joulukuu 3, 2006

Halauksia Hakaniemessä

Tänään tuli illemmalla lähdettyä Oopan ja Naapurin kanssa baariin, josta oli tarkoitus jatkaa Hurinan ehdotuksesta Juttutupaan kuuntelemaan jotain musiikkia, joka oli ilmeisen suosittua. Suosittua siksi, kun siellä oli sellainen jono. Hakaniemeläisessä baarissa. Onneksemme Hurina sattui olemaan (ilmeisesti Kitaristin?) kanssa jonossa, joten saimme halaukset ja pääsimme jatkamaan matkaamme takaisin Kallion sydämeen - ja siitä ohi Alppilaan asti.

Loppuilta sitten päätyi kuitenkin klassisesti Kuikkaan. Siellä kolmistaan punoimme juoniamme Blogistanian päänmenoksi.

Ja voi pojat, niitä juonia kyllä riitti! Tulevaisuudessa niistä ehkä vähän enemmän, mutta tässä vaiheessa alkaa tuo viikkoja kasautunut väsymys vähän vaivaamaan silmäkulmia, joten ajattelin ihan kohtapuolin hipsiä nukkumaan. Aamulla kun vanhemmatkin yllättävät pikakäynnillä heti aamusta (tiedusteluraporttien mukaan kuulemma heti 0800 jälkeen). Todennäköisesti sieltä tulee taas kassillinen elintarvikkeita, kun eihän meidän äitin pikku hanipullukka pysty itse hankkimaan ravintoa.

No. Todellisuudessa onkin jo vähän ikävä äiteen tekemiä pullia. Niitä sieltä kuitenkin tulee. Ylipäätänkin äidin tekemä ruoka on usein aliarvostettua - ja sitä ei varmaan paranna Saarioisten pyrkimys liittää mielikuvat kotiruoasta einespaskaan.

No mutta. Se siitä. Nyt sinne sänkyyn.

Kirjoittanut: Jarkko at 03.12.06 00:44

* * *

Kommentteja:

Hiano kuva.
Nii ja kiva vihreä hämy täällä

Kommentoija: cista at 03.12.06 15:41

* * *

Post a comment









Remember personal info?