää positiivisesti jollain hauskalla jutulla. Olet kiva!

Uskomatonta. Mä olen joku v-tun Nissan.

***

Se on lähtö ny.

***