Suomen kieli
Vittusaatana! Alkaa pikkuhiljaa taas nuppi kypsymään siihen, että ala-asteella opetettuja oikeinkirjoitussääntöjä ei vaan tunneta. Olen aiemminkin joskus tästä valittanut ja samalla muistuttanut itseäni siitä, etten minäkään ole täydellinen ja tällä kirjoitustyylillä raiskataan äidinkieltä niin että olisi opettaja Edith Korhosen (terveisiä vaan sinne 1980-luvun koulujärjestelmämuistoihin) mielestä vankeusrangaistukseen aihetta.
Mutta kun aikuinen ihminen jumalauta kirjoittaa muiden silmille tarkoitettua tekstiä, jossa puuttuu kaikki pilkut, isot kirjaimet lauseiden alusta - ja pisteiden jälkeen tulevat välilyönnit. Viimeistä puutetta paikkaa tosin se, että noin puolessa pisteistä on välilyönti merkin edessä.
onko tälläistä tekstiä sitten kiva lukea häh ?on varmaan.onhan se totta että on ihmisiä jotka pärjäävät ihan hyvin vaikkeivat tekisi mitään kirjoitus taidolla mutta jotain järkeä tähänkin pitäisi saada vittu niinku.
Saatana että sapettaa. Ja tällaista pitää kestää ammatikseen.
Paras on silti se jamppa, joka lähetti meille työhakemuksen avoinna olevasta toimituspäällikön paikasta. Sähköpostin otsikkona luki kepeästi "toimitus päällikkö" (välilyönnillä siis). Kyseistä hakemusta ei tarvinnut edes avata. Roskakoriin samantien. Jumalauta jos jätkä ei sen vertaa käytä aivojaan, että tajuaisi oikolukea hakemuksen työpaikkaan, jossa kirjoitus- ja lukutaito on tärkein työväline, niin parempi mennä vaikka muurariksi.
Kirjoittanut: Jarkko at 17.04.06 20:58
* * *
Tuosta viimeisestä lauseesta puuttuu piste.
Mutta sehän oli varmaan tarkoituskin.
Minähän en vittuile. En varsinkaan tämänpäiväisen nöyryytyksen jälkeen. Ikinä. Kenellekään. ;)
* * *
Minulle opetti nykyinen Lehdentekijöitten toimitusjohtaja, Kimmo Kallonen, että tärkein toimittajan väline ei ole kieli, vaan ajatus. Jos on ajatus, sanat seuraavat perässä.
* * *
Visukinttu
huhtikuu 17, 2006
Suomen kieli
Vittusaatana! Alkaa pikkuhiljaa taas nuppi kypsymään siihen, että ala-asteella opetettuja oikeinkirjoitussääntöjä ei vaan tunneta. Olen aiemminkin joskus tästä valittanut ja samalla muistuttanut itseäni siitä, etten minäkään ole täydellinen ja tällä kirjoitustyylillä raiskataan äidinkieltä niin että olisi opettaja Edith Korhosen (terveisiä vaan sinne 1980-luvun koulujärjestelmämuistoihin) mielestä vankeusrangaistukseen aihetta.
Mutta kun aikuinen ihminen jumalauta kirjoittaa muiden silmille tarkoitettua tekstiä, jossa puuttuu kaikki pilkut, isot kirjaimet lauseiden alusta - ja pisteiden jälkeen tulevat välilyönnit. Viimeistä puutetta paikkaa tosin se, että noin puolessa pisteistä on välilyönti merkin edessä.
Saatana että sapettaa. Ja tällaista pitää kestää ammatikseen.
Paras on silti se jamppa, joka lähetti meille työhakemuksen avoinna olevasta toimituspäällikön paikasta. Sähköpostin otsikkona luki kepeästi "toimitus päällikkö" (välilyönnillä siis). Kyseistä hakemusta ei tarvinnut edes avata. Roskakoriin samantien. Jumalauta jos jätkä ei sen vertaa käytä aivojaan, että tajuaisi oikolukea hakemuksen työpaikkaan, jossa kirjoitus- ja lukutaito on tärkein työväline, niin parempi mennä vaikka muurariksi.
Kirjoittanut: Jarkko at 17.04.06 20:58* * *
Tuosta viimeisestä lauseesta puuttuu piste.
Mutta sehän oli varmaan tarkoituskin.
Minähän en vittuile. En varsinkaan tämänpäiväisen nöyryytyksen jälkeen. Ikinä. Kenellekään. ;)
Kommentoija: turisti at 17.04.06 21:25* * *
Minulle opetti nykyinen Lehdentekijöitten toimitusjohtaja, Kimmo Kallonen, että tärkein toimittajan väline ei ole kieli, vaan ajatus. Jos on ajatus, sanat seuraavat perässä.
Kommentoija: Petja Jäppinen at 17.04.06 22:00* * *