toukokuu 9, 2007
Puhutaanpas taas seksistä
Televiisorista tulee taas joku seksiohjelma. Nähtävästi pyörii tällä hetkellä Kim Catrallin persoonan ympärillä. Tässäkin seksiohjelmassa toistetaan niitä samoja vanhoja mantroja, kuten klitoriksen sijaintia, miesten yleisintä fantasiaa ja niin edelleen - aina tylsyyteen asti.
Sitävastoin yhdessä kohdassa ohjelman viesti oli selvä ja tavallaan vallan yllättäväkin, sillä aiheesta ei hirvittävästi puhuta valtamedian seksikeskeisissä. Nimittäin suudelmat.
Aihehan on yksinkertainen - monta erilaista suudelmaa nyt tekniseltä kannalta muka voi edes olla? Kolme? Neljä? Viisi? Alle 20 kuitenkin. Silti jokainen suudelma on erilainen. Muistan paljon helpommin ne naiset, joiden kanssa olen "vain" suudellut, kuin ne, joiden kanssa olen joskus harrastanut seksiä. Kunnollinen suudelma - tai mieluiten useampi - voittaa aina huonon seksin. Uskokaa pois.
Seksi on kaikkea proosasta tietosanakirjoihin. Suudelmat ovat runoutta.
Kirjoittanut: Jarkko at 09.05.07 23:31
* * *
Joskus kunnollinen suudelma tai useampi niitä voittaa jopa hyvän seksin. Suuteleminen harvoin on suorittamista, seksi saattaa olla.
* * *
Kyllä mä olen törmännyt ihmisiin, joille suuteleminenkin on suorittamista...
Ja melkein mikä tahansa voittaa huonon seksin tai huonon suudelman... Mielummin sitä olis istunut vaikka paskalla:)
* * *
Tunnustelen... Minä en juurikaan perusta suutelemisesta.
* * *
Eugeniaa myötäillen, hyvä nautinnollinen paskahetki voittaa aina "sähköttömän" suudelman. Ilman kemiaahan suudelma on kuin imuttaisi omaa kättään.
* * *
Yritän pinnistää muistiani ja juu kyllä suuteleminen on vatsan pohjassa tuntuvaa toimintaa. Nyt kun siitä on jo niin kauan, kun viimeksi sellaiseen antautui, on jo vähän unohtanu, tullut ujoksi. Ajatella, että toinen tulee niin lähelle ja liki...seuraavan kerran kun se on tapahtuakseen aion antautua hetkeen, voi voi, elämän 'pienetsuuret' asiat. Missä on ihmisten romantiikan kaipuu?
* * *
Oma tuntuma on, että hetki ennen ensimmäistä suudelmaa on se kohokohta, erityisesti jos välillä on todellista kiinnostusta. Suuteleminen sitten ei olekaan ollut koskaan ihan yhtä hienoa kuin ajatus siitä.
* * *
Post a comment
Visukinttu
toukokuu 9, 2007
Puhutaanpas taas seksistä
Sitävastoin yhdessä kohdassa ohjelman viesti oli selvä ja tavallaan vallan yllättäväkin, sillä aiheesta ei hirvittävästi puhuta valtamedian seksikeskeisissä. Nimittäin suudelmat.
Aihehan on yksinkertainen - monta erilaista suudelmaa nyt tekniseltä kannalta muka voi edes olla? Kolme? Neljä? Viisi? Alle 20 kuitenkin. Silti jokainen suudelma on erilainen. Muistan paljon helpommin ne naiset, joiden kanssa olen "vain" suudellut, kuin ne, joiden kanssa olen joskus harrastanut seksiä. Kunnollinen suudelma - tai mieluiten useampi - voittaa aina huonon seksin. Uskokaa pois.
Seksi on kaikkea proosasta tietosanakirjoihin. Suudelmat ovat runoutta.
Kirjoittanut: Jarkko at 09.05.07 23:31* * *
Joskus kunnollinen suudelma tai useampi niitä voittaa jopa hyvän seksin. Suuteleminen harvoin on suorittamista, seksi saattaa olla.
Kommentoija: Kuraattori at 10.05.07 05:18* * *
Kyllä mä olen törmännyt ihmisiin, joille suuteleminenkin on suorittamista...
Kommentoija: Eugenia at 10.05.07 08:08Ja melkein mikä tahansa voittaa huonon seksin tai huonon suudelman... Mielummin sitä olis istunut vaikka paskalla:)
* * *
Tunnustelen... Minä en juurikaan perusta suutelemisesta.
Kommentoija: Petja Jäppinen at 10.05.07 15:05* * *
Eugeniaa myötäillen, hyvä nautinnollinen paskahetki voittaa aina "sähköttömän" suudelman. Ilman kemiaahan suudelma on kuin imuttaisi omaa kättään.
Kommentoija: Nti Sekamelska at 10.05.07 17:55* * *
Yritän pinnistää muistiani ja juu kyllä suuteleminen on vatsan pohjassa tuntuvaa toimintaa. Nyt kun siitä on jo niin kauan, kun viimeksi sellaiseen antautui, on jo vähän unohtanu, tullut ujoksi. Ajatella, että toinen tulee niin lähelle ja liki...seuraavan kerran kun se on tapahtuakseen aion antautua hetkeen, voi voi, elämän 'pienetsuuret' asiat. Missä on ihmisten romantiikan kaipuu?
Kommentoija: pätkis at 10.05.07 18:04* * *
Oma tuntuma on, että hetki ennen ensimmäistä suudelmaa on se kohokohta, erityisesti jos välillä on todellista kiinnostusta. Suuteleminen sitten ei olekaan ollut koskaan ihan yhtä hienoa kuin ajatus siitä.
Kommentoija: Pauliina at 10.05.07 20:49* * *