Payoff
Minulla on dilemma. Lähinnä ihan henkiseltä kannalta.
En oikein tiedä, missä vika on, mutta en oikein kehtaisi antaa itselleni palkankorotusta. Syy löytyy ihan hirvittävän yksinkertaisesta asiasta, nimittäin siitä, että alaiseni eivät saa kovinkaan hyvää palkkaa yleiseen palkkatasoon nähden.
Tiedän ihan tarkkaan, että olen tehnyt järjettömiä päiviä viimeiset kolme vuotta käytännössä ilmaiseksi ja nostan edelleenkin vaatimustasoon ja vastuuseen verrattuna hirvittävän huonoa palkkaa. Tiedän senkin, että kokopäiväisillä työntekijöilläni pisin työsuhde on tällä hetkellä ollut neljä kuukautta firmaan. Yksikään heistä ei ole laittanut niin paljon omaa verta (kirjaimellisesti), hikeä ja joskus kyyneleitäkin sen puolesta, mihin töitä tekee. Kaikenlisäksi kukaan heistä ei ole uskonut vielä sitä, että minä itse saan ihan yhtä huonoa palkkaa - luonnollisesti hiukan enemmän, mutta onko se liikaa oletettu vähintään 12h työpäiviin ja kuusipäiväisiin työviikkoihin verrattuna?
Toisaalta kuulun kuitenkin omistajaportaaseen ja sen vuoksi koen, että minun on myös tehtävä paljon töitä sitä vastaan. En voi olettaa, että ihmiset, jotka ovat "vain" palkollisia, tekevät samanlaisia uhrauksia minun yritykseni eteen?
Silti kaikessa on aivan liian paljon ristiriitaisuuksia. Huolehdin päänsärkyyn asti siitä, että ihmiset, joiden leipä riippuu työnteosta, saavat tarpeeksi suurta palkkaa pärjätäkseen, mutta samalla kärsin huonoa omaatuntoa siitä, että en maksa itselleni sitä, mitä koen ansaitsevani.
Vihaan työnantajan vastuuta. Ne, jotka valittavat siitä, että työnantajat ovat ahneita paskiaisia tai muuten mulkkuja, jotka eivät tee mitään oman palkkansa eteen, eivät tiedä vastuun taakasta paskan vertaa. Olen itse ollut yhtälailla duunareiden joukossa, katsomassa sinne ylös konttoriin jossa "pomot" joivat kahvia ja söivät pullaa.
Väitän kaiken kokemani perusteella, että ammattiliitot ovat suurin syy siihen, että työttömyyttä on olemassa. Ehkä ne tekevät paljon hyvääkin, mutta työnantajan kannalta kokisin heidät vain esteeksi. Jos ajatellaan hyvin geneeriseltä kannalta - kumpi on järkevämpää, palkata yksi ihminen hyvällä palkalla, josta jää säästöön niin paljon rahaa, että vaimo voi jäädä pois töistä ja koko perhe pääsee senkin jälkeen vuosittain kanarialle, vai se, että samaan työpaikkaan voidaan palkata kaksi ihmistä vähän huonommalla palkalla?
Johtamisessa ei kuitenkaan taida olla kyse siitä, että luovii eri esteiden ohi. Kai kaikessa on löydettävä sopiva kompromissi. Myös johtamisessa.
Kuinka paljon on tarpeeksi?
Kirjoittanut: Jarkko at 06.10.05 22:05
* * *
"kumpi on järkevämpää, palkata yksi ihminen hyvällä palkalla, josta jää säästöön niin paljon rahaa, että vaimo voi jäädä pois töistä ja koko perhe pääsee senkin jälkeen vuosittain kanarialle"
No, helvetti, mistäs mä saan sen vaimon!!!! Siis ammattiliiton malli.
Ymmärän kyllä ahdistuksesi aiheen, mutta etköhän oikonut nyt mutkia vähän turhan suoriksi?
* * *
Visukinttu
lokakuu 6, 2005
Payoff
En oikein tiedä, missä vika on, mutta en oikein kehtaisi antaa itselleni palkankorotusta. Syy löytyy ihan hirvittävän yksinkertaisesta asiasta, nimittäin siitä, että alaiseni eivät saa kovinkaan hyvää palkkaa yleiseen palkkatasoon nähden.
Tiedän ihan tarkkaan, että olen tehnyt järjettömiä päiviä viimeiset kolme vuotta käytännössä ilmaiseksi ja nostan edelleenkin vaatimustasoon ja vastuuseen verrattuna hirvittävän huonoa palkkaa. Tiedän senkin, että kokopäiväisillä työntekijöilläni pisin työsuhde on tällä hetkellä ollut neljä kuukautta firmaan. Yksikään heistä ei ole laittanut niin paljon omaa verta (kirjaimellisesti), hikeä ja joskus kyyneleitäkin sen puolesta, mihin töitä tekee. Kaikenlisäksi kukaan heistä ei ole uskonut vielä sitä, että minä itse saan ihan yhtä huonoa palkkaa - luonnollisesti hiukan enemmän, mutta onko se liikaa oletettu vähintään 12h työpäiviin ja kuusipäiväisiin työviikkoihin verrattuna?
Toisaalta kuulun kuitenkin omistajaportaaseen ja sen vuoksi koen, että minun on myös tehtävä paljon töitä sitä vastaan. En voi olettaa, että ihmiset, jotka ovat "vain" palkollisia, tekevät samanlaisia uhrauksia minun yritykseni eteen?
Silti kaikessa on aivan liian paljon ristiriitaisuuksia. Huolehdin päänsärkyyn asti siitä, että ihmiset, joiden leipä riippuu työnteosta, saavat tarpeeksi suurta palkkaa pärjätäkseen, mutta samalla kärsin huonoa omaatuntoa siitä, että en maksa itselleni sitä, mitä koen ansaitsevani.
Vihaan työnantajan vastuuta. Ne, jotka valittavat siitä, että työnantajat ovat ahneita paskiaisia tai muuten mulkkuja, jotka eivät tee mitään oman palkkansa eteen, eivät tiedä vastuun taakasta paskan vertaa. Olen itse ollut yhtälailla duunareiden joukossa, katsomassa sinne ylös konttoriin jossa "pomot" joivat kahvia ja söivät pullaa.
Väitän kaiken kokemani perusteella, että ammattiliitot ovat suurin syy siihen, että työttömyyttä on olemassa. Ehkä ne tekevät paljon hyvääkin, mutta työnantajan kannalta kokisin heidät vain esteeksi. Jos ajatellaan hyvin geneeriseltä kannalta - kumpi on järkevämpää, palkata yksi ihminen hyvällä palkalla, josta jää säästöön niin paljon rahaa, että vaimo voi jäädä pois töistä ja koko perhe pääsee senkin jälkeen vuosittain kanarialle, vai se, että samaan työpaikkaan voidaan palkata kaksi ihmistä vähän huonommalla palkalla?
Johtamisessa ei kuitenkaan taida olla kyse siitä, että luovii eri esteiden ohi. Kai kaikessa on löydettävä sopiva kompromissi. Myös johtamisessa.
Kuinka paljon on tarpeeksi?
Kirjoittanut: Jarkko at 06.10.05 22:05* * *
"kumpi on järkevämpää, palkata yksi ihminen hyvällä palkalla, josta jää säästöön niin paljon rahaa, että vaimo voi jäädä pois töistä ja koko perhe pääsee senkin jälkeen vuosittain kanarialle"
No, helvetti, mistäs mä saan sen vaimon!!!! Siis ammattiliiton malli.
Ymmärän kyllä ahdistuksesi aiheen, mutta etköhän oikonut nyt mutkia vähän turhan suoriksi?
Kommentoija: Tiina Kaarela at 06.10.05 22:14* * *
Totta helkutissa, mutta mä yksinkertaistankin tuossa kohdassa ongelmaa, joka ei varsinaisesti ole edes oma ongelmani. :)
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 06.10.05 22:16* * *
Varsin totta on tuo ay-toimitsijoiden vaikutus;
rekrytointi muutenkin riskaabelia ja *kallista*.
Tosin yrittäjyyteen kuuluukin tietty riskinotto, joita sopimusjuridiikalla voi yrittää lieventää.
Mielestäni palkka/edut ovat kohdallaan silloin, kun niiden vuoksi ei tarvitse marista ympäriinsä.
Kommentoija: JP at 07.10.05 08:13Jollei riitä, niin entrataan suuta säkin mukaan ja/tai ryhdytään toimintaan asian muuttamiseksi.
Vapaassa maassa kuitenkin eletään, vaikka moni suojatyössä laitostuukin. Menestystä bisneksiin!
* * *