Vanhojen ajatusten mieliinpalaamista
Tässä on ollut lievästi sanottuna kiire viime aikoina, joten tämä ajatusten kirjaaminen internettiwebbiin ei ole ollut kovin korkealla prioriteettilistallani. Siihen kun lisätään vielä sekin, että ei ole oikeasti ollut kovin paljon tuota aivoliikennettäkään, niin on ollut ihan turha koskea näppäimistöön, niin ammatillisessa kuin blogimielessäkään.
Viime viikonloppuna tuli pienessä seurueessa ohimennen puheeksi naisasiat ja sitäkautta myös tietenkin, koko keskusteluympyrän keski-ikäistyessä, myös aiheen välttämätön riippakivi, eli lisääntyminen. Tai periaatteessa keskustelu koski lähinnä sen tarvetta, sillä kuten jokainen tiedämme, yli kolmekymppiset tuntuvat kasvavan kahteen suuntaan. Niihin, jotka vahingossa tai tarkoituksella lisääntyvät ja aikuistuvat siten - ja niihin, jotka välttävät lisääntymistä pysyäkseen säilyttämään itsekkään vapautensa.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän "vastapuolella" tuntuu olevan yh-äitejä. Tämä ei ole mikään kriminalisoiva kommentti yh-äitien varmasti yhtä auvoisaa ja ihanaa elämää vastaan (joten säästäkää ne voivotukset, kiitos), vaan ihan raaka huomio markkinatarjonnasta.
Sen enempää yh-äitien kollektiivista sielunelämää miettimättä tai kuvailematta voin todeta ainakin sen, että heitä se ei tietenkään häiritse. Elämässä nyt vain sattuu olemaan lapsi olennaisena osana, jonka ulkopuoliset usein tuntuvat näkevän vain puhekykyisenä lemmikkihamsterina. Elämä sujuu siinä, missä parisuhde-perheellisilläkin, mitä nyt on välillä vähän vaikeampaa. Tai usein helpompaa, kun miettii, mikä olisi ollut se vaihtoehto, jos olisi jäänyt "turvalliseen" parisuhteeseen kasvattamaan yhteistä lasta.
Perhesiteet, vanhemmuus, sun muut sosiaalitermit sikseen. Missä yh-äidit saavuttavat ihan oman luokkansa, on kuitenkin parisuhteet ja niiden tavoittelu. Yleisesti tuntuu olevan ihan vakava trendi, että yh-äideillä on kliseenomainen tarve kommentoida, että "lapsella on jo isä, se ei tarvitse toista". En tiedä, kuinka totta se kulloisenkin henkilön kohdalla on, mutta jotenkin siinä on havaittavissa samankaltaista toistuvuutta, kuin pienimunaiset miehet toistaisivat mantrassa "ei koolla ole merkitystä...aummmm.... ei koolla ole merkitystä".
Ei kai ole mitenkään suurten salaisuuksien paljastamista, että 30+ parisuhderintamalla yh-äideillä menee helvetin huonosti. Tai varmasti paremmin, kuin mitä 20 vuotta sitten. Väitän, että 60% miehistä kääntyy 180 astetta, kun paljastuu, että sillä lähikaupan Liisalla onkin toukka kotona odottamassa. Lopuista 40%:sta 30% haluaisi perääntyä, muttei enää kohteliaisuussyistä halua. Olisihan se niin noloa sanoa, että "ai sä oletkin jo lisääntynyt, mä etsin jotenkin helpompaa tapausta, kiitos ja hei".
Ei ole mitenkään erityistä kuulla ihmisiltä, että "valmispakkaus" ei kiinnosta. Samanlaisia ehdottomuuksia tosin kuulee kaikilta, mutta välillä ne nyt sattuvat koskemaan ruumiinrakennetta, älykkyysosamäärää, tissien tai peeniksen kokoa - mitä nyt milloinkin. Ja ennenkuin kukaan huomaakaan, niin se sama henkilö tapailee pulskanpuoleista, tyhmähköä yh-äitiä Keravalta.
Yh-äitiys (pätee varmasti myös yh-isyyteen, mutta siitä ei nyt sen tarkemmin puhuta) ei siis ole mikään miesmagneetti markkinoilla. Sinänsä syyt löytyvät varmasti meidän miesten omista uskomuksista. On hemmetin paljon vaikeampaa tapailla ihmistä, jolla on se toinen ihminen vastuullaan. Ei voida aina juosta missä huvittaa, eikä tehdä mitä haluttaa. Aina on otettava huomioon se kolmaskin osapuoli, vaikka toinen näennäisesti olisikin "vapaalla".
Biologiselta kannalta on myös varmasti totta, että miesten on vaikea hyväksyä - alitajunnassa tai tiedostaen - sitä, että edes teoreettisesti olisi vastuussa toisen miehen jälkeläisen kasvattamisesta. Onko se sitten hyvä syy? Naisten mielestä ei tietenkään, miesten mielestä - riippuu varmaankin vastaajasta. Jotain sanoo sekin, että uusperheisiin tuntuu lapsia siunaantuvan ihan uusiakin, riippumatta entisistä suhteista olevien lasten määrästä.
Tottakai, yh-äidillä on vastuu lapsestaan, mutta myös sillä äitiä treffailevalla miehellä on oltava jonkinlainen vastuu heti siitä ensimmäisestä ajatuksesta lähtien. Yhdenyön paneskelut ovat ihan oma asiansa, mutta vähänkin pidempiaikainen treffailu voisi olla aika ahdistava kokemus. Aikuisena sen ymmärtää, että aikuisella ihmisellä on olemassa seuraelämä, mutta lapsena se on vähän vaikea sulattaa, että isää ei ole (tai on jossain muualla) ja äidin miesystävät nyt vaan sattuvat nukkumaan kotona ja vaihtuvan enemmän tai vähemmän vikkelään tahtiin. En minä ainakaan menisi ensimmäisenä painiskelemaan sen saman katon alla, missä Pikku-Kalle nukkuu viereisessä huoneessa. Traumathan siinä tulisi. Kenties myös Kallelle.
Treffailisinko sitten yh-äitiä? Ehkä. Riippunee äidistä.
Kirjoittanut: Jarkko at 08.05.07 21:22
* * *
Harvinaisen hyvin kiteytetty 30+ tilanne.
Tähän tää on mennyt, kun yhteiskunta pitää huolen jälkikasvusta ja hyyssätään mennen tullen. Kun nähdään, että toisetkin selviävät ja vielä hyvin, niin a n n e t a a n vaan rakettien paukkuessa hetken huumasta.
Itse yh:n mukulana tiedän, miltä
tuntui, kun iskä vaihtui taajaan. Siitä kimpaantuneena lähdin lätkimään kotoo heti, kun
pystyin selviytymään. Siinä mielessä outoa oli, että sossujen kukkahattutädit eivät syyllistäneet äitiä, vaan jahtasi heitä, joiden luona tilapäisesti punkkasin, sain ruokaa ja puhtaita releitä...no joo meni ohi aiheen. Musta koti on pyhä, enkä mene nykäsemään kiimasta vapaalle päästettyä yh-baariruusua kuksimisen ilosta, vaan mietin muksua.
Toinen juttu on yh-äitien kohtuuttoman tuntuiset vaateet. Yleensä itse ovat aiemmin viettäneet iloista elämää seurauksena vähän siellä täällä makkaraa, outokumpua ja selluliittiä. Itsensä huolehtimiseen ei ole ollut aikaa. Mukulan kanssa valvominen ja vatvominen näkyy kasvoissa verratuna samanikäiseen sinkkuun. Ei silloin
voi pettyä (tai voi mutta tahdikkaasti), kun unelmiensa ritari ei olekkaan kreikkalaisen jumalan sukua. Mikä sapettaa, toukkakortti vedetään hihasta esiin yön pikkutunneilla, kun on vietetty hauskaa iltaa ja vielä seuralaisen piikkiin.
Seukkaaminen aika säätämistä, kun taapero tulee ihmettelmään, että kuka toi on. Olet tekemisessä pakosti ex-ukon kanssa, joka pahimmassa tapauksessa on ollut kulmakunnan kovis Rane, jonka luonteeseen kuuluu pullistella noin vaikka muodon vuoksi. Yhteiseksi ongelmaksi tulee heti juuri löytää sitä kahdenkeskeistä aikaa.
Ei kaikki, mutta 75% treffatuista. Olihan niitä suoloisia ja vilpittömiä, mutta heidän suosionsa tavoittelu on yhtä haastavaa kuin sinkun.
Sitten 30+ paheksuvat, jos äijä vikittelee nuorempaa. Rahalla saa ja pollella pääsee. ;b
* * *
Mutta ei kolmeakymppiä lähestyvä mies välttämättä halua seukata alle kakskymppisen lapsettoman pikkutytön kanssa. Aika epäsuhtainen yhtälö semmoinen.
Itse olin 2 vuotta yh-äiti lapsen synnyttyä, eikä ollut koskaan sellaisia ongelmia, että joku olisi Lapsen takia perääntynyt. Päinvastoin. Kolmekymppisiä jätkiä kiinnosti paljonkin perustaa jonkinlainen perheyksikkö 22-vuotiaan pienen lapsen äidin kanssa, jolla oli vieläpä välit kunnossa lapsen isään.
Myöhemmin, pitkän suhteen jälkeen oli kaikenlaista kokelasta yökylässä ja käymässä, seurustelua, Lapsen kanssa hengailua, ilman Lasta hengailua jne, mutta kaikki jutut loppuivat oikeastaan sen takia, että olin kolmekymppinen (selluliitinraiskaama) yksinhuoltaja. Vaikka välit ovat kunnossa Lapsen isään, eikä mitään vara-isiä ole koskaan kaivattu.
Yksi sitten jäi ja neljättä vuotta mennään. Lapsi oli kuulemma tutustumisvaiheessa plussaa, varsinkin yli kymmenvuotias poika. Poikaystävän ja Lapsen suhde on kehittynyt todella upeaksi ja stressittömäksi, kun ei ole ollut kasvatus/vastuu/isä-paineita. Tietty keskusteluja kasvatuksesta jne on käyty, mutta Laps on aina tuntunut olevan tyytyväisempi silloin, kun olen ollut suhteessa, kuin silloin, kun ollaan oltu kahdestaan ja hän isänsä kanssa kahdestaan. Taitaa vieläpä toivoa isälleen tyttöystävää..
-minh-
* * *
Visukinttu
toukokuu 8, 2007
Vanhojen ajatusten mieliinpalaamista
Viime viikonloppuna tuli pienessä seurueessa ohimennen puheeksi naisasiat ja sitäkautta myös tietenkin, koko keskusteluympyrän keski-ikäistyessä, myös aiheen välttämätön riippakivi, eli lisääntyminen. Tai periaatteessa keskustelu koski lähinnä sen tarvetta, sillä kuten jokainen tiedämme, yli kolmekymppiset tuntuvat kasvavan kahteen suuntaan. Niihin, jotka vahingossa tai tarkoituksella lisääntyvät ja aikuistuvat siten - ja niihin, jotka välttävät lisääntymistä pysyäkseen säilyttämään itsekkään vapautensa.
Mitä vanhemmaksi elää, sitä enemmän "vastapuolella" tuntuu olevan yh-äitejä. Tämä ei ole mikään kriminalisoiva kommentti yh-äitien varmasti yhtä auvoisaa ja ihanaa elämää vastaan (joten säästäkää ne voivotukset, kiitos), vaan ihan raaka huomio markkinatarjonnasta.
Sen enempää yh-äitien kollektiivista sielunelämää miettimättä tai kuvailematta voin todeta ainakin sen, että heitä se ei tietenkään häiritse. Elämässä nyt vain sattuu olemaan lapsi olennaisena osana, jonka ulkopuoliset usein tuntuvat näkevän vain puhekykyisenä lemmikkihamsterina. Elämä sujuu siinä, missä parisuhde-perheellisilläkin, mitä nyt on välillä vähän vaikeampaa. Tai usein helpompaa, kun miettii, mikä olisi ollut se vaihtoehto, jos olisi jäänyt "turvalliseen" parisuhteeseen kasvattamaan yhteistä lasta.
Perhesiteet, vanhemmuus, sun muut sosiaalitermit sikseen. Missä yh-äidit saavuttavat ihan oman luokkansa, on kuitenkin parisuhteet ja niiden tavoittelu. Yleisesti tuntuu olevan ihan vakava trendi, että yh-äideillä on kliseenomainen tarve kommentoida, että "lapsella on jo isä, se ei tarvitse toista". En tiedä, kuinka totta se kulloisenkin henkilön kohdalla on, mutta jotenkin siinä on havaittavissa samankaltaista toistuvuutta, kuin pienimunaiset miehet toistaisivat mantrassa "ei koolla ole merkitystä...aummmm.... ei koolla ole merkitystä".
Ei kai ole mitenkään suurten salaisuuksien paljastamista, että 30+ parisuhderintamalla yh-äideillä menee helvetin huonosti. Tai varmasti paremmin, kuin mitä 20 vuotta sitten. Väitän, että 60% miehistä kääntyy 180 astetta, kun paljastuu, että sillä lähikaupan Liisalla onkin toukka kotona odottamassa. Lopuista 40%:sta 30% haluaisi perääntyä, muttei enää kohteliaisuussyistä halua. Olisihan se niin noloa sanoa, että "ai sä oletkin jo lisääntynyt, mä etsin jotenkin helpompaa tapausta, kiitos ja hei".
Ei ole mitenkään erityistä kuulla ihmisiltä, että "valmispakkaus" ei kiinnosta. Samanlaisia ehdottomuuksia tosin kuulee kaikilta, mutta välillä ne nyt sattuvat koskemaan ruumiinrakennetta, älykkyysosamäärää, tissien tai peeniksen kokoa - mitä nyt milloinkin. Ja ennenkuin kukaan huomaakaan, niin se sama henkilö tapailee pulskanpuoleista, tyhmähköä yh-äitiä Keravalta.
Yh-äitiys (pätee varmasti myös yh-isyyteen, mutta siitä ei nyt sen tarkemmin puhuta) ei siis ole mikään miesmagneetti markkinoilla. Sinänsä syyt löytyvät varmasti meidän miesten omista uskomuksista. On hemmetin paljon vaikeampaa tapailla ihmistä, jolla on se toinen ihminen vastuullaan. Ei voida aina juosta missä huvittaa, eikä tehdä mitä haluttaa. Aina on otettava huomioon se kolmaskin osapuoli, vaikka toinen näennäisesti olisikin "vapaalla".
Biologiselta kannalta on myös varmasti totta, että miesten on vaikea hyväksyä - alitajunnassa tai tiedostaen - sitä, että edes teoreettisesti olisi vastuussa toisen miehen jälkeläisen kasvattamisesta. Onko se sitten hyvä syy? Naisten mielestä ei tietenkään, miesten mielestä - riippuu varmaankin vastaajasta. Jotain sanoo sekin, että uusperheisiin tuntuu lapsia siunaantuvan ihan uusiakin, riippumatta entisistä suhteista olevien lasten määrästä.
Tottakai, yh-äidillä on vastuu lapsestaan, mutta myös sillä äitiä treffailevalla miehellä on oltava jonkinlainen vastuu heti siitä ensimmäisestä ajatuksesta lähtien. Yhdenyön paneskelut ovat ihan oma asiansa, mutta vähänkin pidempiaikainen treffailu voisi olla aika ahdistava kokemus. Aikuisena sen ymmärtää, että aikuisella ihmisellä on olemassa seuraelämä, mutta lapsena se on vähän vaikea sulattaa, että isää ei ole (tai on jossain muualla) ja äidin miesystävät nyt vaan sattuvat nukkumaan kotona ja vaihtuvan enemmän tai vähemmän vikkelään tahtiin. En minä ainakaan menisi ensimmäisenä painiskelemaan sen saman katon alla, missä Pikku-Kalle nukkuu viereisessä huoneessa. Traumathan siinä tulisi. Kenties myös Kallelle.
Treffailisinko sitten yh-äitiä? Ehkä. Riippunee äidistä.
Kirjoittanut: Jarkko at 08.05.07 21:22* * *
Harvinaisen hyvin kiteytetty 30+ tilanne.
Tähän tää on mennyt, kun yhteiskunta pitää huolen jälkikasvusta ja hyyssätään mennen tullen. Kun nähdään, että toisetkin selviävät ja vielä hyvin, niin a n n e t a a n vaan rakettien paukkuessa hetken huumasta.
Itse yh:n mukulana tiedän, miltä
tuntui, kun iskä vaihtui taajaan. Siitä kimpaantuneena lähdin lätkimään kotoo heti, kun
pystyin selviytymään. Siinä mielessä outoa oli, että sossujen kukkahattutädit eivät syyllistäneet äitiä, vaan jahtasi heitä, joiden luona tilapäisesti punkkasin, sain ruokaa ja puhtaita releitä...no joo meni ohi aiheen. Musta koti on pyhä, enkä mene nykäsemään kiimasta vapaalle päästettyä yh-baariruusua kuksimisen ilosta, vaan mietin muksua.
Toinen juttu on yh-äitien kohtuuttoman tuntuiset vaateet. Yleensä itse ovat aiemmin viettäneet iloista elämää seurauksena vähän siellä täällä makkaraa, outokumpua ja selluliittiä. Itsensä huolehtimiseen ei ole ollut aikaa. Mukulan kanssa valvominen ja vatvominen näkyy kasvoissa verratuna samanikäiseen sinkkuun. Ei silloin
voi pettyä (tai voi mutta tahdikkaasti), kun unelmiensa ritari ei olekkaan kreikkalaisen jumalan sukua. Mikä sapettaa, toukkakortti vedetään hihasta esiin yön pikkutunneilla, kun on vietetty hauskaa iltaa ja vielä seuralaisen piikkiin.
Seukkaaminen aika säätämistä, kun taapero tulee ihmettelmään, että kuka toi on. Olet tekemisessä pakosti ex-ukon kanssa, joka pahimmassa tapauksessa on ollut kulmakunnan kovis Rane, jonka luonteeseen kuuluu pullistella noin vaikka muodon vuoksi. Yhteiseksi ongelmaksi tulee heti juuri löytää sitä kahdenkeskeistä aikaa.
Ei kaikki, mutta 75% treffatuista. Olihan niitä suoloisia ja vilpittömiä, mutta heidän suosionsa tavoittelu on yhtä haastavaa kuin sinkun.
Sitten 30+ paheksuvat, jos äijä vikittelee nuorempaa. Rahalla saa ja pollella pääsee. ;b
Kommentoija: anomuumi at 09.05.07 13:12* * *
Ei vanhoilla piiloilla niin helvetin hyvin mene, vaikka ei olisi lapsiakaan... Tai niin no. Joka tapauksessa.
Olen perehtynyt parisuhderintamaan puolisen vuotta. Markkinoilla ovat erittäin hyvin edustettuina fiksut, empaattiset ja vapaat yh-iskät. Sinkkunaisen ehdottomuudet ovat karisseet pikakelauksella. Ehkä ei loppujen lopuksi olisikaan kamalaa olla ilkeä äitipuoli? Ihmettelen vain isien intoa esitellä tyttöystävä lapsille jo suhteen alkumetreillä. Testitilanne: jos tästä et selviä, ei mitään jakoa. Siinä voi käydä niinkin, että tyttöystävä tykästyy lapsiin, vaan ei iskään. Entäs sitten? Paha mieli lapsilla ja morsiolla.
Prinssit ja prinsessat ovat ihan ok, mutta mutkistavat muutenkin mutkikkaita parisuhdekuvioita. Summa summarum; etsikää miehet niitä 20+ lapsettomia ja mieluiten jopa alle 20, jos vain mahdollista! (Ja jos joku täyspäinen joutuu tyytymään 30++ makkaraan, vastaukset tämän lehden konttoriin.)
Kommentoija: Peppi at 09.05.07 17:51* * *
Mutta ei kolmeakymppiä lähestyvä mies välttämättä halua seukata alle kakskymppisen lapsettoman pikkutytön kanssa. Aika epäsuhtainen yhtälö semmoinen.
Itse olin 2 vuotta yh-äiti lapsen synnyttyä, eikä ollut koskaan sellaisia ongelmia, että joku olisi Lapsen takia perääntynyt. Päinvastoin. Kolmekymppisiä jätkiä kiinnosti paljonkin perustaa jonkinlainen perheyksikkö 22-vuotiaan pienen lapsen äidin kanssa, jolla oli vieläpä välit kunnossa lapsen isään.
Myöhemmin, pitkän suhteen jälkeen oli kaikenlaista kokelasta yökylässä ja käymässä, seurustelua, Lapsen kanssa hengailua, ilman Lasta hengailua jne, mutta kaikki jutut loppuivat oikeastaan sen takia, että olin kolmekymppinen (selluliitinraiskaama) yksinhuoltaja. Vaikka välit ovat kunnossa Lapsen isään, eikä mitään vara-isiä ole koskaan kaivattu.
Yksi sitten jäi ja neljättä vuotta mennään. Lapsi oli kuulemma tutustumisvaiheessa plussaa, varsinkin yli kymmenvuotias poika. Poikaystävän ja Lapsen suhde on kehittynyt todella upeaksi ja stressittömäksi, kun ei ole ollut kasvatus/vastuu/isä-paineita. Tietty keskusteluja kasvatuksesta jne on käyty, mutta Laps on aina tuntunut olevan tyytyväisempi silloin, kun olen ollut suhteessa, kuin silloin, kun ollaan oltu kahdestaan ja hän isänsä kanssa kahdestaan. Taitaa vieläpä toivoa isälleen tyttöystävää..
Kommentoija: minh at 11.05.07 22:59-minh-
* * *