Roiskeläppiä ja relissiä
Tänään oli töissä tosiaan sellainen päivä, että osa työntekijöistä oli varmasti onnellisia, että olivat aamulla poissa. Olisin voinut kuristaa jonkun ja ainoa onneton, joka paikalla minun lisäkseni oli, oli täysin syytön tapahtuneeseen. Enhän minä(kään) syytöntä voi kiduttaa kuoliaaksi?
Siitä ja muutenkin tämän päivän kulusta kehitin itselleni harvinaislaatuisen vitutuksen. Mikään ei ollut hyvin ja kaikki oli huonosti. Tältä siis tuntui ja luulenpa, että todellisuus ei ollut kovin kaukana tunnetilasta. Teki mieli nousta autosta ja haudata elävältä se vanha mummeli, joka kotimatkallani tukki risteyksen pikkutoyotallaan.
Illemmalla luvassa oli koekaniinina olemista. Opiskeluaikoinani olin innostunut jokseenkin (sikäli kun sanaa innostunut voi käyttää opiskelusta ylipäätään minusta puhuttaessa) kuluttajakäyttäytymisestä ja -tutkimuksesta. Tänään ensimmäistä kertaa pääsin testiryhmään, jossa mittailtiin eri einestuotevalmistajien imagoa ja sielunelämää. Mukana oli HK, Atria ja Saarioinen, joka sitten lopuksi paljastui mielikuvitusfanfaarien saattelemana koko homman taustapiruksi. Saarioinenhan se siellä testiryhmillä testaili omia pakkauksiaan, imagoaan ja roiskeläppäpizzojen sielunelämää.
Mielenkiintoistahan se on tuollaiseenkin joutua, mutta pakko myöntää, että kun haastattelija kysyy, mikä on Saarioisten tuotteiden sielu, niin on vähän vaikea peittää huvittuneisuuttaan.
Olihan siellä yksi mukavantuntuinen tyttökin. Talousalalla työskenteli ja omisti varsin kauniit silmät. Juteltiin vielä poislähtiessä muutama sana pysäkille päin kävellessä. Vähän jäi harmittamaan, että ei tullut pyydettyä sitä kahville, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei se varmaan olisi lähtenytkään. Sen verran naturelli allekirjoittanut oli. Lähes suoraan töistä, koko päivänä ei suihkua, vanhassa hupparissa ja maihinnousutakissa. Varmasti olin ihan parhaimmillani.
Sporapysäkillä tuli hetken verran odoteltua taas HKL:n loistavaa palvelua (eli 20 minuuttia), ennenkuin kolmosratikka suostui saapumaan. Ensi kerralla menen sitten ytimeen autolla. Odotettaessa tuli tosin mietittyä taas sitä, kuinka kaunis tämä kaupunki onkaan iltaisin. Ei hirvittävän paljon ihmisiä liikenteessä, lämmin pimenevä ilta, niin mitäs muuta sitä kaipaisikaan?
Kotiintullessa kävin sitten statistiikan innoittamana katsomassa, mitä Googlesta löytyy kun siihen syöttää hakusanaksi Visukinttu. Suurin osahan niistä oli linkkejä muiden blogien kommenttiosastoille, missä olen joskus aukonut päätäni, mutta kolmannella sivulla löytyi sitten tekstiä, jota lukiessa silmät ja aivot meni hetkeksi oikosulkuun:
Kun poppamies Matumbo ei suostu luovuttamaan maatilkkua hänelle, palkkaa visukinttu rupusakin pahoinpitelemään...
Niin. Sitten tajusin sekuntia myöhemmin, että linkki löytyi Aku Ankasta.
Kirjoittanut: Jarkko at 28.09.05 22:32
* * *
Visukinttu
syyskuu 28, 2005
Roiskeläppiä ja relissiä
Siitä ja muutenkin tämän päivän kulusta kehitin itselleni harvinaislaatuisen vitutuksen. Mikään ei ollut hyvin ja kaikki oli huonosti. Tältä siis tuntui ja luulenpa, että todellisuus ei ollut kovin kaukana tunnetilasta. Teki mieli nousta autosta ja haudata elävältä se vanha mummeli, joka kotimatkallani tukki risteyksen pikkutoyotallaan.
Illemmalla luvassa oli koekaniinina olemista. Opiskeluaikoinani olin innostunut jokseenkin (sikäli kun sanaa innostunut voi käyttää opiskelusta ylipäätään minusta puhuttaessa) kuluttajakäyttäytymisestä ja -tutkimuksesta. Tänään ensimmäistä kertaa pääsin testiryhmään, jossa mittailtiin eri einestuotevalmistajien imagoa ja sielunelämää. Mukana oli HK, Atria ja Saarioinen, joka sitten lopuksi paljastui mielikuvitusfanfaarien saattelemana koko homman taustapiruksi. Saarioinenhan se siellä testiryhmillä testaili omia pakkauksiaan, imagoaan ja roiskeläppäpizzojen sielunelämää.
Mielenkiintoistahan se on tuollaiseenkin joutua, mutta pakko myöntää, että kun haastattelija kysyy, mikä on Saarioisten tuotteiden sielu, niin on vähän vaikea peittää huvittuneisuuttaan.
Olihan siellä yksi mukavantuntuinen tyttökin. Talousalalla työskenteli ja omisti varsin kauniit silmät. Juteltiin vielä poislähtiessä muutama sana pysäkille päin kävellessä. Vähän jäi harmittamaan, että ei tullut pyydettyä sitä kahville, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ei se varmaan olisi lähtenytkään. Sen verran naturelli allekirjoittanut oli. Lähes suoraan töistä, koko päivänä ei suihkua, vanhassa hupparissa ja maihinnousutakissa. Varmasti olin ihan parhaimmillani.
Sporapysäkillä tuli hetken verran odoteltua taas HKL:n loistavaa palvelua (eli 20 minuuttia), ennenkuin kolmosratikka suostui saapumaan. Ensi kerralla menen sitten ytimeen autolla. Odotettaessa tuli tosin mietittyä taas sitä, kuinka kaunis tämä kaupunki onkaan iltaisin. Ei hirvittävän paljon ihmisiä liikenteessä, lämmin pimenevä ilta, niin mitäs muuta sitä kaipaisikaan?
Kotiintullessa kävin sitten statistiikan innoittamana katsomassa, mitä Googlesta löytyy kun siihen syöttää hakusanaksi Visukinttu. Suurin osahan niistä oli linkkejä muiden blogien kommenttiosastoille, missä olen joskus aukonut päätäni, mutta kolmannella sivulla löytyi sitten tekstiä, jota lukiessa silmät ja aivot meni hetkeksi oikosulkuun:
Niin. Sitten tajusin sekuntia myöhemmin, että linkki löytyi Aku Ankasta.
Kirjoittanut: Jarkko at 28.09.05 22:32* * *