lokakuu 1, 2007

Ihanteet, nuo päänsisäiset ohjaimet


Olen aina vähän joutunut ihmettelemään ihmisten makua vastakkaisen sukupuolen suhteen. Koska nyt olen syntynyt heteromieheksi, niin tuo ihmettely suuntautuu luonnollisesti pääosin akselille miehet->naiset. Yleiset kauneusihanteet ovat jotain sellaista, mihin tarvitaan vuosikymmenien muutos koko kansanosan asenteissa. Todennäköisempänä pitäisin kuitenkin vaihtoehtoa, että maailmaan iskisi joku luonnonkatastrofi, joka pakottaisi ihmiset ihannoimaan niitä, joilla on varaa vararavintoon. 

Median vaikutus naiskauneuden painopisteisiin on varmasti valtava. Tutkittukin sitä on, mutta suoranaisia todisteita ei aiheesta varsinaisesti taida olla. Useinmiten aihetta käsittelevät teokset ovat lähinnä tilastojen heittelemistä suuntaan tai toiseen, mutta mitä siitä pitäisi maalaisjärjellä ajatella, kun anoreksiaa ja bulimiaa esiintyy naisissa sitä enemmän, mitä useammin he seuraavat ns. laihaa mediaa, kuten amerikkalaisia saippuaoopperoita tai urheilu/fitness-lehtiä. 

Olen edelleen sitä mieltä, että ihmisen kauneutta on vaikea määritellä. Ei oikeastaan voi tökätä sormeaan ihmisessä tiettyyn kohtaan ja sanoa, että juuri tämä tekee ihmisestä kauniin. Matematiikalla on usein selitelty vaikka mitä, miksipä ei siis kauneutta. Se alkaa aina vartalon mitoista tai ihanneluvuista ja päättyy kasvonpiirteiden symmetrisiin mittasuhteisiin. Koska kauneus, anteeksi klisee, sijaitsee katsojan silmässä, ei siihen matematiikalla voi kuitenkaan vaikuttaa. 

Jotkut vain ovat, jotkut taas eivät. Simppeliä. 

Kirjoittanut: Jarkko at 01.10.07 23:36

* * *

Kommentteja:

Itse asiassa.
Minulla on paha tapa olla oikeassa ja aloittaa "itse asiassa".

Mutta.

Ihmisen kauneudella on matemaattinen kaava.
Se mitä ihmiset sanovat ja se mitä ne pitävät kauniina, ja mitä ne luulevat pitävänsä kauniina on eri asioita.

Pitää tehdä tästä kunnon päre, mutta kulttuurillisen "muodin" merkitys siihen mitä ihmiset sanovat pitävänsä kauniina on yllättävä.

Sitten taas jos kysytään suurina sarjoina, jossa pitää nopeasti sanoa "kaunis" - "ei-kaunis", ja kun tähän lisätään silmänliikkeiden, verenpaineen-, hengityksen- ja verenmittaukset, niin paljastuu se, mikä oikeasti sytyttää.

Ja siitä voidaan tehdä matemaattinen kaava.

Minulla oli tällä viikolla mitoilla kaveri, joka on melkein hyvän näköinen mies. Melkein. Heitti siitä, mitä naiset pitävät hyvännäköisenä muutamia prosentteja.

Minä olen ollut joskus "kaunis", mutta en koskaan ole ollut "Kaunis" sillä silloinkin kun olin "hoikka", mittasuhteeni olivat väärät, vino ja liian mesomorfinen.

Kommentoija: Petja Jäppinen at 06.10.07 02:15

* * *

Post a comment









Remember personal info?