joulukuu 9, 2007
Pitkästä aikaa
Viimeisestä postauksesta onkin melkoinen aika jo. Kuten ex-Naapurille sanoin perjantaina Guitar Hero & oluenjuonti -session jälkeen, ei pitkään aikaan ole ollut oikeastaan sellaista akuuttia tarvetta kirjoittaa. Ei se ole siitä, etteikö kirjoitettavaa/sanottavaa olisi ollut, mutta jostain syystä kirjoittamiselta on kadonnut se samanlainen hohto kuin aiemmin. Johtuneeko siitä, että pitkin internettiä kukaan ei enää fanita "Visukinttu-Jarkkoa" tai oven takana ei olekaan enää aamuisin fanityttöjä pyytämässä nimikirjoitusta pakaraan. Tätäkö se tavallinen elämä sitten onkin? Ärsyttävää.
Tosiaalta, paljon on todellakin tapahtunut - jopa sellaisia asioita, mitä ei täällä viitsi kertoa, mutta sanottakoon, että niistä asioista ja niiden korrektista ilmaisutavasta blogeissa käytiin kerran keskustelua Juniksen kanssa.
Guitar Hero on tavoittanut meikäläisessä sisäisen kitarasankarini. Tuohon hemmetin minikitaraan jää auttamatta koukkuun ja vähänkin sopivaa biisiä radiosta kuullessaan huomaa hakevansa riffejä vasemman käden sormilla. Nyt pitäisi vain löytää lisäkitara jostain kaupasta. Citykäytävän Tilt sanoi niiden olevan loppu, joku toinen kauppa sanoi, ettei niitä edes ole saanut. Vituttaa vähän silti, kun ei pääse kepittämään oikein kunnolla kaverin kanssa, paitsi lainakitaralla.
Onneksi ei mene enää montaa päivää, kun tämä pimeys alkaa pikku hiljaa taas väistymään. Enää 3-4 kuukautta pimeyttä, kylmyyttä ja kosteutta. Sitten alkaa kevät. Sitä odotellessa pitää vain sietää säätä ja toivoa, että työkiireet ynnä muut vievät aikaa sen verran, ettei viikkojen ohitusta edes huomaa.
Kirjoittanut: Jarkko at 09.12.07 19:25
* * *
Hä? Mistä me ollaan puhuttu? Ei sano mitään, mutta ilmeisesti sä olet löytänyt naisen.
* * *
...tai sitten sä vain muistat aiheen väärin. ;)
* * *
Katos katos. Jätkä on laittanut kuvan juuri siitä kohdasta, josta nykyinen parisuhteeni alkoi täyskäännöksellä. Ehdottomasti jätkällä on joku naaras löytynyt.
* * *
Hei, mä otinkin sen Janne IHAN tarkoituksella JUURI tuosta kohdasta!!! :P
* * *
Jos haluaa huijata, kuten minä en ainakaan tekisi, vihjaisen vain että myös pelkillä typerillä pleikkariaseman ohjaimilla voi pelata. Hohtohan siinä häviää kun painelee namiskoja kitaran kuva silmissään. En aio edes harkita kolmosen hankintaa, ehkä...
* * *
Repesin : )) "Enää muutama päivä tätä pimeyttä", hetken jo ehdin haaveilla että kohta koittaa valkeus. Mä kuolen tän pimeyden takia!!! Ens alkutalvena otan virkavapaata ja lähden vähintään neljäksi kuukaudeksi jonnekin kohtaa päiväntasaajaa.
* * *
Kyllä noita kitaroita tuntuu saavan erillisinäkin. Esim täältä langaton hintaan 45 egee http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=67823466.
ps. Ei ole mun ilmoitus
* * *
Juu, mutta ei langatonta versiota (GHIII) Xboxille, jota ei tunnu saavan mistään...
* * *
Post a comment
Visukinttu
joulukuu 9, 2007
Pitkästä aikaa
Tosiaalta, paljon on todellakin tapahtunut - jopa sellaisia asioita, mitä ei täällä viitsi kertoa, mutta sanottakoon, että niistä asioista ja niiden korrektista ilmaisutavasta blogeissa käytiin kerran keskustelua Juniksen kanssa.
Guitar Hero on tavoittanut meikäläisessä sisäisen kitarasankarini. Tuohon hemmetin minikitaraan jää auttamatta koukkuun ja vähänkin sopivaa biisiä radiosta kuullessaan huomaa hakevansa riffejä vasemman käden sormilla. Nyt pitäisi vain löytää lisäkitara jostain kaupasta. Citykäytävän Tilt sanoi niiden olevan loppu, joku toinen kauppa sanoi, ettei niitä edes ole saanut. Vituttaa vähän silti, kun ei pääse kepittämään oikein kunnolla kaverin kanssa, paitsi lainakitaralla.
Onneksi ei mene enää montaa päivää, kun tämä pimeys alkaa pikku hiljaa taas väistymään. Enää 3-4 kuukautta pimeyttä, kylmyyttä ja kosteutta. Sitten alkaa kevät. Sitä odotellessa pitää vain sietää säätä ja toivoa, että työkiireet ynnä muut vievät aikaa sen verran, ettei viikkojen ohitusta edes huomaa.
Kirjoittanut: Jarkko at 09.12.07 19:25* * *
Hä? Mistä me ollaan puhuttu? Ei sano mitään, mutta ilmeisesti sä olet löytänyt naisen.
Kommentoija: Junakohtaus at 09.12.07 23:06* * *
...tai sitten sä vain muistat aiheen väärin. ;)
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 09.12.07 23:08* * *
Katos katos. Jätkä on laittanut kuvan juuri siitä kohdasta, josta nykyinen parisuhteeni alkoi täyskäännöksellä. Ehdottomasti jätkällä on joku naaras löytynyt.
Kommentoija: Schizo-Janne at 10.12.07 00:06* * *
Hei, mä otinkin sen Janne IHAN tarkoituksella JUURI tuosta kohdasta!!! :P
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 10.12.07 09:50* * *
Jos haluaa huijata, kuten minä en ainakaan tekisi, vihjaisen vain että myös pelkillä typerillä pleikkariaseman ohjaimilla voi pelata. Hohtohan siinä häviää kun painelee namiskoja kitaran kuva silmissään. En aio edes harkita kolmosen hankintaa, ehkä...
Kommentoija: nopo-täti at 10.12.07 14:52* * *
Repesin : )) "Enää muutama päivä tätä pimeyttä", hetken jo ehdin haaveilla että kohta koittaa valkeus. Mä kuolen tän pimeyden takia!!! Ens alkutalvena otan virkavapaata ja lähden vähintään neljäksi kuukaudeksi jonnekin kohtaa päiväntasaajaa.
Kommentoija: dignified at 11.12.07 11:24* * *
Kyllä noita kitaroita tuntuu saavan erillisinäkin. Esim täältä langaton hintaan 45 egee http://www.huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=67823466.
ps. Ei ole mun ilmoitus
Kommentoija: saq at 12.12.07 00:39* * *
Juu, mutta ei langatonta versiota (GHIII) Xboxille, jota ei tunnu saavan mistään...
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 12.12.07 00:41* * *