joulukuu 18, 2006

Naisista ja vähän miehistäkin

Ok. Myönnän, että viimeisen vuoden aikana Operaatio Opi Ymmärtämään Naisia ei ole ollut kovin aktiivinen prosessi. Kasvohoidostakin on jo pitkä aika, karvanpoistoon varattu aika meni umpeen jo elokuussa 2005 ja säännöllisten hierontapalvelujen käyttökään ei ole (nyt siihen tarkemmin tutustuttuani) mitenkään naisellista.

Tämä pyrkimys täydelliseen naaraiden ymmärtämiseen on kuitenkin näitä projekteja, joihin uhrattu aika ei koskaan enää palaa ole ikinä hukkaan heitettyä. Yksi tärkeimpiä opetuksia, minkä olen vasta viimeisen vuoden aikana varmistanut on se, että vaikka me miehet kuvittelemme, että naiset pitäisivät meitä yhtä monimutkaisina kuin me heitä, se ei pidä paikkaansa. Naiset tietävät, että me olemme yksinkertaisia. Vähän totuutta pehmentäen on kuitenkin sanottava, että usein naiset myös olettavat miesten poikkeuksetta olevan yksinkertaisia. Atavistiset tarpeet on kaikilla, mutta ihan kaikki eivät niiden anna ohjata elämäänsä.

Edellämainitun havaintoni käytännönläheisyydestä huolimatta tärkein oppimani asia on kuitenkin ollut se, että ihmisten sanavarastosta pitäisi poistaa sana kaunis.

Mikään muu sana ei ole saanut niin paljon surua aikaan kuin tuo. Kauneus ei ole enää lähellekkään sama asia kuin 300 vuotta sitten. Ei edes sama asia kuin 30 vuotta sitten. Varmasti sadattuhannet naiset ja tytöt miettivät juuri nytkin sitä, että miksi juuri he eivät ole niin kauniita kuin joku toinen. Miksi juuri he eivät ole sitä, mitä heidän mielestään kauniimpi tyttö on. Tietysti siksi, koska se toinen tyttö on niin kaunis.

En tiedä, johtuuko mielipidemuutokseni siitä, että olen tavannut työni puolesta niin paljon kauniita naisia (ja objektivoinut heidät kaikki) vaiko vain siksi, että vanhetessa näkökyky heikkenee. Jokotai, mitä yleinen kauneusihanne nyt tuntuu korostavan, on omasta mielestäni vain silmäkarkkia. Kertakäyttöisiä välähdyksiä moniin eri tarkoituksiin. Jokaiselle jotakin, pakkosyötöllä. Luodaan mielikuva yleisölle, joka muodostaa siitä ajan mittaan yleisen mielipiteen. Sen jälkeen yleinen mielipide ohjaakin itse yleisöä muokkaamaan itseään yleisön itsensä muokkaaman mielipiteen mukaiseksi.

Tavallaan ajatusmaailmaa voisi verrata koristevaasiin. Kuvitelkaa vaikkapa joku ming-maljakko (vai mitä ne nyt ovat?), joka on käsityöläisten taidonnäyte. Joku on sekoittanut raaka-aineet, joku on muovannut sen, joku polttanut sen suurta huomiota vaalien, joku maalannut, joku suojannut, jne.

Yleisen käsityksen mukaan maljakko on kaunis. Minun käsitykseni mukaan, käsityöläiset ovat tehneet siitä kauniin.

Mikä sitten on mielestäni kaunista? Edelleenkin vertauskuvaa jatkaen, kaunista on mm. funktionaalisuus. Se, että asiat toimivat. Se, että huomaa vaasia tyhjentäessään pieniä yksityiskohtia, jotka helpottavat kaatamista. Se, että vaasi pysyy tasapainossa minkä lastin alla tahansa. Monenlaisia asioita, jotka kaikki kohtaavat vain yhdessä kohdassa, eli siinä, että se vaasi on kaikin puolin loistava. Eikä se edes näytä hullummalta. Sopii kenties jopa sisustukseen.

Kadulla toki näkee ihmisiä, joissa jotkin piirteet viehättävät, jopa hurmaavat. Joissakin se löytyy kasvojen tai vartalon muodoista, joissakin se löytyy liikehdinnästä tai pukeutumisesta. Kaikki nämä tekevät omalla tavallaan ihmisestä kauniin, vaikka ovatkin syntymälahja tai hiellä/luottokortilla hankittuja. En kuitenkaan tarkoita mitään pientä yksityiskohtaa, vaan tarkoitan kokonaisuutta. Ihmisistä, kuten vaaseista löytyy niitä pieniä yksityiskohtia paljon. Se, että ihmisen kanssa juttu luistaa. Että löytyy paljon samanhenkisiä arvoja. Että pystyy luottamaan toiseen. Ja lopulta sitä vain huomaa, että oikeastaan ne nätit silmät, jotka huomasit aiemmin, ovat muuttuneet nätimmiksi ja ne kasvot niiden ympärillä tekevät niistä vieläkin kauniimmat.

Äh. Olen miettinyt tätä merkintää kohta tunnin, mutten silti ole saanut tätä aihetta juurikaan avattua mieleisekseni. Ehkä kaiken voi vain tiivistää siihen, että maailmassa on monia ihmisiä, joita voisin sanoa kauniiksi todella tarkoittamatta sitä. Maailmassa on paljon vähemmän ihmisiä, joita oikeasti voisin sanoa kauniiksi, mutteivät he sitä kuitenkaan uskoisi, koska heidän mielestään heissä (ts. heidän nenässään/silmissään/ihossaan/vatsassaan/etc.) on jotain vikaa.

On ihmisiä, joissa on kauniita piirteitä. Sitten on ihmisiä, jotka ovat kauniita. Ja myös heidän piirteensä.

Kirjoittanut: Jarkko at 18.12.06 23:25

* * *

Kommentteja:

Well spoken, nicely indeed. :) Kyllä se viesti sieltä minun mielestäni aivan hyvin pääsi esiin.

Tuo "Operaatio Opi Ymmärtämään Naisia" kuulostaa vähän siltä Mel Gibsonin leffalta. :D Toivottavasti se on ollut hauska projekti.

Kommentoija: Wilhelmiina at 19.12.06 01:19

* * *

Kyllä tämä neuleblogaus tekee sulle hyvää :)

Kiitos kaikkien naisten puolesta ja tervetuloa iltaselle leipomusten ääreen, jos ehdit!

Kommentoija: Marinadi at 19.12.06 07:24

* * *

Syvällistä oikeutta. Bzzzt.

Kommentoija: Ilkka at 19.12.06 08:33

* * *

Ja sitten sä vielä sanot, että mies on yksinkertainen... Ei toi kyllä sille kuulosta!

Kommentoija: Eugenia at 19.12.06 08:53

* * *

BZZZT!

Joo Euggis, mutta mä olenkin monimutkainen.

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 19.12.06 09:48

* * *

Kaunista.

Kommentoija: HL at 19.12.06 19:03

* * *

Post a comment









Remember personal info?