syyskuu 27, 2007

Vali-vali-vali

Tänään tuli taas pitkästä aikaa huomattua varsin veemäinen ominaisuus julkisissa liikennevälineissä. Nimittäin iPod-uRpot. Juuri ne valopäät, jotka omien tärykalvojensa pilaamisen lisäksi pilaavat myös kanssamatkustajien ilmapiirin luukuttaessaan musiikkia niin lujalla, että sen kuulee puoli raitiovaunullista kuin konsertissa istuisi.

Huonoin puoli niissä on, että ne soittavat aina paskaa musiikkia. Hyvä puoli on, että tuhoavat ainakin omat korvansa.

Pitäisi muuten hankkia Halo 3. Sitten voisi hetkeksi taas sanoa hei vapaa-ajalle.

Kirjoittanut: Jarkko at 27.09.07 19:09

* * *

Kommentteja:

Sit kun ne tuhoaa omat korvansa, kuuntelee he musiikkiaan vielä kovemmalla.

Kommentoija: M_Dee at 27.09.07 19:40

* * *

Ehdottomasti tässä sarjassa eniten minua vituttaa täällä omakotialueella liikkuvat humppakinnerit, joissa sisällä olevien bassokaiuttimien ääni kantaa selvästi yli liikenteen äänien, jopa yli 50 metrin päähän.

Pitäisi olla sellainen roti, että jos auton stereoiden ääni kuuluu yli 3 metrin päähän käynnissä olevasta autosta, saa kuka hyvänsä laittaa kuljettajalle tunnin turpaan, kolmasti päivässä, kuuri loppuun. Rikoksen uusijalle toinen mokoma parrua perään.

Kommentoija: Petja Jäppinen, tuo vanha fasisti at 27.09.07 20:41

* * *

Mielestäni raivostuttavinta nimenomaan iPodeissa on ne standardinappikuulokkeet, jotka tuntuvat tyhmiltä korvissa ja päästävät 99% musiikista kuutamolle. Senhän takia ne urpot sitä jenkkaa luukuttavat niin kovalla. Itselläni on shuren syvälle simpukkaan työnnettävät kuulokkeet ja johan pysyy mökä sisällä, melu ulkona ja kanssaihmisetkin tyytyväisinä.

Kommentoija: Sami Kullervo O. at 27.09.07 20:53

* * *

Post a comment









Remember personal info?