Anger management
Joku meni kirjoittamaan tässä aivan lähipäivinä jonnekkin päin internettiä vihasta ja sen hallitsemisesta. Lukaisin tekstin puolihuolimattomasti läpi, mutta ajatus jäi tänä aamuna itämään vähän pääkopan takaosissa jossain. Millainen vihaaja minä sitten olen?
Ensinnäkin, en suutu todellakaan helposti. Olen aika leppoisa luonne ja siedän aivan liian paljon kakkaa ennenkuin räjähdän. Mutta kun räjähdän, teen sen kunnolla. Ei siinä mitään hengenvaaraa välittömässä läheisyydessä ole, mutta ehkä hiukan epämiellyttävää, kun joutuu kuuntelemaan nyrkin paukutusta seinään tai kurkku suorana kiroilemista.
Toinen skenaario on taas silloin kun kohdalleni osuu ihan vain epäkunnioittavaa käytöstä. Ei se kyse ole mistään pokkuroinnin tarpeesta vaan vain siitä, jos saan osakseni esimerkiksi avointa halveksuntaa aiheesta josta en sellaista katso ansaitseeni. En koskaan ole tällaisesta suuttunut siten, että näyttäisin sen, mutta pidän loppuelämäni naaman mielessä ja hankaloitan vihan kohteen elämää varsin vittumaisin keinoin. Minua kyllä saa halveksua, jos sen perustelee hyvin, mutta kun sen tekee pelkästään idiotismin pakottamana, niin kannattaa varautua pahempaan.
Viha on sellainen tunne, että sen tunteminen on kuitenkin ihan normaalia. Miksi sitä peittelemään tai sitä häpeämään. Ajattelen mielelläni asiasta niin, että viha pitää pystyä tunnistamaan ja hyväksymään, ennenkuin sen syntymistä ja kasvamista voi hallita.
Elämä on.
Kirjoittanut: Jarkko at 09.02.06 22:39
* * *
Ihmiset sotkevat viha, suuttumuksen ja raivon.
Kirjoitan tästä lähiaikoina, jos ehdin blogiini, mutta vihaamaton viha syö ihmisen moraalin.
* * *
Visukinttu
helmikuu 9, 2006
Anger management
Joku meni kirjoittamaan tässä aivan lähipäivinä jonnekkin päin internettiä vihasta ja sen hallitsemisesta. Lukaisin tekstin puolihuolimattomasti läpi, mutta ajatus jäi tänä aamuna itämään vähän pääkopan takaosissa jossain. Millainen vihaaja minä sitten olen?
Ensinnäkin, en suutu todellakaan helposti. Olen aika leppoisa luonne ja siedän aivan liian paljon kakkaa ennenkuin räjähdän. Mutta kun räjähdän, teen sen kunnolla. Ei siinä mitään hengenvaaraa välittömässä läheisyydessä ole, mutta ehkä hiukan epämiellyttävää, kun joutuu kuuntelemaan nyrkin paukutusta seinään tai kurkku suorana kiroilemista.
Toinen skenaario on taas silloin kun kohdalleni osuu ihan vain epäkunnioittavaa käytöstä. Ei se kyse ole mistään pokkuroinnin tarpeesta vaan vain siitä, jos saan osakseni esimerkiksi avointa halveksuntaa aiheesta josta en sellaista katso ansaitseeni. En koskaan ole tällaisesta suuttunut siten, että näyttäisin sen, mutta pidän loppuelämäni naaman mielessä ja hankaloitan vihan kohteen elämää varsin vittumaisin keinoin. Minua kyllä saa halveksua, jos sen perustelee hyvin, mutta kun sen tekee pelkästään idiotismin pakottamana, niin kannattaa varautua pahempaan.
Viha on sellainen tunne, että sen tunteminen on kuitenkin ihan normaalia. Miksi sitä peittelemään tai sitä häpeämään. Ajattelen mielelläni asiasta niin, että viha pitää pystyä tunnistamaan ja hyväksymään, ennenkuin sen syntymistä ja kasvamista voi hallita.
Elämä on.
Kirjoittanut: Jarkko at 09.02.06 22:39* * *
Ihmiset sotkevat viha, suuttumuksen ja raivon.
Kirjoitan tästä lähiaikoina, jos ehdin blogiini, mutta vihaamaton viha syö ihmisen moraalin.
Kommentoija: Petja at 14.02.06 23:28* * *