Visukinttu

Keittiön seinän maalaus tuli vihdoin suoritettua. Väriä tuli mietittyä todella kauan ja purkin ostin melkein kuukausi sitten. Kaikenlisäksi väri näyttää jotenkin hemmetin omituiselta. Aivankuin joku olisi käynyt vetelemässä värin seinälle suoraan vesimelonista. Odotin ruskeampaa. Odotin keltaisempaa. Ehkä tuohonkin kuitenkin tottuu?

Pahimmassa tapauksessa lopputulos pistää (omaan) silmään sen verran, että pakko se on ylimaalata vaikka sitten perkele valkoisella lateksilla. Pitää silti vielä ennen ylimääräisiä toimenpiteitä koollekutsua joku raati, joka uskaltaa sanoa oman rehellisen mielipiteensä. Vapaaehtoisia?

Aamulla on lähtö sitten mökille. Palaan vasta torstain tietämissä ja bloggaan sitten taas vähän enemmän kerralla. Todennäköisesti ainakin kuvia Saarenmaan syksystä on nähtävillä enemmän kuin laki sallii ja asetukset suosittaa, mutta siinähän sitten kärsitte.

Yrittäkää pärjätä silläaikaa.

(Lisäys puoli tuntia myöhemmin: No siinä se sitten todellakin on joo. Vituttaa vähän kun ajatteleekin, ettei tällä kertaa väristä tullut mitään "vittu se näyttää hyvältä" -fiilistä heti kertaheitolla. Silti sitä jaksaa toivoa, että se näyttää huomenna tai viikon päästä paremmalta...)

***

Jotenkin juuri meidän perheelle tyypillistä huumorintajua on huomata äitimuorin pakanneen vanhempien maastamuuton vuoksi meikäläisen kirjahyllyyn tulevien kirjojen mukaan myös niiden aikanaan kihlajaislahjaksi saama vuosikertaa 1969 oleva "Hääkirja". Ilmeisesti kultasepältä saatu?

Lähiaikoina ei ihan kihloihin ole tarkoitus mennä, mutta siitä huolimatta kyllähän sitä piti lukaista. Koko kirjahan on ihan täyttä propagandaa alusta loppuun asti. Mitä voi odottakkaan, kun kirjoittajien pitkässä listassa mainitaan myös kirjoittajien ammatit - ja ne kun ovat vieläpä kirkkoherra, varatuomari, arkkitehti, taiteilija, talousopettaja x 2 ja lääninkätilö.

Ja 1960-luvun lopun vapaamielisyys (?) on ihan jossain muualla kuin tässä kirjassa. Olen täysin pihalla juridisista kuvioista, joten en tiedä päteekö tämä seuraava nykyaikaankin:

"Avioliiton purkauduttua on miehellä oikeus välittömästi solmia uusi avioliitto ja samoin on naisella, jos hän voi osoittaa, ettei hän edellisen avioliiton päättyessä ollut raskaana tai että hän on senjälkeen synnyttänyt lapsen. Muutoin on hänen kohdallaan odotusaika 10 kuukautta."

On tuo kirja silti säilytettävä. Ei se paljoa tilaa vie ja onhan se hieno vilkaisu yli 30 vuoden taakse. Koskaan ei tee pahaa löytää kirjahyllystä teoksia eri aikojen graafisista vaikutteista ja tästä se ajankuva välittyy loistavasti. Postisäästöpankkikin on vielä olemassa, stereoissa on diodeja ja tuoreille aviovaimoille tuputetaan ihannetta olla 50-vuotispäivänä samanpainoisia kuin kihlajaispäivänä.

Tähän viimeiseen viitaten, kirjassa on loistavia artikkeleita. Kuten "Osaatko pitää miehestäsi kiinni?", "Kotiapulaisenne hyvä rouva" ja "Tule sinuksi keittiösi kanssa". Miehelle vastaavanlaisia artikkeleita "Lopeta se sihteerisi paneminen", "Ei se postinkantaja vaimoasi jahtaa" ja "perjantai-iltaisin voi olla kotonakin" ei jostain syystä ole.

Tosin perheenlisäyksestä kertovassa osassa mainitaan raskauden kuuluvan myös miehelle. Tarvitaanhan lapsen saamiseen aina kaksi. "Äiti ja Isä".

Tietysti. Eihän ne aviottomat niitä lapsia saa.

***

...nimittäin se uusi keittiön seinä. Tonight is the night, kuten on sanottu. Seinän läheisyydestä pitäisi roudata kaikki sitä vasten tilapäisesti kasatut tavaralaatikot pois ja sen jälkeen teippailla alueelta kaikki se, mikä ei pitäisi peittyä maaliin. Illemmalla sitten alkaa telat huiskimaan ja lopputulos pitäisi olla jotenkin välimerellistä atmosfääriä henkivä.

Tai sitten ei. Sittenhän sen näkee.

***

Edellinen avunpyyntöni on selkeästi huomioitu ja jostain on ilmaantunut muutamia tilaajia lisää. Sen myötä listasijoituskin on noussut kymmenisen sijaa. Vielä parikymmentä tilaajaa, niin siirryn ylivoimaiseen johtoon.

(just a thought: pitäisiköhän miettiä pikemminkin jonkun järkevämmän sisällön kirjoittamista kuin vedota kanssabloggaajien säälintunteeseen?)

***

Voihan voissa paistettu kuikelo sentään!

Olen häviämässä totaalisella murskatappiolla kilpailun erään toisen bloggarin kanssa Pinserin blogisijoituksiemme paranemisesta. Edes eiliset kuvat karkeloista eivät parantaneet kuin kaksi pykälää.

Nyt ahdistaa!

***

Palasin arviolta jo tunti sitten blogistanian pikkujouluista ja painoin samantien napaan pari buranaa. Olihan se kokemus taas ahtautua Ahvenen kabinettiin, mutta mikäs siinä. Hienoa oli olla paikalla niin kauan kun kinttu kesti. Näki taas paljon uusia ihmisiä ja niitä vanhoja naamoja, joita on lähes aina ilo nähdä.

Koska kaikki kuitenkin palavat halusta kuulla ensimmäisiä kuulumisia tapahtumasta, niin aloitetaan kuulumisilla:

Sedis vei kaikki naiset ja yritti hurmata vielä miehetkin bassoseireenimäisellä laulullaan (1Mt)

Janne oli todellakin illan coolein jätkä. Ainakin alkuillan. Oikea isäntä, joka järjesti istuimia sitämukaa kuin kankkuja huoneeseen aplodien saattelemana saapui.

Turisti ei vielä lähtööni mennessä ollut tanssinut pöydällä.

Kaikista muista illan tapahtumista voitte lukea jostain muualta. Samoin koska muistini on äärettömän heikko ja nimimuistini vieläkin heikompi, niin luotan edelleen Skitsojanneen, että seremoniamestari itse listaa aamulla kaikki paikallaolleet ja kiittää osallistumisesta.

Sitävastoin tarjoan erittäin harvinaisen näyn. Ollessani yksi harvoista paikallaolleista kameralla varustetuista bloggaajista (yeah - I wish) otin tietysti paikallaolevista anonymiteettiään valvovista blogistanian kuuluisuuksista kuvia! Mikä hienointa, mukana on salaa otettu kuva myös Kysyn Vaan:ista!!! Kuvat voitte katsoa TÄÄLTÄ!!!

Muistakaa! Näitte tämän ensimmäisenä Visukintussa!

Lopuksi vielä kiitos kaikille paikallaolleille. Valitan aikaista ja hiljaista poistumistani takavasemmalle, mutta buranan tuoma nirvana kutsui.

***

No tuli sitä BB:tä katsottua vähän lopusta kuitenkin. Muistin leffan ihan paskaksi (jota en kiellä vieläkään), mutta oli vallan unohtanu, kuinka hyviä biisejä leffan lopussa soitettiin. Blues on vain hyvää musiikkia, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kuten myös jazz.

Joku kerta vielä New Orleans kutsuu. Alan suunnittelemaan jotain työprojektia, johon sisältyisi 3kk roadtrip jenkeissä. Löisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Näkisi sen maan (hyvät) puolet kerrankin kunnolla ja ei joutuisi pitämään lomaa.

Pieni visa loppuun. South Parkilla ja Blues Brothers 2000:lla on jotain yhteistä. Kuka arvaa ensimmäisenä mikä/mitä/kuka/milloin?

***

Jessus Friggin´ Ristus mikä päivä! Kipeäkinttuisena ei todellakaan ole herkkua juosta pitkin kaupunkia (edes autolla) ja uuttamaata vieden ja tuoden paikasta toiseen jotakin, joka piti olla paikassa toinen jo kauan sitten. Stressi iskisi, jos se ei olisi meikäläiselle jonkinlainen pysyvä tunnetila.

Onneksi kotiin pääsi jo melkein kuudeksi. Nyt luvassa on miellyttävä illallinen täydellisessä seurassa (=yksin) ja voin vapaasti valita, lepäilenkö sohvalla, sängyssä vai nojatuolissa. Tai olisihan vaihtoehtona vaikka kylppärin lattiakin, mutta luulen todellisen vaihtoehdon löytyvän noista kolmesta aiemmasta. Vähänniinkuin kunnallisvaaleissa. Vaihtoehtoja on vaikka kuinka, mutta sitä tietää haluavansa vain yhden tai korkeintaan pari.

Illasta on siis tulossa varsin rauhaisa. Muutama huomio kuitenkin vielä teevee-illasta:

Buttis huomio! Kuukkelifaneille on omaa ohjelmaa ykköseltä klo. 18.40. Luontohetki: Kuukkeli, metsän emäntä.

Yritin miettiä, olisiko Nelosen Blues Brothers 2000, Subbarin Shrek vai kolmosen CSI miellyttävin vaihtoehto illan ohjelmanumeroksi. Shrek oli hyvin vahvoilla, kunnes luin sen olevan suomeksi dubattu versio (vittu opettakaa niitä mukuloitanne lukemaan niin ei tartte hyviä leffoja pilata!). Blues Brothers 2000 putosi taas yksinkertaisesti sen vuoksi, että se on legendaarisen hyvästä ykkösosastaan johtuen/riippumatta loppujenlopuksi aivan helvetin paska leffa.

***

Ei jumantsukka! Kuulin juuri kiertotietä erään katkeroituneen tyttölapsen kuvailleen meikäläistä tuntemattomalle ihmiselle siten, että "Se vain tykkää oleilla kauniiden naisten kanssa."

Kyllähän minä tiedän, mitä tämä juveniiliblondi sillä yritti tälle toiselle ihmiselle sanoa, mutta give me a fucking break? Myönnän rikokseni 110%:sti! Kukapa järkevä heteromies ei tykkäisi oleilla kauniiden naisten kanssa? Tosin tämä samainen blonditytsykkä on itse hyvä esimerkki siitä, että joskus kivannäköinen kakku on täysin kypsymätön sisältä - ja siten syömäkelvoton.

Ahdistaisi, jos ei naurattaisi. Tai oikeastaan ei edes ahdistaisi, mutta hyvät naurut tekee aina terää.

***

Sitä kuvittelisi, että melkein yhdeksän tuntia myöhemmin vitutus olisi hellittänyt.

Väärin! Edelleen työt jatkuvat. Deadlineen on enää kuusi tuntia aikaa, mutta vaikka lähitulevaisuus (=seuraavat kuusi tuntia) näyttävät varsin lupaavilta, tulee ne kuusi tuntia käytettyä aika täydellisesti hyväksi muulla tavoin, kuin nukkumalla.

Hyviä puolia viimeisen 24 tunnin ajanjaksolla on ollut kolme. Ensinnäkin - a) ehdokkaani pääsi varalle kaupunginvaltuustoon b) kävin juuri messenger-keskustelun erään hienon ihmisen kanssa, joka muistutti vielä elossa olevaa aivopuoliskoani siitä, että maapallolla on älyllistä elämää c) tätä kolmatta vaihtoehtoa en enää muista - muistin sen vielä kun kirjoitin tuota ensimmäistä vaihtoehtoa, mutta ruokaan se liittyi jotenkin. Sanotaan vaikka sitten se, että päivän ruoka (saarioisten mikropizza) oli huoneenlämpöisenäkin ihan eineksen makuista.

Kuinka kauan muuten ihminen voi valvoa tulematta hulluksi?

Hei. Kuulin just jotain parvekkeelta. Taidanpa mennä katsomaan....

***

Olen kuunnellut sivukorvalla (onko korvia muuten muuallakin kuin sivulla?) koko illan television vaaliohjelmia samaan aikaan kuin istun koneen edessä ja vaivun töiden myötä harkitsemaan alitajunnassani itsemurhaa. Havahduin YLE:n naistoimittajan tokaisuun juuri Keskustan vaalivalvojaisista, jossa käsiteltiin Keskustan vaalimenestystä. Toimittaja alusti naisehdokkaan haastattelua mainitsemalla elintärkeän seikan: "...kärkikuningattaret ovat kaikki naisia."

Jumantsukka. Hämmästelisin jos Keskustan kärkikuningatar olisi mies.

***

Vituttaa ihan kympillä. Työ ja sairaus ei ole koskaan hyvä yhdistelmä ja missasin paitsi eiliset tuparit sen vuoksi, myös tänään vartin päästä alkavat Mintun vaalivalvojaiset. On hienoa, että saa tehdä töitä kotona jos huvitta, mutta sittenkun on deadlinea edeltävänä viikonloppuna pakko, niin vituttaa, kun ei ole mitään sosiaalista elämää.

Niin sanoinko jo, että vituttaa?

***

Heräsin aivan liian aikaisin (10.30) siihen, että ovikelloani rämpytti joku pahanilkinen olento. En ollut yöllä asennoitunut aikaiseen herätykseen, enkä edes odottanut ketään, joten päätin olla nousematta sängystä.

Kolme sekuntia myöhemmin ovikello soi jo uudestaan ja muistin pari päivää sitten tulleen taloyhtiön varoituksen sähkömittareiden kunnon tarkistuksesta. Samantien ovella rapisteltiin jo avaimilla ja sisään astui kaksi miestä. Huusivat vielä ovelta varmuudenvuoksi "päivää". Jätin vastaamatta ja vedin seinän takana peittoa vähän enemmän korville.

Kuuntelin edelleen eteisen tapahtumia kun sähkömittari-insinööri ja taloyhtiön huoltomies totesivat keittiöni olevan vielä keskentekoinen. Samantien toinen selvästi katsahti olohuoneenikin puolelle, huomasi kirjahyllyni ja lausahti paimentyttömäisellä innostuksen äänellä:

"Kato ku on hieno idea! Tollasii betoniharkkoja tossa. Aika erikoinen."

Joku päivä olen vielä skandinaavisen designin huippunimiä.

***

Ameriikkalaiset on sitten ihmeellisiä, eikä alalaji Amerikkalaiset Naiset (Naarasmus Amerikus) taida olla sen tavallisempia. Silloin kun sikäläiset naiset laittaa nännit jöpöttämään "nännitehostimilla", niin jo alkaa läheiset ihmiset näkemään tiukoilla tädeillä muutosta parempaan milloin tukan uudessa leikkauksessa tai laihtumisena.

Onneksi miehillä vielä tennissukkakääryle ajaa vastaavan asian.

(tästä valaisevasta tietoiskusta saatte kiittää Turistia)

***

Mitä sitä muuta tekisi nukkumattia odotellessa kuin surffaisi päämäärättömästi netissä. Käytyäni läpi noin 20 kertaa kaikki vakioblogini (ja tajuttuani vihdoin, ettei ne kuitenkaan päivity tähän aikaan), suuntasin selainenergiani työn puolesta kaikkeen välttämättömään, kuten:

Pitää tilata tämä opus. Eikä edes maksa paljoa!

Miten tällaiset huuhdellaan? Puhaltamalla C-duuri?

***

Mie en sit tykkää yhtään ku miulla on tännää ollunna nii hirvee päivä. Ei tällast kukkaa jaksais kauemppaa ku ois pakko. Joha täs alkaa höpäjämää ku vieläki o kippeenä.

Huomiselta pittäis kahtoo, jos pääsis ehtoolla käymään kirkonkylällä.

***

Helvetti, että inhoan joidenkin unien näkemistä. Viime yönä vuorossa oli pitkästä aikaa zombie-uni, jossa olin osa jotain CSI-tyyppistä rikospaikkatutkijaryhmää ja yhtäkkiä rikospaikalla alkoikin kuhina käymään kun oletetuista uhreista tulikin vastakuolleiksi varsin ahneen ruokahalun omaavia kannibaaleja, joiden rinnalla Hannibal-Cannibalkin olisi vaikuttanut Kitekattia posliinilautaselta syövältä kissanpennulta. Siinä moottorisaha soi ja haulikko lauloi, kun maailmaa laitettiin pillunpäreiksi oikein urakalla. Kaikenlisäksi isosiskoni ilmestyi kuviin koomiseksi sivuhahmoksi jossain vaiheessa ja mikä hauskinta, pahin zombie (se joka aina nousi ylös vaikka sitä kuinka mätti haulikolla nassuun) on oikeassa elämässä pieni, söpö ja kaikkea muuta kuin elävää kuollutta muistuttava Tia.

Eli terveisiä vain Tialle. Ajattelin aina, että joistakin naisista on syytäkin nähdä unia, mutta jotenkin groteskia, että alitajuntani näkee Tian aivoja syövänä jauhelihakasana.

***

Surffasin tänään aiemmin jonkun aiemmin tuntemattoman blogin kautta tähän blogiin. Varsin mielenkiintoinen blogi, jota kannattaa seurata. Todennäköisesti sieltä tulee ajan mittaan muitakin ideoita, kuin pelkästään tosi hienot lakanat.

***

Eilen oli helvetin kipeä olo, mutta tänään on jo vähän parempi. Heräsin aamulla seitsemältä siihen, että faija soitti ja kertoi tulevansa hakemaan tarvikkeita kellaristani. Kahdeksalta heräsin viemään ovelle kellarin avaimet ja yhdeksältä heräsin (vihdoin omasta halustani) soittamaan ja peruuttamaan pari tuntia myöhemmin olleen palaverin. Samaan hengenvetoon päätin, ettei ole oikea päivä lähteä ajelemaan myöskään sadan kilometrin työajoa, joten peruutin senkin. Jossain kymmenen jälkeen heräsin puhelinsoittoon, jossa joku kyseli firman asioista ja lupasi ottaa myöhemmin yhteyttä. En vain muista millään, kuka se firman asiakkaista oli. Muistan selittäneeni jotakin siitä, että saatan kuulostaa vähän sekavalta, koska olen sänkypotilaana kotona ja että olen varmaan jo iltapäivällä vähän paremmassa kuosissa. Sitten nukahdin ja heräsin kahdentoista jälkeen viimeisen kerran.

Turkissa (tai jossain sielläpäin) rappukäytävien asukaskyltit kirjoitetaan nähtävästi jotenkin eri tavalla, sillä asumani taloyhtiön seinätaulu saa pizzapetterit sekaisin lähes aina. Tänään pizzakuski jälleen kerran meni hissillä 5. kerrokseen ja ihmetteli siellä tovin, että missäs se jätkä oikein näistä kuudesta asunnosta asuukaan. Sitten tajusi, että se 59. luukku onkin kerrosta ylempänä ja kapusi kuudenteen. Eikä tämä siis ollut ensimmäinen kerta vaan tarkkaanlaskien viides.

Tajusin myös itse sekoilleeni viimeyönä ja kirjoittaneeni täysin typeriä kommentteja ympäri blogistaniaa. Ehdoton suosikkini on kuitenkin rajatapaukseen ilmeisesti kirjoittamani bloggaajarukous, jonka päätän itsekkäästi kopioida tänne. Tämä on kirjoitettu siis sekavassa tilassa Rajatapauksen Pipsan lopettamisuhkaa vastaan:

Pipsa meidän, joka olet blogistaniassa
Arvostettu olkoon sinun blogisi
Käynnistyköön sinun Bloggerisi.
Materialisoitukoon sinun ajatuksesi,
myös pään sisällä, kuin blogissasi.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen annoksemme.
Ja anna meille meidän sosiaalipornomme,
niin kuin mekin sanamme annamme niille,
jotka ovat meidät Pinseristä tilanneet.
Äläkä saata meitä puutteeseen,
vaan päivitä rajatapausta päivittäin.
Sillä sinun blogissasi on
A ja B ja ehkä tuleva C:kin. Iänkaikkisesti?

Aamen.

Joskus kuume saa todellisia helmiä aikaan.

***

Hyi helvetti että inhoan olla kipeänä. Tarvitsisin oikeasti pikaista lääkitsemistä, mutta en jaksa lähteä ajamaan apteekkiin, koska lopputulos olisi kuitenkin se, että takaisintultuani parkkipaikat olisi viety lähimailta ja kävely jostain kauempaa tässä kunnossa vituttaisi suunnattomasti.

Huomenna on heti aamupäivällä tärkeä palaveri. Ei mitään toivoa, että paranisin riittävästi siihen mennessä. Aina saa tietenkin toivoa.

***

Tässä sen taas näkee. Kun meikäläisen asentaa koneen eteen, jossa on nettiyhteys, ei työstä tule oikeastaan paskan vertaa. Joka kerta, kun kirjoittaminen keskeytyy miettimisen tai inspiraation puutteen takia, sitä huomaa surffaavansa netissä etsien sarjatulirynnäkkökiväärikonetykkejä ja muuta vastaavaa työn puitteissa mielenkiintoista tavaraa. Tai sitten naputtelevansa todella typeriä kommentteja muiden ihmisten blogeihin.

Tänään on takana jo kaksi artikkelia joiden naputtamiseen onkin mennyt koko ilta. Aamulla nukuin jälleen (liian) pitkään ja päiväsaikaan tuhlasin tehokkaan työajan (taas) pizzan tekemiseen, yhden leffan katsomiseen ja Jukan kanssa BB-konepistoolin testaamiseen.

Huomenna on pakko päästä ulos. Täällä tulee mökkihöperöksi.

***

Töistä ei tule yhtään mitään. Koko päivä on mennyt täysin ja totaalisesti laiskotellessa. Heräsin kymmenen jälkeen ja loikoilin yhteen asti sängyssä lukien kirjaa ja katsellen ikkunasta. Vääntäydyin lopulta ylös, kun nälkä alkoi painamaan päälle ja väänsin pizzan. Taas.

Pizza on kyllä järkyttävän tehokas ruoka. Sitä vain tulee syötyä aivan liian helposti. En tajua kyllä pätkääkään, että miksi sitä tuntuu aina löytyvän kaapista, kun muu ruoka on loppu. Kai se on helppo säilyttää, kun se menee niin pieneen tilaan tai jotain. Pakastimessa on vielä kaksi pizzaa ja ainekset ainakin neljään muuhun. Muuta melkein heti valmista ruokaa siellä ei sitten olekaan. Paitsi joku taaimmaiseksi alahyllyllä jäänyt ikijäässä jäähdyttelevä mammutti, jonka valmistamiseen menisi kuusi tuntia ja johon tarvittaisiin kolminkertaiset kokkaustaidot verrattuna siihen, mitä omaan.

No way. Huomenna syön mitä luultavimmin taas pizzaa.

Tai sitten menen brunssille jonnekkin.

***

Onko tyhmä biseksuaali "bidiootti"?
Oliko viimeinen siideri liikaa vai aiheutuiko baarin ulkopuolelle oksentaminen vatsavaivoista?
Monta ihmistä Rambo I, II ja III:ssa oikein kuolee?
Miksi naapurini katsoi minua niin syyttävästi poistuessaan hissistä kaksi kerrosta alempana?
Mitä laittaisin päälle blogipikkujouluihin?

***

Normaali emotionaalinen päiväni taitaa olla melkolailla vuoristorataa. Päivällä sitä on paljon iloisempi kun valoisassa kämpässä pelkkä kylpypyyhe ympärillä katsoo toissapäivänä nauhoitettua matkailuohjelmaa ja nauraa ääneen hullunkurisiin cowboy-varusteisiin puetulle juontajalle. Yksin.

Illalla taas alkaa painostava olo vyörymään päälle. Vituttaa vähän pienimmätkin asiat ja tekisi mieli levittäytyä sängylle selälleen X-asentoon ja heitellä kattolamppua paperitolloilla.

Kävin tänään sitten kuittaamassa leffassa I, Robotin ja tuhlaamassa sen vanhaksi menevän lipun. Yritin vielä ystävällisesti leveimmän mahdollisen hymyni väläyttäen saada toisen jo 40 päivää sitten vanhaksi menneen lippuni käytettyä, mutta ilmeisesti olematon charmini ei riitä ja tyttö tiskin takana väitti sääntöjen olevan "aika tiukat" sarjalippujen vanhentumisessa. Olisi pitänyt mennä vain ja pamauttaa se tiskiin. Ei se pimu olisi kuitenkaan mitään huomannut.

Itse leffa oli vallan hieno. Tavallista Hollywood-rainaahan se oli, mutta visionsa puolesta ihan näyttävä. Joku keskiverto 7+ voisi olla aika hyvä arvosana.

Nyt mua koputellaan messengerin kautta. Pitänee mennä.

***

Eilinen leffa sai tajunnan selvästi pyörimään pari ylimääräistä kierrosta akselinsa ympäri, koska mielessä käy vähänväliä visioita siitä, mitä kaikkea olisi voinut mennä elämässä oikein tai väärin. Yksi suurimmista käännekohdista onkin ollut se, että mitä olisi tapahtunut, jos EN olisi saanut typerää ideaa mennä tänne talven ajaksi erakoitumaan?

Pienellä ihmisellä elämä menee joskus omituisia polkuja.

***

Taas yksi tyhjiinpumppaava päivä takana. Kun vihdoin aamupäiväisestä "palaverista" pääsin irti, kävin lounaalla Jullen kanssa Aleksin Iguanassa. Ihan massiivista mättöähän paikassa tarjotaan - sitä ei voi kieltää, mutta hyvää mättöä. Tai - no - maistuihan se ruualta. Paikalle saapui myös Ninni ja Torsti - eli Ninnin uusi poikaystävä. Olivat matkalla johonkin sushipaikkaan Krunikassa. Raakaa kalaa. Yök. En söisi.

Ilta menikin sitten muissa merkeissä. Lopputuloksena ihan massiivinen vitutus, joka ei ota laantuakseen. Asetan melko suuria tavoitteita nyt nukkumaanmenon suhteen ja suorastaan käsken alitajuntaani suggestoitumaan positiiviseen elämänasennoitumiseen huomisaamuksi. Ajattelin vielä alkuviikolla lähteä huomispäivänä Nuuksioon, mutta se saa nyt jäädä. Aikataulussa edelle menee pakkotilanne, jossa pitää käydä tuhlaamassa Finnikinon leffalippu johonkin menossa olevaan leffaan. Lippu kun perhana menee huomenna vanhaksi.

***

Sanon sitten minäkin oman sanani suureen sexikeskusteluun. Koska kaikki muu on jo melkein sanottu jonkun muun toimesta, niin mainitsen vain sen, miten itse erotan satunnaisen sekstailun vakavammasta tapauksesta.

Seksi on vain seksiä, jos suuseksiä antaessani mieleen tulee Monty Pythonin biisi "Sit on My Face".

***

Joulu tulee ihankohta. Pikkujouluaika häämöttää jo nurkan takana ja sen jälkeen on hetikohta jo joulu. Vituttaa jo valmiiksi, kun ajattelee niitä kaikkia joulurallatuksia, mitä kaikki kaupat on jo väärällään ja sittenkun niihin marraskuun puolivälissä alkaneisiin hypetyksiin tottuu, niin kohta onkin jo tammikuu, eikä missään näy vilaustakaan joulupukista (paitsi Tiimarin alennuslaarissa).

Ahdistaa jo valmiiksi.

Osallistuin erääseen lääketutkimukseen koekaniinina ja heräsin tänään aiemmin (klo 9.30) kuin normaalisti lähteäkseni tutkimustapaamiseen joka on itseasiassa 40 minuutin päästä. Äsken sain tekstiviestin tohtorisedältä, että "onkos meillä se tapaaminen tänään vai huomenna?".

Hajamielisyyttä ilmassa?

***

Edellisen merkinnän pohjalta kuka tahansa voi olettaa, ettei tämänäpäiväisestä voinut odottaa kovin korkealentoista sisältöä. Joskus kahden maissa varauduin alustavasti vaihtoehtoon lähteä noutamaan uutta ruokapöytää keittiööni ja Anu hyppäsi niinsanotusti kelkkaan.

Myöhemmin pienen Anun kanssa suoritetun siideröinnin jälkeen systeri toi kämpälle kiinalaista alakerran baarista ja pari tuntia meni helposti systerin ja xboxin kanssa.

Eli kaikenkaikkiaan päivän saldona voi pitää täysin virikkeetöntä arkipäivää, jossa tapahtui jotakin, muttei oikeastaan mitään, mikä olisi tästä päivästä tehnyt jotain hienompaa.

Töitäkin tietysti olisi. Deadlineen on 1,5 viikkoa, mutta sitähän varten on kaksi deadlineä edeltävää päivää, jolloin voi "viimeisen loppurutistuksen" aikana tehdä 85% töistä valmiiksi.

Joskus on tää elämä sitten niiin sietämättömän kevyttä.

***

Millonkohan sitä on päättänyt elämästään sen verran, että tuloksena on nykyinen tila, jossa nukkuu päivittäin vähintään kymmeneen, nousee milloin huvittaa ja kokoaa aamupalaksi tortilloja ja ryhtyy töihin sohvalla katsellen hyvän elokuvan.

Leffa oli kyllä loistava. Tortillat myöskin, mutta leffan tekemisestä en pysty ottamaan kunniaa. Valitettavasti, sillä leffassa oli niin monta hienoa ideaa, joiden keksimisestä ottaisi kunnian mielellään. Kaikkein eniten hämmästytti se, että ohjaajaksi mainittiin George Clooney. Ei uskoisi.

"I came up with a new game-show idea recently. It's called The Old Game. You got three old guys with loaded guns onstage. They look back at their lives, see who they were, what they accomplished, how close they came to realizing their dreams. The winner is the one who doesn't blow his brains out. He gets a refrigerator."

***

Kaikesta antipatiastani Ikeaa kohtaan huolimatta, kyllä se lamppu sittenkin näyttää ihan siedettävältä. Hyvältä lähestulkoon. Nyt pitäisi vain saada kaikki johdot (taas) piiloon, ettei nurkissa olisi hirveitä johtosekamelskoja, joiden väleissä pölypallerot kurkkisivat.

Olohuone alkaa todellakin olla jo kohdallaan. Keittiö kaipaa vielä kosketusta. Seinä on edelleen maalaamatta ja pöytätaso pitäisi hakea huomenna. Hyllyjärjestelyä vähän vielä mietin ja valaistus pitäisi asentaa viimeisenä. Niin - ja matto. Eteisen saan varmaan vasta juuri ja juuri tupareihin valmiiksi. Jos sinnekkään.

Siivooja kävi tänään. Nyt on mukava taas patsastella ja katsella ympäri seiniä ja lattioita. Siisti kämppä ja lakanatkin on vaihdettu sängystä. Sitä melkein kuvittelee itseään ahkeraksi ja sisäsiistiksi olennoksi kun näin helpolla pääsee yhdestä kotitaloustyöstä. Vieläkun hankin kokin, niin voin ostaa jonkun arvonimen halvalla ja lätkästä ovisummerin viereen alkuliitteen "Casa del". Astianpesukone ja pyykinpesukone ovat olleet jo askel oikeaan suuntaan. Siivoojapalvelu oli jo kiinteää polttoainetta käyttävä rakettimoottorillinen.

***

Heräsin, kävin suihkussa ja istahdin pyyhe ympärillä koneen eteen. Kävin läpi kaikki yhdeksän säännöllisesti seuraamaani blogia, noin kuusi kertaa. Jos joku olisi vaikka päivittänyt sillä aikaa kun katselin jotakin muuta.

Että ihminen yrittää vältellä alhaisin keinoin väistämätöntä. Kyllä minä tiedän, että ne siivoajat ovat taas tulossa ja kuinka puhtaalta kämppä tuoksuu sen jälkeen, mutta kuinka laiska ihmisesta tuleekaan jos pelkästään ajatus kohteliaasta sukkien noukkimisesta lattialta aiheuttaa apatiaa?

Edit 2 minuuttia myöhemmin: Hah, tiesin, että kannatti odottaa. Tiramisu päivittyi.

***

Vaikka välillä pitää käydä hoitamassa blogistanian pikkujoulutkin pois alta, niin tuparit alkavat vääjäämättä olemaan näköpiirissä - noin kuukauden päästä. Päätin vihdoin järjestää tuparit tarpeeksi pitkällä varoitusajalla, ettei kukaan pääse sanomaan, ettei "ehtinyt varautua" tai jotain vastaavaa. Ensimmäiset viralliset kutsut ovat lähteneet ja takuuvarmasti olen tähän aikaan yöstä unohtanut vähintään puolet niistä, jotka olisi pitänyt kutsua. Pitäisi pitää vähän paremmin huolta Outlook Expressin osoiteluettelosta, niin ehkä kavereiden sähköpostit pysyisivät paremmin tallessa.

Luotan silti puskaradion voimaan. Alkoholi ja hauskanpito ei voi olla houkuttelematta tuntemiani ihmisiä.

***

Itserakennettu hylly otti tänään ensimmäisen hyllytasonsa ja kolme muutakin tasoa odottaa jo asennustaan. Löysin Bauhausista loistavan raakapuun käsittelyaineen. Otso tai Osmo tai jotain sinnepäin. Puuvaha, joka on hemmetin riittoisaa ja antaa muuten t-o-d-e-l-l-a hyvännäköisen pinnan puupintoihin. Vähän tosin mietityttää, että tulikohan otettua väärä väri. Kaikkialla muualla kun on vähän vaaleampaa pyökkiä.

Ylipäätään tuollaiset Bauhausin kaltaiset (Ikea, Gigantti, yms.) tulokkaat ei hirveästi meikäläisessä intohimoja aikaan saa, mutta jo viikon kanta-asiakkuuden jälkeen (4 kertaa asioinut siellä 10 päivän sisällä) on pakko myöntää, että paitsi kyseinen laitos on vaikea valikoimansa puolesta istuttaa tavallisen rautakaupan raameihin - saa sieltä myös hemmetin paljon parempaa palvelua kuin K-raudasta ikinä.

***

Jos joku, niin tämä merkintä ei ole poliittisesti (sekä eläin-, että blogistanian sisäpoliittisesti) kovinkaan korrekti. Kävi vain mielessä Sediksen kirjoittaessa korkeasaaren päätöksestä paviaanien lopettamisesta, että olisihan asiaan toisenkinlainen ratkaisu, millä Korkeasaari saisi kerättyä rahaa.

Ensinnäkin paviaanit päästettäisiin vapaaksi saarelle viikonlopun ajaksi ja toiseksi saarelle päästettäisiin myös Saksalaisia metsästysturisteja, jotka sitten paukuttelisivat punastelevat karvaystävämme ajasta ikuisuuteen. Yhden paviaanin kaatomaksu voisi olla sellaiset parituhatta euroa. Koko laumassa kun on sellaset parikymmentä yksilöä naiset ja lap... eikun naaraat ja poikaset mukaanluettuna, niin siitä kertyisi sellaiset 40 tuhatta euroa. Toinen vaihtoehto on tietysti käyttää koko lauma eläinkokeisiin. Tai tarjoilla eksoottisena ruokalajina jollain bakkanaaleilla. Tai syöttää leijonille - joka tottapuhuen taitaakin olla niiden paviaanien lopullinen matkan pää muutenkin. Ei kai ne nyt mitään paviaanien hautausmaata siellä Korkeasaaressa ala pitämään. Kiertokulkuun ne menee vaikkei ne sitä myönnä kuitenkaan.

Ne punaperseiset, kiukaalle istuneen näköiset karvahousut on kyllä harmi päästää päiviltä kun muistelee niitä aikoja vaahtosammuttimen mittaisena, kun nauroi räkäistä naurua vielä kotiinpäin takapenkillä ajellessa "punapersepaviaanien" vuoksi. Pissakakkapieruhuumori ylsi meikäläisen huumorintajussa jo silloin myös apinoiden perseiden tasolle ja taitaa sillä olla oma osansa nykyäänkin. Näiden muistojen varjossa varmaan eläinlääkäri jos toinenkin tirauttaa itkun silmäkulmastaan kun tuikkaa niihin tappavan annoksen liukuhihnalla. Vai mitenköhän ne teloitetaan? Annetaanko niille viimeinen ateria?

"KORKEASAARI- koko maailma yhdellä saarella"

(paitsi paviaanit)

***

Pakko myöntää, mutta takana on kerrassaan loistava viikonloppu. En muista, milloin olisin ollut osallisena näin hienossa kolmepäiväisessä - ja vieläpä viettänyt viimeisen niistä yksin kotona krapulaa parannellen ja töitä tehden (tai yrittäen).

Kiitos naapureille, kiitos Pelaajalle, kiitos Hartwallin Lonkerolle ja Kallion baarien hyvälle hintatasolle.

***

Otsikko on varsin harhaanjohtava, sillä eihän muisti eilisestä koskaan minnekkään kadonnut. Se on vain - umm - valikoitunut. Vaikuttavimpina kokemuksina eilisestä oli kyky nostaa lonkerotasoisilla nautintoaineilla kehon alkoholipitoisuus kahdessa tunnissa konjakilla marinoidun sisäfileen tasolle ja pitää se siellä koko loppuillan ajan.

Kertakaikkiaan loistava ilta siis. Olo on vieläkin vähän heikko, mutta mitään teinixpopstars -mantraa "mä en koskaan enää juo" ei ole tarvinnut alkaa viljelemään. Naapurilla sitävastoin olo taitaa olla vähän heikompi. Tosin päätin tässä aiemmin tänään käyttää dopingia ja tilasin laiskana kotiintoimitetun kebabin. Sitä syödessä olo kummasti helpotti Simpsoneiden aikaan. Jonkinlaiseksi krapula-aamun oireeksi laskettaneen se, että kun tämänpäiväisessä jaksossa Marge sai silikonit, niin alkoi panettamaan vähän.

Mutta ihan vähän vain. Oikeasti.

***

Puhuin ensimmäisen kerran tänään ääneen äsken tilatessani ruokaa paikallisesta mättöruokalasta. En kovin usein säikähdä eri asioita, mutta nyt oma ääneni ja sen seksipuhelin-vivahteikas sivuääni sai pääkoppani kolisemaan. Miten miehen ääni voikaan muuttua näin möreäksi tällaisina aamuina. Kohta voisin alkaa laulamaan countrya.

***

Au. Päähän sattuu. Jotain tarkempaa raporttia myöhemmin. Ehkä.

Au au au au.

***

Kaikkien perinteiden mukaisesti en edes tiedä, että onko tämä kännibloggaus vai ei. Sen verran humalassa olen. Eli kai tämä on. Kännibloggaus siis. Paitsi jos en olisi niin humalassa, etten aamulla muista, että bloggasin. Tai jotain. Jos siis olisin blogannut. Tai jos olisin humalassa. Vai bloggasinko.

Ehdottomasti yksi korkeimmista kunnianosoituksista oli nähdä naapuri
toiminnassa. Siinä ammattilaisetkin lakoavat, kun Skitso pääsee hommiin. Ottakaa pojat opiksi, miten naiset kesytetään.

Nyt nukkumaan. Huomenna on krapulapäivä.

Lisää huomenna. Päänsäryn keskeltä.

Tai jotain. Ehkä. Mahdollisesti.

***

Kas vain. Naapurikin on lähdössä samoihin bileisiin illemmalla.

***

Todellinen napakymppipäivä. Aamusta asti on tullut kierreltyä kaikenlaisia paikkoja ja mikä parasta - ei missään tunnu olevan mitään valittamista. Tietysti aikainen herätys ampumaradalle häiritsi pahasti. Olenhan tottunut nukkumaan joka aamu niin pitkään kuin nukutttaa.

Yhdistetty työ- ja makuuhuoneeni alkaa näyttämään taas deadlinen lähestyessä jonkun militanttirambon kellarilta. Kaikkialla loijuu vanhoja maalitauluja ja muuta tarpeellista sälää joko kuvattavaksi tai skannattavaksi. Luojan kiitos, löysin hyvän vaihtoehdon työtilaksi viereisestä rakennuksesta. Ensi viikolla sekin selviää, miten sen suhteen käy. Jatkaako Visukinttu kämppänsä pitämistä varastona vai löytyykö 50m työmatkan päästä kiva pieni studio?

***

Pakko myöntää, että harvoin kotiinsaavuttuani torstai-illan riennoista takkini taskuista löytyy sekä paita, että alushousut. Paita on joskus löytynyt ennenkin, useammin alushousut, mutta tällä kertaa molemmat olivat vielä miesten mallia. Huolestuttavaa, eikö teistäkin?

Pelaajan leffakutsu oli siis varsin virkistävä ohjelmanumero tälle illalle. Torstai-illat voisi viettää huonomminkin huonommassa seurassa. Tällä kertaa seurakin oli varsin mukavaa. Kiitos siitä sinne. Tiedät, kuka olet.

Jatkoa seurasi jokaisen Kalliolaisen kantapaikassa (not!) eli Clubilla, Klubilla tai miten ikinä se kirjoitetaankaan. Pitäisi varmaan kysyä Anulta "katu"-uskottava oikeinkirjoitustapa sille. Luulen kummasti, että tyttö on käynyt paikassa useammin kuin minä - johon siis tarvittaisiin kokonaista kolme käyntikertaa.

Huomenna töitä. Olen paheellisesti unohtanut hoitaa muutaman asian tällä viikolla ja saa nähdä, saanko hoidettua niitä huomennakaan. Epäilen suuresti.

***

Taas on kaapit täynnä ruokaa ja keittiöstä on roudattu järkyttävä määrä tavaraa kellariin käpyjen avulla. Tosin töitäkin on tänään jäänyt tekemättä, jotka pitänee huomenna paikata heräämällä aiemmin ja lopettamalla myöhemmin.

Kerrankin olen elänyt viikkoa, jossa aikataulut ovat natsanneet niin hyvin, että töitä ja lepoa on saanut juuri oikeassa suhteessa. Liian hiljaisina aikoina vituttaa, kun en osaa viettää lomaa ja liian kiireisinä aikoina vituttaa, kun en jaksa liikaakaan ottaa stressiä aiheesta: työ.

Ajattelin valmistautua huomista leffanautintoa varten ja kävin vuokraamassa Makuunista vähän tutkittavaa. Kakkososa kuulemma jatkuu lähes samasta mistä ensimmäinen loppui, joten jotta nautintoni/kärsimykseni (huomenna yliviivaan tarpeettoman) olisi täydellinen, pitää suorittaa tämäkin "taustatutkimus" aiheesta. Yritän asennoitua aiheeseen mahdollisimman vapaamielisesti. Ei se sentään niin huono leffa voi olla.

***

Koska Tiramisussa mainostettiin taas kuvausblogia, niin muistin taas eilen näpsäisemäni kuvan, joka muistutti siitä, että joskus hienot kuvat tulee napsaistua puolivahingossa.

Vaikka kyseisestä kuvasta löytyy teknisiä virheitä enemmän kuin sormet riittäisivät laskea ja kuvaa ei ole pienennyksen lisäksi edes käsitelty, niin minä tykkään kuvasta.

Perhana kun galleria ei ole vieläkään kunnossa. Nyyh.

***

Kylläpäs olenkin ollut ahkera viime päivien aikana. Oman kodin rakentaminen on taas saanut uutta pontta, kun töiden lisäksi sisältäni on löytynyt pieni remonttireiska.

Suurin tämänhetkinen projekti on olohuoneen kirjahyllyn rakentaminen. Alunperin mietin siihen Lundiaa, jonka hylkäsin 1200 euron hintaisena. Sitten ajattelin Ikean pilipalihyllystöä, jonka hylkäsin taas tutustuttuani saman firman toiseen hyllykköön. Lopulta pidin asian suhteen luovaa taukoa ja päädyin konsultoimaan siskoani, jolle geenipankista taisi lorahtaa kaikki sisustamiseen tarvittavat geenit. Eilisen shoppaamisen lopputuloksena autonjousia painoi sitten 16 hormiharkkoa ja epälukuinen määrä remonttitarvikkeita.

Ja mikä se tämänhetkinen tilanne sitten onkaan? No olohuoneessani on pahvialustan päällä rivi harkkoja maalattavana (näyttävät jotenkin 80-lukulaisilta valkoisina) ja hyllylevyt odottavat vielä hakijaansa. Pieni sisäinen remonttireiska on saanut paljon harjoitusta ja ehkä jo ensi viikolla näkyy jotain tuloksiakin.

Keittiö on vieläkin murheenkryyni. Vastustin kiusausta maksaa ylihintaa (300 euroa) "avaimet käteen" -patenttiratkaisusta ruokapöydän ja siihen sopivan hyllyn rakentamisesta ja päädyin tekemään sen(kin) itse. Vielä kun saisi koristemaalattua keittiön seinän, niin voisi keskittyä niihinkin.

Niin, mainitsinko muuten jo, että seinästä tulee väriltään hiukan vanhoja etelämaalaisia kirkonseiniä muistuttava. Purkissa lukee siena. Yritän välttyä ajattelemasta, että se kuulostaa vähän nössömäiseltä ja keskittyä siihen, että se sitten sopii lopulta tosi hyvin välimerelliseen atmosfääriin, mikä keittiöön tulee.

Tai sitten ei.

***

Taas töiden parissa vietetty viikonloppu. Perjantaina tarjolla oli Jukan viralliset synttärit TinTinissä, mutta jäin kotiin suosiolla. Aamulla herätys oli odottamassa klo 05:30 ja matka jatkui Ellivuoreen asti alan rompetorille. Töitä, töitä ja töitä. Mitä sitä heteromies tällä alalla muuta voisi halutakaan.

Paluumatkalla Mia sanoi samaa, mitä aina olen ajatellut. Vaikka ihminen tekisi työkseen oikeastaan mitä tahansa, niin aina, jossain välissä, iskee kohdalle vitutus omaa työtä kohtaan. Aina ei vain jaksa.

Onneksi tällainen hetki ei ole tänään. Illalla on luvassa. Hmm... mielenkiintoisia haasteita radalla.

***

Juuri nyt ei ole energiaa kirjoittaa paljoa. Heräsin vastikään ja pään sisällä nakuttavat pienet kuparisepät. Tällaisen olon saa viinanjuonnista. Tiesin sen jo etukäteen, mutta joka kerta päänsäryn ja huimauksen destruktiivinen yhdistelmä on yhtä yllättävä.

Jukka täytti sitten vuosia. Oman kertomuksensa mukaan kahdeksantoista, mutta yhteisellä päätöksellä päätettiin asettaa rima vähän korkeammalle. Eihän se näytä päivääkään yli 24-vuotiaalta. Eihän?

Lahjaksi se sai sitten uuden duunipaikan ja kukkopillin, sekä epälukuisen määrän alkoholia. Onnea vaan. Tänään jatketaan sitten taas.

***