marraskuu 21, 2006
Limeä kehiin
Koska kerroin jo aiemmin olevani tylsistynyt vanhaan blogin ulkoasuun, niin päätin sitä vähän piristää, kun ihastuin jo toistamiseen tuohon vaaleanvihreään väriin. Muuttelin myös vähän fontteja uusiksi ja muuta pientä säätöä siellä ja täällä. Palautetta saa antaa ja pitääkin. Ei tällaista pelkästään meikäläisen värisilmän perusteella ylläpidetä.
Tuo kuva tuossa oikealla vähän mietityttää. Se, jo pari viikkoa sitten töissä otettu kuva sattui vain ensimmäisenä käsiin kun uutta ideaa siihen mietin, mutta tekeeköhän tuo minusta nyt sitten anonyymibloggaajan?
Vai vahvistaako se vain sitä mielikuvaa psykopaatista, minkä kuvan joku on tästäkin bloginpitäjästä saanut?
[update: vetäisin tuohon sivuun vielä tuon Flickrinkin, kun voisi vähän enemmänkin esitellä ottamiaan kuvia - tällä hetkellä siellä tosin on vain muutama vanha]
Kirjoittanut: Jarkko at 21.11.06 00:31
* * *
Laitapa samanlainen huivi vielä silmistä ylöspäin, niin tuleepi aika tyylikäs kuva ;)
* * *
Totta. Muistuttikin jostain. Sho Kosugihan se siinä. Paitsi että mun ilme, jonka pitäisi olla jotenkin vihainen, näyttää siltä, että samassa huoneessa haisisi jokin todella pahalle.
* * *
AAAAAAAAAAAAAARGH!! My eyes! My eyes!!
* * *
Äläs ny Janne rupee taas tollaseks.
* * *
Klikatut linkit jää aika hentosen värisiksi. Ei ole oikein lukijaystävällinen väri tuo lime.
* * *
Hyvä pointti, viritelläänpäs vähän lisää. Onko muiden linkkien vihreä väri sitten hyvin nähtävissä?
* * *
Post a comment
Visukinttu
marraskuu 21, 2006
Limeä kehiin
Koska kerroin jo aiemmin olevani tylsistynyt vanhaan blogin ulkoasuun, niin päätin sitä vähän piristää, kun ihastuin jo toistamiseen tuohon vaaleanvihreään väriin. Muuttelin myös vähän fontteja uusiksi ja muuta pientä säätöä siellä ja täällä. Palautetta saa antaa ja pitääkin. Ei tällaista pelkästään meikäläisen värisilmän perusteella ylläpidetä.
Tuo kuva tuossa oikealla vähän mietityttää. Se, jo pari viikkoa sitten töissä otettu kuva sattui vain ensimmäisenä käsiin kun uutta ideaa siihen mietin, mutta tekeeköhän tuo minusta nyt sitten anonyymibloggaajan?
Vai vahvistaako se vain sitä mielikuvaa psykopaatista, minkä kuvan joku on tästäkin bloginpitäjästä saanut?
[update: vetäisin tuohon sivuun vielä tuon Flickrinkin, kun voisi vähän enemmänkin esitellä ottamiaan kuvia - tällä hetkellä siellä tosin on vain muutama vanha]
Kirjoittanut: Jarkko at 21.11.06 00:31* * *
Laitapa samanlainen huivi vielä silmistä ylöspäin, niin tuleepi aika tyylikäs kuva ;)
Kommentoija: kervå at 21.11.06 10:57* * *
Oho, Sho Kosugi!
Kommentoija: Just Sopivasti at 21.11.06 11:23* * *
Totta. Muistuttikin jostain. Sho Kosugihan se siinä. Paitsi että mun ilme, jonka pitäisi olla jotenkin vihainen, näyttää siltä, että samassa huoneessa haisisi jokin todella pahalle.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 21.11.06 14:23* * *
AAAAAAAAAAAAAARGH!! My eyes! My eyes!!
Kommentoija: Schizo-Janne at 21.11.06 18:33* * *
Äläs ny Janne rupee taas tollaseks.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 21.11.06 20:01* * *
Klikatut linkit jää aika hentosen värisiksi. Ei ole oikein lukijaystävällinen väri tuo lime.
Kommentoija: joku at 22.11.06 03:23* * *
Hyvä pointti, viritelläänpäs vähän lisää. Onko muiden linkkien vihreä väri sitten hyvin nähtävissä?
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 22.11.06 09:06* * *