Vote me! Not, ME!
Katselin ohimennen taas uutisissa, kuinka jotain puhuttiin taas jossain jostakin pressanvaaleista. Ei kiinnostanut niin paljoa, että olisin jaksanut taas kuunnella, kumpi heitti lokaa kumman päälle ja mitä toinen vastasi. Se toinen sen voittaa kuitenkin.
Sitävastoin aloin miettimään, että miksi itse olen tehnyt periaatepäätöksen, että en mene äänestämään. Yritin miettiä vaikka mitä, mutta päädyin tulokseen, että olen laiska. En minä yksinkertaisesti jaksa mennä käyttämään sitä oikeuttani toisen eduksi. Kyllä, oma etuhan siinä on periaatteellisella tasolla kyseessä, mutta oikeasti uskon, että minulle on ihan yksi hailee, kumpi heistä tulee valituksi. Siksipä äänestämiseni hyödyttäisi vain toista ehdokasta, eikä suoranaisesti minua.
Sitävastoin, päätin, että jos kumpi tahansa ehdokkaista tulee ovelleni kolkuttamaan (ilmoittakaa siitä ensin hyvä kampanjaväki, sillä en avaa oveani kutsumattomille jehovantodistajille tai presidenttiehdokkaille) ja suostuu yhteiskuvaan blogia ja jälkipolvia varten, niin lupaan pyhästi herätä äänestyspäivänä aiemmin ja lähteä äänestämään juuri häntä.
Tämä on sitten lupaus.
Kirjoittanut: Jarkko at 18.01.06 20:49
* * *
Visukinttu
tammikuu 18, 2006

Kirjoittanut: Jarkko at 18.01.06 20:49* * *
Pitää olla varovainen siinä mitä toivoo, sehän saattaa vaikka toteutua :D
Kommentoija: Minttunen at 19.01.06 15:25* * *
Niinpä niin. Eräänä päivänä sitten herään ja ovellani seisoo Sauli Niinistö!
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 19.01.06 17:41* * *