toukokuu 25, 2006

1000. & a date

Tämä on tuhannes merkintäni tähän blogiin. Ensimmäisestä merkinnästä on aikaa lähes tarkalleen kaksi vuotta.

Kyllähän tätä piti jotenkin juhlistaa, joten ajattelin kirjoittaa taannoisen deitti-ilmoituksen uusinnan. Viimekertainen kun oli ihan toimiva ratkaisu, vaikka lopulta siitä kehittyneestä suhteesta ei mitään tullutkaan. Näin kesän tullessa kun olisi kiva taas aloittaa aktiivinen deittailu.

Tästä ajatuksesta mainitsin jo aiemminkin ja silloin laitoin muutamille minut tunteville ihmisille pyynnön, että he kertoisivat rehellisesti siitä, millainen ihminen olen hyvässä ja pahassa. Tämä lähinnä siksi, että en oikein osaa todella kertoa, millainen ihminen olen. Tekstiä tästä päästä varmasti tulee, mutta en silti ole koskaan varma, onko se sitä, millaisena muut ihmiset, tuttavat ja ystävät minut näkevät.

Totuushan on, että nämä seuraavat kuvaukset eivät ole täysin totta. Osasta en edes tunnistaisi itseäni, mutta jos aikuiset ihmiset eivät uskalla olla raadollisia edes ystävilleen, niin ei kai sitten.

Jarkko on rento, reilu ja rehti, keskustelutaitoinen ja hyvätapainen, mainiota ruokailuseuraa ja hulppean hauska kimblettäjä. Tällaisia miehiä ei ole koskaan liikaa!
Marinadi

Jarkko on mies jolle sopisi vaimo, mielellään sellainen kiva, joka ymmärtää sen että joskus Jarkon pitää silti lähteä ystävien kanssa, kuten esimerkiksi allekirjoittaneen, muutamalle neuvoa antavalle.
Adele

Tasaisella pohjalla tasainen, rento, jopa kiltti. Epämääräisellä värikäs. Eli peruskoulutettu suomalainen suoraselkäinen kalju supliikkimies.
Meri

Riivatun älykäs ja raivoisan provosoiva keskustelija. Harva kohtelee naistaan yhtä kunnioittaen ja mielikuvituksella kuin Jarkko.
Minttu

Jarkko on herrasmies. Jarkon esittelisi mieluusti myös vanhemmilleen.
Turisti

Ja kyllä. Suuri osa näistäkin on toisia bloggaajia. Ehkä tunnen liikaa bloggaajia tai sittenvain ei-bloggaajat jättivät vastaamatta.

Sitten vielä satunnaisia huomioita itsestäni:

- elän varsin vapaata elämää
- inhoan auktoriteetteja
- ajattelen joissakin asioissa varsin sovinistisesti
- ....ja toisaalta joissakin hyvin feministisesti
- olen nähnyt kaikki Sinkkuelämää -sarjan jaksot
- en ole ikinä riiannut Nooraa joka menee kuulemma naimisiin
- seksi on kivaa muuallakin kuin sängyssä
- viimeisimmästä teatterikäynnistä on vuosia
- en ikinä ole oppinut soittamaan kitaraa yrityksistä huolimatta
- älykkyysosamääräni on 172
- olen äärettömän hajamielinen
- väitän olevani hyvä kokki, mutta totuus on ehkä jossain välttävän ja keskinkertaisen välimaastossa
- väitän olevani surkea autokuski, mutta totuus on ehkä himpun parempi
- teen tasan sitä, mikä on kivaa

Eli jälleen kerran nyt on hakusessa mukavia naisihmisiä, joita pystyvät ymmärtämään, että bloggaajakin on vain ihminen. Jonkinlaisia tunnusteluja asiasta voi lähettää osoitteeseen visukinttu@visukinttu.com.

Kirjoittanut: Jarkko at 25.05.06 23:04

* * *

Kommentteja:

Anna mun kaikki kestää! :D

Kommentoija: Koo at 26.05.06 00:10

* * *

172? Se on jo ihan kohtalainen. :)

Kommentoija: Kuraattori at 26.05.06 08:01

* * *

Koo: mä tiesin juuri sun reagoivan tähän huolella. :)

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 26.05.06 08:54

* * *

Tässä vain herää kysymys, miten ihmeessä kaltaisesi mies voi olla sinkku, kun me naisetkin noin kehutaan :D

Mites muuten sopisi ateriointi sunnuntaina? Kun minäkin olen ennakkotiedoista poiketen tiiviisti Suomen maaperällä.

Kommentoija: Marinadi at 26.05.06 10:52

* * *

Niin just Mari. Te ootte ollu ihan liian kohteliaita noissa läpissänne. Kaikki on jättäneet täysin huomioitta sen, että mä olen oikeasti totaalinen kusipää. ;)

Sunnuntaina Kallio-brunssi. Todellakin! Joku uus paikka kokonaan tälläkertaa.

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 26.05.06 13:32

* * *

Saanko mäkin ruokaa? Jarkosta saa joku hyvän miehen. On vaikea olla pitämättä miehestä, joka hädän keskellä tarjoaa yöpaikan (sohvalta) ja paistaa vielä lettuja lohdutukseksi...

Kommentoija: oopa at 26.05.06 13:38

* * *

Ai hitto Oopa. Mä en kyllä niitä lettuja sulle paistanu, vaan itelleni. Sä tulit vaan paikalle ja pitihän mun sullekin niitä tarjota. Sain ite niin vähän, että piti eilen tehdä itelleni lisää. ;)

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 26.05.06 13:46

* * *

Ääh, miten huono vierasmajoittaja olenkaan, kun en ole Oopalle edes lettuja paistanut! :)

Ja jollain lailla se taisi olla minun syyni, että Oopa hyökkäsi niitä lettuja sinne syömään... *punastuu*

Pidetään sunnuntai siis sovittuna! Tuleeko Turisti ja Justin myös? Onko muita halukkaita? Jarkko saa valita paikan!

Kommentoija: Marinadi at 26.05.06 14:51

* * *

No kyllä mä mielelläni sut mun vanhemmilleni esittelisin! Tai ihan kelle vaan. ;)

Mutta brunssi kuulostaa loistavalta. Mäkin olen vapaalla koko päivän!

Kommentoija: turisti at 26.05.06 16:22

* * *

"Te ootte ollu ihan liian kohteliaita noissa läpissänne. Kaikki on jättäneet täysin huomioitta sen, että mä olen oikeasti totaalinen kusipää."

Myös sinä, hyvä naapuri, olet ollut melko valikoiva siinä, mitkä läpistämme ilmoitukseesi kelpuutit... ;-)

Kommentoija: Veera at 26.05.06 20:10

* * *

Niin Veera, sultakin mä sitä läppää kysyin, mutta sä tyydyit sanomaan mua vaan erikseen pelottavaksi. Oletin, että se ei ollut julkaistavaksi tarkoitettu.

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 26.05.06 20:14

* * *

Kaveriksi, jonka äo on - annas kun mä lunttaan - 172, sulla on mennyt tosi taitavasti se pointti ohi... Avainsana oli "huomionkipeä".

Kommentoija: Veera at 26.05.06 20:54

* * *

No Veera hyvä. Einsteinkaan ei ymmärtänyt naisia, joten jos tarkoitat jotain, niin se kannattaa miehille sanoa ihan kirjaimellisen suoraan, eikä olettaa, että me teitä ymmärretään. Kyllä mä sun sähköpostin voin julkaista vaikka kokonaisuudessaan. :D

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 26.05.06 20:58

* * *

Toisissa tilanteissa on hyödyksi olla ennalta-arvattava. Esim. lahjatoiveiden suhteen. Good luck for your hunt!

Kommentoija: Koo at 26.05.06 21:43

* * *

"Te ootte ollu ihan liian kohteliaita noissa läpissänne. Kaikki on jättäneet täysin huomioitta sen, että mä olen oikeasti totaalinen kusipää."

Niin, kun minä en ottanut osaa ollenkaan ;-)

Mutta kyllähän sä tuolla älykkyysosamäärällä osaat jo lukea meidan naisten ajatuksetkin.

Kommentoija: EG at 27.05.06 16:31

* * *

Post a comment









Remember personal info?