Lasketaanko lampaita? Yksi.
Voi Kristus, että onkin ollut kiirettä viimepäivinä ja lähitulevaisuus ei näytä yhtään sen rentouttavammalta. Seuraavat seitsemän päivää ovat melkolailla minuuttiaikataululla järjestettyjä, joten stressitaso tulee olemaan melko korkealla. Onneksi olen lähdössä työmatkalle Ouluun yksin, niin ainakaan kukaan muu ei joudu kärsimään olotilastani. Paitsi paikalliset.
Tosin tiedän yhden tapauksen, jossa eteläsuomalainen bloggaaja meni Ouluun ja palasi hengissä. Se oli kuulemma jotenkin mieltäylentävä reissu ja jostain syystä kyseinen bloggaaja tunnetaan nykyään blogistanian Romeona.
Tänään olin töiden vuoksi maaseudulla käymässä. Kaksituntiseksi arvioidusta reissusta tuli viisituntinen ja voitte arvata mitä se teki aikatauluilleni? Totaaliromahduksen tietysti. Jonkinlaisena boonuksena tuli nähtyä lampaan keritseminen ensimmäistä kertaa elämässäni, joten oli pakko laittaa oheinen kuvakin tänne kaiken kansan pällisteltäväksi. Kyllä, siinä on lampaan perse. Ensimmäistä kertaa tässä blogissa, mutta en tiedä onko viimeistä. Ehkä ensi kerralla on jonkun toisen lampaan perse? Voitte esittää toivomuksia, minkä värisen lampaan haluatte ensi kerralla.
Ai niin. Olettekos kuulleet muuten kreikkalaisista, joille lampaat...
No joo. En kerro.
Kirjoittanut: Jarkko at 14.05.07 21:53
* * *
Visukinttu
toukokuu 14, 2007

Kirjoittanut: Jarkko at 14.05.07 21:53* * *