Perspektiivi
Tämä päivä/viikko/vuosi ei alkanut ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla kun pääsin työpaikalle. Paitsi että duunit tuntuivat seisovan varsin voimakkaasti, niin työpaikan tietotekniikkaratkaisuissa tuli todellinen meltdown vastaan. Suurin osa tehdyistä duuneista katosi kahden kovalevyn sulaessa ja niinpä luvassa on yksi ylimääräinen miestyöviikko, jotta tilanne saadaan korjattua edes tulevien julkaisujen osalta. Mennyttä ovat jokatapauksessa puolen vuoden tehdyt työt, joilla ei sinänsä ole vakiintunutta arvoa - olisivatpahan olleet vain arkistoituina jossakin, jos materiaaleja tarvitsisi vielä joskus käyttää.
Vaikka työpäivän kokonaismieliala jäi reilusti miinukselle, niin kaikki asettui jotenkin uuteen mittakaavaan kun sain soiton, jossa sain kuulla hiukan yli vuoden ikäisen tytön sairastuneen silmäsyöpään.
En ikinä ole tyttölasta nähnyt, mutta tuntui kuin koko aiemmalla päivällä ei olisi oikeastaan paskankaan merkitystä. Kyllä minä tiedän, että kaikki ihmiset pystyvät sopeutumaan muutoksiin ja kuinka yhden silmän näkökyvyllä on paljon paremmassa asemassa kuin ne, jotka ovat sokeutuneet kokonaan. Silti tuo kuulostaa käsittämättömän julmalta. Ei vuoden ikäiselle saisi tapahtua tuollaista. Ei vain saisi. Ei kukaan vanhempi saisi joutua kokemaan niin pienen lapsen viemistä sädehoitoihin tai huolta siitä, tuleeko kaikki kuitenkaan sujumaan hyvin vaikka lääkärit kuinka kertovat ennusteiden olevan hyvät.
Jos en tämän tytön isää tuntisi, niin tottakai olisin ihan kuten ennenkin. Eihän se minua koskisi, edes välillisesti, kuten se nyt tekee. Nyt kuitenkin voin katsella kaikkea mikä vituttaa ja ajatella, että oikeastaan monilla asioilla ei ole paskankaan merkitystä. Korjataan ne jutut, mitä voi korjata ja unohdetaan ne. Turha rypeä vitutuksessa niin pienistä asioista, kuin epäluotettavat tietokoneet tai ylimääräiset rahanmenot.
Asiat pitäisi pystyä laittamaan oikeaan perspektiiviin.
Kirjoittanut: Jarkko at 02.01.06 23:47
* * *
Visukinttu
tammikuu 2, 2006
Perspektiivi
Tämä päivä/viikko/vuosi ei alkanut ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla kun pääsin työpaikalle. Paitsi että duunit tuntuivat seisovan varsin voimakkaasti, niin työpaikan tietotekniikkaratkaisuissa tuli todellinen meltdown vastaan. Suurin osa tehdyistä duuneista katosi kahden kovalevyn sulaessa ja niinpä luvassa on yksi ylimääräinen miestyöviikko, jotta tilanne saadaan korjattua edes tulevien julkaisujen osalta. Mennyttä ovat jokatapauksessa puolen vuoden tehdyt työt, joilla ei sinänsä ole vakiintunutta arvoa - olisivatpahan olleet vain arkistoituina jossakin, jos materiaaleja tarvitsisi vielä joskus käyttää.
Vaikka työpäivän kokonaismieliala jäi reilusti miinukselle, niin kaikki asettui jotenkin uuteen mittakaavaan kun sain soiton, jossa sain kuulla hiukan yli vuoden ikäisen tytön sairastuneen silmäsyöpään.
En ikinä ole tyttölasta nähnyt, mutta tuntui kuin koko aiemmalla päivällä ei olisi oikeastaan paskankaan merkitystä. Kyllä minä tiedän, että kaikki ihmiset pystyvät sopeutumaan muutoksiin ja kuinka yhden silmän näkökyvyllä on paljon paremmassa asemassa kuin ne, jotka ovat sokeutuneet kokonaan. Silti tuo kuulostaa käsittämättömän julmalta. Ei vuoden ikäiselle saisi tapahtua tuollaista. Ei vain saisi. Ei kukaan vanhempi saisi joutua kokemaan niin pienen lapsen viemistä sädehoitoihin tai huolta siitä, tuleeko kaikki kuitenkaan sujumaan hyvin vaikka lääkärit kuinka kertovat ennusteiden olevan hyvät.
Jos en tämän tytön isää tuntisi, niin tottakai olisin ihan kuten ennenkin. Eihän se minua koskisi, edes välillisesti, kuten se nyt tekee. Nyt kuitenkin voin katsella kaikkea mikä vituttaa ja ajatella, että oikeastaan monilla asioilla ei ole paskankaan merkitystä. Korjataan ne jutut, mitä voi korjata ja unohdetaan ne. Turha rypeä vitutuksessa niin pienistä asioista, kuin epäluotettavat tietokoneet tai ylimääräiset rahanmenot.
Asiat pitäisi pystyä laittamaan oikeaan perspektiiviin.
Kirjoittanut: Jarkko at 02.01.06 23:47* * *