Greatest
Tänään on ollut suhteellisen hyvä päivä. Aamulla meni nukkuminen vähän pitempään kuin olin suunnitellut, joten jäin aamupäiväksi kotiin tekemään suunniteltuja pikkuhommia. Iltapäivästä oli sitten luvassa elokuvaa ihan töiden puolesta, kun kävin katsomassa Shooter -leffan. Ihan pätevä toimintaleffa, vaikkakin ennalta-arvattava. Mutta niinhän ne kaikki Hollywood-elokuvat.
"Töiden" jälkeen tuli käytyä tutustumassa (minulle) uuteen ravintolaan, Virgin Oil Companyyn. Ensivaikutelma oli suorastaan kamala, kun huomasin kävelleeni sisään S-ryhmän ketjuravintolaan. Kun palvelu oli varsin - hmm - huomaamatonta, niin ensivaikutelma vain paheni. Sitten kun ruoka vihdoin saapui pöytään, kaikki tuntui korjautuvan samantein. Erittäin loistava pihvi, eikä edes mitenkään erityisen kallis. Suosittelen.
Julkisin välinein suoritetulla kotimatkalla tuli Hakaniemen kohdalla kuultua huuto raitiovaunun takaosasta:
- Lipuntarkastajat!
En ikinä ole nähnyt niin suurta joukkopakoa raitiovaunusta, kun silloin. Sekuntia aiemmin, kahdesta takimmaisesta ovesta oli valmistautumassa ulostumaan ehkä neljä ihmistä. Kun huuto kuului, oli ovilla ulos menemässä ehkä kaksikymmentä.
Lipuntarkastajat heti ovella ilmoittivat, että myös ulos menevien matkaliput tarkistetaan. Tunnelma suorastaan romahti kun äsken ihan rauhassa matkaatekevien naamat alkoivat räksyttämään ihan juuri lähtevästä bussista ja tarpeesta nousta juuri sillä pysäkillä mitä pikimmiten pois. Mikään selitys ei auttanut.
Neljä tarkastajaa kirjoittelivat seuraavan neljän pysäkinvälin ajan sakkoja.
Kirjoittanut: Jarkko at 14.04.07 01:46
* * *
Olenkohan kerran Helsingissä käydessäni koettanut raitiovaunua. Tamperelaisena olin ihan pihalla, kun kuljetaja ei myynyt matkalippua, ja jonkinlainen automaatti oli josskain, mutta mistä se lippu oli tarkoitus ostaa? Nyt voi olla eri järjestys, tästä on kauan, ja olen turvautunut jalkoihini pääkaupungissa käydessäni sen erän jälkeen.
Joka tapauksessa, mitä vikaa on tamperelaisjärjestyksessä, jossa kuljettaja katsoo etuovella liput ja rahastaa? Täällä on vaikea ajaa pummilla ja satunnaiset lipuntarkastajatkin ovat enemmänkin koristeita.
* * *
Visukinttu
huhtikuu 14, 2007

Kirjoittanut: Jarkko at 14.04.07 01:46* * *
Olenkohan kerran Helsingissä käydessäni koettanut raitiovaunua. Tamperelaisena olin ihan pihalla, kun kuljetaja ei myynyt matkalippua, ja jonkinlainen automaatti oli josskain, mutta mistä se lippu oli tarkoitus ostaa? Nyt voi olla eri järjestys, tästä on kauan, ja olen turvautunut jalkoihini pääkaupungissa käydessäni sen erän jälkeen.
Joka tapauksessa, mitä vikaa on tamperelaisjärjestyksessä, jossa kuljettaja katsoo etuovella liput ja rahastaa? Täällä on vaikea ajaa pummilla ja satunnaiset lipuntarkastajatkin ovat enemmänkin koristeita.
Kommentoija: Mette at 14.04.07 13:24* * *
amatöörimeininkiä,. NIM.kymmenenvuotta pummilla
Kommentoija: MERRYMELODIES at 17.04.07 21:16* * *