joulukuu 2, 2006

Play (paint)ball!

Kävin sitten tuolla Hyvinkään pohjoispuolella kuvaamassa paintballin parissa tehtävää junioritoimintaa. Parikymmentä abouttiarallaa 15-vuotiasta junioria oli tutustumassa paintballin ihanuuksiin ja kostoksi siitä yksi niistä pelin tiimellyksessä ampui viatonta kameramiestä päähän.

Suoraan maskin linssiin osunut kuula ei haitannut pätkääkään, mutta kameraan siitä roiskunut maali kyllä haittasi. Olisin melkein mieluummin ottanut osuman vaikka paljaalle perseelle kuin siihen. Sitä sieluun sattuu yllättävän paljon kun näkee öljyisen (vaikkakin myrkyttömän) maalin tunkeutuvan juuri siitä veemäisimmästä kohdasta kameran pienimpiinkin rakoihin.

Nyt sitten jännitetään, miten kolmen tonnin kamera (ja ei, en puhu painosta) kestää tuon epätavallisen ainesosan. Toivottavasti hyvin. Puhdistusfirmalle tosin piti lähettää jo pyyntö kustannusarviosta. Jos ei muuten, niin ihan varmuuden vuoksi.

Kirjoittanut: Jarkko at 02.12.06 17:47

* * *

Kommentteja:

Mielenkiintoista kun mainitsit tuon kolme tonnia ja täsmensit vielä ettei kyseessä ollut paino. Tahtoisinkin jutella sellaisen ihmisen kanssa joka on koskaan nähnyt kolme tonnia painavan kameran.

Sinänsä voinen samaistua tuohon kuinka se sattuu se maalin tunkeutuminen.

Kommentoija: Kuraattori at 02.12.06 18:27

* * *

Jep. Välillä pitää alleviivata joitain asioita - sen verran erikoista väkeä tätäkin lukee. Ei se kolmen tonnin kamera mikään maailman kymmenes ihme ole - Vaalimaalla taitaa olla tietääkseni lähin.

Vähän vähemmän se olisi siihen sieluun sattunut, jos käsissä olisi ollut vaikka satasen pokkari tai edes vähän vanhempi/halvempi kamera.

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 02.12.06 18:30

* * *

Ällös pelkää, kesällä sai 300D melko hyvät roiskeet ja hyvin toimii edelleen.

Kommentoija: at 03.12.06 13:36

* * *

Mitä ihmettä ! Ei kai se 3000 grammaa nyt niin mahdoton ole kunnon kamerakokonaisuuden painoksi...heh,heh - hemmetti kun on hauskaa ;)

Osanottoni paintball-vahingosta, Jarkko ;(

Kommentoija: Keetase at 03.12.06 15:26

* * *

Mulla muuten painaa teleputkella reilusti yli 3k grammaa kamera... :P

Kommentoija: oopa at 03.12.06 21:22

* * *

Eikös tuon hintaiset rungot, ainakin Canonilla ole roiskeveden kestäviä ja siten suht tiiviitä. Itse olen ja tunnen muutamia kolleegojakin jotka ovat urheilikisoissa saaneet aikamoisen kuuron niskaansa ja myös kameran päälle. Ja ei mitään ongelmia, mutta kaikki nämä kuvasivat Canonilla(nämä sateen kestävät mallit).

Kommentoija: Tedi at 04.12.06 00:04

* * *

hihihih, päähän:D

Kommentoija: mee at 13.12.06 19:41

* * *

Post a comment









Remember personal info?