heinäkuu 31, 2005

Visukinttu-sedän seksipalsta

Nyt kun kerran aihepiiri on viimeaikoina ollut varsin ajankohtainen monien mielestä, niin ratketaanpa erään elävässä elämässä käydyn keskustelun pohjalta tähänkin bloggaukseen:

Kysymys oli ja on siis siitä, millaisena mies näkee esileikin. Tällaiseksi esileikiksi joskus luullut aktiviteetit eivät aina pääty yhdyntään, mutta pääsääntöisesti kylläkin. Kannattaa muistaa nuorella iällä koetut ykkös- ja vähän kakkospesänkin juoksut, jotka eivät sitten ikinä johtaneet sen kummempaan. Naisella (ja miehelläkin) on aina oikeus viheltää peli poikki mihin aikaan tahansa vaikka se nyt olisikin vähän ikävää.

Mutta mikä tekee sitten hyvän esileikin? Kun puhutaan ihan raa´asti käytännön toteutuksesta ja jätetään itsestäänselvyydet (kuten aivojen käytön) pois reseptistä, niin esileikki on suurimmalta osin suutelemista ja toisisijaisesti käsien (ja kenties muidenkin raajojen) käyttämistä oikein. Tästä syystä taidankin sitten kertoa näistä asioista vähän omia näkökantojani. Pahoittelen, jos kirjoitustyyli on liian koululaisten seksiopasmainen.

Kunnon esileikki lähtee joko puhtaasti flirttailusta tai vaikka pelkästään suutelemisesta (tai seksistä) puhuttaessa. Oli toinen mies tai nainen, ei pahaksi ole totuudenmukaiset kohteliaisuudet. Hyvä vinkki on viitata mahdolliseen aikaisempaan tapahtumaan. Jos viimekertaisesta on aikaa, pelkkä muistikuva hyvästä suudelmasta tekee melko eetvarttia puolelle jos toisellekkin.

Suuteleminen

Ensinnäkin suurin virhe suutelemisessa on, että käytetään kieltä liian aggressiivisesti. Kieltä ei ole tarkoitus tunkea toisen kurkkuun, kutitella kitalakea tai pyöritellä poskesta toiseen. Kuka tahansa järkevä nainen laittaa jarruja päälle, jos kieliveijarisi käy päälle liian aktiivisesti. Et ehkä tajua ensimmäisistä vinkeistä, mutta viimeistään kun nainen pyytää lisää ilmaa tai alkaa läpsimään otsaasi avokämmenellä, on syytä peräytyä. Kieltä pitää käyttää hellävaroen, mutta samalla lujasti, hiukan samalla tavoin kuin näppäilisit kitaran kieliä saadaksesi aikaan herkän, mutta voimakkaan äänen. Kieltä voi kuljettaa toisen huulia pitkin, tehdä nopeita nuolaisuja (itse suosin lo-drool -versioita), käyttää pienten näykkäisyjen apuvälineenä ja käyttää myös muille alueille kuin pelkän suun suunnalla. Korvan koskettelu kielellä on erittäin hyvä esimerkki.

Älä kaikista varoituksista huolimatta myöskään nössöile. Pienet suukot ja kevyet suudelmat ovat ihan muihin tilanteisiin kuin oikeasti kahdenkeskeisiin hetkiin, jossa hellyydenosoitus ei ole pelkkä julkinen luottamuslause. Vaihda myös vaihdetta välillä. Pienet pyrähdykset ryyditettynä vaikkapa pienillä hyvin hellävaroin tehdyillä näykkäisyillä toisen alahuulesta piristävät kummasti suudelmaa.

Älä myöskään usko leffoihin ja sulje silmiäsi aina suudellessasi. Naiseen kannattaa pitää mahdollisimman usein katsekontakti suutelemisen ja koko esileikin aikana. Suuteleminen tottakai tuntuu usein niin luonnolliselta, että silmien ummistaminen tuntuu sopivalta, mutta kun näet toisen, pystyt paremmin lukemaan toisen tarpeita ja mielentilaa. Samoin suuteleminen saa ihan uuden näkökulman, jos myös nainen pitää katseensa sinussa sen aikana.

Hengitä. Älä tee teinivirhettä ja kärsi happikadosta. Välillä on tietysti niin kivaa, että jotkut asiat tuppaavat unohtumaan, mutta hengittämisen muistaminen säästää paljolta vaivalta.

Älä kuolaa. Liian kuiva suudelma on huono asia, mutta jos kuolaat toisen suun täyteen, ei sekään tunnu hyvältä. Kohtuus kaikessa. Toisen dehydraatioon riittää lasi vettä, jonka kohteliaasti voit tuoda vähän myöhemmin.

Käytä käsiäsi. Tarkoitus ei ole varmaankaan teinipussailla kädet taskussa ja vain omaan imutehoon luottaen, vaan myös käsiä voi käyttää. Ne voivat hivellä naisen lantiota, vyötäröä, rintoja tai niskaa. Kosketteleminen on yksi tärkeimmistä asioista, mitä huomioonottava mies voi naista varten harjoittaa.

[koskettelemisesta ja kenties muistakin käsientaidosta lisää ensikerralla]

Kirjoittanut: Jarkko at 31.07.05 01:27

* * *

Kommentteja:

Jos rakastelet yhtä hyvin kuin kirjoitat - neuvot osuivat kuin nyrkki silmään - niin olen heti ovesi takana! :)

Kommentoija: Jenni at 31.07.05 23:41

* * *

Joku kerran sanoi, että mä olen hemmetin hyvä kirjoittamaan, mutta eikös se vain riipu siitä, mihin vertaa?

Moni tietää, mutta vain harvat saa ottaa selvää. :)

Kommentoija: Visukinttu-Jarkko at 31.07.05 23:44

* * *

sitä vaan tässä mietin naisena, että kun tuo tarkennuskyky lähelle ei ole 100% ja aiheuttaa lähinnä päänsärkyä, niin itse mielummin pidän silmäni kiinni. ihan vaan ettei sen kuuluisan migreenin takia tarvitse hommia lopettaa. eipä ole ainakaan miehiä haitannut.

Kommentoija: tavis at 17.08.05 00:27

* * *

Post a comment









Remember personal info?