Ihmisen elo kiireen keskellä
Nyt on sitten taas perjantai, ikäänkuin varkain pääsi yllättämään. Viikko on mennyt ihan helvetillisen nopeasti, vasta tuntui olevan maanantai ja kaikki nyt jo tehdyt asiat olivat vielä edessäpäin.
Menneeseen viikkoon on jäänyt monia asioita, toiveita paremmasta, huomioita heikoimmista ja käsityskykyni ylittäviä asioita, joita en pelistä nimeltä elämä ole aiemmin edes huomannut.
Ehkä parhaimpiin hetkiin kuului Mr. S:n ja Mr. J:n kanssa vietetty aika Nuuksiossa. Pari tuntia pimenevän illan keskellä suoritettua makkaranpaistoa ja syksyistä herkuttelua teki varsin hyvää kaiken muun keskellä. Pienellä reissulla huomasi monta asiaa, mukaanluettuna sen, että syksy on vaihtumassa talveksi kovaa vauhtia. Illat alkavat olla jo ihan pilkkopimeitä ja keskellä pienimuotoista aarniometsää sen huomaa varsin hyvin. Mitä nyt Espoon valot hohtivat taivaanrannassa. Toisekseen huomasin sen, että sitä alkaa olla vieroittunut kokonaan luonnosta. Pitäisi vähän useammin käydä ulkoilemassa, edes kerran vuodessa vaikka tuolla Nuuksiossa päin, sillä onhan se nyt ihan perkele omasta saamattomuudesta kiinni, jos paikka on suunnilleen samanlaisen matkan päässä kuin lähin Ikea.
Nykypäivään silti olennaisena osana kuuluu pieni masennus. Kaiken duunin, häslingin ja arvaamattomien hiljaisten hetkien väliin ei tunnu tukeutuvan oikein mitään muuta, kuin kosteutta, kylmyyttä ja pimeyttä.
Kirjoittanut: Jarkko at 12.10.07 16:52
* * *
Visukinttu
lokakuu 12, 2007

Kirjoittanut: Jarkko at 12.10.07 16:52* * *
I disagree! This guy sucks!
Kommentoija: Savik at 28.11.07 03:32* * *
I disagree! This guy sucks!
Kommentoija: Savik at 20.12.07 14:52* * *
I disagree! This guy sucks!
Kommentoija: Savik at 22.12.07 10:28* * *
I disagree! This guy sucks!
Kommentoija: Savik at 24.12.07 06:22* * *