elokuu 23, 2005
Viili - vil
Pari päivää sitten kävin ostoksilla ja mukaan tarttui pitkästä aikaa pari purkkia viiliä. Eii hajuakaan, mistä syystä, mutta alan kai olla nostalginen myös ruokaostoksieni suhteen.
Vaahtosammuttimen mittaisena meillä kotona oli hirvittävän yksitoikkoinen ruokakaappi. En nyt tiedä, meneekö tämä nyt siihen "silloin kun minä olin teidän ikäisenne" -jaarittelukategoriaan, mutta ehkä silloin vain jääkaappeihin ei ladattu kaikenlaista erilaista ruokatarviketta.
No. Jokatapauksessa. Silloin viilikin oli aika luxusta. Mikään ei voittanut kun aamu- tai iltapalaksi sai kaataa vähän sokeria suoraan viilipurkkiin ja syödä siitä lusikalla.
Oli parempaa kuin kaikenmaailman jakkimakupalat ja sensellaiset. Ikinä en tykännyt suklaavanukkaista, kun ne näyttikin niin epäilyttäviltä. Kun vielä viilillä oli (valheellisesti?) terveellisyydenkin sädekehä, niin kai sitä nuori ja kasvava mies suosi.
Veikkaisin, että viimeisen 15 vuoden aikana olen syönyt viiliä ehkä yhtä monta purkillista. Korkeintaan. Sen syöminen on vain jäänyt jossain vaiheessa pois. Ehkä sen korvasi juuri joku suklaavanukas. Jugurtti. Murot? Ihan sama, mutta viiliä ei vaan tullut syötyä pitkään, pitkään aikaan.
Tänään repäisin toisen ostamani purkin auki. Nenään tuli samantien se tuttu tuoksu. Ei mitään hajuaistin rokkifestareita eikä nenäonteloiden tulivuorenpurkauksia, vaan aivankuin sinfonia soitettuna höyhentyynyllä. Pehmeä.
Oikeastaan hassua, että näin pienet asiat saavat muistelemaan vuosien takaisia asioita. Niitä hetkiä kun katseli ulos nenä kiinni keittiön ikkunassa - ja joka suun avauksella viiliä täynnä oleva lusikka veti valkoisen viivan ikkunaan.
Kirjoittanut: Jarkko at 23.08.05 22:24
* * *
Mun lapsuustarina, mun välivuodet ja mun nykyhetki.
Samat korvaavat tuotteet ja sama tuoksumuisto.
Ihan just noin se viilin kuuluminen elämään on täälläkin mennyt.
Hassua.
* * *
Jep. Eikä kyse ole pelkästään edes viilistä, vaan monista muistakin asioista.
Skidinä tavallinen tuoremehukin oli tosi harvinainen näky kotona. Puhumattakaan rypälemehusta, joka vieläkin on vähän luksusta. Joskus tulee ihan muisteltua menneitä ihan sillä, että ostaa kaupasta litran rypälemehua ja tekee mehujäätä. Vaikkei se kovin hyvää edes ole.
* * *
Eipä meillä porukoiden jääkaapissa vieläkään näy tuoremehuja ja vanukkaat on harvinaisia herkkuja. Onneksi jotkut asiat pysyy. :)
* * *
Onneksi olkoon - olet päässyt suomalaisen ruuan parhaimmiston ääreen. Me maalaiskääkät nautimme viilimme kanssa (hämäläistä) talkkunaa... sillä tosin usein on (hesalaisiin) käänteinen vaikutus.
* * *
Meillä syötiin viili sokerin ja kanelin kera: ohuen ohut kerros ensin päälle, sittenvarovasti ja tasaisesti lohkoen ensimmäinen pari-kolme senttiä naamariin. Uusi kerros jne. Noin kolme sokeri-kanelikuorrutetta sai tehdä keskiverto viiliin. Ah. Lapsuus :)
Niin, ja margariinia suoraan sormella rasiasta kun isi katsoi toisaalle!
* * *
Minulle viili on nimenomaan kesäruokaa. Meillä kotona siihen sitten vedeltiin päälle äidin tekemää hilloa (mansikkaista tai vadelmaista). Ja hyvää oli!
Lisäksi lapsuuden maitotuotteista on jäänyt mieleen omituinen suhtautuminen raejuustoon. Olin kai jossain vaiheessa tykästynyt siihen niin kovin, että mummoni osti sitä aina, kun kävin hänen luonaan. Sitten vetelin raejuustoa suoraan purkista. Vaikka eihän se oikeasti maistu juuri miltään.
* * *
viilin takaa häämöttää....kuukkeliko?
mä syön ja hilloan mustikoita, -aika epätavallista tälle tytölle..
*lilat sormet*
* * *
Mä arvasin, että joku tosta kirjoitusasusta älähtää. Siksi sen sinne noin kirjoitinkin.
* * *
Post a comment
Visukinttu
elokuu 23, 2005
Viili - vil
Vaahtosammuttimen mittaisena meillä kotona oli hirvittävän yksitoikkoinen ruokakaappi. En nyt tiedä, meneekö tämä nyt siihen "silloin kun minä olin teidän ikäisenne" -jaarittelukategoriaan, mutta ehkä silloin vain jääkaappeihin ei ladattu kaikenlaista erilaista ruokatarviketta.
No. Jokatapauksessa. Silloin viilikin oli aika luxusta. Mikään ei voittanut kun aamu- tai iltapalaksi sai kaataa vähän sokeria suoraan viilipurkkiin ja syödä siitä lusikalla.
Oli parempaa kuin kaikenmaailman jakkimakupalat ja sensellaiset. Ikinä en tykännyt suklaavanukkaista, kun ne näyttikin niin epäilyttäviltä. Kun vielä viilillä oli (valheellisesti?) terveellisyydenkin sädekehä, niin kai sitä nuori ja kasvava mies suosi.
Veikkaisin, että viimeisen 15 vuoden aikana olen syönyt viiliä ehkä yhtä monta purkillista. Korkeintaan. Sen syöminen on vain jäänyt jossain vaiheessa pois. Ehkä sen korvasi juuri joku suklaavanukas. Jugurtti. Murot? Ihan sama, mutta viiliä ei vaan tullut syötyä pitkään, pitkään aikaan.
Tänään repäisin toisen ostamani purkin auki. Nenään tuli samantien se tuttu tuoksu. Ei mitään hajuaistin rokkifestareita eikä nenäonteloiden tulivuorenpurkauksia, vaan aivankuin sinfonia soitettuna höyhentyynyllä. Pehmeä.
Oikeastaan hassua, että näin pienet asiat saavat muistelemaan vuosien takaisia asioita. Niitä hetkiä kun katseli ulos nenä kiinni keittiön ikkunassa - ja joka suun avauksella viiliä täynnä oleva lusikka veti valkoisen viivan ikkunaan.
Kirjoittanut: Jarkko at 23.08.05 22:24* * *
Mun lapsuustarina, mun välivuodet ja mun nykyhetki.
Kommentoija: auringonkukka at 23.08.05 23:13Samat korvaavat tuotteet ja sama tuoksumuisto.
Ihan just noin se viilin kuuluminen elämään on täälläkin mennyt.
Hassua.
* * *
Jep. Eikä kyse ole pelkästään edes viilistä, vaan monista muistakin asioista.
Skidinä tavallinen tuoremehukin oli tosi harvinainen näky kotona. Puhumattakaan rypälemehusta, joka vieläkin on vähän luksusta. Joskus tulee ihan muisteltua menneitä ihan sillä, että ostaa kaupasta litran rypälemehua ja tekee mehujäätä. Vaikkei se kovin hyvää edes ole.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 23.08.05 23:17* * *
Eipä meillä porukoiden jääkaapissa vieläkään näy tuoremehuja ja vanukkaat on harvinaisia herkkuja. Onneksi jotkut asiat pysyy. :)
Kommentoija: ElinaA at 24.08.05 00:31* * *
Onneksi olkoon - olet päässyt suomalaisen ruuan parhaimmiston ääreen. Me maalaiskääkät nautimme viilimme kanssa (hämäläistä) talkkunaa... sillä tosin usein on (hesalaisiin) käänteinen vaikutus.
Kommentoija: JP at 24.08.05 07:23* * *
Meillä syötiin viili sokerin ja kanelin kera: ohuen ohut kerros ensin päälle, sittenvarovasti ja tasaisesti lohkoen ensimmäinen pari-kolme senttiä naamariin. Uusi kerros jne. Noin kolme sokeri-kanelikuorrutetta sai tehdä keskiverto viiliin. Ah. Lapsuus :)
Niin, ja margariinia suoraan sormella rasiasta kun isi katsoi toisaalle!
Kommentoija: Minttunen at 24.08.05 08:57* * *
Minulle viili on nimenomaan kesäruokaa. Meillä kotona siihen sitten vedeltiin päälle äidin tekemää hilloa (mansikkaista tai vadelmaista). Ja hyvää oli!
Lisäksi lapsuuden maitotuotteista on jäänyt mieleen omituinen suhtautuminen raejuustoon. Olin kai jossain vaiheessa tykästynyt siihen niin kovin, että mummoni osti sitä aina, kun kävin hänen luonaan. Sitten vetelin raejuustoa suoraan purkista. Vaikka eihän se oikeasti maistu juuri miltään.
Kommentoija: Marinadi at 24.08.05 08:59* * *
viilin takaa häämöttää....kuukkeliko?
mä syön ja hilloan mustikoita, -aika epätavallista tälle tytölle..
Kommentoija: cista at 24.08.05 12:31*lilat sormet*
* * *
Viili-fil
Kommentoija: Egi at 24.08.05 14:56* * *
Mä arvasin, että joku tosta kirjoitusasusta älähtää. Siksi sen sinne noin kirjoitinkin.
Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 24.08.05 15:35* * *