Visukinttu

Retropostaus Mick Jaggeristä

Tämä piti kaivaa arkistojen kätköistä esille jo kauan sitten, kun joku kyseli, mikä ihme Mick Jagger -tarinan taustalla oikein onkaan. Olkaa hyvä. Ehkä elämäni yksi syyllisyydentuntoisimpia tarinoita.

www.kitupiikki.com - 27.12.2003
Heräsin aamulla kännykän herätykseen, jota erehdyin luulemaan sen soimiseksi ja kurottauduin sängystä kohti puhelimen normaalia olinpaikkaa. Tavallistakin pöpperöisemmästä habituksestani huolimatta säpsähdin kun tajusin tökänneeni käteni johonkin karvaiseen. Luulin ensin, että koirahan se vain oli, kunnes samantien muistin, että koira on ollut kuolleena jo jotain seitsemän vuotta.

Avasin edelleen laskuhumalassa olevat silmäni ja vieressä olevaa tyynyä koristi hiuspehko, jonka keskeltä ei näkynyt yhtään mitään. Valehtelematta ensin päähäni tuli, että kyseisen karvakasan alta paljastuisi Mick Jagger, mutta hämmästykseltäni en tajunnut reagoida ajatukseen mitenkään perusheteromaisesti. Ravistelin itseäni hereille ja yritin helvetin epätoivoisesti saada päähäni, että mitä helvettiä on oikein tapahtunut. Kello oli puoli yhdeksän aamulla, olo ei ollut (vielä) edes krapulainen vaan lähinnä nuutunut. Viimeiset muistikuvat rajoittuivat jonnekkin kahden yöllä paikalliseen opiskelijabaariin. Ajattelin ensin kilauttaa kaverille, mutta jopa helvetinmoisella vajaatoiminnalla toimivat aivoni pystyivät päättelemään, ettei se kuitenkaan vastaisi. Todennäköisesti sekin olisi ollut jossain nukkumassa, kuten useimmat normaaleista ihmisistä.

Könysin vierellä olevan lakanamakkaran yli pystyyn lattialle, joka kummasti tuntui keinuvan tavallista enemmän. Raaputtelin itseäni varmaan minuutin miettien, että mihin sitä seuraavaksi suunnistaisi. Huomasin myös nojailevani tarpeettomasti mahdollisimman useaan huonekaluun tai seinännurkkaukseen matkalla huussiin. Palasin aamutoimien jälkeen takaisin kämppäni keskipisteeseen etsien käsittämättömän karsastavalla katseellani vaatteitani, kun yhtäkkiä sängyssä oleva olio liikahti ja nosti hiuspehkon alta päänsä esiin.

Taisin huokaista ääneen helpotuksesta. Se ei ollut Mick.

Tosin Mick olisi aamulla tuntunut jollakin tavalla tutummalta kuin kyseinen tyttölapsi. Helvetti. Ainoastaan kerran aiemmin olen menettänyt muistini näin totaalisesti ja koskaan en näin nolossa tilanteessa. Kaksikymmentä minuuttia työkyydin saapumiseen, totaalisen tuntematon ihminen sängyssä ja jollakin tavalla tilanne on klaarattava. Ratkaisu?...

... työnsin sen käytännössä ulos kämpästä ja näkemisiksi huikkasin vielä "joo mailaillaan".

Siis mailaillaan????!!!! Siis mitä vittua? Onko nörtimpää heittoa olemassa? Olikohan sillä edes sähköpostia? Tai ylipäätään pääsyä nettiin? Jos oli, niin lukeekohan se tätä nyt?

Nyt ei jaksa välittää. Ihan kosminen krapula, johon on pakko ottaa korjaussarja.

Hyviä uutisiakin. Jääkaapista on kadonnut puolet oluesta johonkin. Olisikohan siinä jokin syy-yhteys muistinmenetykseen?

* * *