Four hours of fame-ish
Pitäisi muistaa, että kun ei ole viimeiseen viiteen vuoteen nukkunut talvella yhtään yötä ulkona, että kun ensimmäisen kerran aikoo viettää enemmän kuin puoli tuntia ulkona yli 10 asteen pakkasessa ja kuvittelee pakanneensa päälleen tarpeeksi lämpimiä vaatteita, niin se ei riitä. Pitäisi vähintään tuplasti laittaa vielä vaatteita.
En ole nimittäin vieläkään sulanut. Suunnittelen joko lämmintä suihkua tai istumista paistolevyjen päälle.
Kruunuhaassa oli kuitenkin ihan kivaa. Näin tällaisella pakkasella, sunnuntai-iltana ei ollut ihme, että ainoat katujen kulkijat olivat joko lähdössä Pataässästä tai tulossa kotiinsa kebab tai pizza kainalossa. Sitten kun yhdeksän jälkeen pauke alkoi, luulin ihmisten soittavan poliisit. Ja kai joku soittikin, mutta onneksi hälytyskeskukseen oli ilmoitettu, että venäläinen filmiryhmä kuvaa (niiden) kansalliseen televisioon jotain elokuvaa, joka tapahtumat sijoittuvat suomeen.
Ihan kivaahan se oli, vaikka oma nelituntinen konsultointini käsitti noin 3 tuntia ja 45 minuuttia pakkasessa seisoskelua ja loput itse asiaa. Mutta mitä väliä kun palkka juoksi koko ajan.
Update: Neljän tunnin työ tuotti sitten hiukan yli 600 euroa.
Kirjoittanut: Jarkko at 28.01.07 22:48
* * *
Visukinttu
tammikuu 28, 2007

Kirjoittanut: Jarkko at 28.01.07 22:48* * *
Sä tarvitset karaistusta ... ja kunnon pitkät kalsarit.
Kommentoija: Schizo-Janne at 28.01.07 23:40* * *
Mullahan oli hyvät kalsarit ja ei mulla sinänsä kylmä tullut. Kangistuin vain niin totaalisesti. ;)
Mielelläni mä tolla palkalla seisoskelisin vaikka joka ilta ulkona. :D Ei tarttis muita töitä tehdäkään.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 28.01.07 23:46* * *