Katkolle
Tänään oli mukava tulla kotiin. Uuni päälle, ruokaa valmiiksi ja pieni irroittautuminen Huuliharppukostajan parissa.
Juuri kun päätin alkaa tekemään töitä, niin koko kämpästä katosi sähköt. Odottelin varttitunnin, puoli tuntia, kolme varttia - ja soitin sitten jo isännöitsijälle. Ei vastausta. Seuraavaksi soitin sähköurakoitsijalle, joka tekee taloyhtiössä sähköremonttia. Ei vastausta. Lopulta soitin kiinteistöhuolto-yhtiön miehelle, joka vastasi ja sanoi muidenkin rapun asukkaiden raportoineen asiasta. Oli kuulemma joku "sulake pamahtanut" ja vartiointiliike kutsuttu paikalle. Ilmeisen vaarallinen sulake siis.
Puoli tuntia myöhemmin kiinteistöhuollon mies soittaa takaisin ja sanoo, että vartiointiliike ei osannut tehdä asialle mitään, vikaa (sulaketta?) ei kuulemma löytynyt. Nyt siis vaihtoehtona olisi kaivella 15 metriä jatkojohtoa esiin (perseestä repäistynä?) ja ottaa tarvittavat virrat rappukäytävän puolelta. Siellä kun sähköt pelasivat.
Sanoin ihan ystävälliseen sävyyn, että kun pitäisi töitäkin tehdä, eikä jatkojohtoja (ainakaan 15 metriä) ole. Seuraavaksi ehdotettiin, että toinen vaihtoehto on raahata tietokone pyykkitupaan, että siellä voi olla jopa rauhassakin. Siihen ilmoitin, etten oikein viitsisi kaikkia työssä vaadittavia koneita pyykkitupaan raahata. Sanoin sitten, että "eikö sille asialle tosiaankaan voi mitään" - enemmänkin siihen sävyyn, että nyt olisi oikeasti kiva palata takaisin kotiin 1600-luvulta. Kiinteistöhuoltomies lupasi soitella muutamalle sähköpäivystysfirmalle ja lopetimme puhelun.
Seuraavaksi soittikin sitten isännöitsijä, joka suunnilleen linjoja pitkin ryntäsi korville läpsimään, kuinka älytöntä on kutsua sähkömiestä kahdeksan jälkeen illalla korjaamaan sähkövikaa, joka nyt ei ole mitenkään akuutti. Kyllähän sähköä saa vielä rappukäytävästä ja jatkojohtoja Stockmannilta - joka olisi ollut vielä 40 minuuttia auki. Herramunjee! Kyllähän siinä olisi pitänyt äly jo sanoa jotain! Ei kannata soitella kenellekkään, vaan ihan vaan soveltaa ratkaisuja! Afrikassa kuolee lapsia nälkään, niin miksen minä, raukkaparka, pystynyt sen vertaa itse tekemään asialle jotain, että yhden 15 metriä jatkojohtoja saisin ja oman sähköhuoltoni turvaisin?
Ihan himmeetä. Paljonko isännöitsijät saa palkkaa? Ihan liian vähän, ilmeisesti. Tai sitten sähkömiehet liikaa. Ainakin isännöitsijän mielestä.
Kirjoittanut: Jarkko at 01.08.06 21:14
* * *
Visukinttu
elokuu 1, 2006

Kirjoittanut: Jarkko at 01.08.06 21:14* * *
No voi helvetti. Isännöitsijä varmaan ihan mielellään maksaa sitten mm. sulaneet pakasteet yms, jos pitää yön yli odottaa sähkömiestä ???
Kommentoija: Ihme touhua at 02.08.06 19:07* * *