"Ettekste tiedä kuka mä oon?"
Niin se sitten alkoi ja itseasiassa taisi päättyäkin, tuo vuosittainen perjantai-iltojen Nemesikseni, Kallion Blogipiirin syyskokous. Milenka oli kiva, vaikka loppuillasta se pitikin vaihtaa Juttutupaan (jossa hengaus Mitvitin vuoksi starttasi hitaasti). Sain myös todistaa melkoisen herkkää hetkeä, kun pari ihan kaikille tuntematonta miesbloggaajaa jakoivat yhdessä herkän hetken.
Illan saldo oli varsin pitkät unet, kun kotona olin (ehkä) joskus kolmen maissa, niin kymmenen tuntia tuli otettua unta palloon. Nyt jälkimainingeissa on hyvä käydä läpi tuhansia ja taas tuhansia blogimerkintöjä ympäri blogistaniaa. Niitä ei siis tule tänne tämän enempää. Pitää näet ajatella niitä lukijoita, jotka EIVÄT päässeet paikalle - tai eivät halunneet.
Sitävastoin ajattelin innostaa marginaalibloggaajia aktiiviseen sosiaaliseen elämäntyyliin sillä, että jos se ei muuten auta, niin blogienne suosio kasvaa taatusti. Riippuen tietenkin siitä, että kuinka idiootteja satutte olemaan alkoholin lähettyvillä, mutta kuten sanottua - se toimi aikanaan allekirjoittaneellakin. Esimerkiksi Hurina näyttää saaneen eilisen jälkeen 7 uutta tilaajaa. Illan Prinsessa (Voiko näin sanoa? No tottakai voi!) todennäköisesti saa toisen mokoman verran lisää vakilukijoita, johon ei tarvita sen enempää kuin näyttäytyminen hyvässä seurassa. Joten yrittäkääs nyt panostaa siihen mainontaan ja markkinointiin hyvät ihmiset.
No. Summasummarum. Kivaa oli, otetaan lisää. Eikun uusiksi.
Ja niitä osallistujien kuvia löytyy täältä.
Öpdeit:Tässä on myös yksi kuvankaltainen. Suttasin paljon naamoja peittoon, kun ei aina tiedä kuka taas omaa identiteettiään valvoo.
Kirjoittanut: Jarkko at 21.10.06 14:09
* * *
Visukinttu
lokakuu 21, 2006

Kirjoittanut: Jarkko at 21.10.06 14:09* * *
Sviddu, mun anonyymiblogi ei saanut yhtään uutta lukijaa. Elä valehtele :)
Kommentoija: Janne J at 22.10.06 01:06* * *
Joo mut sä et olekaan marginaalibloggaaja. Sä olet blogistanian virallinen Romeo.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 22.10.06 10:45* * *
Onko tämä nyt ymmärrettävissä niin, että yrität kannustaa meitä kaksoisitsemurhaan?
;-)
Kommentoija: Janne J at 22.10.06 21:45* * *
Argh, "illan prinsessa"? Ensi kerran tulen lehmänaamarin kanssa.
Kommentoija: Hurina at 23.10.06 00:34* * *