marraskuu 27, 2005

Das angst

Viikonloppu on mennyt taas oikein siivillä. Mitään ei ole jäänyt käteen, mutta silti ei tunnu tuhlatulta nämäkään päivät. Työ vie sen vapaa-ajan, mitä ei huomaa varaavansa johonkin tiettyyn vapaa-ajaksi kutsuttuun aktiviteettiin tai tehtävään.

Olen syyskuusta asti ajastanut kovalevytallentimeen sarjan Muodon Vuoksi. Vasta tänä viikonloppuna olen ehtinyt katsomaan siitä neljä peräkkäistä jaksoa (eli olen vasta jossain lokakuun jaksoissa). Silti tuli ohjelman parhaista opetuksista mieleen vanhenemisen väistämättömyys ja se, miten siihen osaa asennoitua oikein.

Ei kai ole synti olla nuori, mutta ei kai vanhakaan. Tärkeintä on, että tekee sitä, mitä haluaa eikä kadu sitä tai sen tekemättä jättämistä jälkikäteen. Omalla kohdallani luulen, että ainoa harmittelun aihe vanhana voi tulla siitä, että en ole uskaltanut (puhekielessä: viitsinyt) tehdä jotain jota olisin halunnut.

Kirjoittanut: Jarkko at 27.11.05 20:39

* * *

Kommentteja:
Post a comment









Remember personal info?