lokakuu 13, 2006
Note 4 myself
Kaikkialla tunnutaan taas kirjoittelevan naisten oikeudesta saada hedelmöityshoitoa ja jotain muita sellaisia, jotka tähtäävät sitten lisääntymiseen. Ehkä paras kommentti aiheesta oli jossakin blogissa (jonka autuaasti olen jo unohtanut, joten en voi linkittää), jossa mieskirjoittaja toivoi sitten yksinäisten miestenkin kelpaavan adoptiovanhemmaksi.
Ristiriitaista, sano.
Jos olisin iältäni puolet siitä, mitä olen, niin hedelmöityshoito toisi ensimmäisenä mieleen ne tädit jotka laittavat naamalleen kurkkuja (ja ehkä hedelmiäkin) näyttääkseen paremmilta. Nyt se lähinnä oli yhdentekevä seikka, johon en ole kehittänyt mielipidettä. Jos eläisimme utopiassa, tai edes multi-suvaitsevassa yhteiskunnassa, niin ihmisiä ei edes median toimesta kategorioitaisi näin mustavalkoisesti yksinäisiin, parisuhteellisiin, heteroihin tai homoihin. Ehkä kaikilla elämän tasoilla katsottaisiin vain ja ainoastaan ihmisiä itseään ja jätettäisiin ne sivuseikat sivuseikoiksi.
Niin ja ottaakseni kantaa tuohon aiempana mainitsemaani kommenttiin, niin miksi helvetissä sitäpaitsi yksikään yksinäinen mies haluaisi itsekseen muksun, joka ei ole edes oma? Koiranpentu on tehokkaampi ja jos haluaa taaperon, niin tuolla niitä naisiahan on. Aina epätoivoisten yksinhuoltajaäitien instant-perheistä aina lisääntymiskykyisiin ja -haluisiin "yksinäisiin" naisiin asti.
No. Mutta täydellisessä maailmassa meillä olisi mahdollisuus tehdä omia valintojamme jos niin haluamme.
Kirjoittanut: Jarkko at 13.10.06 20:28
* * *
Yksinäinen mies voi vallan hyvin adoptoida lapsen, niin kuin yksinäinen nainenkin. Ja adoptoilapsikin on oma lapsi.
* * *
note 2 myself
Nim. enkun ope
* * *
Tuomas:
Ai voiko? No sitten omat tiedot asiasta on vähän huonossa jamassa. Tai sitten laki ei sitä kiellä, mutta käytännössä se voi olla mahdotonta. Adoptiolapsi on tottakai "oma lapsi", mutta ei sitä biologisesti ole.
Enkun ope:
Takkar und pokkar niinqu neuvosta kiitti.
* * *
Kannattaa kato niiq vaan käyttää kieliä, joita osaa niiq. Oder nicht?
Q:n jälkeen ei myöskään tarvita u:ta, segu vähä niiq sisältyy siihe Q-kirjaimee. Se gogo vitsi on vähä niiq siin. Ne pas?
No, kunhan vitsailin. En ole koskaan tosissain. Eller hur?
* * *
Ongelmana on se, ettei kukaan meistä voi oikeasti sanoa, mitä kukin haluaa. Onhan se vain oikein, että myös miesparit saavat adoptoida, mikäli naisparitkin saavat hoitoa luonnolliseen lapsettomuuden tilaansa. (en usko lainakohtuihin, mutta adoptio-oikeus pitäisi olla saatavilla myös miespareille)
* * *
Mies- tai naisparit eivät voi adoptoida, mikä on mielestäni väärin. Itselliset miehet sen sijaan ihan oikeasti voivat adoptoida. Toki heidän on läpäistävä se sama tiukka haastattelurumba kuin muidenkin adoptioprosessiin ryhtyvien.
* * *
Post a comment
Visukinttu

Kirjoittanut: Jarkko at 13.10.06 20:28* * *
Yksinäinen mies voi vallan hyvin adoptoida lapsen, niin kuin yksinäinen nainenkin. Ja adoptoilapsikin on oma lapsi.
Kommentoija: Tuomas at 13.10.06 21:44* * *
note 2 myself
Nim. enkun ope
Kommentoija: EG at 14.10.06 12:18* * *
Tuomas:
Ai voiko? No sitten omat tiedot asiasta on vähän huonossa jamassa. Tai sitten laki ei sitä kiellä, mutta käytännössä se voi olla mahdotonta. Adoptiolapsi on tottakai "oma lapsi", mutta ei sitä biologisesti ole.
Enkun ope:
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko' at 14.10.06 14:12Takkar und pokkar niinqu neuvosta kiitti.
* * *
Kannattaa kato niiq vaan käyttää kieliä, joita osaa niiq. Oder nicht?
Q:n jälkeen ei myöskään tarvita u:ta, segu vähä niiq sisältyy siihe Q-kirjaimee. Se gogo vitsi on vähä niiq siin. Ne pas?
No, kunhan vitsailin. En ole koskaan tosissain. Eller hur?
Kommentoija: Eg at 14.10.06 19:34* * *
Ongelmana on se, ettei kukaan meistä voi oikeasti sanoa, mitä kukin haluaa. Onhan se vain oikein, että myös miesparit saavat adoptoida, mikäli naisparitkin saavat hoitoa luonnolliseen lapsettomuuden tilaansa. (en usko lainakohtuihin, mutta adoptio-oikeus pitäisi olla saatavilla myös miespareille)
Kommentoija: Loke at 15.10.06 02:52* * *
Mies- tai naisparit eivät voi adoptoida, mikä on mielestäni väärin. Itselliset miehet sen sijaan ihan oikeasti voivat adoptoida. Toki heidän on läpäistävä se sama tiukka haastattelurumba kuin muidenkin adoptioprosessiin ryhtyvien.
Kommentoija: Eufemia at 15.10.06 19:06* * *