Voisiko aina olla lauantai?
Eilen törmäsin joulupukkiin ja sillä oli tuollainen lahja annettavanaan. Kuka sitä mitään Xboxeja tarvitsee, kun saatavilla on teknologian kukkeinta kärkeä.
Eilinen - ja itseasiassa koko viikko meni taas kuin hujauksessa. Päätös viikolle tuli otettua Kuikassa, jossa muutaman tuopin jälkeen olo vaan alkoi virkistymään. Lopputulos oli, että sänkyyn pääsin vasta kolmen maissa ja nukuin täydellistä unta aina aamukymmeneen. Tuntui melkein lomalta.
Nyt on sitten taas viikonloppu ja määrättömät mahdollisuudet edessä. Tänään on sellainen olo, että tekisi mieli pysyä kotona, mutta jos huomenna jo ulkoilisi vähän? Eli heti siinä puolenyön jälkeen.
Kirjoittanut: Jarkko at 03.12.05 11:42
* * *
Visukinttu
joulukuu 3, 2005
Voisiko aina olla lauantai?
Eilinen - ja itseasiassa koko viikko meni taas kuin hujauksessa. Päätös viikolle tuli otettua Kuikassa, jossa muutaman tuopin jälkeen olo vaan alkoi virkistymään. Lopputulos oli, että sänkyyn pääsin vasta kolmen maissa ja nukuin täydellistä unta aina aamukymmeneen. Tuntui melkein lomalta.
Nyt on sitten taas viikonloppu ja määrättömät mahdollisuudet edessä. Tänään on sellainen olo, että tekisi mieli pysyä kotona, mutta jos huomenna jo ulkoilisi vähän? Eli heti siinä puolenyön jälkeen.
Kirjoittanut: Jarkko at 03.12.05 11:42* * *
Tuanoi... Mikä se on tuo möykky?
Kommentoija: mitvit at 03.12.05 13:28* * *
Soon Nintendo!
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 03.12.05 13:31* * *
Kateellista panettelua ... muahahahahahahaaaa
Kommentoija: Schizo-Janne at 03.12.05 13:57* * *
Pretty nice site, wants to see much more on it! :)
Kommentoija: Alex at 02.01.07 18:10Respect you!
My site:
http://www.volny.cz/siniy6/how-to-spot-a-fake-designer-handbag/index.html
* * *