joulukuu 7, 2006

Päivät lipuvat ohitse

Marinadi kirjoitti tänään eräästä kämmistä, jotka jäävät ihan konkreettisesti muistiin. Itselläni vastaavanlainen tapahtuma, hiukan pysyvämpänä tosin tapahtui ehkä 6-8 viikkoa sitten (vai olikohan se elokuuta?) kun kaikessa rauhassa uusia hyllylevyjä vahatessani huomasin vahaa pudonneen myös keittiön matolle. Siitä sellainen värjätty pellavaöljypohjainen tahra ei sitten lähde yhtään millään ja nyt muuten kivassa matossa on iso, tumma tahra. Pitänee joskus peittää se jollakin.

Mutta Marinadin tämänpäiväinen töperrys käsitti myös töhläilyn, eli ns. koomisen sivuelementin. Tai ainakin näin olettaisin, jos Marin puurolautanen jotenkin päätyi keittiön lattialle. Itselläni vastaava tapaus tapahtui tänään. Olin nauttimassa aamiaistani tietokoneen ääressä, jonka jälkeen ajattelin lähteä töihin. Kävelin siinä sitten sänkyni ohitse puolillaan oleva mehutölkki toisessa ja tietokone toisessa kädessä, kun astuin lattialla olevan päiväpeiton päälle.

Peitto oli sen verran liukas, että jalat lähtivät alta, mutta kun muisti palasi, olin selälläni lattialla, molemmat kädet kohti kattoa. Toisessa oli edelleen tietokone ja toisessa avonainen mehutölkki. Eikä missään mehua.

Ja mikä tärkeintä, ei irtonaisia tietokoneenosiakaan.

Päivän kuva

Kirjoittanut: Jarkko at 07.12.06 23:50

* * *

Kommentteja:

Wau. Melko velho. :D

Kommentoija: Wilhelmiina at 08.12.06 00:56

* * *

PS: Toivottavasti ei sattunut pahasti? (Korkeintaan ylpeyteen? ;)

Kommentoija: Wilhelmiina at 08.12.06 00:58

* * *

Minullahan ei liian montaa huonetta tässä asunnossa ole, joten puurot olivat toisaalta keittiössä, toisaalta olohuoneessa :)

Mutta joo, jätkä on taitava!

Kommentoija: Marinadi at 08.12.06 07:47

* * *

Post a comment









Remember personal info?