joulukuu 24, 2007

Christmas, oh what a Christmas


Ei tässä aatossa juuri mitään erikoista ollut. Mitä nyt kaupunki tuntuu hiljaisemmalta kuin onkaan. Kävin sen erikseen toteamassa iltareippailulla kameran kera, josta tuloksena tuli muutama kuvakin.

Kun joulu tuli vietettyä jo lokakuussa, niin ei ihme, että sitä on nyt vähän poissaolevan tuntuinen. Ei ole ollut joulumieltä ei. Lähimmäksi sitä on päässyt silloin, kun kävin eilen heittämässä ex-naapurille joulupaketin. Eräs toinen lahjansaaja karkasi varoittamatta Lappiin, joten se jäi sitten jakamatta ajoissa, mutta milloinpas sellaisia jouluja olisi, jolloin kaikki lahjat olisin jakanut ajoissa?

Huomenna systerin luokse viettämään joulusta se, mikä on jäljellä. Syödään hyvin (ei kinkkua, eikä laatikoita), avataan parit lahjat ja saunotaan.

Onneksi parin päivän päästä voi palata arkeen. Nyt pitäisi välipäivät pitää itsensä kiireisenä sosialisoinnin suhteen. Uudenvuoden suunnitelmatkin ovat vielä auki, mutta eiköhän jotain vaihtoehtoja eteen tule. Toivottavasti.

Ai niin, tuolla Uspenskilla vieraillessani huomasin pääsisäänkäynnin sisäpuolella varashälyttimen. Kävi siinä sitten teologis-väritteinen kysymys mielessä, että mihin Jumala tarvitsee varashälytintä?

Kirjoittanut: Jarkko at 24.12.07 23:24

* * *

Kommentteja:

Ei tullut takaisin se pöhkitty arvo-ikoni vielä, ja kaiketi ovat merkinneet sen uuden lahjoituksen.

Kommentoija: JP at 26.12.07 17:04

* * *

Ei kirkossa Jumalaa asu. Seurakunta siellä asuu. Jumala asuu Ameriikassa.

Kommentoija: Juha at 26.12.07 20:46

* * *

Post a comment









Remember personal info?