lokakuu 12, 2005

Blogidalphia Experiment

Viimeviikolla alkanut kokeilu on saanut ihan mukavaa palautetta ja ylihuomennahan se sitten saapuu päätökseen. Pieniä päätelmiä voi vetää jo näinkin pienestä otoksesta, mutta yksi on ylitse muiden.

Nimittäin se, että alunperin ajattelin tämän ihan vitsinä. Ensinnäkin oletin, että joku avautuisi avoimesti siitä, kuinka tämä on oman blogin huoraamista ja kuinka ajattelen top-listan olevan koko elämä. Valitettavasti en päässyt haistattamaan tällaiselle yksilölle julkisesti ja nyt elämäni on jälleen hiukan köyhempää.

Toinen alkuperäinen oletus oli, että pääsisin katsomaan vähän niitä tuntemattomia blogeja, joiden kirjoittajat lukevat tätä paikkaa. Mistään muualtahan heitä ei näe, kuin pyytämällä ilmoittamaan linkin.

Ajattelin alunperin, että siinäpä olisi taas tilaisuus kauhistella, kuinka helvetin surkeita jotkut häntäpään itseään blogeiksi kutsuvat kyhäelmät olisivatkaan. Siellä jossain viidensadan hujakoilla kiekuvat siis. Varasin jo kunnon preussilaista verbaalihöykytystä noille virtuaalielämän Jorma Pulkkisille, mutta päädyin sitten ajattelemaan toisin. Joukosta löytyi täysiä helmiäkin, mutta ei niistä (vielä) sen enempää. Jotta kuitenkaan totuus ei unohtuisi (ja jotta viime viikolla tilanneista kaikki paitsi itsevarmimmat peruttaisivat tilauksensa), niin mainitsen joukkoon kuuluneen myös ihan hirveätä kakkaa. En siis ikinä ajatellut, että maailmassa on ihmisiä, joille ikinä ei olisi kirjoitustaitoa pitänyt opettaa.

Tai no. On se kummallista tuo kieli. Kaikenlaisia kykyjä sitä taidoksi sanotaankin.

Kirjoittanut: Jarkko at 12.10.05 23:26

* * *

Kommentteja:

kakkablogeja?

Kommentoija: tikru at 13.10.05 08:55

* * *

Niin, jos haluat, että sinulle pitää antaa palautetta ylimielisyydestäsi ja selvästi sinussa elävästä pakkomielteestäsi kirjoittaa paljon ja olla top10-listan kärjessä, ei sitä aina viitsi sanoa edes blogissa mitä ajattelee.

Toisaalta on surullista, tätä samaa olen havainnut itsessänikin, että, jos on niin, blogia ylläpidetään mitalit ja menestys mielessään. Korkeat sijat ja suosio kuin oikeuttaisivat oman bloginsa ja tietenkin siitä saa valtavaa mielihyvää jatkaa kullan kiilto ja palkinnot silmissä.

Nyt sait ainakin vähän masokistiselle mielellesi palautetta, but no hard feelings, tätä juuri halusitkin!!!

Tietenkin.

Kommentoija: olioajatus at 13.10.05 10:15

* * *

Terveisiä huippukirjoittajalle täältä alapään helvetistä, täällä suorastaan kuhisee näitä, perkele....

Kommentoija: Johan at 13.10.05 12:59

* * *

Kyllästyin lukemaan jankutustasi listasijoituksista ja siitä miten erinomainen olet. Onneksi olkoon, ansaitsit juuri itsellesi yhden lopettaneen tilaajan lisää! Mutta pärjäät varmaan ilmankin, kun olet noin itseriittoinen.

Kommentoija: minä at 13.10.05 16:27

* * *

Muahahahahaaa! :D

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 13.10.05 19:45

* * *

Post a comment









Remember personal info?