Naiset, part I
Sukupuolten välinen ero on varmaankin maailman väitellyin aihe. Yleensä siten, että jompi kumpi, yleensä puhujaa tai kirjoittajaa vastakkainen sukupuoli on jotenkin etuoikeutetussa asemassa ja taas käydään debattia siitä, kuinka kyseinen etuoikeus pitäisi saada kompensoitua ihan yhteiskunnan toimesta, jos se biologisesti ei ole mahdollista.
Itselleni naiset ovat edustaneet monia eri asioita. Kuten jokaisella miehellä, elämäni ensimmäinen nainen oli oma äitini. Sen jälkeen naisrintamalla olikin toistakymmentä vuotta vähän hiljaisempaa, mitä nyt satuin ihastumaan alakerran johonkin vähintään kymmenen vuotta itseäni vanhempaan tyttöön. Sitten alkoikin ala-asteen kautta teini-ikä, joka muokkasi naiskuvaa entisestä erilaiseen suuntaan (ja hormoneilla oli oma osansa asiaan).
Jossain välissä sitten kasvoin aikuiseksi ja erinäisten sattumien kautta naiskuva muotoutui mielessäni erilaiseksi kuin koskaan ennen. Yhtäkkiä naiset eivät enää olleet jotenkin "vastapuoli" vaan enemmänkin se toinen osapuoli. Aloin ymmärtämään naisia paremmin, löytämään kuoren alta todellisia persoonallisuuksia, mutta myös pettymään siihen, että ensivaikutelma ei aina tuottanutkaan sitä, mitä saatoin odottaa.
En edelleenkään ymmärrä naisia täysin (kuka ymmärtää), mutta samalla tiedän heistä paljon (mutta en varmasti koskaan kaikkea). Ei silti ole hirvittävän kaukana totuudesta sanoa, että rakastan naisia. En naisellisuutta siinä sen perinteisimmässä muodossaan, vaan sitä monimuotoisuutta, mitä naisissa on. En ikinä ole ymmärtänyt naiseuden yksipuolista kauneuskäsitystä. En sitä, että kauneutta voisi mitata yksinkertaisilla käsitteillä hiusten väristä, rintojen koosta, uuman kapeudesta tai mistään mitattavasta yksityiskohdasta. Naisten kauneus lähtee sisältä ja heijastuu ulkopinnasta. Sen pystyy näkemään, kun sen kohtaa.
Kaikki tuo kuulostaa hirvittävältä kliseeltä, mutta niin se vain on. Naisten suhteen ei ole totuuksia miesten kerrottavina. On vain naisia, joilla jokaisella voi olla jotain annettavaa ja opetettavaa.
Kirjoittanut: Jarkko at 23.11.05 21:08
* * *
Visukinttu
marraskuu 23, 2005
Naiset, part I
Itselleni naiset ovat edustaneet monia eri asioita. Kuten jokaisella miehellä, elämäni ensimmäinen nainen oli oma äitini. Sen jälkeen naisrintamalla olikin toistakymmentä vuotta vähän hiljaisempaa, mitä nyt satuin ihastumaan alakerran johonkin vähintään kymmenen vuotta itseäni vanhempaan tyttöön. Sitten alkoikin ala-asteen kautta teini-ikä, joka muokkasi naiskuvaa entisestä erilaiseen suuntaan (ja hormoneilla oli oma osansa asiaan).
Jossain välissä sitten kasvoin aikuiseksi ja erinäisten sattumien kautta naiskuva muotoutui mielessäni erilaiseksi kuin koskaan ennen. Yhtäkkiä naiset eivät enää olleet jotenkin "vastapuoli" vaan enemmänkin se toinen osapuoli. Aloin ymmärtämään naisia paremmin, löytämään kuoren alta todellisia persoonallisuuksia, mutta myös pettymään siihen, että ensivaikutelma ei aina tuottanutkaan sitä, mitä saatoin odottaa.
En edelleenkään ymmärrä naisia täysin (kuka ymmärtää), mutta samalla tiedän heistä paljon (mutta en varmasti koskaan kaikkea). Ei silti ole hirvittävän kaukana totuudesta sanoa, että rakastan naisia. En naisellisuutta siinä sen perinteisimmässä muodossaan, vaan sitä monimuotoisuutta, mitä naisissa on. En ikinä ole ymmärtänyt naiseuden yksipuolista kauneuskäsitystä. En sitä, että kauneutta voisi mitata yksinkertaisilla käsitteillä hiusten väristä, rintojen koosta, uuman kapeudesta tai mistään mitattavasta yksityiskohdasta. Naisten kauneus lähtee sisältä ja heijastuu ulkopinnasta. Sen pystyy näkemään, kun sen kohtaa.
Kaikki tuo kuulostaa hirvittävältä kliseeltä, mutta niin se vain on. Naisten suhteen ei ole totuuksia miesten kerrottavina. On vain naisia, joilla jokaisella voi olla jotain annettavaa ja opetettavaa.
Kirjoittanut: Jarkko at 23.11.05 21:08* * *