Ruokaa taas
Vaikken ole varsinaisesti nähnyt nälkää viimeisen kolmen-neljän kuukauden aikana, niin ainakin kotonasyömiseni oli vähentynyt dramaattisesti. Jääkaapissa ei vain ole ollut mitään ruokaa, kun missään välissä ei ole ehtinyt käymään kaupassa. Joko ajanpuutteen vuoksi, tai sitten vain ihan laiskuuttaani.
Nyt parannus on kuitenkin tullut ja sen nimi on lähikauppa Siwa. Onhan tässä kaupunkialueella noita kauppoja lähempänäkin kotikoloa, mutta tässä yhdessä Siwassa on se etu, että siellä vierailu tarkoittaa noin 15 metrin poikkeamaa työmatkakävelyni varrelta. Ei tule käytyä muualla, kun tuolla voi käydä kätevästi 4-5 kertaa viikossa täydentämässä pikkuostoksin jääkaappia.
Tänään vuorossa on currykanaa. Ihan perusmättöä siis, mutta ei tuo Siwa olekaan mikään stokkanherkku.
Kirjoittanut: Jarkko at 20.03.07 18:28
* * *
Siwa on kyllä teh maailman paskin kauppaketju. Omat lähikaupat ovat nykyään kaksi (2) Siwaa, koodinimiltään Huono ja Tosihuono, ja esim. kelvollisten vihannesten ja hedelmien hankkiminen tästä johtuen työn ja tuskan takana. Luojan kiitos jonkin matkan päässä on ok K-joku. Sieltä saa yleensä edes jotain. Ja siellä on lihatiski.
Toista se oli ennen, kun asui ihmisten asuinalueella.
* * *
Visukinttu
maaliskuu 20, 2007

Kirjoittanut: Jarkko at 20.03.07 18:28* * *
Siwa on kyllä teh maailman paskin kauppaketju. Omat lähikaupat ovat nykyään kaksi (2) Siwaa, koodinimiltään Huono ja Tosihuono, ja esim. kelvollisten vihannesten ja hedelmien hankkiminen tästä johtuen työn ja tuskan takana. Luojan kiitos jonkin matkan päässä on ok K-joku. Sieltä saa yleensä edes jotain. Ja siellä on lihatiski.
Toista se oli ennen, kun asui ihmisten asuinalueella.
Kommentoija: harro at 21.03.07 18:50* * *