Ilta korkeakulttuurille
Lähibaareissa vietetty ilta ei ole oikeastaan mitenkään tavoiteltava tapa viettää iltaa. Fakta on, että hauskaahan se on, kun voi tavata kavereita, maistella ehkä vähän uusia juomia ja nauraa yhdessä, mutta eihän kukaan voi oikeasti sanoa, että siinä voi kasvaa ihmisenä tai oppia jotain.
Ja ei, ei se tietenkään ole edes tarkoitus baari-illoissa, mutta sitä vaan kaipaa joskus enemmän. Jotain sellaista, mitä ei ihan käsinkosketeltavasti pysty kokemaan.
Ei sen tarvitse olla mitään Verdin oopperaa. Riittäisi, jos tajuaisi joskus varata hetken pelkästään sille, mitä näkee ympärillään. Katselisi vaikka vain talojen yksityiskohtia ja ihastelisi sitä, kuinka funktionaalisen kauniiksi joku ihminen on joitakin asioita kymmeniä vuosia sitten pystynyt suunnittelmaan.
Matkustelisi ja katselisi sitä kaikkea myös muilla mantereilla. Oppisi arvostamaan pieniä asioita. Monimuotoisuutta. Kauneutta sen kaikissa muodoissaan.
Silti ottaa vähän pattiin, että ilta loppui. On se elämä priorisointeineen ihmeellistä.
[kun nyt kerran aloitin miettimään kehittävämpää ajanvietettä, niin 28.9. SEA esittää Orionissa kolmen leffan sarjan, joka tekisi mieli käydä katsastamassa. Joku Sedengren kuulemma esittelee vielä sielä jotain. Varmaankin se laulaa sen dokumentin aluksi Porilaisten Marssin tai jotain.]
Kirjoittanut: Jarkko at 04.09.05 02:21
* * *
Visukinttu
syyskuu 4, 2005

Kirjoittanut: Jarkko at 04.09.05 02:21* * *
On se hurja se Sedergren...
Kommentoija: JP at 04.09.05 13:44* * *