Isi on vähän väsy
Yritän ymmärtää, että miten saisin aivoni taas palautumaan normaalitilaan. Pää on täysin nollatilassa ja kaipaisi kai lähinnä sähköiskua, shokkia joka starttaisi ajattelun taas toimintaan.
Ja miksi näin? Johtunee siitä, että aamulla koin herätyksen klo 05.30 aamulla, noin neljän tunnin nukkumisen jälkeen. Ihan miellyttävää oli kuitenkin herätä hiljaiseen aamuun, vaikka tiesi seuraavan 12 tunnin olevan varsin tappotahtia.
Kun olin sitten saanut kaikki tavarat kantoon (ripustin itseeni vain viisi erilaista kassia/laukkua ja kaksi kamerajalustaa), ahtauduin hissiin. Oli mukava myös huomata, että alakerran virolaisella tytöntylleröllä oli bileet menneet pitkäksi. Naapurikansan edustajia kun hiippaili sievässä laitamyötäisessä kadun puolellakin.
Mutta. Tämä on Kallio.
Teki silti mieli ajaa yli.
Kirjoittanut: Jarkko at 02.09.06 18:51
* * *
Visukinttu
syyskuu 2, 2006
Isi on vähän väsy
Ja miksi näin? Johtunee siitä, että aamulla koin herätyksen klo 05.30 aamulla, noin neljän tunnin nukkumisen jälkeen. Ihan miellyttävää oli kuitenkin herätä hiljaiseen aamuun, vaikka tiesi seuraavan 12 tunnin olevan varsin tappotahtia.
Kun olin sitten saanut kaikki tavarat kantoon (ripustin itseeni vain viisi erilaista kassia/laukkua ja kaksi kamerajalustaa), ahtauduin hissiin. Oli mukava myös huomata, että alakerran virolaisella tytöntylleröllä oli bileet menneet pitkäksi. Naapurikansan edustajia kun hiippaili sievässä laitamyötäisessä kadun puolellakin.
Mutta. Tämä on Kallio.
Teki silti mieli ajaa yli.
Kirjoittanut: Jarkko at 02.09.06 18:51* * *