syyskuu 20, 2005

Kissaihmiset

Kyllä minä oikeasti pidän kaikista eläimistä, mutta olen ihan tyylipuhdas koiraihminen. Näin kai on tilastollisesti suurin osa miehistä, samoin kuin naiset ovat pääosin kissaihmisiä?

Trendistä voi päätellä suoraan sen, että meille miehille tottelevainen elämänkumppani on tärkeämpi, kuin kehräävä pikkuotus, joka saa välillä tuntemaan omistajansa tarpeelliseksi. Onko tästä vedettävissä sitten pidemmälle vedettäviä päätelmiä, jää jokaisen oman pääkopan sisään.

Kissat ovat vain mielestäni ärsyttäviä, kuten kaikki loiseläjät. Ne ainoat kissat, joita olen pitänyt hyödyllisinä muutenkin kuin vain kehräävinä sohvatyynyinä, ovat olleet niitä, jotka hankkivat itse oman ruokansa. Toisaalta kun ajattelen kaupunkiasumista ja yleistä tilanahtautta, niin mieluummin näen yksiöön teljettynä kissan kuin koiran. Tarkemmin eläinten käyttäytymismalleja tutkimatta asia tuntuu vähän omituiselta, että lähes koko elämänsä ajaksi yksiöön teljetty koira kärsii eläinrääkkäyksestä, mutta vastaavassa tilanteessa kissa ei.

Uskon kaikenlisäksi koulutukseen. Kissojakin kuulemma pystyy kouluttamaan vaikka päälläseisontaan, mutta näinhän ei 99,9% tapauksista käy. Kissoilla on kuulemma oma (kieroutunut) tahto ja niillä omistajien mukaan on aina taipumus mielenilmaisuihin mitä miellyttävimmillä tavoilla, kuten lattialle kuseksimalla, matoille oksentamalla tai sänkyyn paskomalla.

Jos ikinä tekisin niin hullun ratkaisun, että hankkisin kissan ja se vielä kypsälläkin iällä paskoisi sänkyyni, niin heittäisin sen ikkunasta.

Kissan siis. En sänkyä.

Kirjoittanut: Jarkko at 20.09.05 09:33

* * *

Kommentteja:

Minkähänlaisen johtopäätöksen voisi vetää siitä, että kissaihmiset eivät yleisesti ottaen julista koiravihaansa samalla intensiteetillä kuin koiraihmiset kissa-antipatioitaan?

Kommentoija: Marjut at 20.09.05 11:39

* * *

Kenties se kissaihmisten viha koiria kohtaan ei ole yhtä voimakasta?

Ei kannata Marjut hyvä ottaa niin vakavasti aina näitä asioita. Se on makuasia, sanoi musti kun muniaan nuoli. :)

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 20.09.05 11:42

* * *

Oma siisteyskasvatushavaintoni mukaan kissat kyllä tarpeilevat siististi hiekkalaatikolle, mutta koira haluaakin vielä leikkiä tuotoksilla ja kuskaa niitä sohvalle. Esimerkiksi Turistin otuksen veikeä hellittelynimikin viittaa hieman näihin intresseihin päin :-)

Kommentoija: edsel at 20.09.05 15:45

* * *

No juuri tuollaisen vuoksi en tajuakaan aina, miksi koiria pidetään ylipäätään sisällä kokopäiväisesti. Jos koiraa ei voi pitää ulkona kesät talvet, niin jalostuksessa (tai asuinpaikassa) on jotain pielessä. ;)

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 20.09.05 16:47

* * *

On eri asia ajatella itsekseen päässään vihaavansa kissoja kuin lällätellä näkemyksiään kissanheitosta netissä. Maailma on pullollaan ihmisiä, jotka eivät arvosta kissaa edes sen viiden sentin arvoiseksi. Tuloksia näkee sitten joka syksy, kun heitteille jätettyjä kissoja kuolee pakkaseen ja löytöeläintalot pullistelevat ulkoa loukutetuista hylätyistä kissoista. Näkee sen myös niissä urpoissa, jotka kutsuvat itseään eläinrakkaiksi ja työntävät silti lemmikkinsä ulos valvomatta, koska kissan nyt vaan "kuuluu tehdä niin" ja sen on hyvä toteuttaa viettejään. Näitä hedelmiä poimitaan sitten tienpientareilta, ojista ja puista, jonne joku sairas naapuri on näitä naulannut.

Hienoa Jarkko, että jaat näkemyksiäsi asiasta ja kerrot loistavia ohjeitasi vitsikkääseen tapaasi. Ehkä haluaisit vielä antaa vinkkejä niille pikkupojille, jotka eivät ole itse keksineet, että perheen kissan kiusaaminen Bonsaimeiningillä on hauska ajanviete kun äiti ja isi ovat poissa.

Idiootti..

Kommentoija: Pauliina at 20.09.05 19:44

* * *

Äläs nyt Paukku. Enhän mä missään sanonut, että mä vihaisin kissoja? :)

Niin ja Kiinassakin syödään koiria.

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 20.09.05 20:00

* * *

Voin nyt sitten yhden huolestuneen tekstarin tuomalla suopeudella myöntää, ettei Jarkko ole _täysin_ pahuuden ja harhaisten ajatusten kyllästämä. Mutta melkein.

Olen kerran nähnyt Jarkon melkein silittävän maassa kehräävää kissaa (lue. tönivän jalkaterällään epäilevä ilme naamallaan). Kuulinpa jopa päästävän seuraavat sanat: "no on toi tavallaa iha ok".

Jarkko, you phoney..

Kommentoija: Pauliina at 20.09.05 20:53

* * *

Ehä mie vakavana. Kunhan vaan ihmettelin. Kun ei ollut eka kerta kun törmäsin tähän ilmiöön.

Kommentoija: Marjut at 20.09.05 21:20

* * *

vaikka koiraihminen olenkin, en nyt juurikaan ota kantaa kumpi-olis-kivempi-maailman-tärkeimpään-debattiin. toteanpahan vaan, että eiköhän kumpikin otus ole suhteellisen sisäsiivoton (kuten turistin kakkelson sisustusharrastuksineen ja kaverini kissanpentu, jolla on _mielenkiintoinen_ käsitys kenkähyllyn (sisältöineen) syvimmästä olemuksesta ja käyttötarkoituksesta), ainakin noin nuorella iällä. Molemmat kun tietääkseni pitää opettaa tavoille. olivat sitten ulkokoiria tai ei (eihän meistä kukaan pidä kissaa irrallaan taajama-alueella, eihän...). :)

btw, tulikohan kukaan ajatelleeksi, kuinka sisäsiistejä ihmiset sitten ovatkaan, etenkin vappuna ja muina juhlallisina aikoina. miettikääpä sitä.

Kommentoija: yard at 20.09.05 21:27

* * *

Ai että mä saan näppylöitä näistä tajunnanvirtakirjoituksista, joissa raiskataan jokaista kirjoitussääntöä mitä pallolla on. Sano ettet opiskele kauppatieteitä tai menen ja poltan KTM-diplomini myötähäpeästä.

Kommentoija: Pauliina at 20.09.05 21:38

* * *

Jaa minä vai? Sitä kun mietit... Ja toisekseen, jos todellakin on tutkintoidentiteetti tuommoisesta kiinni, niin senkus menet ja poltat. minä sitten poltan omani myötähäpeästä: jos aikuisella ihmisellä on varaa vetää pakastehernepussi nenään siitä, että toinen ilmaisee itseään valitsemallaan sanavalinnalla - olkoonkin sitten vaikka tajunnanvirtaa -, niin ei voi muuta todeta kuin hanki elämä.

(puhumattakaan, että kyllä sinunkin tekstistäsi kielioppivirheitä löytyy, nih.)

Mutta kehitä vaikka koripallon kokoinen näppylä, aivan vapaasti. minähän vain nautin tästä entertainmentista. :)

Kommentoija: yard at 21.09.05 19:58

* * *

Minä en kyllä ottaisi ihmistä lemmiksiksi - ainakaan sellaista, joka juo. Yard on ihan oikeassa. Kissankin kouluttaa vielä sisäsiistiksi ja mukavaksi, mutta juovaa, möykkäävää ja "itsepäistä" ihmistä ei millään. Niilläkin on kuulemma "oma tahto" ja oikuttelevat niin, että seinät raikaavat.

Eijei. En pidä ihmisistä! :)

Kommentoija: Arawn at 22.09.05 11:19

* * *

Hihhei Jarkko,

menit sitten sanomaan, ettet pidä kissoista? Näetkö nyt, että kivisadetta pitelee?:-))

Minusta pointti on se, että kaikista elukoista (tai lapsista) ei tarvitse pitää: kunhan ei mene tieten tahtoen niitä vahingoittamaan ja ei ainakaan hanki itselleen olentoa, josta ei pidä.
Ja antaa sitten niiden tykkääjien tykätä niistä omastakin puolesta:)

Itse pidän kissoista juuri siksi, että ne eivät läähätä liehakkona ja vaadi koulutusta. Eivätkä kissat kuse sohville tai sänkyyn, ellei jokin asia mätä pahan kerran / kissan päässä vikaa. Samaa paskakusiroinaa on kyllä nähty koirakodeissakin, että sikäli.

Anyways, joskus kirjoitinkin pitkän jutun siitä, että on kahdenlaisia ihmisiä: koira- ja kissaihmisiä. Koiraihmiset eivät siedä kissamaista omapäisyyttä ja kissaihmiset eivät siedä koiramaista hierarkista tottelevaisuushommelia. Kannattaa siis tarkistaa styylausvaiheessa, kumpaan ryhmään partneri kuuluu:-)

Syksyä, Birdy

Kommentoija: Birdy at 23.09.05 12:07

* * *

Meillä päästetään kissa pihalle vapaaksi, vaikka asummekin taajama-alueella. Metsää löytyy ympäriltä ja tieltä kissa pysyy kaukana, samoin kuin hiekkalaatikolta. Koko talo tuntee kissamme, joka tappaa itseään isompia rottia kellarista ja pitää naapuritalon hiirikannan kurissa.
Yksi kissavihaaja talosta löytyy: oveemme ilmestyy teipattuja tietokoneella printattuja lappuja, joissa sanotaan, että kissat on pidettävä kytkettyinä pihalla. No eipä pidä, tarkistin minä lakipykälistä ja muualta. kaikilla olisi mukavaa ilman tätä yhtä häirikköä, joka jaksaa valittaa. Lapset talossa tuovat kissan kotiin aina, kun se tulee oven eteen määkymään ja muutenkin katsovat perään, rääkkäystä tai kiusaamista ei esiinny ollenkaan lasten keskuudessa. ja väittäisimpä, että siksi, kun kissa on saanut juosta vapaana ja lapset ovat tottuneet siihen, että kaikista eläimistä huolehditaan.

Monissa asunnoissa on päivisin koira, joka pitää vertahyytävää ja sydäntäraastavaa yksinäisyys-ulinaa omistajien 10 tunnin poissaolojen aikana. Se jos mikä on rasittavaa ja väärin!
-minh-

Kommentoija: minh at 01.10.05 14:49

* * *

En vihaa koiria, mutta en niitä vihaakkaan.
vaikka täysiä alistujia & idiootteja ovatkin.

Meidän kissat eivät ole koskaan paskoneet/kusseet sänkyyn eikä muuallekkaan. Ne aivät haise eivätkä sotke. Meillä on ollut koiria, lintuja & jyrsijöitä näiden ihanien kehrääjien lisäksi & voinpa sanoa, että ne ovat tästä porukasta älykkäimpiä & siisteimpiä.

Koirathan eivät ole siistien ihmisten lemmikkejä, vertailkaapa vaikka kissa-& koiraihmisten omistajien koteja..todella suuri ero.

Mukava taas kerran myöntää olevansa kissaihminen!

Kommentoija: Spieluhr at 02.12.05 19:57

* * *

En minä kyllä ymmärrä koiraihmisiä. Mitä iloa niistä on? Koirat ovat vain ihmisten orjia. "Ihmisen paras ystävä"? Mielummin ihmisen paras orja. Sanoisin samaa hevosistakin. Arvostan kissoissa viisautta. Ne eivät ole orjia niinkuin koirat ja ne eivät kanna ihmisiä selässään niinkuin hevoset.

Kommentoija: kissafani at 03.03.07 13:37

* * *

Ihminen joka haluaa vain käskyttää muita on ehdottomasti koiraihminen. Kissaihmiset ovat luonteeltaan muutenkin paljon hienotunteisempia & tyylikkäämpiä, siistiydestä nyt puhumattakaan.
Käy joskus vierailulla kodissa jossa on koira niin ymmärtänet mitä tarkoitan.

Kommentoija: -82 at 26.07.07 12:22

* * *

Olen käynyt vaikka kuinka monta kertaa. Onhan niitä sekaisia yhtä suuri osuus kuin muustakin väestöstä. Sitävastoin kissaihmisten kodissa on aina poikkeuksetta yksi yhtenäinen ominaisuus. Sellainen lievä kissanvirtsanomainen ominaistuoksu.

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 26.07.07 12:44

* * *

Post a comment









Remember personal info?