lokakuu 1, 2005
Game on
Joskus on kiva kuulua omistavaan luokkaan, vaikka tänään opinkin paljon ihmisistä. Pääasia tosin on, että oli hauskaa kaikin puolin.
Silti vähän mietitityttää, että tänään ensimmäistä kertaa Helsingissä asuessani törmäsin ilmiöön, joka huhupuheiden mukaan on hyvin yleinen tapa perjantai (tai lauantai) iltojen raitiovaunuissa.
Nimittäin siihen, että joku oksentaa lattialle.
Oma viittauksensa urbaanikulttuuriin sekin, vaikka en haluaisikaan olla siivoamassa jälkiä.
Kirjoittanut: Jarkko at 01.10.05 01:57
* * *
Voi veikkonen - joko et ole kovin pitkään asunut tai joukkioliikenteen riemuja et päivittäin koe. Eikä tuo laatoitus ole vielä mitään, vaikka mitä on eklottavaa on silminnähty. Siellähän pyörivät!
* * *
Viisi vuotta julkisissa liikennevälineissä, enkä koskaan ole nähnyt kenenkään _oksentavan_ niissä. Paljon muuta on tullut tosin nähtyä.
Ehkä nyt vuoden autoilun jälkeen se vaan tuntui jotenkin tositosi omituiselta?
* * *
Eniten tuossa inhottaa se, ettei kehitystä tunnu tapahtuvan niin millään aikajänteellä. Samoista ongelmista joutuvat ihmiset kärsimään iät ajat, ja siinä sitten arjesta nauttimaan. Ei hyvä, ei.
* * *
Yöbusseissa on aina viikonloppuisin muutenkin rattoisa tunnelma, kun ihmisiä välillä nukahtelee, ja tippuu jopa lattialle...
* * *
Post a comment
Visukinttu
lokakuu 1, 2005
Game on
Silti vähän mietitityttää, että tänään ensimmäistä kertaa Helsingissä asuessani törmäsin ilmiöön, joka huhupuheiden mukaan on hyvin yleinen tapa perjantai (tai lauantai) iltojen raitiovaunuissa.
Nimittäin siihen, että joku oksentaa lattialle.
Oma viittauksensa urbaanikulttuuriin sekin, vaikka en haluaisikaan olla siivoamassa jälkiä.
Kirjoittanut: Jarkko at 01.10.05 01:57* * *
Voi veikkonen - joko et ole kovin pitkään asunut tai joukkioliikenteen riemuja et päivittäin koe. Eikä tuo laatoitus ole vielä mitään, vaikka mitä on eklottavaa on silminnähty. Siellähän pyörivät!
Kommentoija: JP at 01.10.05 08:52* * *
Viisi vuotta julkisissa liikennevälineissä, enkä koskaan ole nähnyt kenenkään _oksentavan_ niissä. Paljon muuta on tullut tosin nähtyä.
Ehkä nyt vuoden autoilun jälkeen se vaan tuntui jotenkin tositosi omituiselta?
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 01.10.05 10:36* * *
Eniten tuossa inhottaa se, ettei kehitystä tunnu tapahtuvan niin millään aikajänteellä. Samoista ongelmista joutuvat ihmiset kärsimään iät ajat, ja siinä sitten arjesta nauttimaan. Ei hyvä, ei.
Kommentoija: JP at 02.10.05 11:17* * *
Yöbusseissa on aina viikonloppuisin muutenkin rattoisa tunnelma, kun ihmisiä välillä nukahtelee, ja tippuu jopa lattialle...
Kommentoija: Olli at 03.10.05 21:08* * *