HIMSTORY
Kun kerran pari päivää sitten tuli kirjoitettua Juicesta, niin jatketaan toisesta suomalaisesta bändistä, eli siitä isosta, eli HIMistä. Siinä on taas bändi, josta jotkut tykkää, jotkut ei ja jotkut taas eivät oikeastaan välitä kumpaankaan suuntaan. Kuulun itse jälkimmäiseen ryhmään. Jotain hyviä biisejä, jotain huonoja, mutta suurin osa ei kiinnosta yhtään. Lovemetallia? My ass.
Silti muistelen sitä aikaa kun HIM iski ensimmäisen kerran verkkokalvoille kuin märkä sukka. Se oli Chris Isaakin biisin cover Wicked Game. Olen aina tavallaan pitänyt alkuperäisestä biisistä ja se kieltämättä viehättää edelleenkin. Varmaankin Helena Christensenin videolla esiintymisen ansiosta. Babe.
Iki-ihanasta Youtubesta löysin äskettäin kuitenkin HIM:in Wicked Gamen videon vuodelta 1996. Ihan ässä veto. Kymmenen vuotta sitten nyt maailmankuulut jäbät vetäisivät jostain isipapan videokameran, halvan editointisoftan efektit ja menivät puistoon kuvaamaan.
Rok.
Kirjoittanut: Jarkko at 29.11.06 22:02
* * *
Visukinttu
marraskuu 29, 2006

Kirjoittanut: Jarkko at 29.11.06 22:02* * *